Kehonrakennus ilman apuja

Milkasalo

15 kiloa pienempi kuin pari vuotta sitten.
Kovaa treenannut natuna useita vuosia.
2013- 2014 vuonna päätin kokeilla kehonrakennus apuja.
Harmitti kun en ollut aikaisemmin kokeillut, koska tulokset nousi hiukan, ja keho muokkaantui juuri sellaiseksi kuin olin aina toivonut, mihin en natuna ollut ikinä päässyt.
Olin aina treenannut kovaa, ja siksi loukkaantumisia oli aika ajoin.
näiden apujen jälkeen / aikana pystyin treenaamaan loukkaamatta itseäni.

Positiivisia kokemuksia oli mm mikään ei ottanut päähän.
ei edes postiluukusta tipahtaneet laskut.
mieli oli paljon virkeampi ja onnellisempi olo.
Tunsin eläväni ensimmäistä kertaa elämässäni.

Sali elämä oli aina ollut mun juttuni, en voinut kuvitellakkaan lopettavani, tai olla pois salilta.
treenaaminen oli mun henkireikäni.

Se mistä apuja silloin ostin, henkilö lähti valtion hoteisiin, ja käytin varastoni pois.
Lopetin kylmilteen apujen käytön, mutta kävin vielä salilla, tapasin uuden naisystävän, ja muutettiin yhteen.
Salielämä jäi pikku hiljaa pois.
Nyt kiinnostaisi ja haluttaisi alkaa taas käymään salilla, mutta niin haluttaisi alkaa taas käyttämään apuja, mutta ei ole ainuttakaan kontaktia tai hajuja mistä saisi?

Jokaisellahan on ne mieli aineet, ja jonkun mielestä joku toinen tuote on parempi kuin toinen.
Itse käytin sinisiä sydämiä nappeina. sustaa ja tremboa märkänä.
Tosin tremboa meni lopuksi vuoden 2014 vuoden lopulla, jotta sai kiinteytystä, myös näköä ja kokoa tuli ihan kivasti. harmittaa todella kun loppuivat, ja ainut keltä sain hankittua joutui valtion hoteisiin.

Ajattelin, että jos täältä voisi kysellä mikä on varmasti typerintä, mutta epätoivoinen kuin olen.
Uusimaa-alue.
[email protected]

20

564

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aitoBlueteam

      kysy joltain homolta joka samalla voi vedellä sinua tuhkaluukkuun

      vain luuserit roinaavat

    • tgggggggggt

      Kysy salin suurimmilta niin voi onnistua.

    • HOHOHOHOHOOHOHHHOOH

      En saanut apuja ja nyt kirjoittelen suljetulta.

    • Höpöshpmm

      Jos on 88 syntynyt niin eipä voi sanoa että olis ollut malttia reenata kunnolla natuna kun 2013 jo alkoi roinata. No sellaisiahan ne roinarit on, eivät pysty yhtään mihinkään.

    • tamaontotuus

      Ameriikassa, arnoldin aikaan, rojut meni koneeseen heti kun aloitettiin bodaus.
      Arska itsekin käytti aineita jo 16 vuotiaana. Aloitti harjoittelun vuotta aiemmin.
      Joten ihan huoletta vaan roippeet sisään. Natuna ei kuiteinkaan saavuta kunnon kehoa kukaan.

      • sairaatjannut

        Niin sekin että mikä on se kunnon keho? aineilla tehty tai terästetty vie sen kehon paskaksi nopeasti,eli ukosta tulee todella ruikku kun vähänkin tulee ikää ja aineet lopetetaan tai keho pettää ja elämä jää lyhyeksi.

        Kumman valitsette,rehti natu ja kohtuu terve elämä tai ainemömmöjannu ja täysin paska elämä ja erittäin lyhyt.


      • Hyhjyj

        Onneksi Arnoldilla on ollut myöhemmin hyvin varaa terveydenhuoltoon.


      • kfeoprr

        Ei arskan aikaan edes käytetty aineita siinä määrin kuin nykyään,se oli 70 lukua ,nykyään kerätään vain massaa enempi ei Arskan aikaan,piti olla veistoksellinen ja v selkä.


      • vanhaahyvääaikaa

        Arska näytti bodarilta eikä ollut mikään guttibodari.


    • tamaontotuus

      Totuus on että bodata ei voi ilman aineita. Voi kuntoilla mutta bodausta se ei ole.

      • Kerkkokannus

        Höpöhöpö.
        Cbb voi hyvin kilpailla ilman aineita ja menestyä.
        Osa bb kisaajistakin on menestynyt ilman dopingia.
        Se illuusio mikä lavalla näkyy on vain pieni hetki. Ei ne kisaajat siltä kokoajan näytä.
        Myös kuvissa sama juttu.
        Toinen seikka on se että kaikista ei ole bodaukseen. Ei geneettisesti, eikä henkisesti.
        Monella ei ole mitään lahjoja lajiin mutta silti vaan täytyy yrittää. Ne tapaukset on niitä apteekkarin kavereita.


      • Ihanoikeastiko

        Hahaa. Cbb ei todellakaan ole natulaji. Nesteet poistetaan lääkkeillä ja roinaa vedetään. Älkää olko hyväuskoisia hölmöjä.


      • Kerkkokannus

        No miksi ne ei jää kiinni testeissä?
        Jos kerran kaikki douppaa niin miten on mahdollista että d testistä melkein kaikki pääsee läpi?
        Tuskin kaikilla Cbb on rahaa ja tietämystä miten testit ohitetaan.
        Vai onko kyse vain kateudesta. Kun et itse pysty niin silloin muut on automaattisesti roinaajia.


      • sdfghjklöä
        Kerkkokannus kirjoitti:

        Höpöhöpö.
        Cbb voi hyvin kilpailla ilman aineita ja menestyä.
        Osa bb kisaajistakin on menestynyt ilman dopingia.
        Se illuusio mikä lavalla näkyy on vain pieni hetki. Ei ne kisaajat siltä kokoajan näytä.
        Myös kuvissa sama juttu.
        Toinen seikka on se että kaikista ei ole bodaukseen. Ei geneettisesti, eikä henkisesti.
        Monella ei ole mitään lahjoja lajiin mutta silti vaan täytyy yrittää. Ne tapaukset on niitä apteekkarin kavereita.

        CBB ei ole bodausta. Se on jotain fitnessiä tai muuta missikisojen tapaista hömppää.


      • Ihanoikeastiko

        En tietenkään ole kateellinen. Minulle on ihan sama mistä kohtaa kenenkin nahka pullistelee ja miten. Mutta selvähän se on, että roinaavat. Liekö treenikauden testejä koskaan. Tiedän usean joka roinaa ja varsinkin kiristelee lääkkeillä. Ja mitä treeniin tulee, niin mielestäni tunti kerrallaan neljästi viikossa ei ole mitenkään poikkeuksellista kaikkensa antamista. Tosin eihän kyseessä olekaan urheilulaji, joten siinä mielessä ihan ok.


      • Kerkkokannus

        Et taida tietää mitään. Luulet että ne useat roinaa. Luulet sen takia kun niillä toisilla tulee tulosta ja dieetit onnistuu, toisin kuin sinulla.
        Monia Cbb kisaajia testataan ympäri vuoden. Menestyneet saavat todella useasti ilmoituksen tai yllätys käynnin.
        Lajissa suurin merkitys on geeneillä. Jos ei ole onnea siinä niin ei menesty.
        Eihän lihaksen rakentaminen vaadi kuin sen 4 tuntia viikkoon. Naturaaleille usein kaikki muu ihan turhaa.


      • Ihanoikeastiko
        Kerkkokannus kirjoitti:

        Et taida tietää mitään. Luulet että ne useat roinaa. Luulet sen takia kun niillä toisilla tulee tulosta ja dieetit onnistuu, toisin kuin sinulla.
        Monia Cbb kisaajia testataan ympäri vuoden. Menestyneet saavat todella useasti ilmoituksen tai yllätys käynnin.
        Lajissa suurin merkitys on geeneillä. Jos ei ole onnea siinä niin ei menesty.
        Eihän lihaksen rakentaminen vaadi kuin sen 4 tuntia viikkoon. Naturaaleille usein kaikki muu ihan turhaa.

        Höpö höpö, älä viitsi. En tiedä mistä olet saanut päähäsi, että minä harrastan bodailua. En tietenkään. Harrastan oikeita urheilulajeja. Mutta sisäpiirissä olleena tiedän roinahommat. Varsinkin tuo nesteiden poisto, ai että lähtee helposti. Treenin vähyyden kun otin esiin niin tarkoitin vain sitä, että se todistaa sen, ettei kyseistä lajia harrastettaessa voi missään nimessä puhua urheilusta. Eihän siinä ole mitään lajiosaamistakaan. Jos voimailulajeista puhutaan, niin painonnostossa pitää osata jotain, bodailussa ei. Ota ihan rauhallisesti.


      • Kerkkokannus

        No herra urheilija, joka harrastaa ihan oikeita urheilulajeja, väite että kaikki douppaa on ihan höpöä.
        Se että sinä kavereittesi kanssa kuulutte roina-sisäpiiri-kerhoon ja teille lääkitys on tuttua ei tarkoita että kaikki Cbb douppaa.
        Muutenhan kaikki testatut jäisivät aina kiinni. Jos d testillä jää kiinni niitäkin kenellä on käytössä huippu lääkärit ja tietämys niin kaipa se testi löytää Cbb kisaaja horppa-Hermanninkin.


      • ikäviäjuttuja

      • Lapsenusko
        Kerkkokannus kirjoitti:

        No herra urheilija, joka harrastaa ihan oikeita urheilulajeja, väite että kaikki douppaa on ihan höpöä.
        Se että sinä kavereittesi kanssa kuulutte roina-sisäpiiri-kerhoon ja teille lääkitys on tuttua ei tarkoita että kaikki Cbb douppaa.
        Muutenhan kaikki testatut jäisivät aina kiinni. Jos d testillä jää kiinni niitäkin kenellä on käytössä huippu lääkärit ja tietämys niin kaipa se testi löytää Cbb kisaaja horppa-Hermanninkin.

        Kuka on väittänyt että kaikki douppaavat? Väittelet ilmeisesti itsesi kanssa. Upean lapsellisesti uskot testeihin ja niiden kattavuuteen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      78
      10877
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      139
      10245
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      25
      7991
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6434
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      44
      5361
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      71
      4961
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      139
      4269
    8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      19
      4173
    9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      42
      3917
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      131
      3534
    Aihe