Pari talousneuvoa Petteri Orpolle!

Verrataan Ruotsin ja Suomen taloutta. Suurin ero siihen, ettei Suomi pysy Ruotsin vauhdissa on teollisuuden ja liike-elämän omistuspohjassa. Suomalaiset ovat myyneet yrityksensä pääomapiireille, jotka siirtävät liikevoitot ulkomaille.
Suomalaiset tekevät työtä epäluotettaville omistajille. Ruotsissa on toisin
Wallenbergit ja muut ovat isänmaallisia ja rahat pysyvät Ruotsissa.

Toinen suuri ero on julkisessa hallinnossa. Suomen taloudellin taakka on kaksikielisyys. Ruotsissa koulutetaan ihmiset kansainvälisiksi. Rutsalaiset puhuvat paremmin englantia, ruotsia, saksaa, venäjää ja espanjaa kuin me.
Lienee selvää, että ihmettely siitä miksi ruotsalaiset menestyvät kansainvälisesti suomalaisia paremmin löytyy meidän opetusohjelmasta.

Kaksi muutosta pelastaa Suomen taloude. Ei anneta kaikkea taloudellista toimintaa yhtiöille, jotka tulouttavat voittonsa ulkomaille. Näillä rahoilla pitäisi maksaa valtion velkaa. Toinen muutos on poistaa ruotsi pakollisena yliopistoissa.
Näillä muutoksilla voimme taata eläkkeiden korotukset ja lapsien tulevaisuuden

10

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • DonaldTruth

      Lastensairaala on hyvä esimerkki, kuinka Suomesssa on alkanut julkisen rahan siiirto yksityisten pohjattoman taskun. Pian meitä hoitaa Pörriäiset ja rahat lentää kuin leppäkertut ulkomaille.

      • AkillesJ

        Sote saadaan maaliin, se on enää valinnanvapaudesta kiinni. Jokainen ymmärtää, että valinnanvapaus tarkoittaa sitä että meillä kaikilla on mahdollisuus leikkauttaa jalkavamma samalla lääkärillä jonka luokse D.B. lensi yksityiskoneella. Hinta sama kun keskussairaalassa eli noin 95€.


      • LääkärinLapsi
        AkillesJ kirjoitti:

        Sote saadaan maaliin, se on enää valinnanvapaudesta kiinni. Jokainen ymmärtää, että valinnanvapaus tarkoittaa sitä että meillä kaikilla on mahdollisuus leikkauttaa jalkavamma samalla lääkärillä jonka luokse D.B. lensi yksityiskoneella. Hinta sama kun keskussairaalassa eli noin 95€.

        Jonotusajat HUIPUILLE muodostuvat kohtuuttomiksi.


    • talousteiteilijätoikein

      Aloittaja voisi ensiksi käydä Ruotsin ja Suomen talouselämän pohjaa läpi, sieltä löytyisi jo perusteet asialle, ei tarvitsi kehitellä mielikuvituksellisia päätelmiä yksinkertaisesta asiasta.

      • Yksinkertainen asia on, että Ruotsalaisilla on isänmaalliset omistajat, jotka käyttävät rahansa Ruotsissa. Suomalaiset omistajat vievät rahat veroparatiiseihin.. Kaikki ulos maasta vietävä raha on poissa Suomen talouden kehittämisestä. Hyvin selvä asia.
        Ruotsin hallinto ei ole kaksikielinen, eikä tarpeettomia kieliä opiskella.


      • Kokoomus.on.perseestä

        Tuo aloitus pitää aivan paikkaansa, eikä sille ole tarpeen hakea mitään "talouselämän pohjaa" läpikäymällä monimutkaisempia selityksiä, koska ne ovat tosiaan vain selittelyjä pölvästeiltä pölvästeille.


    • 32514117

      Suomi on jakautunut kahteen osaan. Osa kansasta asuu Svenskfinlandissa eikä kutsu itseään suomalaisiksi. He toimivat omiensa hyväksi. Omistavat vielä koko Suomen.
      Kokoomus, SDP, Vihreät ja Vasemmstoliitto toimivat tämän porukan hyväksi. Persut on ainut puolue, joka toimii suomalaisten hyväksi.

    • RKP käyttää perustuslakivaliokuntaa törkeästi poliittisten tavoitteidensa saavuttamiseksi.
      Annika Lapintie on RKP:n ohjauksessa. Kokoomuksen kannattaisi luopua pakkoruotsin tukemisesta.

    • markkinointionbest

      Voi sinua "uskossasi vahvaa" oletko ihan terve! ei niitä kiinnosta suomen talous vaan oma vakuutuskuori! helppo raha, kun sen voi saada kun tolppanenkin on mukana!

      • Ben Zyskowiz näyttää todellisen poliittisen tahtonsa. Hän tukee RKP:tä.
        Suomenkielisten kokoomuslaisten etujen vastaisesti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      171
      1111
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      539
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      531
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      472
    Aihe