https://yle.fi/uutiset/3-10235439
"Jaa artikkeli Facebookissa
11
Jaa artikkeli Twitterissä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo aikovansa tavata Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin Singaporessa 12. kesäkuuta, eli silloin kuin alunperin oli tarkoituskin.
Trump ehti toukokuun loppupuolella jo perua tapaamisen, mutta on viime päivinä vihjannut, että kokous saattaisi sittenkin onnistua.
Nyt epävarmuus vaikuttaa päättyneen."
Perkele ukko pyörii kuin tuuliviiri, eikä tiedä itsekään mitä tekee, taikka jättää tekemättä!
Silti minä olen sitämielipuolta jotta Trump on paras mahdollinen pressa sekarotuisille jenkeille !
Late Lapista. SSSS Ry!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.