Mistä löytyisi nainen joka treenaa?

Toivotan onnea meille molemmille tuollaisen naisen löytämisen suhteen.
Itse olen jaksanut ihmetellä jo kauan että miten voi olla niin mahdottoman vaikeaa saada treenaavaa naista kiinnostumaan.
Mulla on profiilit monessa paikassa ja niissä korostan niin kuvissa kuin tekstissäkin että etsin liikunnallista seuraa ja ainoat joilta tulee flirttejä tai viestejä ovat niitä ei-liikunnallisia.
En vain pysty ymmärtämään että jos itse treenaan parhaimmillaan 7 kertaa viikossa niin miten sopisin yhteen ns sohvaperunan kanssa..

Tämän voi tulkita vain yhdellä tavalla. Ne liikunnalliset timmit naiset vaativat mieheltä paljon enemmän kuin vain liikunnallisuutta. Epäilisin että jos nainen on liikunnallinen niin hän vaatii mieheltä geneettisiä ominaisuuksia kasvojen ja pituuden suhteen..

Varmaan salilta tai lenkkipolulta. Pyöräilemästä tai muuten liikunnan parista. Ei taida baarista kävellä vastaan. Tosin itse pitäisi sitten kanssa harrastaa jotain. Se timmi kunto pysyy kun molemmat harrastaa liikuntaa. Ei taida toimia jos toinen laiskottelee ja mättää surutta muonaa kurkusta alas.

Mä en luovuta. Vaikka tällaiseen hömppään kuin mitä tääkin avaus sisällään pitää, törmäilee jatkuvasti.

Jaksaa meikä yhä uskoa kaikkien salibimbojen keskellä, että vielä jonakin päivänä löytyy Hän, Nainen, joka treenaa aivosolua ja tunnepuolta. Nainen, joka On. Terveesti. Jonka itsetunto ei muodostu merkkiveskasta ja muovitukasta, feikkikynsistä, pakkelista, peilin edessä panikoimisesta. Nainen, jolle puut suhisevat, aallot murtuvat, tuulet puhelevat. Nainen, joka On, josta On. Nainen, jolta luonnistuu fyysinen työ, jolta hoituvat omakotitalon rempat, pihatyöt sun muut, mutta josta löytyy luontaista naisellista herkkyyttäkin.

Hän, Uneni, tietää myös. Sivistyksessä löytyy. Petrarcat ja Estet, historiat hallussa, kiinnostus päivänpolttaviin asioihin, ihmisiin, ilmiöihin hyvinkin kiihkeetä sorttia. Sydän paikallaan, arvot kohdillaan, itsetuntemus Everestin luokkaa.

Jeps, mä tiedän. Vähän, meinaan että hyvin vähän. Sen kyllä, ettemme luultavasti taida tavata - mä ja Usvaneitoni. Mut periksi en anna, toivoa elätän, ja yksinelokin sujuu. Häneltäkin, tiedän. Haavekuvanakin Hän kuitenkin kantaa, antaa iloa ja valoa harmaiksikin kääntyviin päiviin.

Yllä olevan viestin lähettäjälle! Sattumalta luin ja säikähdin! Minuako kuvailit? Mielipiteet vahvoja, silti herkkä ja erittäin tunteellinen olen. Elämä kolhinut, periksi en anna koskaan, sisua löytyy.
Rakastan luontoa, pinnallisuudesta en niin välitä. Olen ollut poikatyttö, nykyään jopa osaan pukeutua välillä mekkoonkin ja se on mukavaa :)

Arvot ja perinteet enemmän kuin tärkeitä. Koen etsineeni toista puoliskoani pienen ikäni, elämäntilanne nykyisin aika ikävä, sekavakin? Olen aika rikki nyt. En tiedä vielä ratkaisua, mutta sydän kaipaa jotakin. Alkuun ainakin ystävyyttä, sielujen sympatiaa?