Miltä pohjalta lapsen isän valinta?

Valintaa

Kumpi merkitsee enemmän parisuhteen ja lapsen isän valinnassa, järkisyyt vai tunteet?

Biologinen kelloni tikittää ja ikäni puolesta minulla on jo kiire perheen perustamiseen. Joudun valitsemaan isän kahdesta hyvin erilaisesta miehestä mutta en tiedä, minkä varaan päätökseni tekisin. Toista miestä kohtaan minulla on syviä tunteita ja viihdyn hänen kanssaan hyvin mutta muuten asiat eivät ole niin hyvin. Hän on hyvin omaehtoinen ja parisuhde sekä perhe-elämä pyörisi hyvin pitkälti hänen tahtonsa mukaan. Hän on mukava silloin kun asiat sujuvat hänen tahtomallaan tavalla (asuminen, yhteinen aika, lapset, ym) mutta ilmaistessani omia eriäviä mielipiteitäni, hän helposti suuttuu ja on äkkipikainen ja jopa arvaamatonkin stressaantuessaan.

Toista miestä kohtaan minulla taas on vain kaveripohjaisia tunteita mutta hän on kiltti ja joustaa asioissa sekä tekee lähes kaiken niinkuin minä toivoisin. Hänen kanssaan olisi tasaista elää. Suurin ongelma kuitenkin on niiden oikeiden tunteiden puuttuminen ja sen vuoksi yhdessäoleminen hänen kanssaan on vaivaannuttavaa ja läheisyys ahdistaisi suunnattomasti. Kaverina oleminen ja yhdessä tekeminen on ihan ok mutta muuten läheisyys on lähes vastenmielistä. Samoin pelkään, että tuntuvatko lapset omilta jos isää kohtaan ei ole minkäänlaisia tunteita.

4

769

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiedätitsekin

      Ei näistä kumpikaan.

    • uusiatuuliakohti

      Minusta mies joka on avioliitossa on mielenkiintoinen. Järkisyy on silloin iskeä hänet jos siltä tuntuu. Se ei ole sitä perheenrikomista vaan olemaan itse onnellinen ja tehdä mies onnelliseksi jos on huonossa liitossa. Se auttaa myös miestä.
      Paljon miehiä eroaa juuri siksi että on uusia tuulia, ja se on hyvä. Kaikki voittavat, mies pääsee huonosta liitosta ja toinen nainen saa miehen. Entien eukko kyllä löytää uuden miehen nopeesti, JOkaisen pitää tehdä sitä mitä sydän sanoo, Tässä yhdistyy järkisyyt ja tunteet hyvin.

    • Älä hae lapsellesi isää, vaan itsellesi kumppania. Ehkä sinun pitäisi asua yhdessä sen miehen kanssa, jonka kanssa ajattelet lapsesikin tekevän

    • biologinenkellonot

      Kumpikaan ei ole sopiva sinulle.

      Etsi sellainen ihminen jota rakastat, joka rakastaa sinua jonka kanssa seksi on hyvää
      Jos ei löydy, tee lapsi tuntemattoman, satunnaisen panon kanssa ja elä vauvan kanssa kaksin. Kun lapsi on riittävän vanha, kerrot hänelle, että lapsi on saanut alkunsa spermanluovuttajasta. Sitähän se tuntematon yksittäinen pano sinulle oli.

      Älä elä parisuhteessa vain sen takia, että saisit lapsen. Siitä ei tule mitään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe