Luulin aina että näin voi käydä vain elokuvissa.
Nainen ja mies rakastuvat. Toinen heistä on naimisissa. Alussa kaikki on ihanaa, jännittävää, toisaalta uskottomuus painaa toisen mieltä. Yleensä tällaiset pienet salasuhteet päättyvät nopeasti, kiinnostus katoaa ja jännitys ja suuret tunteet laimenee. Naiselle ja miehelle käy päinvastoin. Mitä paremmin he tutustuvat, sitä syvemmin he tuntevat. Suhde jatkuu tiiviinä vuoden verran, kunnes toisen puoliso saa tietää. Kaikki romahtaa, toinen vakuuttaa puolisolleen, ettei salainen suhde merkinnyt loppujen lopuksi mitään, ja on valmis yrittämään korjaamaan avioliittonsa. Avioliitto jatkuu näennäisesti hyvin, asiasta ei enää puhuta. Naisen ja miehen tapailut loppuvat, yhteyttä pidetään satunnaisesti. Tunteet eivät kuitenkaan katoa, rakkaushan ei kuole silloin kun sen pitäisi kuolla. Toisen puoliso haluaa muuttaa pois, vaihtaa paikkakuntaa ja aloittaa uuden elämän alusta avioliiton korjatakseen. Toinen suostuu tähän koska välittää edelleen puolisostaan, puolisostaan jonka kanssa on elänyt jo monta hyvää, ihanaakin vuotta. Mutta rakastettu jää. He vannovat rakastavansa ikuisesti, vannovat vielä löytävänsä toisensa vaikka 50 vuoden päästä. He uskovat siihen, että kohtalo johdattaa heidät takaisin yhteen vaikka nyt ainoa ratkaisu on erota.
Vai onko ainoa ratkaisu erota? Ja kenen kuuluisi erota? Onko järkevää rakentaa yhteistä elämää ihmisen kanssa vaikka ei ole varma pystyykö rakastamaan tätä lopun elämäänsä? Onko järkevää erota ja aloittaa uusi elämä ihmisen kanssa, josta ei myöskään tiedä, aikooko rakastaa tätä lopun elämäänsä?
Voiko loppujen lopuksi yhdenkään ihmissuhteen pysyvyyteen luottaa sataprosenttisesti?
Nainen ja mies rakastuvat. Toinen heistä on naimisissa. Alussa kaikki on ihanaa, jännittävää, toisaalta uskottomuus painaa toisen mieltä. Yleensä tällaiset pienet salasuhteet päättyvät nopeasti, kiinnostus katoaa ja jännitys ja suuret tunteet laimenee. Naiselle ja miehelle käy päinvastoin. Mitä paremmin he tutustuvat, sitä syvemmin he tuntevat. Suhde jatkuu tiiviinä vuoden verran, kunnes toisen puoliso saa tietää. Kaikki romahtaa, toinen vakuuttaa puolisolleen, ettei salainen suhde merkinnyt loppujen lopuksi mitään, ja on valmis yrittämään korjaamaan avioliittonsa. Avioliitto jatkuu näennäisesti hyvin, asiasta ei enää puhuta. Naisen ja miehen tapailut loppuvat, yhteyttä pidetään satunnaisesti. Tunteet eivät kuitenkaan katoa, rakkaushan ei kuole silloin kun sen pitäisi kuolla. Toisen puoliso haluaa muuttaa pois, vaihtaa paikkakuntaa ja aloittaa uuden elämän alusta avioliiton korjatakseen. Toinen suostuu tähän koska välittää edelleen puolisostaan, puolisostaan jonka kanssa on elänyt jo monta hyvää, ihanaakin vuotta. Mutta rakastettu jää. He vannovat rakastavansa ikuisesti, vannovat vielä löytävänsä toisensa vaikka 50 vuoden päästä. He uskovat siihen, että kohtalo johdattaa heidät takaisin yhteen vaikka nyt ainoa ratkaisu on erota.
Vai onko ainoa ratkaisu erota? Ja kenen kuuluisi erota? Onko järkevää rakentaa yhteistä elämää ihmisen kanssa vaikka ei ole varma pystyykö rakastamaan tätä lopun elämäänsä? Onko järkevää erota ja aloittaa uusi elämä ihmisen kanssa, josta ei myöskään tiedä, aikooko rakastaa tätä lopun elämäänsä?
Voiko loppujen lopuksi yhdenkään ihmissuhteen pysyvyyteen luottaa sataprosenttisesti?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jokaisen täytyy tehdä viime kädessä ratkaisunsa itse. Päätyipä jäämään entisen puolison luokse tai lähtipä uuden matkaan, niin kaikkien osapuolien kannalta parasta kuitenkin olisi tehdä jokin ratkaisu.
elämässä on ollut ja tulee olemaan se, että kaikki kuollaan.
Muu onkin sitten valintojen, sattumien ja kohtalon käsissä.
Jokainen lienee aloittanut suhteensa aina sillä suurella toiveella "kunnes kuolema meidät erottaa" ja kun rakastuminen on helpompaa kuin rakastaminen, niin rakastumisia osuu tielle useammin.
Rakastamista lienee se, että uskaltaa jäädä liittoon, jossa tapahtunut ikäviäkin asioita tai vaikka juuri toiseen rakastumisia. Todellista rakastamista ei silloin lienee, jos lähtee rakastumisen takia vanhasta pois.
Ihmisen luonteeseen näyttää valitettavan usein kuuluvan kaipaus sellaiseen, jota ei voi saada. Toisille se on varattu ihminen, joillekkin pyykkilautavatsa. Itsesuggestio vain toimii niin, että ajattelemme elämme olevan vasta silloin hyvää ja täydellistä, kun saavuttaisimme haluamamme. Mutta aina on nälkä kasvanut syödessä.. Tai pikemminkin totuus on tarua ihmeellisempi.
Näin varmastikin on jos lähtijä on tämä uuden löytäjä. Mutta itse olen lähtenyt, vaikka todella rakastinkin, toisen uskottomuuden takia. Saa järkeä käyttää vaikka kuinka rakastaakin...
Naisilla näyttää valitettavan usein olevan perisyntinä tuo tunteisiin vetoaminen ja tunteilla järkeily.
Mitä vaikeampi asia edessä, sitä enemmän olisi suotavaa tehdä pohdintoja ja ratkaisuja järkeäkin käyttäen.
Mitkä ovat ne järkisyyt noihin kannattaisi nojata tässä asiassa?
Monet eivät tunnista tunteidensa vikutusta itseensä ja siksi ne yritetään järkeistää. Eikös tässäkin tapauksessa hylätyksitulemisen tunne ole se mikä pistää lähtemään, ei rakkaus. Pelko ohjaa rakkauden jäädessä sen jalkoihin. Pelolla on monet kasvot, se voi naamioitua vaikka järkisyihin.
Tämä ei ole ehkä suora vastaus kysymykseesi, mutta lue Miehen logiikka -palstalta kirjoittajan "eronnut" teksti "Olen toinen nainen"
Sieltä saat ainakin vertaistukea.
..vaan pelko siitä että joutuu elämään väärän valinnan kanssa lopun elämää.
Pelko ottaa monta muotoa. Monenlaisia pelkoja ja monenlaisia muotoja. Kannattaisi itseltään aina kysyä kumpi tunteista on päätöksiemme taustalla. Rakkaus vai pelko. Rakkaus vahvistaa ja on hyväksi pelko kuihduttaa ja tekee heikoksi...loppujen lopuksi.
joihin nojata, vaan sitä, että järkeä tulisi käyttää ratkaisujen tekemisessä; mitä enemmän tunteita mukana asiassa, sitä enemmän pitäisi pyrkiä tarkastelemaan ratkaisuja ja niiden vaikutuksia kaikkiin osapuoliin myös järjen avulla.
Esim. sinun tarinassa. Sinulla on faktat jo käsissä: mies hoitaa rinnakkaissuhteen/avioliiton ulkopuolisen rakkaussuhteen avulla olemassa olevaa paisuhdetta; arki on kuvioissa, mutta ero ei ole tälle miehelle ratkaisu. On vaikea kuvitella, että nykyaikana, kun avioerot ovat hyvinkin yleisiä ja "helppoja" käytännössä toteuttaa, että kukaan riutuisi Romeo&Julia kaltaisessa rinnakkaissuhteessa, jos usko tai rakkaus olemassa olevaan parisuhteeseen mennyt.
Jos vaimo taas tietää rinnakkaissuhteesta, on hän joutunut sekä tunne- että järkisyin miettimään avioliiton kohtaloa. Useimmalla varmaan reaktiona se, että uskottomuus loukkaa niin pahasti, että ero. Silloin annetaan tunteiden johdattaa ehkä liikaa. Järjellä ihminen voi miettiä omia voimavarojaan ja persoonallisuutensa vahvuuksia ja heikkouksia; onko uskottomuudesta mahdollista selvitä? Millainen avioliitto on kokonaisuudessaan ILMAN uskottomuutta?
Samalla tavalla mies asettaa asioita järjestykseen tunteella ja järjellä. Ehkä mies ymmärtää sen, että rakastumisia tulee, mutta parisuhteessa on paljon enemmän. Ehkä tieto siitä, että arki on kohdattava joka suhteessa voittaa tunteet.
Järjellä ja tunteella on osattava miettiä ratkaisuja ja niiden vaikutuksia, EI SYITÄ!
Onko siis pelkoa lopettaa suhde sen sijaan että on järkevä ja jatkaa? Vai onko järkeä olla hakkaamatta päätä seinään ja ottaa rohkeasti vastaan pelon, lopettaa suhteen ja opettelee elämään ilman suhdetta. Muistoja unohtamatta.
Joskus voi pelko olla motiivina jäämiseen ja joskus lähtemiseen tai sitten rakkaus voi olla motiivina jäämiseen tai lähtemiseen. Riippu tilanteesta ja ihmisestä ja hänen motiiveistaan. Siksi sitä ei kukaan ulkopuolinen pysty sanomaankaan mitä toisen tulisi tehdä vaan pitäisi kuunnella itseään..
..eri ihmisen kanssa.
Jos kyse onkin siitä, että kumman kanssa haluaa arkensa kohdata, oman puolison vai sen toisen kanssa? Kumman kanssa haluaa elämänsä elää, tehdä lapset, kumman vierestä haluaa loppuelämänsä aamut herätä. Näihin kysymyksiin ei vastausta löydy, vaan riski on otettava ja katsottava 20 vuoden päästä, valitsiko väärin.
Teemmehän valintoja joka päivä...
suhdetta, joka perustuu jomman kumman puolelta "riski valintaan". Yritysmaailmassa toimii riskien kartoitus, mutta että ihmissuhteissa..?
Tämähän on kuin pörssi: riskisijoitus; 20 vuoden päästä voi olla pahimassa tapauksessa kaikki menetetty ja pirun katkeria ihmisiä. Tosi rakkaudesta ei ainkaan enää ole kyse!
.., miten suhtaudutaan parisuhteen muuttumiseen? Se, miten hoidetaan konfliktit..?
Totta kai on, mutta arjen elementit on samat joka suhteessa: rakkauden laimeneminen, lapsiin liittyvät huolet, mahdollisest tloudelliset tai työhön liittyvät huolet.. Molempien henkilökohtaiset kasvukriisit.
Se on ainakin nyt selvillä, että tämän triangelin mies kohtaa avioliiton murheet mieluummin vieraassa sylissä kuin vaimonsa.
Onpahan ainakin yksi tulevaisuuden kuva selvillä.
Olet oikeassa, avioliiton merkitys kariutuu siinä vaiheessa kun avioliiton jatkamisesta tulee riski.
Mutta ehkäpä ongelma on tässä nyt se, että se joka joutuu valinnan tekemään, ei pysty erittelemään ja tutkimaan tunteitaan ja ajatuksiaan kovin selkeästi. Toisin sanoen hän ei tiedä mitä tuntee kumpaakin osapuolta kohtaan, aviopuolisoa ja sitä toista. Kumpaa kohtaan tuntee rakkautta vai tunteeko kumpaakaan kohtaan? Kumman kanssa on vain "säälistä" kun ei pysty irtautumaan? Onko hänellä minkäänlaista omaa tahtoa vai onko hän naimisissa siksi kun toinen tahtoi ja onko hänellä salainen suhde siksi kun toinen hänet iski?
Miksi ihminen ei tiedä, mitä ja kenet haluaa? Miksi on niin vaikea käsittää sitä, mikä on rakkautta, mikä vain ohimenevää?
Kyllä ihminen tietää. Jotkut vain pelaavat aikaa sanomalla, että eivät tiedä. Voiko tuollaisen kanssa haluata minkäänlaista suhdetta, joka on noin vietävissä??!!
En tiedä, kuka noista kolmesta nyt olet, mutta ei kuulosta enää terveeltä.. JOKAISEN SUHTEEN merkitys kariutuu jos se on riski! Ja näinhän tämä on tässä stoorissa, vaikka kohdistitkin nyt sen vain avioliiton jatkamiseen..
Sorry.
En kertakaikkiaan ymmärrä teitä toisia naisia. Mistä oikein jaksatte ammntaa tuota: "kyllä se minua rakastaa säälistä vain jäi vaimon luo..."
Kannattais herätä ja todeta, että tais rakastaa sitä vaimoa kuitenkin enemmän, eikö niin?
Ota nyt hyvä ihminen järki käteen. Ei se mies nyt varmaan säälistä tai lojaalisuudesta vaihda paikkakuntaa yms...
Käsittämätöntä hölmöyttä!