Jeesus teki syntiä ja eli syntisten kanssa?

Uudessa Testamentissa ei ole pointtina se, että Jeesus edes olisi ollut synnitön, vaan että siitä huolimatta hän näytti esimerkin että Jumalan Rakkaus voitta akikki.

Jeesus teki Raamatun oppien ja lain mukaan syntiä, kuten määräsi opetuslapsiensa ottamaan omin lupineen eli ilman omistajien lupaa aasin eli varastamaan sen, joten hän oli pääsyyllinen tuohon varastamiseen eli synnintekoon.

Luukas 19
29 Kun hän oli tulossa Öljymäeksi kutsutulle vuorelle ja oli jo lähellä Betfagea ja Betaniaa, hän lähetti edeltä kaksi opetuslastaan
30 ja sanoi: "Menkää tuolla näkyvään kylään. Kun tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne.
31 Jos joku kysyy, miksi te otatte sen, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä."
32 Miehet lähtivät ja havaitsivat kaiken olevan niin kuin Jeesus oli heille sanonut.
33 Kun he olivat irrottamassa varsaa, sen omistajat kysyivät: "Miksi te viette varsan?"
34 He vastasivat: "Herra tarvitsee sitä."
7164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sak.9:9 Biblia (1776) Iloitse, sinä Zionin tytär suuresti, ja riemuitse, sinä Jerusalemin tytär! Katso, sinun kuninkaas tulee sinulle, vanhurskas, ja auttaja, köyhä, ja ajaa aasilla ja aasin tamman varsalla.

Äänestä

Rodeo Jerusalemissa, jonka kaikki halusivat nähdä. Näin väitti TV7 elämänvirta ohjelmassa, Tauno Rantala muutama vuosi sitten, kun hän käsitteli Jeesuksen luomakunnassa tekemiä yliluonnollisia ihmeitä.
Tämä aasilla ratsastaminen kuuluu niihin asioihin,
jota kukaan ei kyennyt suoriutumaan.
Kun ihmiset saivat tietää rodeosta,
niin kaikki lähtivät katsomaan kuinka Jeesus siitä selviää.
Nimittäin Jeesus lähetti kaksi opetuslastaan ja sanoi heille:
”Menkää kylään, joka on edessänne,
niin te kohta,
kun sinne tulette,
löydätte sidottuna varsan,
jonka selässä ei yksikään ihminen vielä ole istunut;
päästäkää se ja tuokaa tänne.
Varsa oli todella kuuluisa,
koska kukaan ei vielä kyennyt sillä ratsastamaan
.Ja he toivat varsan Jeesuksen luo
ja heittivät vaatteen sen päälle,
ja Hän istui sen selkään.
Kaikkien yllätykseksi vikuri aasinvarsa suostui mielellään maailman kaikkeuden Herran ratsuksi.
Että tämä kirjoitus kävisi toteen:
”Sanokaa tytär Siionille:
Katso, sinun Kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena
ja ratsastaen aasilla,
ikeenalaisen aasin varsalla.”
Jeesus todellakin teki sen.
Mekin olemme vikuroivia aaseja,
joiden luo Jeesus lähettää sanan
Tule ja Seuraa minua,
niin minä annan sinulle levon.

Äänestä

Miksi maksatte kirkollisveroa : herra tarvitsee sitä.

Äänestä
  • Mal 3:8-> Riistääkö ihminen Jumalalta?
    Te kuitenkin riistätte minulta.
    Mutta te sanotte:
    "Missä asiassa me sinulta riistämme?"
    Kymmenyksissä
    ja antimissa.

    Te olette kirouksella kirotut,
    kun te, koko kansa, riistätte minulta.

    Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen,
    että minun huoneessani olisi ravintoa,
    ja siten koetelkaa minua,
    sanoo Herra Sebaot:
    totisesti minä avaan teille taivaan akkunat
    ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti.

    Ja minä karkoitan nuhtelullani teiltä syöjäsirkat turmelemasta teidän maanne hedelmää,
    eikä teidän viiniköynnöksenne kedolla ole hedelmätön,
    sanoo Herra Sebaot.

    Ja teidän onneanne kiittävät kaikki pakanat,
    sillä te tulette olemaan ihasteltu maa,
    sanoo Herra Sebaot.

    Ynseät ovat [imaanien] teidän puheenne minua vastaan,
    sanoo Herra.
    Mutta te sanotte:
    "Mitä me olemme puhuneet sinua vastaan?"

    Äänestä

Aloittaja valehtelee törkeästi.
Ei Jeesus käskenyt varastamaan aasia, vaan kertoi opetuslapsilleen etukäteen, että mitä heidän tulee sanoa aasin omistajalle. Ja tapahtui juuri niin. Raamatun tekstikohdasta voimme päätellä, että loppujen lopuksi aasin omistaja antoi luvan lainata aasia.
Raamatun koko ydinsanoma on se, että vaikka Jeesus oli kaikessa kiusattu, niin kuin me kaikki ihmiset olemme, Jeesus säilytti itsensä puhtaana, synnittömänä ja viattomana Jumalan Karitsana ja uhrasi sellaisena itsensä meidän edestämme ja maksoi meidän koko syntivelkamme, että me saamme olla vapaat ja elää, eikä meidän tarvitse kuolla synteihimme.
Jos Jeesus olisi ollut syntinen, Hänen uhrinsa olisi ollut mitätön ja turha, mutta koska hän oli synnitön, Jumala herätti hänet kolmantena päivänä ylös kuolleista ja näin todisti, että Jeesus oli todella synnitön ja kelvollinen uhri, ja että Jumala täysin hyväksyi Jeesuksen uhrin meidän edestämme.

Äänestä
  • Mutta ISIS ryöstää ja tuhoaa säälimättömästi, samoin kuin boko hara, histpollhit ja al caida liikkeet ja heidän taustajoukkonsa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kristitty kirjoitti:

Uudessa Testamentissa ei ole pointtina se, että Jeesus edes olisi ollut synnitön, vaan että siitä huolimatta hän näytti esimerkin että Jumalan Rakkaus voitta akikki.

Jeesus teki Raamatun oppien ja lain mukaan syntiä, kuten määräsi opetuslapsiensa ottamaan omin lupineen eli ilman omistajien lupaa aasin eli varastamaan sen, joten hän oli pääsyyllinen tuohon varastamiseen eli synnintekoon.

Luukas 19
29 Kun hän oli tulossa Öljymäeksi kutsutulle vuorelle ja oli jo lähellä Betfagea ja Betaniaa, hän lähetti edeltä kaksi opetuslastaan
30 ja sanoi: "Menkää tuolla näkyvään kylään. Kun tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne.
31 Jos joku kysyy, miksi te otatte sen, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä."
32 Miehet lähtivät ja havaitsivat kaiken olevan niin kuin Jeesus oli heille sanonut.
33 Kun he olivat irrottamassa varsaa, sen omistajat kysyivät: "Miksi te viette varsan?"
34 He vastasivat: "Herra tarvitsee sitä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu