YLE:llä tulee telkusta norjalainen sarja, jossa puolentusinaa nuorta homoa/lesboa kertovat kuinka vaikeaa Norjassa on olla homo. Minulla on aikaisemminkin ollut sellainen mielikuva, että Norjassa erilaisuutta (monessakaan mielessä) ei kovin hyvällä katsota. Norja lienee uniformisempi kuin vaikkapa Ruotsi ja Tanska, ehkä Suomeakin voimakkaampi yhdenmukaisuuden vaatimus.
Aisanylipotkijoita/veneenkeikuttajia/enemmistöperiteenhaastajia ei hyvällä katsella, eikä heidän päätänsä silitellä.
Kaikkein vaikeinta tuossa sarjassa esiintyvistä nuorista on parikymppisellä lesbolla, joka tuli teini-iässä uskoon - joka ei ole "verenperintöä", ei siis ole saanut kotona uskonnollista kasvatusta. Pitänyt tähän asti lesboutensa salassa yksinhuoltajaäidiltäänkin, kunnes ohjelmanteon aikana kertoi äidilleen - ja äidin reaktio, hyväksyntä, oli tytölle helpotus.
Äiti oli kylläkin toivonut tyttärelleen miestä ja tavallista perhettä, koska tyttärensä oli yksinhuoltajan kasvattama - eli taas huomaamme tämän tarpeen olla ns, normaali. Äiti tuntee syyllisyyttä kun ei voinut tarjota lapselleen" normaalia" perhettä, äiti-isä-sisarus, ainakin yksi. Tuleeko tuo paine yhteiskunnasta, (ja onko se todellinen vai kuviteltu ympäristönpaine, vai sisäsyntyisesti?
Tytär ei kuitenkaan sulkenut pois lasten saamista - eikä ole syytäkään, kyllä lesbokin voi lapsia saada.
Tyttö oli ollut pienenä poikamainen, halunnut pukeutua kuin poika, ja jos ihan pienenä kysyi äidiltään voisiko tämä vaihtaa hänen pimppinsä pippeliin. Nyt tytär oli naisellinen nuori nainen.
hän oli kieltänyt lesboutensa itseltäänkin ja ajatellut, toivonut, että se menisi ohi. Hän oli yrittänyt seurustella poikien kanssa, mutta poika vaihtui aina nopeasti uuteen, eikä hän tuntenut mitään syvempää heitä kohtaan.
Suutin ongelma hänellä oli että ei ollut ketään jolle uskoutua, vaikkapa toista uskovaista lesboa. Soimasi itseään jumalan, Raamatunvastaisesta, seksuaalisuudestaan. Tapasi ohjelman aikana nuoren naispapin joka kertoi omasta taistelustaan uskon ja homouden välillä, kertoi lukeneensa Raamatun useamman kerran läpi tätä teemaa käsittelevien, tai ainakin niin väitettyjen, osien osalta. Ja tullut siihen tulokseen että lesbous on ok. Kyse siis Raamatun tulkinnasta - sitähän Raamatun lukeminen aina on tulkintaa - ristiriitainen tarusto.
Tyttö oli helpottunut, kuin toinen, eri ihminen, tultuaan ulos kapista äidilleen ja juteltuaan lesbonaispapin kanssa. Aikoi kertoa lesboudestaan konservatiivisessa uskovaisten opinahjossaankin.
Pakkohan tuollaisessa tilanteessa on jotain tehdä, jokin ratkaisu löytää. Ei voi olla kristitty lesbo, ja uskoa että Raamattu tuomitsee lesbouden - siitä ei hyvää seuraa vain pahaa oloa.
Joko pitää tulkita Raamattua niin, että se sallii lesbouden - tai luopua kokonaan uskosta. Lesboudesta "luopuminen, siitä parantuminen", (mikä ei ole edes mahdollista) tai tämän oleellisen osan persoonastaan kieltäminen, se tukahduttamalla, ei todellakaan johda mihinkään hyvään henkilön itsensä, hänen läheistensä, tai koko yhteiskunnankaan kannalta.
Aisanylipotkijoita/veneenkeikuttajia/enemmistöperiteenhaastajia ei hyvällä katsella, eikä heidän päätänsä silitellä.
Kaikkein vaikeinta tuossa sarjassa esiintyvistä nuorista on parikymppisellä lesbolla, joka tuli teini-iässä uskoon - joka ei ole "verenperintöä", ei siis ole saanut kotona uskonnollista kasvatusta. Pitänyt tähän asti lesboutensa salassa yksinhuoltajaäidiltäänkin, kunnes ohjelmanteon aikana kertoi äidilleen - ja äidin reaktio, hyväksyntä, oli tytölle helpotus.
Äiti oli kylläkin toivonut tyttärelleen miestä ja tavallista perhettä, koska tyttärensä oli yksinhuoltajan kasvattama - eli taas huomaamme tämän tarpeen olla ns, normaali. Äiti tuntee syyllisyyttä kun ei voinut tarjota lapselleen" normaalia" perhettä, äiti-isä-sisarus, ainakin yksi. Tuleeko tuo paine yhteiskunnasta, (ja onko se todellinen vai kuviteltu ympäristönpaine, vai sisäsyntyisesti?
Tytär ei kuitenkaan sulkenut pois lasten saamista - eikä ole syytäkään, kyllä lesbokin voi lapsia saada.
Tyttö oli ollut pienenä poikamainen, halunnut pukeutua kuin poika, ja jos ihan pienenä kysyi äidiltään voisiko tämä vaihtaa hänen pimppinsä pippeliin. Nyt tytär oli naisellinen nuori nainen.
hän oli kieltänyt lesboutensa itseltäänkin ja ajatellut, toivonut, että se menisi ohi. Hän oli yrittänyt seurustella poikien kanssa, mutta poika vaihtui aina nopeasti uuteen, eikä hän tuntenut mitään syvempää heitä kohtaan.
Suutin ongelma hänellä oli että ei ollut ketään jolle uskoutua, vaikkapa toista uskovaista lesboa. Soimasi itseään jumalan, Raamatunvastaisesta, seksuaalisuudestaan. Tapasi ohjelman aikana nuoren naispapin joka kertoi omasta taistelustaan uskon ja homouden välillä, kertoi lukeneensa Raamatun useamman kerran läpi tätä teemaa käsittelevien, tai ainakin niin väitettyjen, osien osalta. Ja tullut siihen tulokseen että lesbous on ok. Kyse siis Raamatun tulkinnasta - sitähän Raamatun lukeminen aina on tulkintaa - ristiriitainen tarusto.
Tyttö oli helpottunut, kuin toinen, eri ihminen, tultuaan ulos kapista äidilleen ja juteltuaan lesbonaispapin kanssa. Aikoi kertoa lesboudestaan konservatiivisessa uskovaisten opinahjossaankin.
Pakkohan tuollaisessa tilanteessa on jotain tehdä, jokin ratkaisu löytää. Ei voi olla kristitty lesbo, ja uskoa että Raamattu tuomitsee lesbouden - siitä ei hyvää seuraa vain pahaa oloa.
Joko pitää tulkita Raamattua niin, että se sallii lesbouden - tai luopua kokonaan uskosta. Lesboudesta "luopuminen, siitä parantuminen", (mikä ei ole edes mahdollista) tai tämän oleellisen osan persoonastaan kieltäminen, se tukahduttamalla, ei todellakaan johda mihinkään hyvään henkilön itsensä, hänen läheistensä, tai koko yhteiskunnankaan kannalta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
En tiedä tarkoin miten Norjassa. Mutta täällä Torreviejassa monet norjalaiset ovat iloisesti tervehtineet meitä kahta suomalaista miestä. Samoin muut pohjoismaalaiset. Tässä talossa asuu ruotsalainen eläkeläispari, ja lomailee nainen Tukholmasta: ovat meille ystävällisiä.
Lesbot ovat asia, josta Raamatussa ei ole mitään, ja ainoa ryhmä, joista Jumalalla ei ole ollut mitään pahaa sanottavaa.