Useat EU-maat haluavat kielteisen turvapaikka-

päätöksen saaneet unionin ulkopuolisille karkotusleireille – mitä tekee Suomi?
https://www.suomenuutiset.fi/useat-eu-maat-haluavat-kielteisen-turvapaikkapaatoksen-saaneet-unionin-ulkopuolisille-karkotusleireille-mita-tekee-suomi/


Reuters ja Yle kertovat, että ainakin Itävalta, Tanska ja Saksa ovat neuvotelleet karkotusleirien perustamisesta Euroopan unionin ulkopuolelle.

Oletettavasti mukaan lähtevät myös Itä-Euroopan maat ja Italia, jonka sisäministeri ilmoitti, ettei turvapaikanhakijoista täyttynyt maa voi toimia ”Euroopan pakolaisleirinä”.

Suomi jäämässä takapajulaksi

EU-alueen ulkopuolelle perustettaviin leireihin vietäisiin käännytystä odottavat, kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat. Leirit haluttaisiin pystyyn vielä tämän vuoden puolella.

– Näin eurooppalaisessa arvoyhteisössä. Suomi uhkaa jäädä viimeiseksi impivaaralaiseksi takapajulaksi, varoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä.

Säilöönotto kauhua muille puolueille

Perussuomalaiset ovat vaatineet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden säilöönottoa ja Euroopan ulkopuolelle perustettavien karkotusleirien perustamista jo pitkään. Tämä ei ole sopinut muille puolueille.

– Perussuomalaiset ovat ehdottaneet, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet otettaisiin säilöön odottamaan palautusta. Sitä on kauhisteltu jopa ihmisvastaisena. Nyt näyttävät monet muut EU-maat kääntyneen samalle linjalle, huomauttaa perussuomalaisten edustakuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri.

SUOMEN UUTISET
7151
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Idea on niin hyvä, ettei se voi mitenkään toteutua.
Onhan sanontakin, jos joku kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei olekaan,

2Äänestä

Toimivin ratkaisu

2Äänestä

Mikä maa haluaisi sellaisen vaivoikseen?
Mitä se maksaisi?

2Äänestä
  • Voi, voi! Afrikassa on kymmeniä korruptiovaltioita, joille (joiden hallitsijoille!) kelpaa raha. Dumppaahan monet valtiot kaikenlaiset muutkin jätteet Afrikkaan.

    2Äänestä

  • Yhä useampi ja useampi maa, saatpa nähdä jo parin vuoden sisällä sen ihmeen tapahtuvan.

    1Äänestä

Valikointi pitäisi suorittaa jo lähtöportilla ennenkuin edes pääsevät EU:n alueelle,jäisi turha sightseen matka pois jo heti kättelyssä. Ainoataan ne voi tulla jos on rahaa tai palkallinen työpaikka tai elättäjä tiedossa,niin kuin kaikille muillakin on sama kriteeri,muut pakolaiset passitettava automaattisesti leireille,ja sitten takaisin kotimaihinsa kun olot paranee.

2Äänestä

Voisi varastoida nämä tuvapaikanhakijat kunnes älyävä poistu maasta vapaaehtoisesti

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


khgr kirjoitti:

päätöksen saaneet unionin ulkopuolisille karkotusleireille – mitä tekee Suomi?
https://www.suomenuutiset.fi/useat-eu-maat-haluavat-kielteisen-turvapaikkapaatoksen-saaneet-unionin-ulkopuolisille-karkotusleireille-mita-tekee-suomi/


Reuters ja Yle kertovat, että ainakin Itävalta, Tanska ja Saksa ovat neuvotelleet karkotusleirien perustamisesta Euroopan unionin ulkopuolelle.

Oletettavasti mukaan lähtevät myös Itä-Euroopan maat ja Italia, jonka sisäministeri ilmoitti, ettei turvapaikanhakijoista täyttynyt maa voi toimia ”Euroopan pakolaisleirinä”.

Suomi jäämässä takapajulaksi

EU-alueen ulkopuolelle perustettaviin leireihin vietäisiin käännytystä odottavat, kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat. Leirit haluttaisiin pystyyn vielä tämän vuoden puolella.

– Näin eurooppalaisessa arvoyhteisössä. Suomi uhkaa jäädä viimeiseksi impivaaralaiseksi takapajulaksi, varoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä.

Säilöönotto kauhua muille puolueille

Perussuomalaiset ovat vaatineet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden säilöönottoa ja Euroopan ulkopuolelle perustettavien karkotusleirien perustamista jo pitkään. Tämä ei ole sopinut muille puolueille.

– Perussuomalaiset ovat ehdottaneet, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet otettaisiin säilöön odottamaan palautusta. Sitä on kauhisteltu jopa ihmisvastaisena. Nyt näyttävät monet muut EU-maat kääntyneen samalle linjalle, huomauttaa perussuomalaisten edustakuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri.

SUOMEN UUTISET

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu