Sipilän hallituksen hienoja saavutuksia

-90 000 työtöntä suomalaista on työllistynyt ja köyhyyttä on siten merkittävästi vähennetty
-kauppojen aukiolojen vapautus on mullistavasti vapauttanut suomalaisten kaupankäynnin kun entisistä holhoavista aukioloajoista on päästy eroon
-kiky-sopimus on ratkaisevasti nostanut maamme kilpailukykyä ja talous on lähtenyt valtavaan kasvuun
-vuosikausia jumissa ollut sote-uudistus on saatu vihdoinkin lähelle ratkaisua: ihmisille tulee viimeinkin valinnanvapaus, jolloin myös köyhät voivat valita yksityisen tai julkisen hoidon väliltä
-Suomi ja USA solmivat laajemman sopimuksen puolustusyhteistyöstä ja Jussi Niinistö otettiin Washingtonin allekirjoitustilaisuudessa kunnialaukauksin vastaan kuin kuninkaalliset ikään
-YK julisti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi

Ja mikä parasta: arvatkaapas että harmittaako demareita kaikki tämä? Kiäh kiäh kiäh!
17201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ihmisten työllistyminen harmittaa demareja. Menee äänestäjät! No onneksi niitä saa afrikasta lisää.

Äänestä

Joo+kyllä+,+mutta+kaikki+ei+työllisty+ja+niitä+rangaistaan+entistä+kovemmin+mm+aktiivimallin+leikkauksilla+ja+työttömien+kovalla+25+%+verolla+.+Minullakin+on+nollavero+verokortissa+palkkatuloista+vuodessa+12000+euroon+saakka.++työntekoon+ei+voi+enempää+kannustaa,+ainakaan+verotuksellisesti.

Äänestä

Mitenkähähän onnettamattomia ne muut maat mahtaa olla

Äänestä

Ei 9€ päiväpalkka köyhyyttä poista. Tilastoista poistaa kyllä työttömän. Tk maksu nousee samalle tasolle yksityisen kanssa. Saahan siinä valita sitten kumpaa käyttää. Talouden nousukausi ei ole millään tavalla Sipilän aikaan saamaa. Olette täysin aivopestyjä ääliöitä. Mutta Sipilä onkin kepulaisten jumala.

Äänestä

Mikä tuo - merkki tarkoittaa? Työttömiä vähemmän vai, älkää kertoko tarinaa. Täyttä p...aa koko aloitus.

Äänestä

Tempputyöllistettyjä!
Todellinen työttömyys on lisääntynyt huomattavasti!

Äänestä

Tuloerot samoin eriarvoisuus kasvanu t.
Työantajilla palkanmaksuhaluttomuusvaje.
Kaikkialtalta leikattu köyhiltä eläkeläisiltä työttömiltä.
Mutta annettu rikkaille yrityksilli maatalousloisille. Yritysjohdon bonuksiin ja sijoiitettu varat vero aratiiseihin pois suomen talousdesta.

Sote jyrätänväkisin ja tulee kalliiksi kansalaisille ja yritykkset pääsevät rahastamaan

Äänestä
  • Tuloerojen+kasvu+on+sikäli+hyvä+että+edes+jotkut+tienaa+ja+maksaa+runsaasti+veroja,+joista+sitten+esim.+Ruotsia+selvästi+avokätisemmin+meillä+jaetaan+apua+niille+jotka+eivät+itse+halua+tai+kykene+itsestään+huolehtimaan.+Työntekijän+veroaste+on+noin+60%+joten+eiköhän+se+jo+riitä+kateellisemmallekin.++Korkea+työllisyysaste+on+ratkaisu+kaikkiin+keskeisiin+mamme+ongelmiin.+Sipilän+kabinetti+on+onnistunut+siinnä+kerrassaan+hienosti.+Eläkeläiset+ovat+maamme+varakkain+väestöryhmä+ja+taas+menossa+itseään+köyhempien,+eli+nuorten+kukkarolle.Sote+tarvitaan+että+meillä+olisi+varaa+hoitaa+jatkossa+köyhätkin.+Kannattaisi+välillä+perehtyä+tosiasioihin+eikä+laulaa+epävireisesti+Rinteen+kuoroissa.

    Äänestä

  • Ne rahat on menneet kaupoille!
    Maanviljelijät lopettaa, kun ei kannata, ja kauppiaat rakentaa samaan aikaan palatseja!

    Äänestä

  • Kappasvuan kirjoitti:

    Tuloerojen+kasvu+on+sikäli+hyvä+että+edes+jotkut+tienaa+ja+maksaa+runsaasti+veroja,+joista+sitten+esim.+Ruotsia+selvästi+avokätisemmin+meillä+jaetaan+apua+niille+jotka+eivät+itse+halua+tai+kykene+itsestään+huolehtimaan.+Työntekijän+veroaste+on+noin+60%+joten+eiköhän+se+jo+riitä+kateellisemmallekin.++Korkea+työllisyysaste+on+ratkaisu+kaikkiin+keskeisiin+mamme+ongelmiin.+Sipilän+kabinetti+on+onnistunut+siinnä+kerrassaan+hienosti.+Eläkeläiset+ovat+maamme+varakkain+väestöryhmä+ja+taas+menossa+itseään+köyhempien,+eli+nuorten+kukkarolle.Sote+tarvitaan+että+meillä+olisi+varaa+hoitaa+jatkossa+köyhätkin.+Kannattaisi+välillä+perehtyä+tosiasioihin+eikä+laulaa+epävireisesti+Rinteen+kuoroissa.

    Paljonko niitä rikkaita eläkeläisiä onkaan? Pitää saada se eläkekatto noille öky eläkkeille. Kun sitä suunnitellaan niin sanotaan että heitä on niin vähän että sen vaikutus on kuin hyttysen pissa valtameressä. Kumpi on se totuus? Onko rikkaita eläkeläisiä vähän vai paljon?

    Äänestä

Kun vuonna 2010 Suomessa oli 140 000 virallisen köyhyysrajan alla elävää eläkeläistä ja nyt niitä on jo noin 500 000 eli melkein nelinkertainen määrä. Kansaneläkkeet ovat laskeneet Sipilän halllituskauden aikana ensimmäisen kerran Suomen koko eläkejärjestelmän historiassa. Ja laskevat takuuvarmasti edelleen jos porvarihallitus saa jatkaa.

On siinä kyllä hieno saavutus, jolla ylpeillä kun samaan aikaan yritystukia ja parhaiten toimeentulevien tuloja on nostettu ennennäkemättömästi.

Äänestä
  • Tuo köyhyysraja on suhteellinen, eli kun kansa vaurastuu niin ns. köyhyys lisääntyy. Absoluuttisesti nimenomaan pienimmät eläkkeet ovat silti nousseet.
    Ongelma on asumiskulut, kun joutoväkikin haluaa väkisin pakkautua muutamaan kasvukeskukseen. Ja asumistuki, 2 miljardia euroa vuodessa, vain pahentaa tilannetta. Se purkuun nyt aluksi. Ruotsissa on realisoitava autot ja muu omaisuus ennen kuin asumistukea todella tarvitseva saa. Meillä siitä on tehty raha-automaatti jonka hyödyt valuu sijoittajille.

    Äänestä

  • Kokoomus on joutoväkipuolue!
    Kokoomus on suurin Suomen ongelmista.

    Äänestä

Eihän se aukioloaikojen lisääminen kasvata kuluttajien ostovoimaa. Se erotus menee yrittäjän kukkarosta. Kustannukset kasvavat, mutta kauppa ei juuri vilkastu. Mistä ne ylimääräiset rahat löytyvät?
Kiky ei ole ehtinyt vaikuttaa vielä juuri mihinkään.
Vienti on lisääntynyt maailman talouden elpymisen vuoksi.
Hallituksella ei ole mitään tekemistä työllisyyden hienoisen parantumisen kanssa. Ei myöskään vuodenaikojen vaihtumiseen, jonka vuoksi työllisyys paranee keväällä.
Ei hallitus työllistä, yritykset työllistävät.

Äänestä
  • Yritykset lomauttaa ja irtisanoo.
    Suomi on täynnä ala-arvoisia, ahneita ja tyhmiä yrittäjiä, jotka ei kykene edes työllistämään.
    Siitä johtuu Suomen ongelmat!

    Äänestä

En kutsuisi puolta miljoonaa köyhyysrajan alla ja leipäjonoissa elävää suomalaista ihmistä "hienoksi saavutukseksi". En kyllä per**le kehtaisi, mutta öky näyttää kehtaavan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyrtyrtyyrtrtrt kirjoitti:

-90 000 työtöntä suomalaista on työllistynyt ja köyhyyttä on siten merkittävästi vähennetty
-kauppojen aukiolojen vapautus on mullistavasti vapauttanut suomalaisten kaupankäynnin kun entisistä holhoavista aukioloajoista on päästy eroon
-kiky-sopimus on ratkaisevasti nostanut maamme kilpailukykyä ja talous on lähtenyt valtavaan kasvuun
-vuosikausia jumissa ollut sote-uudistus on saatu vihdoinkin lähelle ratkaisua: ihmisille tulee viimeinkin valinnanvapaus, jolloin myös köyhät voivat valita yksityisen tai julkisen hoidon väliltä
-Suomi ja USA solmivat laajemman sopimuksen puolustusyhteistyöstä ja Jussi Niinistö otettiin Washingtonin allekirjoitustilaisuudessa kunnialaukauksin vastaan kuin kuninkaalliset ikään
-YK julisti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi

Ja mikä parasta: arvatkaapas että harmittaako demareita kaikki tämä? Kiäh kiäh kiäh!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu