Lapsentekohalun ja -kyvyn puute

PerhsePoliitikko

Viimeinkin on huomattu, että suomalaiset tekevät hälyyttävän vähän lapsia. Suomalaiset tekevät itse asiassa vielä vähemmän lapsia kuin tilastot näyttävät, koska yhä suurempi osa lapsista syntyy maahanmuuttajille tai maahanmuuttotaustaille.

Syyt lapsiluvun pienenemiseen ovat:

1. Epävarmuus. Työelämässä kaikki uratietoiset kiljuvat yhdestä suusta, että vain muutos on pysyvää. Hallitus kaipaa lisää ja lisää joustoja. Irtisanomista pitää helpottaa. Kun kaikki työelämässä (=lapsentekoikäisten ansainnassa) muuttuu epävarmemmaksi niin se ei innosta projektiin, johon sitoudutaan 20 vuodeksi (tai pitemmäksikin).

2. Todellisuus ei vastaa odotuksia eikä tulevaisuus historiaa. Nyt lastentekoiässä oleva sukupolvi on ensimmäinen pitkään, pitkään aikaan, jonka elintaso on alempi kuin vanhempiensa. Kuitenkin odotetaan, että elämä olisi "samassa järjestyksessä" kuin vanhemmilla oli. Ei tule olemaan.

3. Miesten syrjäytyminen. Hälyttävän suuri osa nuorista miehistä syrjäytyy työttömiksi / "paskaduuneihin" (nollatuntisopimukset jne) ja kun kuilu koulutuksessa vielä kasvaa naisten "eduksi", niin yhä suurempi osa miehistä ei kelpaa parisuhteeseen saati lasten isäksi kenellekään naiselle. Naiset odottavat akateemisesti koulutettua, hyvätuloista ja urheilullista prinssiä, joka löytyy yhä harvemmalle.

4. Aikuistumattomuus: vanhemmuus on aikuisten hommaa eikä aikuisuus ole vain ikäkysymys.
Yli kolmikymppiset miehet potkivat skeittilaudoilla ja nelikymppiset toteuttavat samoja extreme-unelmia kuin mitä heillä oli 11 vuotiaana. Iältään aikuiset haluavat leikkiä eikä perustaa perheitä. Tutkimuksissa tämä näkyy mainintana siitä, että "muut kiinnostuksen kohteet" ovat este lastenteolle.

5. Naisten lastentekoiän (tai lapsenteon yrittämisiän) nousu. Vaikka 12-45 vuotiaat naiset/tytöt yrittävät näyttää noin 22 vuotiailta, niin biologia on armoton. Heldelmällisyys alkaa laskea jo 25 vuodesta eteenpäin vaikka olisi kuinka "timmi" ja rypytön, ja biologisesti naisten tulisi aloittaa lastenteko jo viimeistään 25 vuotiaina jos haluavat maksimoida onnistumisen. Menestyneet miehet, joilla on kysyntää parisuhdemarkkinoilla voivat "vakiintua" 45 vuotiaana ja saada lastentekohalukkaan vaimon, mutta naisten biologia ei salli tätä.

6. Itse hankittu stressi. Stressihormoonit laskevat sukupuoliviettiä ja hedelmällisyyttä. Some on onnistunut tekemään ihmisistä itse itsensä pahimpia kriitikoita. Kun ero perusravintona olevan mikrossa lämmitetyn eineksen ja Instaan postatun huolella valmistetun ja esillepannun sunnuntailounaan välillä kasvaa, ihmiset kokevat epäonnistuvansa suorittamaan elämää siten kun mitä he itse itseltään ovat alkaneet vaatia. Pinnallisuus lisääntyy ja kuvitellaan että elämä on sitä, millaiseksi sen saa somessa näyttämään. Oikeasti elämä on helpompaa ja turvallisempaa kuin koskaan ja sliti jo korkeakouluopiskelijat uupuvat "paineiden" alle ymmärtämättä, että "paineita" he luovat etupäässä ihan itse.

9

864

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • enminäainakaansynnytä

      Jätit ilmeisesti tietoisesti pois yhden kaikkein suurimmista syistä.

      Yleinen tilanne.
      Maailma on menossa entistä enemmän kaaokseen. Isojen valtioiden päämiehet uhittelevat koko ajan toisilleen, vallataan tuosta noin vain osia jostain valtiosta, soditaan, on miljoonia pakolaisia, on terroristitekoja päivittäin.
      Elämä ei todellakaan ole helpompaa ja turvallisempaa kuin koskaan. Esim. 5-7 vuotta sitten oli paljon turvallisempaa mm. matkustaa maailmalla. Yleinen pahoinvointi ja mielenterveysongelmat lisääntyvät koko ajan. Lisääntyneestä pahoinvoinnista kertovat mm. nämä Intian nuoriin tyttöihin kohdistuvat raiskaukset ja elävältä polttamiset,

    • pitkätukka-68

      Omalla kohdallani ainoa syy on, ettei sopivaa lapsentekohaluista naista näy mailla halmeilla.
      Vaikka olenkin kohtalaisen hyvä käsitöissä, niin lasta en osaa yksin tehdä.

      No samapa tuo, mun kohdaltani se juna on muutenkin tainnut jo mennä. Yhden lapsen sentään onnistuin väsäämään (yks nainen vähän auttoi).

    • Tuhottusuomi

      Miksi maansa menettäneet suomalaiset pitäisi lapsia tehdä kaifareiksi islamille.
      Eikös siihen tarkoitukseen tuoda vartavasten somaliakkoja ja aavikonmaahanmuuttajia täyttämään maamme liikakansoituksella Allahinnimeen,kun heidän omat maat jo on liikakansoittuneet pakolaisuuden nimeen.Tiedätte ketkä tästä hyötyvät.

    • tosimiehistä_pulaa

      Palaako ns. Y-pullonkaula feministien, homojen, intersukupuolisten yms ansiosta.
      The genetic indicators have been there for some time. It’s called the “Neolithic Y chromosome bottleneck.” … there was only one fertile male left alive to mate with every 17 women.
      https://www.nature.com/articles/s41467-018-04375-6

    • higigigigggigigggi

      parempaa analyysiä kuin väitöskirjat!

    • ettekötajuakananydintä

      Kohta 5. Biologia ja vain biologia aiheuttaa naisen raskauden. Jos lisääntymiselimistössä on kaikki pielessä, niin ei lapsiakaan tule. tämä on fakta. Olen seurannut huolestuneena kun nuoret naiset hakevat ehkäisyä, joka nyt sopii ei kenellekään ollen synteettistä paskaa. Sitä ehkäisyä myös suositellaan kaikille yhtään välittämättä siitä kenelle se sopii. ihmisen keho on herkkä. Ja varsinkin nuorena. Olisitteko nyt niin ystävällisiä ja ymmärtäisitte, että Suomen valtio ei halua lapsia ja siksi niin monen nuoren naisen hedelmällisyys pilataan. Kukaan ei näytä tajuavan tätä!! Miksei oteta huomioon, että naiset voivat myös muuttaa ulkomaille tämän takia. Tiettyjen ihmisten lapsia ei missään nimessä haluta suomeen. Siksi on niin paljon huostaanottoja. Suomen valtio tekee juuri heidän lapsillaan bisnestä ja se on hyvin rahakasta. Tehdään salassa vaikka mitä ja sitten valitetaan kun on niin paljon mielenterveysongelmia, vaikka itse aiheutetaan niitä. Tämä tieto ei kannusta!!

      • kyllästyttääsunshaisse

        Ai, enpä ole kuullutkaan että meillä täällä Suomessa pakotetaan jo nuoret naiset väkisin ottamaan e-pillereitä sun muuta ehkäisyjuttua. Että oikein valtio on syyllinen syntyvyyden laskuun. Onko se Suomen valtio laittanut jokaisen 15-50 vuotiaan naisen kotiin henkilön tai robotin valvomaan, että hän varmasti ottaa synteettisen ehkäisynsä päivittäin?
        Eipä ole minun kotonani ketään näkynyt väkisin e-pilleriä suuhun työntämässä.

        Ja että Suomen valtio myy myös lapsia. Onko ne niitä venäläisten kersoja joita täällä kaupataan isolla rahalla valtion toimesta? Sellaista satuahan Venäjällä levitteli aikoinaan tämä viisas mies Johan.


    • Halunpuute

      Valinnan vapaus ettei ole pakko perustaa pakko perhettä. Mitkään pelottelut yksinäisellä vanhuudella ei tehoa enään nykypäivänä. Jos ei ole hoivaviettiä niin elämässä löytyy paljon muita vaihtoehtoja kuluttaa aikaansa.

      Mitä pahaa siinä on potkia skeittilaudoilla jos vaipanvaihto ei kiinnosta.

      Kamalasta työstä voi lähteä jos on perheetön eikä velkanaruissa kiinni. Voi opiskella vaikka uuden ammatin jos ei ole teinejä kiristämässä rahaa. Töistä tullessa kotona ei odota "toinen työmaa", ei ole erokriisejä, ei tarvitse passata ketään jos ei huvita, ei tarvitse lastenhoitajia, ei tarvitse autoa ja kuskata ketään harrastuksiin. Keksin vaikka millä mitalla hyviä puolia lapsettomassa elämässä ja parasta etten aio eläkeikään saakka lähes seitsemänkymppiseksi asti raataa työssä jos ei mahdollisuus helppoon osa-aika työhön jos terveydeltään vielä jaksaa.

      En tarvitse mitään omaa sukuani ympärilleni, lastenlapsia enkä mitään millä pullistella, rehvastella ja tuntea itsensä tärkeäksi. Elintasokilpailu on ihan järkyttävää monissa suvuissa, ihminen on huomaamattaan kauheessa koukussa sellaisessa elämässä mitä ei ole ikinä todellisuudessa halunnut mutta eletään vain toisten perässä kuin robotti.

      Otin senkin huomioon että jos joskus kaduttaisi lapsettomuus niin kyllä kykenisin kiintymään ja rakastamaan adoptio lasta yhtä lailla eikä sen lapsen olisi pakko olla itsestä puserrettu pihalle. Oikeestaan helpompaa kun synnytys ällöttää ja yököttää. Monikulttuurisuus ei pelota ja tänne alkaa tulvimaan ilmastopakolaisia tulevaisuudessa niin ettei täällä väki vähene jos joku niin kuvittelee. Joku suomalainen ei ole niin ihmeellinen rotu että sitä pitäisi väkisin säilyttää. Se on ihan tehty tekosyy ja puolisoitakin haetaan yhä enemmän muista maista.

    • 6. Hyvinvointivaltio huolehtii omistaan niin hyvin, että ei tarvita parisuhdetta itsensä elättämiseen

      7. Itsekeskeisyys. Ei vaan haluta lapsia , koska niistä olisi vaivaa ja rahanmenoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10030
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      412
      4390
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      3016
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2855
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2668
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2664
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1855
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      71
      1710
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1620
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe