Aina kun syytämme jotain toista kohtalostamme tai tilanteestamme, annamme voimamme toiselle. Vastuun sijaan heittäydymme uhriksi. Uhrilampaana on tietysti toisaalta helppo olla, en mää mitään tehnyt...toisaalta mitä se meitä koskaan tulee auttamaan, vain tilanteemme jatkuu samalla tavalla. Tulemme jatkossakin seuraamaan tätä uhrina olemista, onko se sitten kivaa? Täytyy ottaa vastuu itselle ja ymmärtää että itse on vaikuttanut tilanteeseen, ei kukaan muu. Itse olemme tiemme valinneet ja siis meilllä on mahdollisuus valita jatkossakin. Vastuu on raskastakin kantaa, mutta elämämme se tekee mielekkääksi.
Erosta
Maiccu
3753
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miksi syyttä sitten itseään. Eikö olisi rakentavampaa etsiä voimavaroja ja muistella hyviä hetkiä ja olla syyttämättä tai syyllistämättä ketään. Jos haluaa suunnitella tulevaisuuttaan, on syytä oppia jotain menneestä, mutta ihminen ei ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Tapahtuu paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa, et sinä enkä minä. Jos voi hyväksyä itsensä inhimillisenä olentona, silloin voi hyväksyä toisenkin ihmisen ja sopeutua todellisuuteen.
En tarkoittanutkaan että itseä pitäisi syyllistää. Vaan ottaa vastuu. Siinä on iso ero. Vastuun ottaminen antaa sinulle voimaa nimenomaan suunnitella myös tulevaisuuttasi ja se on oppimista. Syyllistäminen vie voimia eikä johda mihinkään. Syyllisyys on hyvä vain niin kauan kuin oppii että tekee itseään vastaan, vastoin omaatuntoa, kun sen on käsittänyt voi ottaa vastaan armon itselleenkin ja jatkaa matkaa. Ajatella meidän kaikki syntimme ovat anteeksi annetut, voimme ne jättää pois harteiltamme ja "mennä eikä enää syntiä tehdä". Jos emme itseämme armahda, olemme taas kohta tilanteessa, josta seuraus on syylisyys... Kun ihminen tuntee olevansa täysin rakastettu, pitää hän itsestään ja läheisistään, kaikista hyvää huolta ja osaa rakastaa. Mutta se itsensä rakastaminen onkin kaikkein vaikein juttu, vaan ilman sitä emme osaa toisiakaan ehdoitta rakastaa.
Lisään vielä tähän, että kirjoituksessasi piilee onnen avain. Nimittäin vaatimattomuus, mitä esteitä olemme tehneet onnemme tielle. Alkavat sanoilla- olen onnellinen sitten kun...vasta kun...niin kauan kun... Se että kannattaa hyväksyä tilanne kuin tilanne mikä tällä hetkellä on, ok, näin on nyt asia, mutta voin silti olla onnellinen. Huom, se ei sulje pois sitä ettei voisi suunnitella ja tehdä asioita jotta tulevaisuudessa olisi vielä paremmin. Meidän onnellisuutemme kanssa olosuhteilla ei pitäisi olla mitään tekemistä. Muuten olemme kuin marionettinuket joita heitellään sinne tänne. Vielä eräs ajatus jota mielestäni kannattaisi kaikkien ajatella, että se voisi olla mahdollista.
-Ajatuksemme ovat luovia. Jokainen ajatuksemme jonka ilmaan heitämme! Kukaan ei menisi umpimähkään ampumaan luotia ilmaan, mutta sellaisia ajatuksia kylvämme vaikka kuinka paljon ymmärtämättä, että ne ovat todellisia. Tarkkailkaamme ajatuksiamme, siinä on onnen ja onnettomuuden alku ja juuri.