Suomi on kuin saari, ei ihan Islanti mutta ei paljon muutakaan. Yrittäkääpä lähteä täältä maailmalle niin huomaatte sen.
Eiroopassa ensi kertaa autolla kulkiessani oli päivä, jolloin yhdessä vuorokaudessa olin viidessä eri maassa, ilman erityistä ennakkosuunnitelmaa. Se kävi kuin huomaamatta. Mutta kun Suomesta haluaa jonnekin sivistyksen pariin, niin vaihtoehdot ovat:
1. Tornion kautta jolloin kilometrejä kertyy nelinumeroinen määrä. Ja rahaa palaa satoja euroja. Toki voi Venäjän kauttakin kiertää. Majoitusta tarvitaan kumminkin ja se maksaa.
2. Laivamatka, joka maksaa niinikään joitakin satasia. Lisäksi matka pitää varata etukäteen ja riittävän ajoissa, jotta voi olla varma että saa paikan.
3. Jos myöhästyy jostain syystä, joutuu odottamaan vähintään vuorokauden jos ei useampia. Myös kaikki hotellivaraukset pitää uusia, jos niitä on matkalle varattu.
Suomi on oikeasti pelkkä periferia jota pystytään hallitsemaan mielivaltaiaesti koska maan rajojen ylittäminen ei ole kovin helppoa. Myöskään suomen vaikea ja vähän puhuttu kieli ei auta lähtemistä lainkaan. Siitä ei ole hyötyä missään päin maailmaa. Jos sama hallitusmielivalta olisi muualla Euroopassa, kansa olisi häipynyt jo ajat sitten.
Suomi on hyvä maa pelkästään elintasosurffareille.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kokeilin huvikseni taas firefoxia ja nyt näyttää toimivan, ei tule ilmoitusta: VIRHE tiedoksi sivuston omistajalle: Virheellinen sivuston avain .
Pääsee klikkailemaan kuva arvoituksia.