Luulin aina että näin voi käydä vain elokuvissa.
Nainen ja mies rakastuvat. Toinen heistä on naimisissa. Alussa kaikki on ihanaa, jännittävää, toisaalta uskottomuus painaa toisen mieltä. Yleensä tällaiset pienet salasuhteet päättyvät nopeasti, kiinnostus katoaa ja jännitys ja suuret tunteet laimenee. Naiselle ja miehelle käy päinvastoin. Mitä paremmin he tutustuvat, sitä syvemmin he tuntevat. Suhde jatkuu tiiviinä vuoden verran, kunnes toisen puoliso saa tietää. Kaikki romahtaa, toinen vakuuttaa puolisolleen, ettei salainen suhde merkinnyt loppujen lopuksi mitään, ja on valmis yrittämään korjaamaan avioliittonsa. Avioliitto jatkuu näennäisesti hyvin, asiasta ei enää puhuta. Naisen ja miehen tapailut loppuvat, yhteyttä pidetään satunnaisesti. Tunteet eivät kuitenkaan katoa, rakkaushan ei kuole silloin kun sen pitäisi kuolla. Toisen puoliso haluaa muuttaa pois, vaihtaa paikkakuntaa ja aloittaa uuden elämän alusta avioliiton korjatakseen. Toinen suostuu tähän koska välittää edelleen puolisostaan, puolisostaan jonka kanssa on elänyt jo monta hyvää, ihanaakin vuotta. Mutta rakastettu jää. He vannovat rakastavansa ikuisesti, vannovat vielä löytävänsä toisensa vaikka 50 vuoden päästä. He uskovat siihen, että kohtalo johdattaa heidät takaisin yhteen vaikka nyt ainoa ratkaisu on erota.
Vai onko ainoa ratkaisu erota? Ja kenen kuuluisi erota? Onko järkevää rakentaa yhteistä elämää ihmisen kanssa vaikka ei ole varma pystyykö rakastamaan tätä lopun elämäänsä? Onko järkevää erota ja aloittaa uusi elämä ihmisen kanssa, josta ei myöskään tiedä, aikooko rakastaa tätä lopun elämäänsä?
Voiko loppujen lopuksi yhdenkään ihmissuhteen pysyvyyteen luottaa sataprosenttisesti?
Nainen ja mies rakastuvat. Toinen heistä on naimisissa. Alussa kaikki on ihanaa, jännittävää, toisaalta uskottomuus painaa toisen mieltä. Yleensä tällaiset pienet salasuhteet päättyvät nopeasti, kiinnostus katoaa ja jännitys ja suuret tunteet laimenee. Naiselle ja miehelle käy päinvastoin. Mitä paremmin he tutustuvat, sitä syvemmin he tuntevat. Suhde jatkuu tiiviinä vuoden verran, kunnes toisen puoliso saa tietää. Kaikki romahtaa, toinen vakuuttaa puolisolleen, ettei salainen suhde merkinnyt loppujen lopuksi mitään, ja on valmis yrittämään korjaamaan avioliittonsa. Avioliitto jatkuu näennäisesti hyvin, asiasta ei enää puhuta. Naisen ja miehen tapailut loppuvat, yhteyttä pidetään satunnaisesti. Tunteet eivät kuitenkaan katoa, rakkaushan ei kuole silloin kun sen pitäisi kuolla. Toisen puoliso haluaa muuttaa pois, vaihtaa paikkakuntaa ja aloittaa uuden elämän alusta avioliiton korjatakseen. Toinen suostuu tähän koska välittää edelleen puolisostaan, puolisostaan jonka kanssa on elänyt jo monta hyvää, ihanaakin vuotta. Mutta rakastettu jää. He vannovat rakastavansa ikuisesti, vannovat vielä löytävänsä toisensa vaikka 50 vuoden päästä. He uskovat siihen, että kohtalo johdattaa heidät takaisin yhteen vaikka nyt ainoa ratkaisu on erota.
Vai onko ainoa ratkaisu erota? Ja kenen kuuluisi erota? Onko järkevää rakentaa yhteistä elämää ihmisen kanssa vaikka ei ole varma pystyykö rakastamaan tätä lopun elämäänsä? Onko järkevää erota ja aloittaa uusi elämä ihmisen kanssa, josta ei myöskään tiedä, aikooko rakastaa tätä lopun elämäänsä?
Voiko loppujen lopuksi yhdenkään ihmissuhteen pysyvyyteen luottaa sataprosenttisesti?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Se arki sen ihmemiehn kanssa tuskin on niin ruusuista. Mies tietää sen itse ja tietää sinusta ettet kestäisi kun ihanteesi olisikin arjessa tylsä villasukka
..villasukka taidat olla, ressukka. Toinen pari on hävinnyt pesukoneen ihaniin pyörteisiin?
niin yksinkertaista
huora on rakastunut!
kauan eläköön huora!
voittaja!
..jotka rakastatte tuota huora-sanaa. Jokainen väärintekijä on näköjään huora, oli se sitten mies tai nainen.
Rakkaus laimenee sitämukaan mitä paremmin tunnet kumppanisi. Kun ei tule mitään uutta on ns.arki astunut elämään. Kestätkö sen? Siinä vaiheessa tämä kumppani huomaa että sinunkanssasi on ihan samanlainen olo kuin edellisenkin. Kestääkö hän sen vai lähteekö hakemaan rakastumisen tunnetta?
..että on olemassa ihmisiä, joille rakastumisen tunne on addiktio. Että siitä saa sellaista mielihyvää johon jää koukkuun. Voiko tällainen ihminen ikinä asettua aloilleen kenenkään kanssa?