Baijeri pakotta ristit yhä useampiin virastoihin

Vaikea oli uskoa todeksi uutinen jonka mukaan Baijerin osavaltio Saksassa pakottaa ristit yhä useampien varastojen, julkisten palveluiden rakennusten seinille. Käsittääkseni mm. poliisilaitoksille. Enemmistö osavaltion väestöstä kannattaa, 38% vastustaa kyselyn mukaan.

Tässä asiassa syntyi epäpyhä allianssi kristillisdemokraattien ja Afd:n välillä. AfD on pakolaisvastainen, äärioikeistolainen, ainakin usein sellaiseksi luonnehdittu, puolue. Vastikään sen merkittävän jäsenen koettiin vähättelevän natsien tekoja, vaikka hän ei niitä kiistänytkään.

Sanoi jotenkin niin, että natsien valtakausi Saksan historiassa on linnunkakan veroinen tahra.
4111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Etelä-Saksaan on muutaman viime vuoden aikana tullut valtava määrä turvapaikanhakijoita muslimimaista. Kun vihervasemmistolla on kiima tuoda kaikki maailman ihmiset Eurooppaan, paikallinen kantaväestö hakee arvoja jostain tutusta. Se näkyy muodollisena kristinuskoon hakeutumisena. Julkisen vallan sementoiminen sekulaariksi tietty estäisi krusifiksit sun muut uskonnolliset höpöhöpöt kouluissa jne.

Äänestä

Luinkohan oikein, että joku kirkko vastusti tuota, koska päätöksessä annettiin ymmärtää ettei risti olekaan uskonnollinen symboli vaan kulttuurinen kuvio?

Äänestä

Ristin näkeminen voi auheuttaa pelkotilan, mutta ei saa antaa pelolle valtaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dgyikg kirjoitti:

Vaikea oli uskoa todeksi uutinen jonka mukaan Baijerin osavaltio Saksassa pakottaa ristit yhä useampien varastojen, julkisten palveluiden rakennusten seinille. Käsittääkseni mm. poliisilaitoksille. Enemmistö osavaltion väestöstä kannattaa, 38% vastustaa kyselyn mukaan.

Tässä asiassa syntyi epäpyhä allianssi kristillisdemokraattien ja Afd:n välillä. AfD on pakolaisvastainen, äärioikeistolainen, ainakin usein sellaiseksi luonnehdittu, puolue. Vastikään sen merkittävän jäsenen koettiin vähättelevän natsien tekoja, vaikka hän ei niitä kiistänytkään.

Sanoi jotenkin niin, että natsien valtakausi Saksan historiassa on linnunkakan veroinen tahra.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu