Helvettiinkö jumalattomat joutuvat? - Mitä se on?

Raamattu sanoo Jumalan ajatuksen kadotuksesta mm. näin:
"Minä näin suuren valkoisen valtaistuimen ja sillä istuvan. Hänen kasvojaan pakenivat taivas ja maa, eikä niille löytynyt sijaa. Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin. Avattiin vielä yksi kirja, elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja kukin heistä tuomittiin tekojensa mukaan. Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. Ja jos jonkun nimeä ei löytynyt elämän kirjaan kirjoitettuna, hänet heitettiin tuliseen järveen." Ilm. 20:11-15.

Mutta kenenkään ei tarvitse mennä kadotukseen. Jeesus armahti jokaisen ihmisen sijaisuhrillaan ristillä. Hän otti päällensä meille kuuluvan rangaistuksen.
Ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus antoi lähetyskäskyn omilleen:
"Menkää kaikkeen maailmaan ja julistakaan evankeliumia kaikille luoduille! Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." Mark. 16:15,16.
Evankeliumi tarkoittaa, että syntikysymys on selvitetty Golgatalla. Jokainen saa ottaa vastaan Jeesuksen syntiensä sovittajaksi ja elämänsä Herraksi. Näin hän pelastuu kadotustuomiolta. Muuta mahdollisuutta pelastumiseen ei ole.
Apt. 2:38 sanoo: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen.."
Rukoillaan, että kaikki menee kohdalleen ja Jumalan siunaus saa tilaa elämässäsi! Tätä olen itse ottanut vastaan.
"Taivas on matkani määrä, matkalle en tahdo jäädä.."
3118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Herra ottaa meidät omaksemme jo tässä ajassa. Me kohtaamme Jumalan Hengen, saamme sen sekä sitä kautta yhteyden muihin uskoviin. Siinä koemme apostolista yhteyttä samassa Hengessä olevien kanssa. Se on se mikä pelastussanomassa on olennaisinta, mikä tekee ihmiseen vaikutuksen ja mikä on pelastuksen edellytys. Vain Jumalan lapset pelastuvat. Siksi ei helvetin olemus tai olemassaoloa ole meille edes juurikaan merkityksellinen. Kohtaamme Herran jo tässä ajassa ja sen voimasta elämme, vaikka tietenkin on hienoa pelastua, saada jatkaa elämää siinä iäisyyden Hengessä minkä jo tässä ajassa tunnemme. Jumala on meille tässä ja nyt. Juuri tällä hetkellä se täyttää sydämemme ja antaa meille ilon, rauhan ja rakkauden.

Äänestä

Jos olet kiinnostunut siitä mitä Raamattu opettaa kadotuksesta, vierailepa sivulla

http://siintoensio.wixsite.com/minsida-2

Sen kirjoittaja on ottanut alkutekstistä kaikki asiaan liittyvät jakeet ja antaa sinulle mahdollisuuden muodostaa oman mielipiteesi. Laajin tutkielma asiasta.

Äänestä
  • Taitaapa olla jehovalainen harhaopetus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä.muut.sanovat kirjoitti:

Raamattu sanoo Jumalan ajatuksen kadotuksesta mm. näin:
"Minä näin suuren valkoisen valtaistuimen ja sillä istuvan. Hänen kasvojaan pakenivat taivas ja maa, eikä niille löytynyt sijaa. Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin. Avattiin vielä yksi kirja, elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja kukin heistä tuomittiin tekojensa mukaan. Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. Ja jos jonkun nimeä ei löytynyt elämän kirjaan kirjoitettuna, hänet heitettiin tuliseen järveen." Ilm. 20:11-15.

Mutta kenenkään ei tarvitse mennä kadotukseen. Jeesus armahti jokaisen ihmisen sijaisuhrillaan ristillä. Hän otti päällensä meille kuuluvan rangaistuksen.
Ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus antoi lähetyskäskyn omilleen:
"Menkää kaikkeen maailmaan ja julistakaan evankeliumia kaikille luoduille! Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." Mark. 16:15,16.
Evankeliumi tarkoittaa, että syntikysymys on selvitetty Golgatalla. Jokainen saa ottaa vastaan Jeesuksen syntiensä sovittajaksi ja elämänsä Herraksi. Näin hän pelastuu kadotustuomiolta. Muuta mahdollisuutta pelastumiseen ei ole.
Apt. 2:38 sanoo: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen.."
Rukoillaan, että kaikki menee kohdalleen ja Jumalan siunaus saa tilaa elämässäsi! Tätä olen itse ottanut vastaan.
"Taivas on matkani määrä, matkalle en tahdo jäädä.."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu