YHÄ USEAMPI RIKOLLINEN SAISI JÄÄDÄ SUOMEEN!

Suomen Uutiset kirjoittaa asiasta josta käy ilmi se kaikki mihin SDP:n toiminta on viimevuosina tähdännyt. Kannattajia on siis saatava hinnalla milä hyvänsä moraalista välittämättä.

Perussuomalaisten kansanedustajat Leena Meri ja Juho Eerola ampuvat alas SDP:n maahanmuuttotyöryhmässä laaditut esitykset, joiden mukaan muun muassa entistä useampi rikoksia tehnyt ulkomaalainen saisi jatkossa jäädä Suomeen. – Tällainen linja tarkoittaisi Suomelle lähes miljardin euron vuosittaista lisäkustannusta, Eerola sanoo.
588
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

SDP:n jäsenistössä ainakin on paljastunut tolkuttoman paljon maturikollisia. Kavaltajaa, insestiä, salakuljettaja-petkuttajaa...

Ei ole ihme että etnorikollisten asia on SDP:lle ykkösasia.

1Äänestä

SDP lähtee vaaleihin vaatimalla lisää matuja maahan, myös rikollisia

Malmö on äärimmäisen vaarallinen paikka

Turvapaikanhakija hakkkasi hengiltä kodittoman – murhaajaa ei voida karkottaa

25 maj, 2018
Kuwaitilainen Abdullah Barrak tappoi kodittoman Jonaksen vuosi sitten

Abdullahilla on rikollisura Ruotsissa mm. raiskausyrityksiä
Han dömdes för en rad allvarliga brott, bland annat våldtäktsförsök

Lupasi suuseksistä rahaa kodittomalle narkomaanille, maksoi tappamalla

Matua ei voida karkoittaa, kun mikään maa ei ota vastaan

Matujen ottaminen on palautumatonta ja kasvavaa, kun ne tänne ovat päässeet,
niitä ei voi enää karkottaa, vaikka tekisivät mitä

SDP aikoo lisätä massiivisesti matujen maahanottoa, myös rikollisten
Salainen raportti SDP
https://www.suomenuutiset.fi/sdpn-salainen-muistio-paljastaa-demarit-paasevat-hallitukseen-maahanpyrkijoille-koittaa-kissanpaivat-jopa-rikolliset-saavat-jaada-suomeen/#comment-324260

1Äänestä

Persut suomen rikollisin puolue.

1Äänestä

Turvattomuus lisääntyy tulevaisuuden Suomessa?

1Äänestä

Siinä muistiossa ei puhuta näin. Mistä tällainen tieto on kotoisin?

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


SDP__ehdotus kirjoitti:

Suomen Uutiset kirjoittaa asiasta josta käy ilmi se kaikki mihin SDP:n toiminta on viimevuosina tähdännyt. Kannattajia on siis saatava hinnalla milä hyvänsä moraalista välittämättä.

Perussuomalaisten kansanedustajat Leena Meri ja Juho Eerola ampuvat alas SDP:n maahanmuuttotyöryhmässä laaditut esitykset, joiden mukaan muun muassa entistä useampi rikoksia tehnyt ulkomaalainen saisi jatkossa jäädä Suomeen. – Tällainen linja tarkoittaisi Suomelle lähes miljardin euron vuosittaista lisäkustannusta, Eerola sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu