Aivoton KOKOOMUSMÄTÄ äänestäjä ei tajua...

...rikkaimman eliitin veronkiertoa. Ja tukee sitä kuin sokea kana.

KOKOOMUSMÄTÄ rosvopoliitikot ovat luoneet veronkiertolainsäädännön jonka avulla valtavia voittoja Suomessa tekeävät yhtiöt voivat mm. ottaa rajattomasti mielikuvituslainaa konsernin veroparatiisiyhtiöltä, ja vähentää rajoittamattomat mielikuvituskorot verotettavasta tulosta. Juuri näin KOOOMUSMÄTÄ Lääkärikeskus Mehiläinen on aina toiminut, kuten kaikki muutkin KOKOOMUSMÄTÄ yhtiöt, joissa omistajina on myös KOKOOMUSMÄTÄ rosvopoliitikkoja.

”Mehiläisessä toteutettu järjestely on ollut 2000-luvun muoti-ilmiö.”

”– Konsernin sisäisellä rahoitus- ja omistusjärjestelyllä luodaan Suomessa sijaitsevalle sivuliikkeelle tai osakeyhtiölle korkokuluja, jotka saa Suomessa vähentää verotuksessa, johtava veroasiantuntija Lauri Savander verohallinnosta selittää.”

https://yle.fi/uutiset/3-9820480
44896
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Äänestä sinä vaikka joulupukkia, mutta älä kuule tule neuvomaan mitä muiden ihmisten tulee äänestää. Suomessa eletään demokratiassa jossa saa äänestää Kokoomusta ja niin moni myös tekee.

Äänestä
  • Kävikö kipeää?

    Äänestä

  • mielestäsi+selkeä+rosvous+demokratiaa+?+oleko+ns.+uuno-eemeli+?aloittaja+on+100%+oikeassa,se+nyt+on+täysin+todellisuus.

    Äänestä

  • maantierosvo kirjoitti:

    Kävikö kipeää?

    Aloittaja laittaa ketjuun itseään tukevia viestejä

    Äänestä

  • onko kirjoitti:

    mielestäsi+selkeä+rosvous+demokratiaa+?+oleko+ns.+uuno-eemeli+?aloittaja+on+100%+oikeassa,se+nyt+on+täysin+todellisuus.

    Suuria yksityisiä terveyspalveluyrityksiä:
    - Yhtiöt maksavat vain vähän veroja

    Liikevaihto 2014 milj.e
    Verotettava tulo 2014 milj.e
    https://suomimedia.files.wordpress.com/2015/07/12.jpg

    Tässä näkee millaisia veronkiertoautomaatteja nämä valinnanvapaus-SoTen yksityiset terveyspalvelujen tuottajat ovat.

    Äänestä

  • Veroloiset on saatava kuriin !
    Ahneet veronkiertäjäjät lahjovat ahneita psskaKOKkare-poliitikkoja !
    MaanPettueri Urpo ja omaKEPUlehmäOjassa-Sipilä johtaa verorikollisjoukkoa !

    Orpo ja Sipilä tuhoavat KOKkareiden, KEPULIen maineen - iäksi.
    Haistakaa pitkä LehmänkauppaLanta !

    Äänestä

Kokoomusahneus tuhoaa Suomen.

Äänestä

todellisuus, kansa on tolloa ja tyhmää, koska sallii mm. kokoomuslaisten ikuiset sutkitemput tekemättä mitään.

Äänestä

Ahneet rahan vaihtajat, kokoomus kepu ovat uhka suomelle.
Samoin super naivit sdp vihreät ovat uhka maallemme ja kultturillemme..

Nämä isänmaattomat ahneet tuholaiset uhkavat suomea ja suomen kansaa.

Äänestä

Hyvästi kokoomus!

Äänestä

Kokoomus politiikka ajaa upporikkaiden etuja suurmaatilat. Tehtaat suuret bussiyriykset.
Kokoomus ottaav verovarat köyhiltä käyttöönsä ja antaa rikkaille yrityksille zijoitettvaksi bonuksii nja sijoitettavaksi veroparatiiseihin.

Sinä työtöteke ä kansalainen jos äänestät kokoomusta tai keskusta puoluetta on se sama kunkusisi omaan punkkaan tai sahaa omaaoksaansa.

Ääni kokoomukselle ilman miljoonatuloja on rikkailee lisää rahaa köyhiltä.

Moni kontulan vuokrayksiössä luule kun äänestääkokoomusta se tekee hänet yhtä kauniiksi ja rikkaasti.

Äänestä

Neuvostoliitto oli hyvä malli yhteiskunnalle.

Äänestä
  • Kokoomuksen oppositiossa Kekkosen toivomalla tavalla pitävä Suomen Pohjoismainen hyvinvointivaltio sekä sopimusyhteiskunta ovat parempi malli demarien, vasemmiston ja perussuomalaisten äänestäjille. Kokoomuksen rosvouksen ja tuhotalouden vaihtoehto ei ole kommunismi vaan hyvinvointiyhteiskunta ja hallittu markkinatalous.

    Äänestä

  • Kikkelis.Kokkelis kirjoitti:

    Kokoomuksen oppositiossa Kekkosen toivomalla tavalla pitävä Suomen Pohjoismainen hyvinvointivaltio sekä sopimusyhteiskunta ovat parempi malli demarien, vasemmiston ja perussuomalaisten äänestäjille. Kokoomuksen rosvouksen ja tuhotalouden vaihtoehto ei ole kommunismi vaan hyvinvointiyhteiskunta ja hallittu markkinatalous.

    Mutta lähempänä sitä kommunismia ne muut puolueet ovat. Kokoomus uskaltaa äänekkäimmin arvostella kommunismia.

    Äänestä

Mehiläisen+verojalanjälki+vuonna+2017+oli+154,1+miljoonaa+euroa+sisältäen+kaikki+Mehiläisen+tilittämät+verot+ja+veroluonteiset+maksut.+Verojalanjälki+kasvoi+21,0+%+edellisestä+vuodesta.Mehiläisen+oman+verojalanjäljen+päälle+tulee+Mehiläisessä+toimivien+ammatinharjoittajien+verojalanjälki,+joka+myös+kasvoi+merkittävästi+viime+vuoden+aikana.+Vuonna+2017+ammatinharjoittajien+verojalanjälki+oli+arviolta+52,8+miljoonaa+euroa,

Äänestä

Kokoomus on aina vaalien alla työväenpuolue. Ei muuten äänestäjiä riittäisi. Voisi sanoa, että kokoomus on aito populistipuolue ollut jo kauan aikaa. Pienituloiset höynäytetään niin porvarillisiksi, että luulevat itsekin olevan parempiosaisia, vaikka omistusta ei ole kuin auton romisko ja velkainen mökki.

Äänestä

Kokoomuslaiset ovat rosvoja.

Äänestä

Mutta toisaalta Kokoomusta äänestämällä voi saattaa monet kahelit raivon valtaan. Se on tosi hupaisaa! Katsokaa tuota vaahtoamista :D

Äänestä
  • Samat kahelit äänestää jotain persuja ja huhtasaarta. Tirsk.

    Äänestä

  • mitään hupaisaa kun Kokoomus järjestää maahan tuhansia muslimeita ja velkaannuttaa maan.

    Äänestä

  • Ei_siinä_ole kirjoitti:

    mitään hupaisaa kun Kokoomus järjestää maahan tuhansia muslimeita ja velkaannuttaa maan.

    Mustia miehiä pelkäävien säikytteleminen se vasta hauskaa onkin! Tekisi mieli välillä laittaa itsekin lankkia naamaan ihan sen vuoksi...

    Äänestä

  • Ei_siinä_ole kirjoitti:

    mitään hupaisaa kun Kokoomus järjestää maahan tuhansia muslimeita ja velkaannuttaa maan.

    Juuh, Suomen Kokoomus on järjestänyt koko pakolaisongelman Euroopan laajuisesti!
    Mutta onneksi ne järkkäsi tänne vain pari tuhatta, ne miljoonat muualle Eurooppaan.

    Äänestä

  • niinkö-tosiaan kirjoitti:

    Juuh, Suomen Kokoomus on järjestänyt koko pakolaisongelman Euroopan laajuisesti!
    Mutta onneksi ne järkkäsi tänne vain pari tuhatta, ne miljoonat muualle Eurooppaan.

    Kokoomuksesta kiinni niin Suomessa olisi huomattavasti enemmän muhametteja https://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s
    Orpokin hokee koko ajan jakamattomasta ihmisarvosta mutta ei suoraan sano että se tarkoittaa verojen nousua tavallisille veronmaksajille samalla kun Kokoomuksen poliitikkojen lähipiiri lihoaa pakolaisten avulla.

    Äänestä

  • Jos_se_olisi kirjoitti:

    Kokoomuksesta kiinni niin Suomessa olisi huomattavasti enemmän muhametteja https://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s
    Orpokin hokee koko ajan jakamattomasta ihmisarvosta mutta ei suoraan sano että se tarkoittaa verojen nousua tavallisille veronmaksajille samalla kun Kokoomuksen poliitikkojen lähipiiri lihoaa pakolaisten avulla.

    viime vuonna tuli hurjat pari tuhatta pakolaista, ompa kauheaa tosiaan

    Ei tunnu missään eikä ole ongelma

    Äänestä

Kokoomus+ajaa+suuryritysten+ja+10%+suurituloisimpien+asioita.++Valitettavasti+kansan+keskuudesta+löytyy+aina+toinen+10%,+jota+kokoomus+onnistuu+kusettamaan+äänestäjikseen.++Kokoomuksen+äänestäjät+sitten+todella+käyvät+äänestämässä+ja+20%+kannatus+on+saavutettu.Olisipa+meilläkin+vähemmän+puolueita+hajottamassa+ei-kokoomuslaisten+ääniä,+niin+saataisiin+tuolle+mädättäjäpuolueelle+kunnon+vastavoima.Kokoomus-aina+ihmistä+vastaan.

Äänestä
  • millä perusteella?

    Mm. pääomaverotusta on kiristetty ja solidaarisuusveron rajaa laskettu

    Äänestä

  • missä.perusteet kirjoitti:

    millä perusteella?

    Mm. pääomaverotusta on kiristetty ja solidaarisuusveron rajaa laskettu

    Älä+nyt+hyvä+ihme+perusteluja+kysy.+Jos+tuo+10+%+on+jonkin+päättelyketjun+tulos,+se+muistuttaa+mielisairaan+laatimaa+postmodernia+taideteosta.

    Äänestä

  • mkdfndbvh kirjoitti:

    Älä+nyt+hyvä+ihme+perusteluja+kysy.+Jos+tuo+10+%+on+jonkin+päättelyketjun+tulos,+se+muistuttaa+mielisairaan+laatimaa+postmodernia+taideteosta.

    et siis pysty perusteluja kertomaan, kunhan vaan jotain möliset
    kun näin nämä asia koetaan?

    Faktaa pöytää tai suu kiinni

    Äänestä

Yhteiskunta voitaisiin jakaa niin että sosialiturvaa haluavat maksaa sosialiturvansa rahalla tai työllä,ja saa joko rahaa tai ruokaa ja lämmintä. Ja ne ketkä ei ole mukana, ei saa mitään pahan päivänsä turvaksi,vaan ovat omillaan. Ja jos myöhemmin tulevat toisiin aatoksiin,heille esim.muutaman vuoden karenssi ennen lihapatojen ääreen pääsemistä.
Loppuu tämä riitely,kuka saa ja kuka ei saa mitään yhteiskunnalta,ainakin oikeiston puolelta.

Äänestä
  • Kokoomusko se tämän pahan päivän varan huolehtii? Sen mitä kokoomuslaista hyvävelitoimintaa olen ihan läheltä tullut nähneeksi, toiminta lähinnä oksettaa ärsyttämisen lisäksi.
    Luulivat että olen heikäläisiä ja avoimesti retostelivat kuinka rahaa tulee milloin mitäkin hyvävelikeinoja käyttäen. Kokoomuslaisuuteen kuuluu hyväveljiin kuuluminen, ja hyvävelijohdolle on oltava kuuliainen kellokas. Sitten jaetaan kaikille sen mukaan kuinka parhaaksi katsotaan.
    Jotkut sanovat että tällainen on bisnestä. Enkä mieluummin "bisnestä".
    Kokoomuslaista ei oma kansa kiinnosta pätkääkään. Niitä kiinnostaa vain kuinka saada omiin taskuihin rahaa, vaikka äkkiä heti, välittämättä seurauksista mitä kyseinen ahneus tuottaa tulevaisuudessa.
    Mallina esim matuttaminen. Loisivilta matuilta loppuu joskus tuet, ja silloin alkaa murtoaallot koteihin. Kokoomusta ei kiinnosta, koska nyt saa rahaa matuttamisella eri tasoilta.
    Kokoomus on läpeensä mätä hyvävelijoukko epämääräisine "bisneksineen".

    Äänestä

  • Ja myös varallisuuden, omaisuuden sekä henkilösuojaa saavat voisivat maksaa ne itse eikä käydä veronmaksajien kukkarolla. Mitä enemmän varoja, asuntoja, firmoja, mökkejä, autoja, veneitä ym. niin sitä enemmän loisitaan meidän tavallisten veronmaksajien työn hedelmistä verojen kautta suojaa. Maksan itse mieluummin huono-osaisten sosiaaliturvaa verovaroin kuin ökyjen omaisuuden suojaa, maksakoon ne itse. Yhteiskuntasopimus on kaksisuuntainen, eli tulonsiirroilla taataan vakaa, turvallinen yhteiskunta niille jotka menestyvät ja kartuttavat omaisuuttaan. Tiputa väliinputoajat pois omilleen ja maksa hintaa kun he elääkseen ja selvitäkseen käyttävät viidakon vahvimman lakia ottaakseen osansa. Miksi he noudattaisivat yhteiskunnan lakeja ja asetuksia sekä sääntöjä jos eivät niistä mitään hyödy? Kermaperseiden kannattaa maksaa veronsa kiitollisuudella, sillä ne ovat kunniavelkaa jonka takia te voitte säilyttää etuasemanne. Veronapinat ja itkupotkuraivarit p-siiseen ja mars maksamaan velkaanne!

    Äänestä

  • Itkut_pyllyyn kirjoitti:

    Ja myös varallisuuden, omaisuuden sekä henkilösuojaa saavat voisivat maksaa ne itse eikä käydä veronmaksajien kukkarolla. Mitä enemmän varoja, asuntoja, firmoja, mökkejä, autoja, veneitä ym. niin sitä enemmän loisitaan meidän tavallisten veronmaksajien työn hedelmistä verojen kautta suojaa. Maksan itse mieluummin huono-osaisten sosiaaliturvaa verovaroin kuin ökyjen omaisuuden suojaa, maksakoon ne itse. Yhteiskuntasopimus on kaksisuuntainen, eli tulonsiirroilla taataan vakaa, turvallinen yhteiskunta niille jotka menestyvät ja kartuttavat omaisuuttaan. Tiputa väliinputoajat pois omilleen ja maksa hintaa kun he elääkseen ja selvitäkseen käyttävät viidakon vahvimman lakia ottaakseen osansa. Miksi he noudattaisivat yhteiskunnan lakeja ja asetuksia sekä sääntöjä jos eivät niistä mitään hyödy? Kermaperseiden kannattaa maksaa veronsa kiitollisuudella, sillä ne ovat kunniavelkaa jonka takia te voitte säilyttää etuasemanne. Veronapinat ja itkupotkuraivarit p-siiseen ja mars maksamaan velkaanne!

    Lakia noudatetaan tietenkin siksi, että sillä on puolellaan juuri tuo vahvemman oikeus. Lahjomalla sitä ei yllä pidetä. Jos roskaväki riehuu, sitä aletaan siis viedä montun reunalle pahimmista öykkäreistä alkaen. Sillä se on aina rauhoittunut ja tulee aina rauhoittumaan.

    Äänestä

Keskusta on rehellinen, samoin demarit ja rkp.

Äänestä
  • RKP ja KOK on sama, ja ne yhdessä ohjaa Suomen, kepun ja demarit tuhoon.

    Äänestä

Kokoomusta äänestävät tietävät täsmälleen minkälaisia veroluikureita äänetävät.

Mutta täydellinen idiootti, kerrassaan aivoton olento äänestää demareita ja luulee, että sillä lailla siat paranevat. Vaikka jo yli 20 vuotta on nähty että demarit tähtäävät kansan totaaliseen köyhdyttämuseen ja kurjistamiseen. Miten hirvittävää tuhoa demarit tekivätkään Kataisen kanssa mutta täydelliset idiootit eivät vieläkään tajua mikä tuhon, valehtelun ja kaksinaamaisuuden puolue demarit ovat.

Äänestä

Isänmaallisuus on vaihtunut kokoomuslaisten keskuudessa ISÄNTÄMAALLISUUDEKSI.

Isänmaa myytävänä sille joka sen luonnonvarat osaa hyödyntää ja tuotteistaa raaka-ainetasolla. Myös vieraiden valtojen sotilastukikohdille on paljon soveltuvia alueita tarjolla.

Äänestä

Meterolooki sanoi että nyt voi jo vaihtaa kesärenkaat alle.

Äänestä

Kokoomuksen kannatus perustuu vahvaan markkinointiin ja mainostamiseen.
Kokoomuksella on suurliikemiesten tuki ja näin ollen eniten varaa panostaa markkinointiin.
Kansan mielipiteitä on helppo muokata markkinoinnilla. Suurin osa ihmisistä ei oikeasti ajattele ja heidät on helppo aivopestä markkinoinnilla.

Äänestä
  • Demareilla on yleensä isoimmat vaalibudjetit. Ay-liike kierrättää verovapaasti saamaansa rahat vasemmistolle!

    Äänestä

  • Valehtelija!

    Äänestä

Katainen-Orpo sekä Sipilä-Berner ovat ahneita, läpimätiä, ääri-KOKO-O-MUS-TIA vain oman edun ajajia.

Äänestä

Verotus kannattaa lopettaa kokonaan, niin kenenkään ei tartte kiertää sitä. Kiitos huomiosta.

Äänestä
  • Mutta Marx kääntyisi haudassaan, jos ihmiset saisivat pitää ansaitsemansa omaisuuden! SDP:n politbyroo järjestää hätäkokousta ajatusrikoksesi vuoksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aivotonäänestäjäonsyöpä kirjoitti:

...rikkaimman eliitin veronkiertoa. Ja tukee sitä kuin sokea kana.

KOKOOMUSMÄTÄ rosvopoliitikot ovat luoneet veronkiertolainsäädännön jonka avulla valtavia voittoja Suomessa tekeävät yhtiöt voivat mm. ottaa rajattomasti mielikuvituslainaa konsernin veroparatiisiyhtiöltä, ja vähentää rajoittamattomat mielikuvituskorot verotettavasta tulosta. Juuri näin KOOOMUSMÄTÄ Lääkärikeskus Mehiläinen on aina toiminut, kuten kaikki muutkin KOKOOMUSMÄTÄ yhtiöt, joissa omistajina on myös KOKOOMUSMÄTÄ rosvopoliitikkoja.

”Mehiläisessä toteutettu järjestely on ollut 2000-luvun muoti-ilmiö.”

”– Konsernin sisäisellä rahoitus- ja omistusjärjestelyllä luodaan Suomessa sijaitsevalle sivuliikkeelle tai osakeyhtiölle korkokuluja, jotka saa Suomessa vähentää verotuksessa, johtava veroasiantuntija Lauri Savander verohallinnosta selittää.”

https://yle.fi/uutiset/3-9820480

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu