Mitähän tämä nainen haluaa?

MiesEiYmmärrä

Eli tulipa tuossa joku aika sitten hyvä Tinder match ja juteltiin sitten tämän naisen kanssa useampana iltana Tinderin kautta ja juttu kulki hyvin.

Tavattiinkin sitten aika pian muutaman päivän juttelun jälkeen ja tapaamisellakin kaikki oli mun mielestä hyvin ja olin entistä kiinnostuneempi tästä naisesta. Kerroinkin hänelle, että haluaisin tavata vielä uudestaan jos vaan sopii ja kuulemma sopi hänelle.

Vielä tapaamispäivän iltana viestittely jatkui hyvissä merkeissä, mutta hyvänyön toivotuksen jälkeen alkoi pitkä hiljaisuus. Eli naisesta ei kuulunut enää moneen päivään mitään.

Päiviä kului ja jossain vaiheessa laittoi jotain viestiä, että ollut kiireitä ja että haluaa kuitenkin vielä tavata. No viestittely ei silti enää jatkunut hänen puoleltaan ja taas oli pitkään hiljaista kunnes taas monen päivän päästä tulee viestiä jossa pahoittelee kiireitä ja kertoo taas että haluaa kuitenkin vielä tavata? Uusiin viesteihin ei kuitenkaan taaskaan vastaa.

Mikähän tässä nyt mahtaa olla homman nimi? Meinasin jo yhdessä välissä, että hän ei vain kehtaa suoraan sanoa ettei ole kiinnostunut enää jatkamaan, joten meinasin antaa asian olla ja yrittää unohtaa hänet. Mutta nuo viestit että haluaa kuitenkin vielä tavata sekoittaa nyt pakkaa, kun ei tässä oikein tiedä mitä ajatella kun viestittely ei suju eikä uutta tapaamista saa sovittua.

7

534

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokemustaon

      Se juttelee monen miehen kans yhtäaikaa,ja pitää sua varalla.
      ottaa suhun yhteyttä jollei parempien miesten kanssa synkkaa.

      • MiesEiYmmärrä

        Niin se sitten taitaa olla :(


      • MiesEiYmmärrä

        Niin se taitaa vaan sitten olla :(


    • Nimimerkkixxw

      No naisia löytyy varmaan moneen lähtöön niinkuin miehiäkin. Mutta mä tulkitsen tuon niin, että hän haluaa selittää ja pahoitella ettei ole ollut yhteydessä. Ja vielä erikseen ilmaisee, että haluaa tavata. Jos hänellä ei mitään intoa ole, niin en keksi miksi sellaista tekisi? Ehkä tuossa olisi voinut vielä edes lyhyesti selittää miksi niin kiire yhtäkkiä, että ymmärtäisit.

      Sinuna heittäisin pallon sinne nurkkaan eli toteaisit (jos niin koet) että sinäkin ehdottomasti haluat vielä tavata ja mitä jos hän kiireidensäkin vuoksi katsoisi ja ehdottaisi aikaa tapaamiselle. Ja mahdollisesti pahoittelet kiireitä, koska haluat hänestä kuulla tai jotain sinun suuhun sopivaa. Annat siis kuvan, että sinulta kiinnostusta, mutta jätät selkeästi pallon hänelle - joka fiksua jo ihan siksikin, jos hänellä kiire. Ja sitten et jää ihmettelemään vaan katsot miten käy. Jos on yhteydessä ja tapaatte, niin tarkastelet vähän onko yleensäkin noin kiireinen. Jos ei kuulu, niin toteat että häneltä ei riittävästi löydy kiinnostusta - jos jatkuvasti liian kiireinen niin ei väliä onko totta vai valetta, niin hankalaahan se on jos ei itse ole sen tyyppinen, että taukoja yhteydenpidossa haluaa.

      Äläkä liikaa vaivaa päätäsi tuolla ihmettelyllä, kun kukaan nainen tai mies ei sulle osaa kertoa mikä se homman nimi on muutakuin tuo nainen itse. Otat sen mitä sanoi siten, että sitä tarkoitti ja luota omaan arvioosi hänen käyttäytymisestään - jos liikaa sekotat "turhan" vuoksi pääkoppaa niin voit latistaa omaakin asennettasi naiseen turhan vuoksi. Ja jos menee sun vaatimustason ali tuo kommunikointi, niin se on sitten sillä selvä.

    • Anonyymi

      Ihmisissä jotka vastaavat pitkällä viiveellä on jotain hyvin raivostuttavaa. Itselläni on täysin sama tilanne. Loistava henkilö jonka kanssa sujuu treffeillä hyvin, mutta ei yksinkertaisesti osaa tai halua viestiä pakollista enempää.

      Kertoo myös siitä, että olen hänen prioriteettilistalla jostain syystä alhalla. Tiedän, että hän sosiaalisena ihmisenä pitää paljon yhteyttä kavereihinsa ja omiin jo aikuisiin lapsiinsa.

      Kyllä tuossa on tiettyä kunnioituksen puutetta. Omasta mielestäni viesteihin tulisi vastata muutaman tunnin sisällä lukemisesta. Nyt tässä tapauksessa menee useita päiviä. Mun käsitys on, että hän ei pidä viesittelyä yhtä tärkeänä kuin itse pidän.

    • Anonyymi

      Jos nimi on Heini, niin tekee tuota ärsyttääkseen miehiä kun ei saa kikkeliä niiltä komeimmilta miehiltä.

    • Anonyymi

      Natku on vaan lompakon perässä,selvästi.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 532
      8477
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      4
      3642
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      6
      1985
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      157
      1143
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      786
    6. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      712
    7. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      68
      686
    8. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      31
      681
    9. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      38
      636
    10. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      36
      627
    Aihe