Mies blokkasi WhatsAppissa

mitämielipiteitä

Oltiin tapailtu kaksi kertaa ja mies on eurooppalainen ja oli tulossa Suomeen ja oltaisiin lähdetty Tallinnan risteilylle. Kehotin miestä ostamaan itse oman matkansa netistä. Mies ei tähän suostunut ja suuttui niin totaalisesti, että blokkasi minut lopulta WhatsAppista. Hän vielä selitti, että varaus ei onnistu netissä, jonka jälkeen lähetin hänelle hyvät ohjeet, miten varaus tehdään. Minusta tämä osaamattomuus oli valehtelua ja hän sanoikin sen jälkeen suuttuneena varanneensa nyt sitten matkan, haukkui minut hulluksi ja blokkasi minut.

En tiedä, avaako hän blokkauksensa vielä, mutta minusta tuo oli sopimatonta käytöstä, vaikka sanoinkin hänelle, että en maksa hänen matkaansa, että tämä on periaatekysymys ja en ole hänen äitinsä. Minkälainen ihminen oikeastaan vaatii toista maksamaan matkansa? Matka ei ole kallis, mutta minulla rahat ovat tällä hetkellä tavallista tiukemmalla.

Olinko mielestänne liian ankara tai paha ihminen, kun en suostunut maksamaan hänen matkaansa? Minulle tuli tunne, että hän käyttää minua hyväkseen, koska hänellä ei ollut mitään estettä esim. kielen osaamisen suhteen varata matka itse netissä.

5

1825

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RoboErkki

      Miten eteni

    • HuijariiHänOn

      Uskon että hän vain koitti henkisellä väkivallalla murtaa sinut maksamaan matkansa = huijari. Ja matkalla lisää surkutarinaa että maksat vielä lisää yhtä ja toista.

      Jos hän olisi aidosti sinusta kiinnostunut niin ei hän noin törkeästi käyttäytyisi. Raha on hänen huumeensa ja nyt ei saanut huumepiikkiä jolloin suuttui.

    • älyhoi

      Jotkut naiset siis todella noin yksinkertaisia? Ainut murhe nyt että avaakohan vielä blokkauksen kun pitäisi juosta miehestä niin kauas kuin ikinä pääsee mutta naiset...

    • Voi.sinua

      Toivotaan että edes heräsit ja avasit silmäsi. Huijarit on huijareita.

    • Ggjkk

      Ilmanen matka ja pano. Sitä ne yrittää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1093
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      539
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      531
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      464
    Aihe