Näinhän se menee

Kun nainen on nuori ja hyvässä kuosissa, seksikäs vartalo niin silloin nainen on itsetuntonsa huipulla kun tuntee olevansa haluttu muidenkin miesten kuin omansa silmissä. Mulle se selvisi siinä vaiheessa kun oli tullut perheenlisäystä, nainen odotti kovin että pääsee tuulettamaan päätänsä. Muijasta tuli synnytyksen jälkeen sellainen täyteläinen vartaloltaan, rinnat kasvoi ja peppu oli mukavan pyöreä ja nainen tietty huomasi miesten katseet, viihteelle lähtiessä pukeutui lähes aina lyhyeen hameeseen joka toi hyvät sääret esiin, lisätään vielä että sitä pipariakin oli ollut muille tarjolla, kuulin sen vähän vahinkossakin mutta mitä väliä, silloin nainen kärähti eka kertaa mutta annettiin asian olla, tuli toinenkin kerta ja yksi salasuhde perään. Asiasta väännettiin kättä ja lopulta jutut sovittiin. Myöhemmin vähän elämäntilanteiden heitellessä nainen masentui, alkoi juoda ja syödä kuten usein tapahtuu. Kiloja kertyi arviolta noin 15-20kg, tilanne oli välillä todella huono eikä nainen enää halunnut käydä ulkona kavereiden kanssa, kysyin missä syy...vastaus yllätti, en mä nyt viitsi kun on muutakin kotona vai harmittiko kun ei enää saanut vieraiden miesten huomiota niin päätti olla kotona ja yrittää saada mua kiinnostumaan, vaan mulla olikin jo mielenkiinto muualla. Muija pilasi suhteemme, nyt saa sitten itse karvasta kalkkia. Onneksi eroa ei tarvii hakea kun ei olla naimisissa, on se eri teille lähteminenkin helpompaa, olen muijalle sanonut että saat jäädä yksin ja tuo vielä pyytelee että älä lähde keskitytään parisuhteeseen, nyt taitaa kelvata silloin ei kelvannut kun petti.
1391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Höpöhöpö. Itsetunto ei ole nuoruudesta ja ulkonäöstä kiinni.
Naisellasi on mielenterveys- ja alkoholiongelmia > ne eivät ainakaan tue ihmisen itsetuntoa, vaan melko usein tuppaavat lihottamaan, josta puolestaan masennutaan enemmän ja syödään enemmän.. jne. Kaikki ongelmat ruokkii toisiaan. Ei ole kivaa. Kuten ei sekään, että sanot naisen pilanneen suhteenne. Jos sen jokin on pilannut, niin naisen mt ongelmat ja se, ettet ymmärrä niitä. Kukaan ei piruuttaan liho reippaasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyllästynyt kirjoitti:

Kun nainen on nuori ja hyvässä kuosissa, seksikäs vartalo niin silloin nainen on itsetuntonsa huipulla kun tuntee olevansa haluttu muidenkin miesten kuin omansa silmissä. Mulle se selvisi siinä vaiheessa kun oli tullut perheenlisäystä, nainen odotti kovin että pääsee tuulettamaan päätänsä. Muijasta tuli synnytyksen jälkeen sellainen täyteläinen vartaloltaan, rinnat kasvoi ja peppu oli mukavan pyöreä ja nainen tietty huomasi miesten katseet, viihteelle lähtiessä pukeutui lähes aina lyhyeen hameeseen joka toi hyvät sääret esiin, lisätään vielä että sitä pipariakin oli ollut muille tarjolla, kuulin sen vähän vahinkossakin mutta mitä väliä, silloin nainen kärähti eka kertaa mutta annettiin asian olla, tuli toinenkin kerta ja yksi salasuhde perään. Asiasta väännettiin kättä ja lopulta jutut sovittiin. Myöhemmin vähän elämäntilanteiden heitellessä nainen masentui, alkoi juoda ja syödä kuten usein tapahtuu. Kiloja kertyi arviolta noin 15-20kg, tilanne oli välillä todella huono eikä nainen enää halunnut käydä ulkona kavereiden kanssa, kysyin missä syy...vastaus yllätti, en mä nyt viitsi kun on muutakin kotona vai harmittiko kun ei enää saanut vieraiden miesten huomiota niin päätti olla kotona ja yrittää saada mua kiinnostumaan, vaan mulla olikin jo mielenkiinto muualla. Muija pilasi suhteemme, nyt saa sitten itse karvasta kalkkia. Onneksi eroa ei tarvii hakea kun ei olla naimisissa, on se eri teille lähteminenkin helpompaa, olen muijalle sanonut että saat jäädä yksin ja tuo vielä pyytelee että älä lähde keskitytään parisuhteeseen, nyt taitaa kelvata silloin ei kelvannut kun petti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu