Eri uskontokuntien jälkeläiset fanatismin asteesta riippuen joutuvat jo vauvaikäisestä asti uskonnollisen kasvatuksen, ja siis uskonnollisen tykityksen, ja manipuloinnin kohteeksi. Pieni ihminen luulee, että tämä on normaalia, vaikka perheessä ilmenisi henkistä väkivaltaa ja fyysistä väkivaltaa. Jotain pieni ihminenkin silti ymmärtää, ja käsittää lopulta muiden sosiaalisten yhteyksiensä kautta , että tämä ei voi olla normaalia.
Perheissä tapahtuu, jos mitä muiden katseilta suojassa, jopa lastensuojelurikoksia. Itse olen jo pienestä pitäen ollut perheväkivallan uhri helluntailaiskodissa. Vanhempani eivät olleet akateemisia, eivätkä sosiaalisestikaan kovinkaan valveutuneita, mitä tulee lasten kasvatukseen ja psykologiaan. Jo pienenä jouduin todistamaan sitä, kun isä löi äitiä, vaikka kuului helluntaiseurakuntaan. Väkivalta kohdistui perheen kriisitilanteissa myös lapsiin. Yhdessä tuumin vanhemmat kävivät lastensa kimppuun: äiti koivurisuin ja isä remmein ja nyrkein. Mitä luulette sen kaiken uskonnollisessa ympäristössä aiheuttaneen. Luottamamustako olemattomaan ja jumalaksi kutsuttuun. Ei vaan lapsi oppi, että vanhempi oli paha, ja kosti huonon käytöksen pienelle, jolla ei ollut edes käsitystä huonosta käytöksestä.
Ainoa motiivi seurakuntaan liittymiselle oli sosiaalisen hyväksynnän tarve ja hylkäämisen pelko. Lapsi oppi valehtelemaan uskonnollisin termein jo varhain. Puhumaan kauniisti uskonnollisin valhein ja syyttämään ja tuomitsemaan, jos ei saanut vastakaikua omalle manipulaatioyritykselleen. Lapsi oppi, että jumala on vihan jumala ja kostaa varmasti. Nuorena kuvaan mukaan tuli enenevässä määrin tämä käsittämätön jeesus äidin opetuksien mukaan. Isähän oli osoittautunut vähintäänkin puolijumalaksi, joka oli vihassaan luvannut mennä hirteen tai tappaa koko perheen. Näinhän ei kuitenkaan käynyt, mutta lapsi oppi uhkailemaan.
Lapsi vannoi jo 7-vuotiaana kostavansa kaiken kokemansa vanhemmilleen, ja näin lapsi oppi elämään alituisessa koston kierteessä. Lapsesta tuli sosiaalisesti vaikea kotioloissa, ja lähes enkeli muualla. Niin kuin vanhemmatkin olivat olleet piruja kotonaan, mutta enkeleitä kodin seinien ulkopuolella, tietysti vahvasti tuomiten kaikkea pahuutta jota näkivät, mutta sokeina omalle itselleen. Tärkeää oli se mitä muut ajattelevat tai luulevat, ja perheen maine ja kunnia. Kotiasioista ei saanut puhua ulkopuolisille, koska vanhemmat kostivat sen lapsilleen.
On käsittämätöntä miten sosiaalinen uskonnollinen paine saa ihmiset käyttäytymään epäloogisesti, ja ajamaan jälkikasvunsa hulluden partaalle. Tämä on syy miksi niin monet uskovaiset voivat huonosti, on jopa avioeroja ja monesta uskovaisen kodin kasvatista tulee lopulta ateisti.
Perheissä tapahtuu, jos mitä muiden katseilta suojassa, jopa lastensuojelurikoksia. Itse olen jo pienestä pitäen ollut perheväkivallan uhri helluntailaiskodissa. Vanhempani eivät olleet akateemisia, eivätkä sosiaalisestikaan kovinkaan valveutuneita, mitä tulee lasten kasvatukseen ja psykologiaan. Jo pienenä jouduin todistamaan sitä, kun isä löi äitiä, vaikka kuului helluntaiseurakuntaan. Väkivalta kohdistui perheen kriisitilanteissa myös lapsiin. Yhdessä tuumin vanhemmat kävivät lastensa kimppuun: äiti koivurisuin ja isä remmein ja nyrkein. Mitä luulette sen kaiken uskonnollisessa ympäristössä aiheuttaneen. Luottamamustako olemattomaan ja jumalaksi kutsuttuun. Ei vaan lapsi oppi, että vanhempi oli paha, ja kosti huonon käytöksen pienelle, jolla ei ollut edes käsitystä huonosta käytöksestä.
Ainoa motiivi seurakuntaan liittymiselle oli sosiaalisen hyväksynnän tarve ja hylkäämisen pelko. Lapsi oppi valehtelemaan uskonnollisin termein jo varhain. Puhumaan kauniisti uskonnollisin valhein ja syyttämään ja tuomitsemaan, jos ei saanut vastakaikua omalle manipulaatioyritykselleen. Lapsi oppi, että jumala on vihan jumala ja kostaa varmasti. Nuorena kuvaan mukaan tuli enenevässä määrin tämä käsittämätön jeesus äidin opetuksien mukaan. Isähän oli osoittautunut vähintäänkin puolijumalaksi, joka oli vihassaan luvannut mennä hirteen tai tappaa koko perheen. Näinhän ei kuitenkaan käynyt, mutta lapsi oppi uhkailemaan.
Lapsi vannoi jo 7-vuotiaana kostavansa kaiken kokemansa vanhemmilleen, ja näin lapsi oppi elämään alituisessa koston kierteessä. Lapsesta tuli sosiaalisesti vaikea kotioloissa, ja lähes enkeli muualla. Niin kuin vanhemmatkin olivat olleet piruja kotonaan, mutta enkeleitä kodin seinien ulkopuolella, tietysti vahvasti tuomiten kaikkea pahuutta jota näkivät, mutta sokeina omalle itselleen. Tärkeää oli se mitä muut ajattelevat tai luulevat, ja perheen maine ja kunnia. Kotiasioista ei saanut puhua ulkopuolisille, koska vanhemmat kostivat sen lapsilleen.
On käsittämätöntä miten sosiaalinen uskonnollinen paine saa ihmiset käyttäytymään epäloogisesti, ja ajamaan jälkikasvunsa hulluden partaalle. Tämä on syy miksi niin monet uskovaiset voivat huonosti, on jopa avioeroja ja monesta uskovaisen kodin kasvatista tulee lopulta ateisti.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.