Immortal beloved

Luulin aina että näin voi käydä vain elokuvissa.

Nainen ja mies rakastuvat. Toinen heistä on naimisissa. Alussa kaikki on ihanaa, jännittävää, toisaalta uskottomuus painaa toisen mieltä. Yleensä tällaiset pienet salasuhteet päättyvät nopeasti, kiinnostus katoaa ja jännitys ja suuret tunteet laimenee. Naiselle ja miehelle käy päinvastoin. Mitä paremmin he tutustuvat, sitä syvemmin he tuntevat. Suhde jatkuu tiiviinä vuoden verran, kunnes toisen puoliso saa tietää. Kaikki romahtaa, toinen vakuuttaa puolisolleen, ettei salainen suhde merkinnyt loppujen lopuksi mitään, ja on valmis yrittämään korjaamaan avioliittonsa. Avioliitto jatkuu näennäisesti hyvin, asiasta ei enää puhuta. Naisen ja miehen tapailut loppuvat, yhteyttä pidetään satunnaisesti. Tunteet eivät kuitenkaan katoa, rakkaushan ei kuole silloin kun sen pitäisi kuolla. Toisen puoliso haluaa muuttaa pois, vaihtaa paikkakuntaa ja aloittaa uuden elämän alusta avioliiton korjatakseen. Toinen suostuu tähän koska välittää edelleen puolisostaan, puolisostaan jonka kanssa on elänyt jo monta hyvää, ihanaakin vuotta. Mutta rakastettu jää. He vannovat rakastavansa ikuisesti, vannovat vielä löytävänsä toisensa vaikka 50 vuoden päästä. He uskovat siihen, että kohtalo johdattaa heidät takaisin yhteen vaikka nyt ainoa ratkaisu on erota.

Vai onko ainoa ratkaisu erota? Ja kenen kuuluisi erota? Onko järkevää rakentaa yhteistä elämää ihmisen kanssa vaikka ei ole varma pystyykö rakastamaan tätä lopun elämäänsä? Onko järkevää erota ja aloittaa uusi elämä ihmisen kanssa, josta ei myöskään tiedä, aikooko rakastaa tätä lopun elämäänsä?

Voiko loppujen lopuksi yhdenkään ihmissuhteen pysyvyyteen luottaa sataprosenttisesti?
6439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Se arki sen ihmemiehn kanssa tuskin on niin ruusuista. Mies tietää sen itse ja tietää sinusta ettet kestäisi kun ihanteesi olisikin arjessa tylsä villasukka

Äänestä
  • ..villasukka taidat olla, ressukka. Toinen pari on hävinnyt pesukoneen ihaniin pyörteisiin?

    Äänestä

niin yksinkertaista

huora on rakastunut!
kauan eläköön huora!
voittaja!

Äänestä
  • ..jotka rakastatte tuota huora-sanaa. Jokainen väärintekijä on näköjään huora, oli se sitten mies tai nainen.

    Äänestä

Rakkaus laimenee sitämukaan mitä paremmin tunnet kumppanisi. Kun ei tule mitään uutta on ns.arki astunut elämään. Kestätkö sen? Siinä vaiheessa tämä kumppani huomaa että sinunkanssasi on ihan samanlainen olo kuin edellisenkin. Kestääkö hän sen vai lähteekö hakemaan rakastumisen tunnetta?

Äänestä
  • ..että on olemassa ihmisiä, joille rakastumisen tunne on addiktio. Että siitä saa sellaista mielihyvää johon jää koukkuun. Voiko tällainen ihminen ikinä asettua aloilleen kenenkään kanssa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeniz kirjoitti:

Luulin aina että näin voi käydä vain elokuvissa.

Nainen ja mies rakastuvat. Toinen heistä on naimisissa. Alussa kaikki on ihanaa, jännittävää, toisaalta uskottomuus painaa toisen mieltä. Yleensä tällaiset pienet salasuhteet päättyvät nopeasti, kiinnostus katoaa ja jännitys ja suuret tunteet laimenee. Naiselle ja miehelle käy päinvastoin. Mitä paremmin he tutustuvat, sitä syvemmin he tuntevat. Suhde jatkuu tiiviinä vuoden verran, kunnes toisen puoliso saa tietää. Kaikki romahtaa, toinen vakuuttaa puolisolleen, ettei salainen suhde merkinnyt loppujen lopuksi mitään, ja on valmis yrittämään korjaamaan avioliittonsa. Avioliitto jatkuu näennäisesti hyvin, asiasta ei enää puhuta. Naisen ja miehen tapailut loppuvat, yhteyttä pidetään satunnaisesti. Tunteet eivät kuitenkaan katoa, rakkaushan ei kuole silloin kun sen pitäisi kuolla. Toisen puoliso haluaa muuttaa pois, vaihtaa paikkakuntaa ja aloittaa uuden elämän alusta avioliiton korjatakseen. Toinen suostuu tähän koska välittää edelleen puolisostaan, puolisostaan jonka kanssa on elänyt jo monta hyvää, ihanaakin vuotta. Mutta rakastettu jää. He vannovat rakastavansa ikuisesti, vannovat vielä löytävänsä toisensa vaikka 50 vuoden päästä. He uskovat siihen, että kohtalo johdattaa heidät takaisin yhteen vaikka nyt ainoa ratkaisu on erota.

Vai onko ainoa ratkaisu erota? Ja kenen kuuluisi erota? Onko järkevää rakentaa yhteistä elämää ihmisen kanssa vaikka ei ole varma pystyykö rakastamaan tätä lopun elämäänsä? Onko järkevää erota ja aloittaa uusi elämä ihmisen kanssa, josta ei myöskään tiedä, aikooko rakastaa tätä lopun elämäänsä?

Voiko loppujen lopuksi yhdenkään ihmissuhteen pysyvyyteen luottaa sataprosenttisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu