Uskova .mies voi olla ilkeä luvallisesti

Metroon on osoittanut maallisen alueen miesrikoksia naisia kohtaan. Käsittelemätön alue on uudestisyntyneen miehen tai miesten naisten alistaminen johon he käyttävät Raamatun Paavalin ohjeitajne. Näistä uskovissa miehistä opit ei ole kulttuurista riippuvia. Vedotaan naiseen heikkona astiana. .nainen on luotu heitä varten avuksi. Tulee olla kotityössä mieluiten. Nainen meni syntiin mukaan ensin.

Eräs uskova mies sanoo vaimonsa herroittelevan häntä kuten Saara. Pitää sanoa miehen nimi ensin. Miehen opetuksia voi lukea netistä. Jos sanoo vastaan tämä mielestään pyhä mies vetää kaikki Raamatun lauseet missä uhataan.

Kuinka ette puutu tähän
21219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Pitää olla METOO on osoittanut...

Äänestä

Sellainen juttu kannattaa muistaa. Kirjesalaisuus on esimerkiksi sitä ettei kenenkään sähköposteja luovuteta kolmansille osapuolille, jos lähettäjä on alunperin tarkoittanut ne vain alkuperäisen vastaanottajan luettavaksi tai luullut että sähköposteja lukee vain yksi tietty henkilö, jolle ne oli tarkoitettu.

Äänestä
  • Poliisille saa luovuttaa.

    Äänestä

  • Ihan oikeasti olet tosi ärsyttävä kirjoittaja ja jos se ottaa aivoon niin senku luovutat kirjoitukset mitä täällä olen sinulle vastauksena kirjoittanut sinne poliisille. Tuskin jaksavat resursseja tuhlata siihen että ärsytät minua aika paljon näsäviisaudellasi.

    Tiedätkö sellaisia joiden vaan pitää päästä sanomaan kaikkeen...väärässä paikassa huutelevat väliin.

    Äänestä

  • Ihan tiedoksi että en ole tehnyt tietääkseni mitään laitonta. Sen vuoksi poliisikommentti oli mielestäni tökerö kirjoitus

    Kun olin uskossa pelkäsin varmaan omaa varjoanikin, koin uhkia, jotka eivät olleet todellisia. En olisi esimerkiksi koskaan ennen voinut kirjoittaa...että teepäs sitte niin...eikä se olisi ollut sen vuoksi, että olisi jotain tehnyt...vaan aivan kuin olisi pelännyt katastrofeja tai uhkia nähnyt mitä ei ollut edes olemassa.

    Oletko sinä mielestäsi empaattinen luonne vai looginen toimija?

    Äänestä

  • metootatässä kirjoitti:

    Ihan oikeasti olet tosi ärsyttävä kirjoittaja ja jos se ottaa aivoon niin senku luovutat kirjoitukset mitä täällä olen sinulle vastauksena kirjoittanut sinne poliisille. Tuskin jaksavat resursseja tuhlata siihen että ärsytät minua aika paljon näsäviisaudellasi.

    Tiedätkö sellaisia joiden vaan pitää päästä sanomaan kaikkeen...väärässä paikassa huutelevat väliin.

    Kukahan tässä nyt on herkkähipiäinen?

    Kommenttini oli asiallinen täydennys kommenttiisi. Sillä jos yksityiset kirjeet tai sähköpostiviestit sisältävät esim. häirintää, uhkauksia tai kunnianloukkauksia, niin luonnollisesti ne voi antaa poliisille rikosilmoitusta tehdessä.

    Äänestä

  • capichelle kirjoitti:

    Ihan tiedoksi että en ole tehnyt tietääkseni mitään laitonta. Sen vuoksi poliisikommentti oli mielestäni tökerö kirjoitus

    Kun olin uskossa pelkäsin varmaan omaa varjoanikin, koin uhkia, jotka eivät olleet todellisia. En olisi esimerkiksi koskaan ennen voinut kirjoittaa...että teepäs sitte niin...eikä se olisi ollut sen vuoksi, että olisi jotain tehnyt...vaan aivan kuin olisi pelännyt katastrofeja tai uhkia nähnyt mitä ei ollut edes olemassa.

    Oletko sinä mielestäsi empaattinen luonne vai looginen toimija?

    En ole tehnyt mitään johtopäätöksiä sinusta. Miten se olisi edes mahdollista, enhän edes tunne sinua.

    Ihminen voi olla sekä looginen että empaattinen. Empatiaa on kuitenkin vaikea tuntea ihmisiä kohtaan, joista ei tiedä mitään. Tutkimuksissa on esim. havaittu, että netissä on vaikeampi olla empaattinen, sillä kasvojen ilmeiden näkeminen edistää empatiaa. Toki avoimet ja rehelliset tarinatkin voivat sitä herättää.

    Viime kädessä me ihmiset olemme syntyneet erilaisiksi. Eivätkä kaikki tule koskaan viihtymään kaikkien kanssa. Itse keskustelen täällä mieluummin asioista ja jätän henkilökohtaisemmat keskustelut oikeaan elämään.

    Äänestä

  • Voi olla että kaipaisin syvempää juttelua kuin liirumlaarumia...että ihmiset uskaltaisivat olla aitoja, eikä esittää vain tietämystään.

    Vaikutat kovalta. Eikö sinua haittaa, että uskovana annat itsestäsi ehkä penseänkin kuvan?

    Ei täällä tarvitse tietenkään henkilökohtaisia asioita jakaa.

    Eikö se jeesusheppu sanonut että pitäs pyrkiä tulemaan kaikkien kanssa toimeen. Et näytä välittäjän siitä tuletko edes, sellanen niskojen nakkelija tulee mieleen....

    Äänestä

  • capichelle kirjoitti:

    Voi olla että kaipaisin syvempää juttelua kuin liirumlaarumia...että ihmiset uskaltaisivat olla aitoja, eikä esittää vain tietämystään.

    Vaikutat kovalta. Eikö sinua haittaa, että uskovana annat itsestäsi ehkä penseänkin kuvan?

    Ei täällä tarvitse tietenkään henkilökohtaisia asioita jakaa.

    Eikö se jeesusheppu sanonut että pitäs pyrkiä tulemaan kaikkien kanssa toimeen. Et näytä välittäjän siitä tuletko edes, sellanen niskojen nakkelija tulee mieleen....

    Raamattu sanoo: "Jos mahdollista, ja mikäli se teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa."

    Kaikki ei riipu minusta. Sinäkin tunnut haastavan riitaa, vaikka minä en sitä aloittanut. En minä ole vastuussa sinun ajatuksistasi. Enkä myöskään menetä yöuniani niiden vuoksi. Pyrkimys kaikkien miellyttämiseen on epätervettä.

    Minä keskustelen niillä eväillä, jotka minä olen elämässä saanut. Ja sinä taas keskustelet omillasi. Minua se ei vaivaa. Jos se vaivaa sinua, niin se ei taida olla minun ongelmani.

    Äänestä

  • Vai on sillä capichella evääksi saatuna - jeesusheppu (???)! Ja viepä nimimerkki c tekstaa imperfektimuodossa 'kun OLIN uskossa...'!

    NYT vaikuttaa pahalta. Teeppä tarkistusta, onko lamppusi sammunut sysipimeään? Oletko siinä joukossa mukana, jonka JEESUS MESSIAS, JUMALAN POIKA pian, yllättäin tempaa ylös Karitsan hääaterialle, VIHAN AJASTA SUOJAAN???

    Äänestä

  • En usko Jumalaan joka on pelättyä saatanaakin pahempi.

    Tempaa itsekkäät uskovaiset itsekkääseen olemukseensa ja hukuttaa miljardit viattomat syvyyteen.

    Joten uhkailepa siinä vaan, et pelota.

    Äänestä

Jos syynä on viha, on raukkamaista ottaa vihan kohteeksi heikko nainen. Se on tietysti itsensä kannalta helppo kohde ja valinta.

Äänestä

Ei kaikkiin älyttömyyksiin kannata edes ottaa kantaa. Mitä se mulle kuuluu jos joku nainen herroittelee miestään. Sehän on niiden välinen asia.

En ole kuullut yhdenkään seurakunnan opettavan naisen alistamista. Eivätkä kaikki uskovaiset miehet pyri alistamaan. Alistamistarve kertoo aina heikosta itsetunnosta. Yksilön ongelmia ei pidä yleistää koskemaan koko ryhmää.

Miten alistamiseen puututaan? No siten, että jokainen pyrkii pitämään huolen omista rajoistaan, eikä anna kenenkään alistaa itseään.

Äänestä
  • Capichella se on aina onkelmaan kuin onkelmaan vastaus. Capiche ku on ollut a sivistynyt ja viisas niin ei ole joutunut koskaan elämässään narskujen uhreiksi...ai niin capichen neuvo on, että uhrien vika ku antoivat alistaa. Typerys.

    Äänestä

  • niksipirkka kirjoitti:

    Capichella se on aina onkelmaan kuin onkelmaan vastaus. Capiche ku on ollut a sivistynyt ja viisas niin ei ole joutunut koskaan elämässään narskujen uhreiksi...ai niin capichen neuvo on, että uhrien vika ku antoivat alistaa. Typerys.

    Toiseen ei voi vaikuttaa, ainoastaan omaan käytökseen voi. Ihminen on olosuhteiden vanki niin kauan kuin hän sen tajuaa. Narskujen uhriksi joutumisestakin on tarkoitus oppia, eikä vain valitella sitä lopun ikäänsä.

    Arvaa mistä tiedän? Siitä, että olen itse taistellut vapauteen alistavasta ja väkivaltaisesta ilmapiiristä. Sen jälkeen olen julistanut omasta elämästä vastuun ottamisen ilosanomaa.:) Myös sitä, että vapauteen Kristus vapautti meidät.

    Ymmärrän toki senkin, että se ärsyttää erityisesti niitä, joille ajatus vapaudesta on vielä pelottava. Mutta siellä se odottaa, jos sitä kohti uskaltaa kurkottaa.

    Äänestä

  • Ainoa vapaus on uskonnosta ja Jumalauskosta luopuminen. Kaikki usko on orjuuttavaa tavalla taikka toisella, lupaa vapautta jota ei ole.

    Kuulun ihmisryhmään, jotka ovat kait viehättyneetkin alistavista ihmisistä, se on kuvastanut turvaa ja Jumalaa, Jumalan olemusta. Siksi kait olen ollut uskossa? Jumala on äkkiarvaamaton, joka tuhoaa, vihaa....koskaan ei tiedä, jos Jumalan voi suututtaa, hän hylkää ja heittää ihmisiä kadotukseen.

    Äänestä

  • Eikö se ole ristiriitaista. Jumala joka lupasi rakastaa ihmistä, on vain julma ja äkkiarvaamaton, kylmä ja kova. Häneen ei voinut koskaan luottaa, koska Hän valehteli alunalkenkin. En halua tunte luojaasi, koska Hän ei ole rakkaus, rakkaus ei koskaan hylkää, ei koskaan tuhoa tai vihaa..sinun Jumalasi silti tekee sitä, vaikka lupaa toista.

    Äänestä

  • niksipirkka kirjoitti:

    Eikö se ole ristiriitaista. Jumala joka lupasi rakastaa ihmistä, on vain julma ja äkkiarvaamaton, kylmä ja kova. Häneen ei voinut koskaan luottaa, koska Hän valehteli alunalkenkin. En halua tunte luojaasi, koska Hän ei ole rakkaus, rakkaus ei koskaan hylkää, ei koskaan tuhoa tai vihaa..sinun Jumalasi silti tekee sitä, vaikka lupaa toista.

    Minulla on eri Jumala kuin sinulla.

    Äänestä

  • Niinhän te aina sanotte. Etkö tunne luojaasi, Hän antoi poikansa ristille oman vikansa vuoksi, Jumalahan se ihmisen alunperin karkoitti. Millainen Jumala tuhoaa, tappaa, käskee ottamaan orjia(vt).

    Et tunne raamatun Jumalaa, sinulla on oma päätelmä Jumalasta.

    Äänestä

Järkevä nainen ei huomioi ollenkaan harhoissaan höperehtivää uskonharhaista miestä. Piste.

Äänestä
  • Tottahan se on tuo mitä sanoit.

    Järkevässä en silti välttämättä tunnista itseäni, kun tiedän kaikkea höperöintiä kuunnelleeni ja olen ehkä monia asioita uskonutkin tai jos en ole aina uskonut, olen pyrkinyt uskomaan väenvängellä, että olisin kelvannut, sille näkymättömälle ukkelille pilvenhattaralla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iskovamies kirjoitti:

Metroon on osoittanut maallisen alueen miesrikoksia naisia kohtaan. Käsittelemätön alue on uudestisyntyneen miehen tai miesten naisten alistaminen johon he käyttävät Raamatun Paavalin ohjeitajne. Näistä uskovissa miehistä opit ei ole kulttuurista riippuvia. Vedotaan naiseen heikkona astiana. .nainen on luotu heitä varten avuksi. Tulee olla kotityössä mieluiten. Nainen meni syntiin mukaan ensin.

Eräs uskova mies sanoo vaimonsa herroittelevan häntä kuten Saara. Pitää sanoa miehen nimi ensin. Miehen opetuksia voi lukea netistä. Jos sanoo vastaan tämä mielestään pyhä mies vetää kaikki Raamatun lauseet missä uhataan.

Kuinka ette puutu tähän

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu