Suomalaisen talouden nettovarallisuus jo 206 600 e

Suomalaisten rikastuminen sen kuin jatkuu. Keskimäärin talouksilla on varallisuutta jo reilusti yli miljoona markkaa. Varakkaimpia olivat 65–74-vuotiaiden kotitaloudet. Eläkeläisillä on siis rahaa millä mällätä. Ehkäpä Rinteen Antin ei kannata sitä ylimääräistä touhusatasta enää heille myöntää.

https://www.hs.fi/talous/art-2000005707148.html
65560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

En nähnyt jutussa talouksien kokonaismäärää, jonka avulla olisi voinut laskea suomalaisten nettovarallisuuden. Viimeksi muutama vuosi sitten se oli yli 130 miljardia. Siihen aikaan valtion velka oli siinä 100 miljardin tietämillä. Näyttäisi edelleen siltä, että Suomi on oikeasti täysin velaton maa, vaikka valtion velan ottoa aina julkisesti kauhistellaankin.

Äänestä
  • Mutta kotitalouksien velkaantuminen on huolestuttavaa, lienee n. 130 mrd. nyt. Eihän sillä varallisuudella "kuitata" velkoja, se on vain laskennallinen suhde.
    On sellainenkin vanha sanonta: vaikka olisi kuinka suuren talon poika, niin jos ei ole rahaa, niin ei ole rahaa.
    Varakas ihminen voi olla konkurssikypsä.

    1Äänestä

  • Burgeri kirjoitti:

    Mutta kotitalouksien velkaantuminen on huolestuttavaa, lienee n. 130 mrd. nyt. Eihän sillä varallisuudella "kuitata" velkoja, se on vain laskennallinen suhde.
    On sellainenkin vanha sanonta: vaikka olisi kuinka suuren talon poika, niin jos ei ole rahaa, niin ei ole rahaa.
    Varakas ihminen voi olla konkurssikypsä.

    Se 130 miljardia oli siis nettovarallisuus. Siitä oli vähennetty jo velat.

    Äänestä

  • yksityisten varallisuudella ja Suomen valtion velalla ei ole mitään tekemistä keskenään.
    Älä sekoita asioita

    1Äänestä

  • jos-nyt-tarkkoja-ollaan kirjoitti:

    yksityisten varallisuudella ja Suomen valtion velalla ei ole mitään tekemistä keskenään.
    Älä sekoita asioita

    Ei suoranaisesti, mutta jos pakko olisi maksaa valtion velat kerralla pois, niin se onnistuisi sosialisoimalla yksityisten varallisuus.

    Äänestä

  • kokonaistilanne kirjoitti:

    Ei suoranaisesti, mutta jos pakko olisi maksaa valtion velat kerralla pois, niin se onnistuisi sosialisoimalla yksityisten varallisuus.

    valtion velkaa ei ole pakko maksaa pois ollenkaan ja miksi ihmeessä yksityisten rahoilla?
    Mitä sekoilet?

    Valtion rahat ja velat on ihan eri asia, eikä valtio tarvitse eikä voi ottaa yksityisiä rahoja

    Äänestä

  • jos-nyt-tarkkoja-ollaan kirjoitti:

    valtion velkaa ei ole pakko maksaa pois ollenkaan ja miksi ihmeessä yksityisten rahoilla?
    Mitä sekoilet?

    Valtion rahat ja velat on ihan eri asia, eikä valtio tarvitse eikä voi ottaa yksityisiä rahoja

    Valtionvelka on kaikkien yhteistä velkaa. Sehän usein ilmoitetaankin että sen ja sen verran per suomalainen. Tästä syystä voidaan myös määrittää valtion olevan velaton, jos kansalaisten keskimääräinen varallisuus on suurempi kuin keskimääräinen velka per kansalainen.

    Totta kai yksityisen omaisuutta voidaan sosialisoida. Pakkotilanteessa niin tehdäänkin, kuten myös usein toiseen yhteiskuntajärjestelmään vaihdettaessa. Tällä hetkellähän ollaan aika hullussa tilanteessa, kun voidaan perintönä siirtää omaisuutta muille. Se vääristää ihmisten yhdenvertaisuutta. Ja etenkin maanomistus pitäisi estää yksityisiltä, koska maan valmistaminen on lopetettu. Se pitäisi olla pelkästään valtion omaisuutta, jota sitten vuokrattaisiin kansalaisten käyttöön.

    Äänestä

  • velat.maksuun kirjoitti:

    Valtionvelka ei ole kansalaisen velkaa. Se tietää jokainen peruskoulun käynyt.

    Äänestä

  • OpiTyttöTaloutta kirjoitti:

    Valtionvelka ei ole kansalaisen velkaa. Se tietää jokainen peruskoulun käynyt.

    Kansalaiset = valtio, sen tietää jokainen kouluja käymätönkin.

    Äänestä

  • "Kotitalouksien nettovarallisuuden mediaani oli 107 200 euroa vuonna 2016, ilmenee Tilastokeskuksen varallisuustutkimuksesta"

    Ei se rutiköyhiä ryssiäkään paljon lohduta, että yhden talouden omaisuus on 200 miljardia.

    Suomessakin valtavsti talouksia joilla ei oaisuutta käytännössä yhtään ja tulot alle köäyhyysrajan.

    Äänestä

  • kokonaistilanne kirjoitti:

    Ei suoranaisesti, mutta jos pakko olisi maksaa valtion velat kerralla pois, niin se onnistuisi sosialisoimalla yksityisten varallisuus.

    Ei onnistu. Ei ole ostajia omaisuudelle. Suomalaista kiinteistöomaisuutta ei saa myytyä koskaan kuin toiselle suomalaiselle.

    Äänestä

  • velat.maksuun kirjoitti:

    Valtionvelka on kaikkien yhteistä velkaa. Sehän usein ilmoitetaankin että sen ja sen verran per suomalainen. Tästä syystä voidaan myös määrittää valtion olevan velaton, jos kansalaisten keskimääräinen varallisuus on suurempi kuin keskimääräinen velka per kansalainen.

    Totta kai yksityisen omaisuutta voidaan sosialisoida. Pakkotilanteessa niin tehdäänkin, kuten myös usein toiseen yhteiskuntajärjestelmään vaihdettaessa. Tällä hetkellähän ollaan aika hullussa tilanteessa, kun voidaan perintönä siirtää omaisuutta muille. Se vääristää ihmisten yhdenvertaisuutta. Ja etenkin maanomistus pitäisi estää yksityisiltä, koska maan valmistaminen on lopetettu. Se pitäisi olla pelkästään valtion omaisuutta, jota sitten vuokrattaisiin kansalaisten käyttöön.

    Mielipuolinen komukka on jo jakamassa muiden omaisuutta! Voin kertoa että ei varmasti jaeta ikinä! Joten haista kateellinen komukka pitkä paska!!!!!

    Äänestä

  • sairas.komukko.hourii kirjoitti:

    Mielipuolinen komukka on jo jakamassa muiden omaisuutta! Voin kertoa että ei varmasti jaeta ikinä! Joten haista kateellinen komukka pitkä paska!!!!!

    Valitettavasti on jo jaettu veronmaksajilta maajusseille ja muille rikkaille walrusia myöten, tottakai ne otetaan takaisin!

    Äänestä

  • sairas.komukko.hourii kirjoitti:

    Mielipuolinen komukka on jo jakamassa muiden omaisuutta! Voin kertoa että ei varmasti jaeta ikinä! Joten haista kateellinen komukka pitkä paska!!!!!

    "ei varmasti jaeta ikinä"

    "Ei ikinä" on kulunut väite. Niin on sanottu ennenkin. Säännöllisesti omaisuudet on jaettu kuitenkin uusiksi, kun varallisuus on päässyt keskittymään liiaksi ja kansan enemmistön sietokyky pettänyt. Tarvitaan leipää ja sirkushuveja, kohtuudella kaikille.

    Uusjako tulee tapahtumaan tulevaisuudessakin, ellei ihmiskunta kehity ja ala ajattelemaan kokonaisuuden etua. Ahneus vaan tuntuu näköjään aina päätyvän päättäjien puolelle, koska kansanvallan sijaan elämme korruptoituneessa rahanvallassa.

    Äänestä

Suurin osa "varallisuudesta" asunnossa, joka on pelkkää ilmaa, asuntojen arvo ja samoin vuokrien pitäisi romahtaa neljännekseen, että olisi reaalisella tasolla. Pelkkä kokkareiden aiheuttama kupla joka tulee vielä puhkeamaan.

1Äänestä
  • reaalinen taso on juuri se markkinahinta mikä sillä asunnolla nyt on,
    mikä on kokkari, ja miten niin niiden aiheuttama?

    Markkinat määräävät hinnat, ostajat ja myyjät

    Äänestä

  • lopeta-sekoilu kirjoitti:

    reaalinen taso on juuri se markkinahinta mikä sillä asunnolla nyt on,
    mikä on kokkari, ja miten niin niiden aiheuttama?

    Markkinat määräävät hinnat, ostajat ja myyjät

    Reaalinen hinta on se mikä muuhun hintatasoon ja ostovoimaan verrattuna kuuluisi asunnolla olla. Kupla puhkesi USA:ssa ja puhkeaa täälläkin.

    Kokkareet/koksut poisti vuokrasääntelyn ja se nosti niin vuokrat kuin asuntojen hinnatkin järjettömiksi. Juuri sen takia asumistukiin menee miljardeja ja kaikki valuu ennestään rikkaille kokkareille. Tuovat vielä matuja lisäksi, että saavat rahastaa niidenkin avulla ja kaikkien pitäisi muuttaa suuriin kaupunkeihin, ei hinnat muuten nouse tarpeeksi.

    Myös tukijussitostaa tukiaisilla sijoitusasuntoja kaupungeista.

    Äänestä

  • koksukepuliälähti kirjoitti:

    Voi+lapsi+raukka+kun+ei+tiedä+mistä+höpöttää....+ottaisit+nyt+selvää+asioistaVuokrasääntely+(myös+monissa+USA:n+kaupungeissa)+oli+tarkoitettu+halventamaan+asumista+mutta+luokin+asuntopulan!Tästä+syystä+Suomessakin+vuokrasääntely+poistettiin+1990-luvun+alussa.+1980-luvulla+vuokra-asuntoja+sai+lähinnä+usein+vain+suhteilla,+seksillä+tai+pimeällä+rahalla,+mitkä+olivatkin+yleisiä.+Moni+asunto+oli+samasta+syystä+tyhjillään,+koska+vuokralaisista+oli+niin+hankala+päästä+eroon+irtisanomissääntelyn+vuoksi.+Suomessa+94+%+ekonomeista+vastustaa+vuokrakattoa,+2+%+kannattaa+koska++"vuokrasäännöstely+vähentää+vuokra-asuntojen+tarjontaa.+Lisäksi+se+luo+kannustimia+kiertää+sääntelyä+erilaisin+pimein,+jopa+eettisesti+kyseenalaisin+tavoin.+"Säännellyn+vuokran+oloissa+pitää+jollakin+muulla+tavalla+kuin+hinnan+avulla+ratkaista,+kuka+asunnon+saa.+Tämä+voi+johtaa+erilaisiin+uusiin+ongelmiin,+kuten+harmaisiin+markkinoihin+ja+pitkiin+jonoihin".+Jopa+vasurien+laitavasemmistolainen)+Markus+Jäntti:+"Hintojen+sääntely+ei+oikein+kuulu+keinovalikoimaan+markkinataloudessa.+Asumiskustannusten+nousun+hillitsemiseen+on+käytännössä+käytettävä+muita+keinoja+kuin+vuokrien+sääntelyä."

    Äänestä

  • otappa-selvää-asioista kirjoitti:

    Voi+koksukepuliparka+kun+valehtelet+surkeasti.Ei+Suomessa+ollut+asuntopulaa+vuokrasääntelyn+aikaan,+eikä+ole+Ruotsissa+nytkään.+Valtio+voi+rakennuttaa+asuntoja+tarpeen+mukaan,+jos+yksityisiä+ei+kiinnosta+kohtuulliset+voitot+niin+sitten+menkööt+töihin,+mutta+hyvin+on+aina+kiinnostanut+kohtuullisillakin+vuokrilla.+Nykyinen+asuntopula+johtuu+matuista+ja+työpaikkojen+keskittämisestä+suuriin+kaupunkeihin,+ennen+työpaikkoaj+luotiin+tasaisesti+koko+Suomeen,+nyt+asuntoja+on+pienissä+kaupungeissa+tyhjillään.+Asumistukimiljardeilla+rakennettaisiin+paljon+asuntoja.Suomessa+ekonomeista+94%+on+kokkareita+ja+tietenkin+ne+ajaa+etuja+itselleen,+ihan+kuin+kanisterit+ja+ministeritkin+nostaa+omia+palkkojaan.+Isot+vuokratuotot+luo+kannustimia+moniin+laittomuuksiin.Säätelemätön+markkinatalous+johtaa+erittäin+suuriin+ongelmiin,+kuten+venäjälläkin+käynyt.

    Äänestä

Ylihintaisessa murjussa oleskelu ei ole rikkautta, vaan pankin ja valtion orjana olemista. Suomalaiset ovat varattomia, jos otetaan pois keinotekoinen asuntovarallisuus.

Äänestä

Ongelma on että varallisuus on eläkeläisillä, jotka eivät ole edes itse osallistuneet eläkkeidensä maksuun, vaan maksattavat jättieläkkeensä nuoremmilla sukupolvilla. Ei voi kuin ihmetellä tuota eläkeläisten ahneuden määrää. Kun mikään ei riitä. Ja mitään eivät muuten saa mukaansa, kun se lähdön hetki koittaa.

Äänestä
  • Kyllä täällä lauotaan sellaisia totuuksia, että ihan hirvittää. Mistä te tuon kaiken tiedon keräätte, ja sitten pidätte sitä totuutena.

    Äänestä

On todellakin suuri valhe, että kaikki eläkeläiset ovat varakkaita. Ihmiset jotka aloittivat työuransa 60 luvun alussa, ollessaan nykykriteereillä mitattuina lapsia, eli 13-14 vuotiaita. Kyseessä on lapset, jotka syntyivät köyhään perheeseen, eikä ollut varaa kouluttautua. Heidän työpäivänsä olivat pitkiä, työ raskasta ja palkka niin pieni, että nälkä kurni vatsassa. Asuntona oli yleensä pieni huone, jossa oli vain hella ja talvisin paleli nukkuessa, varsinkin aamuyöstä.
Työuraa kertyi yli 50 vuotta ja siitä kymmenen vuotta jäi pois eläke kertymästä, koska eläkelaki tuli voimaan vasta vuonna 1972.
Koska palkka on ollut aina pieni, kuten yleensä raskaissa ja kuluttavissa töissä on, jäi eläkekertymäkin pieneksi.
Näiden ihmisten eläke nettona on noin hieman yli tuhat euroa, koska he maksavat vielä pienestäkin eläkkeestä veroa.
On aivan varmaa, että jotka kadehtivat näitä raskaan työn raatajia, se luetaan heille synniksi.
Pieni eläke ei riitä todellakaan kaikkeen heidän tarvitsemaansa, vaan he joutuvat priorisoimaan ruokansa, lääkkeidensä ja tarvitsemansa hoitojen välillä.

Olkaa onnellisia ja kiitollisia näistä köyhistä eläkeläisistä, sillä heidän työpanoksensa ja veronmaksunsa turvin olette te saaneet käydä koulua ja opiskella suurituloiseen ammattiin ja jossa fysiikkanne ei mene rikki. Saatte sitten viettää terveitä eläkepäiviä suurella eläkkeellä.
Nämä köyhät eläkeläiset maksavat yhä saman suuruista arvonlisäveroa kuin te rikkaatkin ja kaikki on heille yhtä kallista, kuin rikkaillekin ja siksi heillä ei ole varaa helpottaa kipujansa.

1Äänestä
  • Älä viitsi uikuttaa, fakta on: "Varakkaimpia olivat 65–74-vuotiaiden kotitaloudet".

    Äänestä

  • lopetavalitus kirjoitti:

    Älä viitsi uikuttaa, fakta on: "Varakkaimpia olivat 65–74-vuotiaiden kotitaloudet".

    No tietysti ikänsä työtä tehneille on ehtinyt kertyä varallisuutta, asunto lähinnä. Turhaan uikutat, pitäisikö sinun saada kaikki sohvalla löhöämällä? Itsekin tehnyt töitä kymmeniä vuosia ja olen vähän nuorempi, mutta silloin ei saanut lainaa ja vuokriin mennyt kaikki rahat.

    Katto pitäisi eläkkeissä olla ilman muuta, 3000-5000€/kk.

    1Äänestä

  • Niin ja leskeneläkkeet pois, keksimäärin 600€/kk ylimääräsitä täysin perusteettomasti. Tuokin maksaa valtiolle miljardiluokkaa vuosittain.

    Äänestä

  • Työeläkelaki tuli voimaan vuonna 1965.

    Äänestä

  • Aiemmin kirjoitti:

    Työeläkelaki tuli voimaan vuonna 1965.

    Se on varma vale. Ota asioista selvää, äläkä kerro valheita totena.

    Äänestä

  • lopetavalitus kirjoitti:

    Älä viitsi uikuttaa, fakta on: "Varakkaimpia olivat 65–74-vuotiaiden kotitaloudet".

    Tietämyksestäsi päätellen olet tätä nykyistä pullamusse ikäpolvea, joka on saanut kaiken valmiina, laittamatta itse tikkua ristiin. Maailma on todellakin muuttunut, kun ei tarvitse eräiden nuorten tehdä itsensä hyväksi mitään, saa hakea luukulta mitä haluaa. Nuoruudessani ei sellainen peli olisi onnistunut. Piti lähteä itse etsimään ja kyselemään töitä kun kansakoulu oli loppumassa. Ei auttanut valikoida töitä, tai kysellä oikeuksiensa perään, jos halusi elää. Totuus ei pala tulessakaan

    Äänestä

  • otaselvää kirjoitti:

    Se on varma vale. Ota asioista selvää, äläkä kerro valheita totena.

    "Vuosina+1960-1980+työeläkemaksut+olivat+yhteensä+vain+5-10+%+palkasta,+vuonna+2015+jo+24+%.+Siksi+1940-lukulaiset+saavat+eläkemaksunsa+takaisin+viisinkertaisina,+70-lukulaiset+ja+nuoremmat+vain+kaksinkertaisina."https://fi.wikipedia.org/wiki/Työeläke

    Äänestä

Kenellä on miljoona markkaa????
Ne on ARVOTTOMIA, olis kannattanut vaihtaa ne aikanaan, nyt et enää tee niillä mitään!

Ihan sama kun että jollain on miljoona oravannahkaa, tai noh niistä saattaa jotain saada

1Äänestä

Tyhmistä tyhmimpään kansaan uppoavat varallisuuslaskelmat, vaikka niissä ei ole mitään järkeä. Raha on vain hetken vaihtoarvon mittari, vaihdon väline. Muut talouslaskelmat ovat tarkoitushaluista politiikkaa kansan houkuttelemiseksi töihin eliittiä palvelemaan.

Opetelkaa nyt katselemaan edes ympärillenne! Mitä teillä on, kun raha otetaan pois? Tavaroita ja palveluja voi nimittäin vaihtaa ilman rahaakin.

1Äänestä
  • "Tavaroita ja palveluja voi nimittäin vaihtaa ilman rahaakin. "

    Aijaa, no vaihdatko sun kämpän mun fillariin?
    Jaa mutta mistä se kämppä ilmestyy, tyhjästä ilman rahaa?
    Kaadat puita metsästä (kenen?), teet niistä talon (millä välineillä) ja entäpä lämmitys,
    valot, hierotko sähkölaitosta jotta ne antaa sulle energiaa?

    HALOO HERÄTYS !

    Äänestä

Pari sataatuhatta saan pelkästään Kojamosta.

Äänestä

Mielenkiintoinen talousväittämä.
Jos jonkun maan sisällä varallisuus jaettaisiin tasan kaikkien ihmisten kesken, niin 40 vuoden kuluttua tilanne olisi taas suunnilleen sama varallisuuserojen suhteen, kuin ennen jakoa.

Äänestä
  • Vallankumous tulee väistämättä kun omaisuus kertyy yhä pienemmälle ryhmälle ja suuri enemmistö köyhtyy vaikka kävisi töissä. Johan Suomessakin alkaa kokkareita pelottaa, eikä syyttä.

    Äänestä

  • ahneellapaskainenloppu kirjoitti:

    Vallankumous tulee väistämättä kun omaisuus kertyy yhä pienemmälle ryhmälle ja suuri enemmistö köyhtyy vaikka kävisi töissä. Johan Suomessakin alkaa kokkareita pelottaa, eikä syyttä.

    kerro koska maailmassa ei näin tilanne olisi ollut?

    Aina on ollut tilallisia ja talonpoikia, kuninkaita ja tallipoikia, yrittäjiä ja työntekijöitä.
    Näin tulee aina olemaan.
    Bill Gates on perustanut, kehittänyt ja omistaa ison osan MS:ssä, miksi se pitäisi olla jollain kenellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä? Sinunko pitäisi omistaa Microsoft?

    Lopeta lässyttäminen, jollain kokkareilla ei ole asian kanssa tekemistä, mitä ne on edes?

    Äänestä

  • näin-se-vaan-menee kirjoitti:

    Juuri niin, pillukeits rikastunut kohtuuttomasti, samoin vaikkapa applen omistajat, mutta työntekijät Kiinassa raatavat muutaman euron päiväpalkalla ilman lomia. Samalla tavalla yrittävät heikentää työläisten oloja myös Suomessa. Rikkaiden verotusta pitäisi nostaa huomattavasti ja työstä maksaa kunnon palkka, työläisten ansiostahan ne rikakat rikastuu.

    Aina on ollut tilallisia ja talonpoikia jotka kupanneet torppareita tai tehtaan omistajia jotka kupanneet työläisiä. Aina ne ovat ajaneet omia etujaan maksamalla lahjuksia päättäjille ja saaneet perusteettomia tukiaisia ja verohelpotuksia, tehneet sisäpiirikaupoja tai ostaneet valtion omaisuutta pilkkahintaan. Sinun pitäisi raataa Kiinassa 4€ päiväpalkalla jos vaikka tajuaisit jotain.

    Lopeta lässyttäminen kun et tiedä edes mitä kokkareet ovat!

    Jos kerran asia sun mielestä noin yksinkertainen on niin miksi ihmeessä et perusta firmaa
    ja ryhdy pillkeitsiksi? Miksi itket kiinalaisten palkoista, sä voit sitten sun firmasta maksaa niille kunnon palkkaa kuin haluat!

    Mikset et perusta tehdasta niin voit lopettaa kuppaamisen,
    TEE JOTAIN ÄLÄ VALITA

    Verotusta nostaa, Suomessa? Kuinka sekaisin olet?
    Ja vaikka kuinka verotusta nostettaisiin, niin miten se muka vaikuttaisi pieniin palkkoihin???

    Äänestä

  • lopeta-lässyttäminen kirjoitti:

    Oletpa sekaisin kuin seinäkello kukutkin kuin kokkare.

    Ei kaikki halua huijata ja vaikeampihan Suomessa on enää perustaa kannattavaa yritystä kun ei työllä pysty hankkimaan alkupääomaa ja toiset yritykset kilpailee halvalla kiinalaisella työvoimalla.

    Isompia palkkoja pitää pienentää ja pienempiä nostaa, niin yksinkertaista se on, ei kukaan oikeasti ansaitse satojen tonnien kk-palkkaa. Rikkaiden isommalla verotuksella taas voidaan hoitaa pakoliset palvelut. Palkkaerot ovat monikymmenkertaistuneet ja samaan aikaan rikkaiden verotusta on vähennetty, silti vievät työpaikat ulkomaille.

    Mikset ala työläiseksi niin pääset kuppaamaan,
    TEE JOTAIN ÄLÄ VALITA

    Äänestä

  • lopeta-kokkarointi kirjoitti:

    "Palkkaerot ovat monikymmenkertaistuneet ja samaan aikaan rikkaiden verotusta on vähennetty,"
    ------ miksi sä täällä VALEHTELET ja levität VÄÄRÄÄ tietoa????
    Suomessa palkkaerot eivät todellakaan ole "monikymmenkertaisia", vaan erittäin maltilliset, ja rikkaiden verotusta on KIRISTETTY, mm. solidaarisuusvero sekä pääomaveron kiristykset

    Jokainen ansaitsee juuri sen palkan mitä saa, jos omistat firman niin ihan sama vaikka nostat miljoonan palkkaa

    samaan aikaan sä haukut täällä yrittäjiä ja samassa haukut kuinka vaikeaa on perustaa kannattavaa yritystä - no SIINÄHÄN SE JUURI ON!
    Ne harvat jotka onnistuu niin saavat onnistua!

    Uskomatonta puniikki itkua joiden toisten rahojen perään

    Äänestä

  • lopeta-itkeminen kirjoitti:

    Ihan täyttä totta se on, MOTissa kerrottiin jo vuosia sitten, että palkkaerot 20-kertaistuneet ja sen jälkeen tilanne vain pahentunut, johtajillahan on miljoonatulot, mutta työläisten palkkaa alennettu ja lomia vähennetty. Ei nuo johtajat jotka saa miljoonapalkkaa omista firmoja, mutta tietysti omistajiakin pitää verottaa tulojen mukaan.

    Rikaudet pysyy pääsääntöisesti vanhoissa suvuissa, eikä silloinkaan ollut työläisillä oikeuksia kun hankkivat rikkautensa, lisäksi voi rikastua suhteilla tai naimakaupoilla.

    Nykyään on tosiaan vaikea perustaa isompaa yritystä, ellei ole sitä vanhaa rahaa, ennen alkupääoman pystyi hankkimaan jopa työllä. Itsensä pystyy monikin työllistämään, mutta ei sitä toistakaan kuulu saada palkata yhteiskunnan kustannuksella, saati jäädä itse laiskottelemaan ja ottaa voitot, kuten monet yritykset nykyään tekee. Yritys ellei ole silloin tarpeeksi kannattava ellei ole varaa maksaa palkkaa. Teettävät työpajoilla ilmaista työtä ja samaan aikaan ostavat itselleen luksusautoja.

    Uskomatonta kokkareitkua kun ahneille mikään ei riitä.

    Lopeta valehtelu ja väärien tietojen levittäminen

    Tilastokeskus:
    "Palkkaerot pysyneet Suomessa pieninä
    Palkkarakennetilastosta lasketut palkansaajien palkkaerot ovat pysyneet vuodesta 1995 asti lähes samalla tasolla. Vuonna 1995 palkansaajien parhaiten palkattu kymmenesosa ansaitsi 2,2 kertaa enemmän kuin heikoiten palkattu kymmenesosa.
    Vuonna 2012 vastaava suhdeluku oli 2,4"
    "EU:n tilastovirasto Eurostat tekee neljän vuoden välein palkkarakennetutkimuksen, ja tässä on vertailtu vuosien 2006 ja 2010 lukuja. Suomessa kuten muissakin Pohjoismaissa on eurooppalaisittain verrattuna pienet palkkaerot. Euroopan maista ainoastaan Ruotsissa palkkaerot olivat vuonna 2010 vielä pienemmät kuin Suomessa"

    "Tuloerojen kehitys Suomessa 1966–2016"
    Tuloerot lähes ennallaan vuonna 2016
    Tuloerot pysyivät lähes ennallaan vuonna 2016. Yleisin suhteellisia tuloeroja kuvaava indikaattori eli Gini-kerroin sai vuonna 2016 arvon 27,2 . Tämä oli 0,1 prosenttiyksikköä edellisvuotta vähemmän. Tuloerot olivat vuonna 2016 jonkin verran pienemmät kuin vuonna 2010. Vuoteen 2007 eli edelliseen suurimpaan arvoonsa verrattuna Gini-kerroin oli noin kaksi prosenttiyksikköä pienempi vuonna 2016. Vuoteen 1995 verrattaessa Gini-kerroin on kasvanut merkittävästi eli noin 5 prosenttiyksikköä. Tästä suuri osa aiheutuu tuloerojen nopeasta kasvusta 1990-luvun lopulla.
    http://www.stat.fi/til/tjkt/2016/01/tjkt_2016_01_2017-12-20_kat_001_fi.html

    Johan ne tuloerot lähti kasvuun 80-luvun alussa ja nykyään johtajat saa jopa kymmenien miljoonien vuosipalkkaa, väitätkö, että työläisten palkat kasvaneet samaa tahtia? Etsi se MOT-ohjelma niin saat oikeaa tietoa, en viitsi itse etsiä kun jokainen tietää totuuden ja aiheesta ollut uutisiakin säännöllisesti.

    Äänestä

Heh.+Köyhimmän+50%+puoliskon+suomalaisista+nettovarallisuus+on+romahtanut+viime+vuosina+ja+he+omistaa+enää+vain+6,1%+kaikesta+suomalaisten+nettovarallisuudesta.+Samaan+aikaan+suomalaisten+rikkain+10%+on+rikastunut++lisää+niin+paljon+että+ne+omistaa+jo+puolet+kaikesta+varallisuudesta.++Kyllä+on+vielä+kysyntää+demarien+tulo+ja+varallisuuseroja+tasaamaan+pyrkivälle+politiikalle.

Äänestä
  • Hienosti on hyvien veljien hallitus onnistuneet kohlimaan mammonaa itselle ja veljille. Ja se kaikkien aikojen tuplajättipotti on vasta tulossa, kunhan soten miljardit alkaa virrata heidän vakuutuskuoriin...

    Äänestä

Osakkeet on paras pitkänajan sijoituskohde, nyt juuri kuitenkin kannattaa olla varuillaan, jos laskukautta povataan vuoteen 2020

ON VÄÄRIN, että suomalaiset eivät omista ja yritykset maksavat osinkoja ulkomaalaisille, juuri äsken Nokia päätti maksaa noin 800 miljoonaa ulkomaalaisille ja 200 miljoonaa suomalaisille osinkona ensi keskiviikkona 13.6.

SUOMALAISILLE MAKSETTU 200 MILJOONAA SYNNYTTÄÄ TULOEROJA SUOMEEN 800 MILJOONAA ULKOMAALAISILLE EI SYNNYTÄ Trump kiittää ja pistää kavereineen taskuunsa Melanian eläke- ja vaatetilille jotta on jotain päälle pantavaa

TYÖVÄENLIIKKEEN ROISTOT ASIALLA

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/250539-porssiyritys-ei-voi-olla-yleishyodyllinen-nyt-tuli-eduskunnasta-kova-huuto-ay

Verottomilla tuloilla rehvastellyt ammattiliittoporukka yrittää netota SAK:n eliitti kärjessä

Kupannut köyhiltä veronmaksajien maksamat asumistuet verottomina tuloina
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kojamon-annin-hinta-vaikuttaa-kohtuuttomalta--mutta-ay--ja-elakeomistajia-ei-voi-syyttaa-taysin-ahneiksi/jK652Nw3

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/250434-ay-vaelle-satoja-miljoonia-kojamosta-riku-aallon-palkkioksi-60-000-eu

Voidakseen rosvota kaiken vielä poistettiin virsi 440

"He armotonna veivät osuudet orpojen
He söivät lesken leivät, on Herra nähnyt sen"

Äänestä
  • Melkoisen koomista kun jakomielitautisesti ensin hehkutat sijoittamisella rikastumista, ja sitten haukut ammattiliitot ja työväestön edustajat, kun ne ovat sijoittaneet ja rikastuneet.

    Äänestä

  • AY-järjestöt sentään tekee hyödyllistä toimintaa ja jos tuodaan vuokrasääntely takaisin niin koskee samalla tavalla niitäkin. Ilman AY-liikettä täälläkin olisi työläisten palkat ja oikeudet Kiinan tasolla.

    Äänestä

  • mitä sä sekoilet????
    Nokia on pörssiyhtiö, kuka vaan voi ostaa osakkeita ja nostaa sitä kautta osinkoja,
    ihan vapaasti kukaan ei kiellä!! Ei se ole mitään tuloeroja tekevää vaan ihan vapaata maailmaa
    siitä vaan rikastumaan! Lopeta itkeminen

    Äänestä

  • Osakkeet ovat huonoin sijoituskohde.

    Äänestä

Eläkekeskuksen tilastojen mukaan kolmasosa eläkkeensaajista eli noin 440 000 ihmistä on tipahtanut alle virallisen köyhyysrajan Suomessa.

Euroopan unionin määrittämä köyhyysraja Suomessa on yksineläjillä 1 190 euroa ja kahden aikuisen taloudessa 1 785 euroa per kuukausi.

Eläkeläisköyhälistön määrä lisääntyy edelleen, sillä lähes kaikkia sosiaaliturvaetuuksia mm. kansaneläkkeitä on leikattu viime vuosina rajusti. Hallituksen toimien takia kansaneläkeet on pudonneet ensimmäistä kertaa Suomen eläkejärjestelmän historiassa.

Äänestä
  • Koko Itsenäisen Suomen ajan eli 100 vuotta köyhät ovat köyhtyneet ja rikkaat rikastuneet. Nyt köyhät ovat köyhimmilään Suomessa.

    Joskus miettii, että köyhien on täytynyt olla aika varakkaita ennen Suomen itsenäistymistä.
    100 vuotta raakaa köyhtymistä ja vieläkin suomalaisen keskimääräinen omaisuus yli 200 000 euroa ja varallisuusero maailman pienimpiä.

    Äänestä

  • SDP saa äänet ensi kevään vaaleissa!! Ei tuo kyykytys muuten lopu.

    Äänestä

  • kverulantti kirjoitti:

    Koko Itsenäisen Suomen ajan eli 100 vuotta köyhät ovat köyhtyneet ja rikkaat rikastuneet. Nyt köyhät ovat köyhimmilään Suomessa.

    Joskus miettii, että köyhien on täytynyt olla aika varakkaita ennen Suomen itsenäistymistä.
    100 vuotta raakaa köyhtymistä ja vieläkin suomalaisen keskimääräinen omaisuus yli 200 000 euroa ja varallisuusero maailman pienimpiä.

    "Suomalaisten tuloerot olivat korkeimmillaan sotien jälkeen ja pienenivät 1970-luvulle asti. 1990-luvun laman jälkeisellä nousukaudella tuloerot lähtivät jyrkkään kasvuun, mutta vuosituhannen alussa meno tasoittui."
    " Noususuhdanteen alkuvaiheessa erot kasvavat verraten nopeasti. Tuloerojen kasvu tasaantuu nousun tasaantuessa ja laajentuessa esimerkiksi palkankorotuksiin ja ehkä myös paineisiin kohentaa tulonsiirtoja."

    "Rikkaiden ja köyhien välinen ero on siis pysynyt melko tasaisena toistakymmentä vuotta"

    Tosi pieni ero kun rikkaiden tulot monikymmenkertaistuneet ja köyhät köyhtyneet entisestään. Eipä ihme kun kaltaisesi 10€/h ansaitsevat idiootitkin äänestää niitä.

    Äänestä

  • jos-nyt-tarkkoja-ollaan kirjoitti:

    "Suomalaisten tuloerot olivat korkeimmillaan sotien jälkeen ja pienenivät 1970-luvulle asti. 1990-luvun laman jälkeisellä nousukaudella tuloerot lähtivät jyrkkään kasvuun, mutta vuosituhannen alussa meno tasoittui."
    " Noususuhdanteen alkuvaiheessa erot kasvavat verraten nopeasti. Tuloerojen kasvu tasaantuu nousun tasaantuessa ja laajentuessa esimerkiksi palkankorotuksiin ja ehkä myös paineisiin kohentaa tulonsiirtoja."

    "Rikkaiden ja köyhien välinen ero on siis pysynyt melko tasaisena toistakymmentä vuotta"

    Hyvin on aivopesty oikeistomedian toimesta.

    Äänestä

Minulta sdp saa ainakin kymmenen ääntä, sillä aion äänestää väärennetyillä papereilla, jotta edistys voittaa varmasti ja kokouspalkkioni ei tipu.

Äänestä

JOS koko ikänsä työtä tehden on saanut omaisuudekseen noin 50000tonnin talon niin on siinä työttömällä vetelyksellä kadedtimista.

Äänestä
  • Juuri noin se on!

    Äänestä

  • Aika hyvin tosiaan jos työllä saa hankituksi 500 miljoonan talon! Et taida olla niitä penaalin terävimpiä ))

    Äänestä

  • toistentyölläsiis kirjoitti:

    Aika hyvin tosiaan jos työllä saa hankituksi 500 miljoonan talon! Et taida olla niitä penaalin terävimpiä ))

    Suorittavassa työssä ei tarvitse osata ajatella. Riittää että oppii rutiinin, jota toistaa ikänsä.

    Äänestä

  • Haukion.Kala.Oy kirjoitti:

    Suorittavassa työssä ei tarvitse osata ajatella. Riittää että oppii rutiinin, jota toistaa ikänsä.

    Sellaisia töitä ei nykyään ole juuri ollenkaan, kun robotit tekee lähes kaiken mahdollisen, siivoojilla lähinnä. Paljon enemmän joutuu työntekijä ajattelemaan kuin johtoporras tai omistajat. Ennen laitettiinkiin työnjohtajiksi ne jotka eivät kyenneet töihin ja tyhmimmät on nykyäänkin, riittää kun osaa nuolla. Omistajilla taas riittää ahneus.

    Äänestä

Asuntojen ym laskeminen varallisuudeksi pätee vain ns hyvinä aikoina. Kun oikein paha lama tai konkurssi iskee niin kukaan ei maksa siitä 200.000e asunnosta yhtään mitään. Ja siihen taas ei välttämättä tarvita kun vuorokausi ja yksi kunnon maailmanlaajuinen pörssi romahdus.

Äänestä

Älkää tulko väittämään, että vasemmiston edustajat ovat valehdelleet sadan vuoden ajan.
Koko tämän ajan he ovat tuoneet julki hätähuudon kuinka köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Tällä hetkellä köyhyys on siis saavuttanut huippunsa Suomessa, koska köyhät ovat koko ajan köyhtyneet.
Jos nyt äänestetään Sdp voittoon, Antti huolehtii siitä, että vihdoinkin köyhät alkavat rikastumaan ja rikkaat köyhtymään. Riku Aalto on tästä hyvä esimerkki, köyhyys on loppumassa häneltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

RikkaatSuomalaiset kirjoitti:

Suomalaisten rikastuminen sen kuin jatkuu. Keskimäärin talouksilla on varallisuutta jo reilusti yli miljoona markkaa. Varakkaimpia olivat 65–74-vuotiaiden kotitaloudet. Eläkeläisillä on siis rahaa millä mällätä. Ehkäpä Rinteen Antin ei kannata sitä ylimääräistä touhusatasta enää heille myöntää.

https://www.hs.fi/talous/art-2000005707148.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu