ei ollenkaan samanlainen juttu kuin Baltian maat. Venäjähän on peräti kolme kertaa tai oikeastaan neljästi päästänyt Suomen käsistään vapaaehtoisesti haluamatta tehdä tästä osan Venäjää vaikka olisi voinut niin tehdä.
Ison Vihan jälkeen, Pikkuvihan jälkeen, 1917 tunnusti verettömäsi itsenäisyytemme ja 1945 kun ei miehittänyt vaikka olisi sen voinut tehdä. Ehkä jopa viisikin kertaa kun lopetti Talvisodan juuri kun Suomen armeija oli romahtamassa.
Venäjä siis hyväksyy itsenäisen Suomen nyt ja aina eikä näe Suomen aluetta samanlaisena kuin Baltiaa. Kannattaa pysyä puolueettomana eikä mennä mukaan läntisiin sotaliittoihin jotka on suunnattu Venäjää vastaan.
Ison Vihan jälkeen, Pikkuvihan jälkeen, 1917 tunnusti verettömäsi itsenäisyytemme ja 1945 kun ei miehittänyt vaikka olisi sen voinut tehdä. Ehkä jopa viisikin kertaa kun lopetti Talvisodan juuri kun Suomen armeija oli romahtamassa.
Venäjä siis hyväksyy itsenäisen Suomen nyt ja aina eikä näe Suomen aluetta samanlaisena kuin Baltiaa. Kannattaa pysyä puolueettomana eikä mennä mukaan läntisiin sotaliittoihin jotka on suunnattu Venäjää vastaan.
Vastaukset 62
Vanhimmat
Suomella on ollut osittain syrjäisen sijaintinsa avustamana myös pirusti tuuria, mitä Baltian mailla ei ole ollut.
Myös suomalaisten tiukka vastarinta on hidastanut valloitusyrityksiä niin, että aina jokin suurvaltapoliittinen seikka on viime hetkillä estänyt Suomea muuttumasta suureksi, eli Suomen-Karjalan Sosialistiseksi Neuvostotasavallaksi. ; )
Mikä syrjä! Helsinki oli Itämeren laivaston tärkeimpiä satamia sata vuotta sitten. Telakalla oli töissä Viipurinlahdella tulevaisuudessa musikoita lahdannut Väinö Valve. Saksa pakotti Venäjän eli häviäjän luopumaan Suomesta.
Tarkkispojan tuttu iltayrjö?
"ei ollenkaan samanlainen juttu kuin Baltian maat. "
Aivan! Kovempi pähkinä, joka oli Joosepille liikaa!
"Venäjähän on peräti kolme kertaa tai oikeastaan neljästi päästänyt Suomen käsistään vapaaehtoisesti haluamatta tehdä tästä osan Venäjää vaikka olisi voinut niin tehdä."
Todellisuudessa on jo kolme kertaa epäonnistunut kappaaman Suomea, vaikka olisi halunnut niin tehdä.
"Ison Vihan jälkeen, Pikkuvihan jälkeen, "
Pöljä! Älä nyt kivikaudelle mene?
"1917 tunnusti verettömäsi itsenäisyytemme"
Kun eimuuta voinut!
"1945 kun ei miehittänyt vaikka olisi sen voinut tehdä. Ehkä jopa viisikin kertaa kun lopetti Talvisodan juuri kun Suomen armeija oli romahtamassa."
Talvisodassa lopetti, koska pelkäsi lännen interventiota. Neuvostoliiton virallisessa sotahistoriateoksessa sanotaan sivulla 266: "Länsivaltojen todellisen uhan synnyttämä tilanne vaati hallitukselta kiireellisiä toimenpiteitä aseellisen selkkauksen ratkaisemiseksi solmimalla rauha."
Jatkosodassa oli suurempi kiire Berliiniin!
"Venäjä siis hyväksyy itsenäisen Suomen nyt ja aina eikä näe Suomen aluetta samanlaisena kuin Baltiaa."
Älä höpäjä! Olisi ilomielin sovjetisoinut, mt5ta ei pystynyt! Nyt se on menettänyt myös otteensa Baltian maista! Eikös ole ienoa!
"Kannattaa pysyä puolueettomana eikä mennä mukaan läntisiin sotaliittoihin jotka on suunnattu Venäjää vastaan."
Ei kannata! Kannattaa varmmistaa asma Baltian maiden tapaan!
Pöljä! Eikös tämä ole historiapalsta? Heikottaako kun historia todistaa juttusi soopaksi ?
------"1917 tunnusti verettömäsi itsenäisyytemme"
Kun eimuuta voinut!----
Hahaa, mikä esti olemasta tunnustamatta? Mitä kauheaa Venäjälle/Venäjällä olisi alkanut tapahtumaan jos myös Lenin olisi käyttäytynyt kuten valkojuntit siellä eli kieltäytynyt tunnustamasta ? Kerro ihmeessä.
"Hahaa, mikä esti olemasta tunnustamatta? Mitä kauheaa Venäjälle/Venäjällä olisi alkanut tapahtumaan jos myös Lenin olisi käyttäytynyt kuten valkojuntit siellä eli kieltäytynyt tunnustamasta ? Kerro ihmeessä. "
Minäpä kerron tilanteesta ja minua viisaamman sanoin:
Lähde: Häggman, Keskisarja, Kuisma: 1917 (4.1.1918)
Itsenäisyydelle herui heti alkuun tukea Pohjoismaista. Se ei paljon painanut Itämeren alueen suurpolitiikan kannalta. Venäjästä – tai varmaan monista keskenään kamppailevista Venäjistä – riippui, onnistuisiko Suomen irtautuminen ilman sotaa.
Pietari oli tärkein pääkallopaikka, ja sinne matkasi P. E. Svinhufudin johttama lähetystö.
Vuosikymmenten päästä pohtivat eräät suomalaiset historioitsijat ja koulukirjojen kirjoittajat, miksi Lenin soi Suomelle itsenäisyyden ja tunnusti valtion melkein viipymättä. Tähän kysymykseen on monta vastausta, mutta kenties sittenkin vain yksi vakuuttava.
Jonkin teorian mukaan Lenin suhtautui sallivasti vähemmistökansojen itsemääräämisoikeuteen. Epäilemättä bolsevikit toivoivat suomalaisten punaisten vallankumousta lähitulevaisuudessa. Ennen varuskuntien tyhjentämistä saattoi Suomessa tapahtua mitä hyvänsä. Mutta eivät nämä olleet tärkeimpiä Suomen tunnustamisen motiiveja. Edelle meni neuvostovallan äärimmäinen heikkoudentila. Lenin ei seissyt voiman puolella edes kutakuinkin voimattomaan Svinhufvudiin nähden.
Pietaria ja Moskovaa uhkasivat toinen toisiaan vaarallisemmat ulkoiset ja sisäiset viholliset. Leninin ja Trotskin valtit olivat vähissä. Puna-armeijaa ei ollut vielä perustettu. Oli vain kurittomia entisiä sotilaita ja työläisjoukkoja, jotka kääntäisivät tai laskisivat aseensa oman arvaamattoman mielialansa mukaan. Saksalaiset etenivät miten tahtoivat itärintamalla, jota ei enää voinut rintamaksi sanoakaan. Ukrainassa ja Siperiassa oli puhkeamaisillaan vallankumous. Bolsevikkien ydinalueilla leipä oli yhtä olemattomissa kuin Kerenskin ja tsaarin päivinä.
Leninille Suomi oli armottomien työviikkojen yksi juokseva asia. Bolsevikit eivät halunneet pääkaupunkinsa portille yhtään ylimääräistä säpinää, eivät edes muutamia tuhansia mitenkuten aseistettuja suojeluskunttalaisia. Siksi tunnustus heltisi.
---- Bolsevikit eivät halunneet pääkaupunkinsa portille yhtään ylimääräistä säpinää, eivät edes muutamia tuhansia mitenkuten aseistettuja suojeluskunttalaisia. Siksi tunnustus heltisi. ----
Kauheeta kun niin piti pelätä Suomen suojeluskuntia. Totta puhuen niin tuskinpa ylpeät bolsut keekoileva Troski sotaväen päällikkönä uhrasivat ajatustaan meikä-suojeluskuntien muodostamalle uhalle. Ja tuskinpa täältäkään olisi lähdetty Pietaria valtaamaan ja pakottamaan Leninin hallintoa tunnustukseen.
Ainakin itkivät apua briteiltä Vienassa. Muutenhan Venäjä todella olisi ollut rajamaa. HEH! Imperialismin vastustajat nuoli Englannin majesteetin peräsilmää. Suomalaiset kostivat briteille PQ-17 tai PQ-18 avulla. Vienaanhan se olisi pitänyt äijien mennä ja vaikkapa nykyisen Murmanskin alueella noudattaa sekä britteihin että venäläisiin Viipurin-mallia.
Ne lähettivät heti saksalaisten vaatimuksesta porukkaa kuolemaan aariassa Murmanskiin. Teutoonit miettivät Marskin olleen aika heikko. Saksahan olisi halunut Suomelta röyhkeää hyökkäystä Kuolan niemimaalle.
Typerä väite! Mitä tekemistä suomalaisilla olisi ollut Kuolan niemimaalla? Muurmanskiin pääsy oli Saksan asia ja he eivät siihen pystyneet!
Saksan mietteillä tai toiveilla ei ollut merkitystä! Marskia ei käännytetty!
NATON perustajiin kuulunut maa murhasi siis heimosotureita Trotskin pyynnöstä aseistamalla Muurmannin legioonia ja jopa kåymällä suoraa taistelua näitä vastaan. Sinun yrityksesi puollustaa brittejä on pöhveli surkea.
On liian yksipuolista nähdä vain miehitys ja valloitus, sellaisesta koituu vain harmeja valloittajalle vuosikymmeniksi, tai sadoiksi, maan kohdalla, jossa on eri kulttuurinen ja kielellinen väestö. Neukku teki sen fiksummin, suometti suomalaiset sodan jälkeen ja otti osaksi etupiiriään, tämä on se uhka, mikä olisi aseiden kalistelun seurauksena. Suomellahan ei ole aseita, millä vastata, jos alkaa Iskanderit lentelemään, siinä vaiheessa varmasti alistuttaisiin uudelleen suomettumiseen.
"On liian yksipuolista nähdä vain miehitys ja valloitus, sellaisesta koituu vain harmeja valloittajalle vuosikymmeniksi, tai sadoiksi, maan kohdalla, jossa on eri kulttuurinen ja kielellinen väestö."
Todellisuudessa tyyli ja tavat muuttuivat! Isonvihan aikoihin jokin alue saattoi olla satakin vuotta alusmaana ilman, että sitä edes yritettiin sulattaa emämaahan!
"Neukku teki sen fiksummin, suometti suomalaiset sodan jälkeen ja otti osaksi etupiiriään, tämä on se uhka, mikä olisi aseiden kalistelun seurauksena. Suomellahan ei ole aseita, millä vastata, jos alkaa Iskanderit lentelemään, siinä vaiheessa varmasti alistuttaisiin uudelleen suomettumiseen. "
Ei alistuttaisi vaan tehtäisiin kynnys korkeaksi ja kalliiksi yrittäjälle! Jopa sillä tavalla, että syntyisi kv. kriisi ja hanke tyrehtyisi Talvisodan tapaan! Puhut nyt toiveistasi etkä peloistasi, Tarkkis!
Olet henkisesti sairas ihminen ja laitoshoidon tarpeessa. Et ymmärrä myöskään kirjoitettua tekstiä, joten sinulle on turha enempää kommentoida.
HeHe. Kiitos "luotettavasta" diagnoosista:-D
Suomen ja Venäjän suhde pohjautuu pitkään yhteiseen historiaamme, ja uskokaa pois kyllä Venäjälläkin hyvin tunnetaan se satavuotinen suurruhtinaskuntamme kausi. Suomalaisista jäi hyvä kuva venäläisten mieliin sopuisana pikkukansana ja tuo asenne jatkuu nykyäänkin. Mo-
lemminpuolisesti suomalaiset ja venäläiset tuntevat olonsa tutuiksi yhdessä. :)
"Suomalaisista jäi hyvä kuva venäläisten mieliin sopuisana pikkukansana ja tuo asenne jatkuu nykyäänkin."
Venäläiset pitivät Suomea niin sopuisana, että yrittivät kahdesti meidät vallata ja miehittää!
Agit Propin laulun sanoin: "On jotain joka yhdistää ja hymyyn vetää suun..."!
Jäi kuvaa muistiin miten venäläiset sotilaat ryöstivät taloista mikä sattui miellyttämään. Hevoset oli hyvään tarpeeseen samoin ruoka.
Historiaa, vuonna 1953 Stalin suunnitteli valtaavansa Suomen, tuhoavan sen, niin rankka oli Stalinin viha Suomea kohtaan, sattui niin, että mies kuoli eikä suunitelma toteutunut.
jaa mistä tieto?, eräs toimittaja Haastatteli Stalinin tytärtä vuosia sitten , tämä tieto on hänen tyttärensä kertomaa.
totuus jota kaikki ei tiedä.
------Historiaa, vuonna 1953 Stalin suunnitteli valtaavansa Suomen, tuhoavan sen, niin rankka oli Stalinin viha Suomea kohtaan,----
Noita nasujen juttuja taas. Jos noin kauhee viha oli niin miksei hyökännyt jo 1945 kun mikään tai kukaan ei olisi estänyt. Miksi tarvitsi 8 vuotta miettimisaikaa. Tai miksi teki Suomen kanssa meille hyvin edullisia kauppasopimuksia koko ajan jos niiiiiiiiiiiiiiiiin hirveästi vihasi, nasu hoi ?
Tai miksei vihassaan 1944 vaatinut jo väliaikaisen rauhansopimuksen ehtona suuria alueluovutuksia itärajalla. Olisihan se antanut aina vain paremmat mahdollisuudet hyökätä myöhemmin.
Näin helppoa on tosiasioilla vetää nasuja kölin ali.
"Jos noin kauhee viha oli niin miksei hyökännyt jo 1945 kun mikään tai kukaan ei olisi estänyt."
Kyllä sillä oli esteitä! Rauhansopimus OLI JO TEHTY 4.9.1944 ja Euroopassa vallitsi rauha. Länsi oli jo muutoinkin ärsyyntynyt Neukun etupiiristä Itä-Euroopassa, joten Stalin varoi ärsyttämästä länttä lisää. USA:lla oliydinpommi ja neukulla ei ollut!
"Miksi tarvitsi 8 vuotta miettimisaikaa. "
;ikä ihmeen 8 vuotta? Sotihan se siinä välissäkin!
"Tai miksi teki Suomen kanssa meille hyvin edullisia kauppasopimuksia koko ajan jos niiiiiiiiiiiiiiiiin hirveästi vihasi, nasu hoi ?"
Ne teki neukkujihto eikä (jo edesmennyt) Stalin ja niillä oli poliittinen tarkoitusperä.
"Tai miksei vihassaan 1944 vaatinut jo väliaikaisen rauhansopimuksen ehtona suuria alueluovutuksia itärajalla. Olisihan se antanut aina vain paremmat mahdollisuudet hyökätä myöhemmin."
Siksi, ettei Suomi olisi silloin rauhaan suostunut ja Stalin HALUSI joukot pois Suomen rintamalta!
"Näin helppoa on tosiasioilla vetää nasuja kölin ali. "
Mikset sitten vedä? Kerronko? Sinulla kun EI OLE niitä tosiasioita!
vuonna 1945 neukut keräs voimiaan maailman sodan jäljiltä, erästä tyyppiä vaan jäi kaiveleen tää mitätön pieni maa, joka ns selätti jätin.
-------"Jos noin kauhee viha oli niin miksei hyökännyt jo 1945 kun mikään tai kukaan ei olisi estänyt."
Kyllä sillä oli esteitä! Rauhansopimus OLI JO TEHTY 4.9.1944 ja Euroopassa vallitsi rauha. !------
Rauhansopimusta ei muuten tehty vielä 4.9. ota selvää mlloin kun et tiedä. Mutta kysehän on siitä, että ei neukun olisi ollut mitään pakkoa tehdä Suomen kanssa syksyllä -44 yhtään mitään sopimusta vaan jäädä asemasotaan ja ilmoittaa, että "teidän kanssa selvitämme välimme kun Saksa on nujerrettu". Olisi ollut Suomessa orpo olo kesällä -45 kun neukku olisi alkanut koota miljoona-armejaa Suomen rajalle. Siinä olisi vanhojen lahtarien housut alkaneet tutista.
---------USA:lla oliydinpommi ja neukulla ei ollut-----
Suomen takia nyt ainakaan ei USA olisi alkanut neukkua a-pommeilla mätkimään ja sitä paitsi kesäkuussa -45 USA..lla ei ollut a-pommia. Ethän sinä tiedä mitään, lonkalta vaan heittelet. Ensimmäiset pommit tarvittiin Japaniin, ei niitä olisi neukkulaan haaskattu.
No entäs Ruotsin tai Norja. Mikä olisi ollut musikalle tarpeeksi. Musikka oli onneksi pelkkä mitätön orja. Politiikasta päätti täysin Stalin. Stalinhan toimi sotien jälkeen melko hyvin hylkäämällä Balkanin ja Suomea. Stalinia oltaisi tarvittu 90-luvulla estämään titoisti Slobodan Milosevicin tekemän kansanmurhan.
Mielenkiintoinen keskustelu
USA:lla tosiaan oli ydinpommi ja ainoana liittoutuneena valtiona, voimakkaimpana niistä, katsoi, että Suomi oli täyttänyt ne ehdot, jotka oli silloisen hallinnon kanssa sopinut, eikä julistanut sotaa Suomea vastaan. NL:n olisi ollut kovin vaikeaa pettää isoin tukijansa jatkamalla sotaa Skandinavian valloittamisella eli hallintojen muuttamisella vallankumouksen kautta sosialistisiksi/bolshevistisiksi.
Käytännössä NL olisi ajautunut sotaan ydinasevaltiota vastaan.
"Rauhansopimusta ei muuten tehty vielä 4.9. ota selvää mlloin kun et tiedä. Mutta kysehän on siitä, että ei neukun olisi ollut mitään pakkoa tehdä Suomen kanssa syksyllä -44 yhtään mitään sopimusta vaan jäädä asemasotaan ja ilmoittaa, että "teidän kanssa selvitämme välimme kun Saksa on nujerrettu"."
Hieno päätelmä, mutta unohdat yhden asian: SILLOIN olisi Suomen rintamalle jäänyt useita satoja tuhansia neukkusotilaita, jotka Stalin halusi saada MYÖS Berliinin suuntaan! Ei Joosepillakaan joukot joka paikaan riittäneet! Vain inun ajatelmissasi neukun resurssit olivat loputtomat!
"---------USA:lla oliydinpommi ja neukulla ei ollut-----
Suomen takia nyt ainakaan ei USA olisi alkanut neukkua a-pommeilla mätkimään ja sitä paitsi kesäkuussa -45 USA..lla ei ollut a-pommia. "
USA ja länsi olivat jo valmiiksi ärsyyntyneet siitä, kuinka pitkälle Stalin Itä-Euroopan suhteen meni. Stalin ei halunnut ärsyttää länttä liikaa! Kyse ei ole siitä, että mikä erityinen kohta olisi voinut liipaista ydinaseen käytön! Jo pelkkä käytöllä uhkaaminen olisi ollut Joosepille vakava paikka!
Stalin TIESI, että USA puuhasi ydinasetta ja että se oli melkein valmis. Tarkkaa lukumäärää hän ei vain tiennyt!
"Ensimmäiset pommit tarvittiin Japaniin, ei niitä olisi neukkulaan haaskattu. "
Atomipommin pudottamista Saksaan harkittiin myös, mutta sodan loppuminen Euroopassa teki hankkeen tyhjäksi! Ei Stalin tiennyt sitä, motako pommia USA:lla oli ja mihin se oli valmis niitä käyttämään!
Tokion ja Dresdenin pommitukset sodan loppuvaiheessa kertovat karua kieltä USA:n kapasiteetistä. Fosforia megalomaanisessa mittakaavassa.
NL:n tuotantokapasiteetti oli murto-osa USA:n tuotantokapasiteetista ... NL tukeutui, kuten kaikki muutkin liittoutuneet, USA:n tuotantoon sekä teknologiasiirtoihin.
Suomi säilytti itsenäisyytensä toisen maailmansodan jälkeen siksi, että oli taistellut sen puolesta, ja Kreml näki, ettei Suomen valloitus ja miehitys ollut mikään helppo toimenpide, sekä sen vuoksi, että länsiliittoutuneet Iso-Britannia ja ennen kaikkea Yhdysvallat olivat itsenäisyytemme tukena.
""Torjuntavoitto avasi tien rauhaan""
- - -
""Miksi Suomea ei miehitetty?" kysyi Jugoslavian diktaattori Josip Broz Tito huhtikuussa 1945. Stalin vastasi: "Otimme aivan liikaa huomioon amerikkalaiset". Suomen kysymys ei tietenkään ollut ainoa, jonka käsittelyyn vaikuttivat Neuvostoliiton suhteet Yhdysvaltoihin. Stalin otti huomioon, mitä amerikkalaiset toivoivat, koska Neuvostoliitto oli riippuvainen Yhdysvalloilta saatavasta aseellisesta ja taloudellisesta tuesta.
Stalinin henkilökohtainen suhde Rooseveltiin oli siinä vaiheessa hyvin läheinen: Yhdysvaltain presidentti kohteli Neuvostoliiton kommunistista diktaattoria hämmästyttävän suvaitsevaisesti. Verenhimoisesta tyrannista tuli vanha kunnon Uncle Joe. Maitten väliset suhteet alkoivat kääntyä huonompaan suuntaan Rooseveltin kuoleman jälkeen, jolloin presidentiksi tuli Harry Truman, joka suhtautui bolševikkijohtajaan epäluuloisesti.
"Tämä sota ei ole samanlainen kuin aikaisemmat sodat", Stalin sanoi Titolle. "Se valta, joka miehittää tietyn alueen, tuo sinne myös oman poliittisen järjestelmänsä. Jokainen ulottaa poliittisen järjestelmänsä niin pitkälle kuin sen armeijat pääsevät." Puna-armeija pääsi Suomen suunnalla vuoden 1940 rajalle, mutta ei pitemmälle. Molotov sanoi haastattelijalle vuonna 1974: "Me olimme viisaita, kun emme liittäneet Suomea Neuvostoliittoon. Siitä olisi tullut vuotava haava – – Ihmiset siellä ovat hyvin itsepäisiä, hyvin itsepäisiä.""
http://www.finlande.nl/public/default.aspx?contentid=110736&nodeid=35916&contentlan=1&culture=fi-FI
Lyhyt oppimäärä Ruotsin ja Suomen historiaa venäläisille:
1) 1700-1721 Ruotsi taisteli Suuressa Pohjan sodassa suurta liittokuntaa vastaan, johon kuului myös Venäjä. 1719 ja -20 Ruotis solmi rauhat muiden vihollistensa kanssa paitsi Venäjän kanssa. Venäjällä ei olisi yksin ollut mitään mahdollisuutta saada pidettyä miehittämäänsä Suomen aluetta, jos Ruotsi olisi päättänytkin hyökätä Venäjälle solmittuaan rauhansopimukset muiden vihollisten kanssa. Venäjä oli yksin jäljellä Ruotsia vastassa, ja Venäjä oli kärsinyt sodaassa valtavat tappiot.
2) 1917 Venäjä oli sisällissodan varjossa eikä olisi heikentyneenä voinut pitää Suomea miehitettynä. Lenin luovutti "taktisesti" Suomelle itsenäisyyden peruakseen sen myöhemmin. Se ei onnistunut.
3) 1945 Neuvostoliitto ei olisi voinut uhata todellisuudessa Suomea, koska Stalin oli Rooseveltin kanssa sopinut Teheranissa marras-joulukuun vaihteessa 1943, ettei Suomea miehitetä. Stalinilla ei ollut mahdollisuuksia uhmata vahvaa liittolaistaan USA:ta.
Lisäksi talvisodassa puna-armeijan suorituskyky oli niin kehno, että jatkamalla sotaa Suomen kanssa venäläiset olisivat jatkuvien tappioiden takia hukkuneet vereen. Ei siitä olisi tullut mitään. Toisekseen Saksa oli alkanut kiinnostumaan Skandinavian turvallisuustilanteessta, koska Saksa oli tietoinen länsiliittoutuneiden aikeista hyökätä Kiirunaan kontrolloidakseen Ruotsin malmivaroja, jotka olivat elintärkeitä Saksan sotatuotannolle. Neuvostoliiton oli välttämättä päästävä pitkittyneestä sodasta eroon, jotteivat seuraukset olisi olleet arvaamattomia Neuvostoliiton etujen kannalta.
----Lisäksi talvisodassa puna-armeijan suorituskyky oli niin kehno, että jatkamalla sotaa Suomen kanssa venäläiset olisivat jatkuvien tappioiden takia hukkuneet vereen.----
Ei pidä paikkaansa. Suomen armeija olisi hukkunut ensin. Suomen tappiot olivat maaliskuussa jo aivan järkyttävää tasoa, pahimmillaan meni 800 miestä päivässä. Neukulla oli pahin jo takana, Mannerheim-linja murrettu ja olivat oppineet huomattavan paljon. Neukku kävi maaliskuussa sotaa ihan eri lailla kuin joulukuussa. Suomelta kranut loppu ja varsinkin miehet. Jos sota olisi jatkunut vielä 2-3 vko niin Suomen armeijan rippeet olisi vedetty Kymijoelle.
Ilmankos neuvottelijat saivat ohjeen suostua käytännössä mihin vaan "kunhan itsenäisyys säilyy".
Se olisikin ollut viisasta syventää liittosuhdetta Hitleriin valtaamalla 1940 maata muilta kansoilta tasankokansan yhden pesän turvaksi niin pqljon kuin Aatu olisi antanut. Olisi kerta heitolla karissut anglo-saksisilta työläisiltä ja talonpojilta typerät valheet niiden päästä. Itävallassa raiskattiin 100 000 ämmää 1945, mikä olisi ollut raiskattujen ämmien luku Oslossa ja Tukholmassa 1940. Talvisota oli yksi syy siihen miksi monet ranskalaiset näkivät Hitlerin suojelevan Länsi-Eurooppaa 'aasialaiselta rutolta'. Pierre ei halunut taistella heikon Suomen auttamisessa epäonnistuneen demokratian puolesta.
Mannerheim oli todennut, että rintama oli vakiintunut maaliskuussa 1940. Suomella ei ollut mikään lopussa, vaan tilanne oli täysin hallinnassa. Kelirikko oli tulossa ja venälkäisten hyökkäys Viipurinlahdella olisi päätynyt venäläisten tappioon.
Suomi teki rauhan saatuaan Saksasta tiedon, että Iso-Brotannia ei tulisi missään tapauksessa avustamaan Suomea, vaan "avustusretkikunnan" tarkoitus oli ainoastaan miehittää Kiirunan kaivosalue Ruotsissa. Tämän tiedon perusteella Mannerhein ilmoittikin yhtäkkiä, että rintama on vaarassa ja rauha on tehtävä heti. Suomi valitsi viisaasti Saksan tuen eikä enää luottanut länsivaltoihin Yhdysvaltoja lukuun ottamatta.
Suomi muuttuu erikoistapaukseksi Venäjälle kun varsinainen tavoite ei toteudu. Sen jälkeen alkaa lässytys "rajoitetuista tavoitteista" tai "Suomen irrottamisesta sodasta".
Stalinin merkittävyys on siinä että hän ei ainoastaan luonut pilvilinnoja. Hän sai houkuteltua ihmiset jopa asumaan niissä.
Kyllä Suomella on erikoisasema Venäjällä. Suomalaisiin suhtaudutaan myönteisesti ja meillä on hyvä maine yhteisessä historiassamme,-poislukien konttaavat votkuturistit Leningradissa 1970 luvulla. Suomella on nyt niin vankka positio toimia ettei koskaan ennen.
Oikeastaan näitä votkaturistejeja ei juurikaan noteerattu, eikä pidetty varsinaisina länsimaalais
ina.
Suomalaisilla on tarve aina suurennella omaa merkitystään, samoin kuin tietysti muillakin kansoilla.
Suomalaisiahan ei sinänsä Venäjällä ole pidetty vihollisina, vaan ruotsalaisia.
Suomalaisia pidetään lähinnä harmittomina metsäläisinä, on tietysti tosiasia, että Ruotsin osana myös suomalaiset joutuivat osallistumaan Ruotsin sotiin.
HEH! Vai metsäläisinä. Kajaanilainen sossupummi ansaitsee enemmän kuin petroskoilainen lääkäri tai opettaja. Musikoita suuruudenhullumpaa, typerämpää ja röyhkeämpää sakkia ei maapallolta löydy.
Suomi on aina ollut uskomattomattoman rikas valtio jonne kaikki ovat halunneet tulla. Siksi Amerikasta tuli 1900-luvun alussa satoja tuhansia maahanmuuttajia Suomeen. Vielä 1970-luvullakin ruotsista tultiin suurina joukkoina tänne maanpääliseen paratiisiin.
Venäläiset pitävät suomalaisista, muttaheitä jurppii BUpin kaltaiset vabhat jäärät, jotka tulevat maksua vastaan hakemaan Venäjältä ” ihmistä” eivätkä sitten lopultakaan kykene mitään tekemään!
Erikoiskohtelusta kertoo sekin kun Stalin ei vaatinut -44 Suomelta lisäalueita. Suomi ei olisi loppuvuodesta -44 pannut vastaan rajan siirtoja Kaakkois- ja Itä-Suomessa. Näkee, että neukun tavoite ei -39 eikä -44 ollut Suomen valtaaminen vaan vain Leningradin turvaaminen. Suomi sai ihan vapaasti olla itsenäinen kunhan vaan ei uhannut itse tai kaveriensa välityksellä Leningradia.
Ei myöskään jättänyt Valvontakomissiota pysyväksi vaan veti sen heti pois kun sovittu aika tuli. Näin ei menettele se joka haluaa vieraan maan hallintaansa pysyväsi.
USA.
Tuo on kyllä totta.
Huomion arvoista on että pieni joukko täällä mieltää historiaksi vain kaikki Suomen häviämät sodat ikään kuin selittelemällä häviön voitoksi vaikka olemme hävinneet kaikki sotamme. Eiks jeh? :))
Toki me sodat hävisimme, mutta voitimme sen jälkeisen rauhanajan ja olemme yhä itsenäinen ja vapaa valtio! Vastustajallemme kävi tasan päinvastoin ja se romahti 1991! Eiks je?:))
----ja olemme yhä itsenäinen ja vapaa valtio!-----
Niin ovat vapaita myös nazitunkion 1939-41 miehittämät valtiot ja kansat. Mitä sinä siis ihmettelet? Ei rauhoja voiteta eikä mekään mitään rauhaa voitettu koska rauha ei ole sota. Rauhanteossa voi voittaa tai hävitä mutta ei enää rauhassa. Suomi hävisi rauhanteossa kuten jenkki hävisi Vietnamin sodan rauhanteossa.
Vuosina 1940-90 Baltian maat: Viro, Latvia ja Liettua eivät olleet vapaita ja itsenäisiä, mutta toisin oli Suomessa onnistuneen sodankäynnin JA poliittisesti viisaiden päätösten ansiosta. Vapaus meni monien Itä-Euroopan valtioiden osalta myös edesmenneen Neuvostoliiton miehittäessä niitä vuoteen 1990 asti.
Noin todistetaan avaus oikeaan osuneeksi. Ne olivat osa neukkulaa, Suomea neukku ei edes halunnut. Kuten oli jo 1800-luvullakin, Baltia oli Venäjän maakuntia, Suomi ei.
Yritys Suomen valtaamiseksi oli 1939-40 erittäin kova. Raaka takaisku valloitushaaveille tuli lopullisesti Raatteen tiellä Suomussalmella, jossa venäläinen (ukrainalaisia sotilaita) 44 D tuhoutui täysin Suomen vastahyökkäyksessä. Hyökkääjällä oli soittopelitkin mukana Oulussa tehtävää paraatia varten, mutta sinne ne jäivät Suomen korpeen käyttämättöminä, niin kuin valtava määrä muutakin sotasaalista.
"Niin ovat vapaita myös nazitunkion 1939-41 miehittämät valtiot ja kansat."
Saksa miehitti myös Bltian maat ja NE eivät suinkaan olleet vuoden 1944 lopulla vapaita ja itsnäisiä!
Suomen kohdalla eron Baltian maiden tilanteeseen teki juuri ne orjuntavoitot!
" Mitä sinä siis ihmettelet? Ei rauhoja voiteta eikä mekään mitään rauhaa voitettu koska rauha ei ole sota."
Ero ehottoman antautumisen ja aselevon välillä on suuri! Ja sodassa neukkulaa vastaan se on suunnaton, koska totaalihäviö johti usein ovjetisointiin!
Suomelle näiun ei käynyt ja Tarkkispoika ei ole koskaan siitä toipunut! Tämäkään ei riittänyt! Neukkulan pskatunkio romahti 1991!
Itsenäisen Suomen oppikoulu sotajalalla itään ryntäämisen osalta päättyi heikoin arvosanoin syyskuussa 1944. -Kun kaikissa yrityksissä oli saatu raskaasti turpiimme,oli suomalaisilla uu-
delleenharkinnan paikka ja nykyisin osaamme elää sovussa ja rakkaudessa suuren naapurimme kanssa. -Se on hienoa. :)
-----Jostakin syystä Talvisota ja sen aloittaja on pyyhkiytynyt täysin pois Bupin muistista?---
Minä ainakin muistan, Saksahan se oli koska myi Suomen Stalinille. Siitä kaupasta 23.8.39 Talvisota itse asiassa alkoi.
-----Suomi hävisi sodat, mutta voitti sitä seuranneen rauhan.-----
Samaa aivotonta jankutusta, rauhoja ei voiteta koska eivät ne ole sotia. Ihan samaa kuin heittäisit Ruotsille hävityn maaottelun jälkeen, "mutta Suomipa voittikin jälkipelin". Suotta valehtelet, ei mene läpi.
”-----Jostakin syystä Talvisota ja sen aloittaja on pyyhkiytynyt täysin pois Bupin muistista?---
Minä ainakin muistan, Saksahan se oli koska myi Suomen Stalinille. Siitä kaupasta 23.8.39 Talvisota itse asiassa alkoi.”
Etpä tunnu sitten oikeasti muistavan? Hyökkääjä on aina se, joka rajan yli vyöryy 30,11,1939. Ei mikään sopijaosapuoli!
”-----Suomi hävisi sodat, mutta voitti sitä seuranneen rauhan.-----
Samaa aivotonta jankutusta, rauhoja ei voiteta koska eivät ne ole sotia. Ihan samaa kuin heittäisit Ruotsille hävityn maaottelun jälkeen, "mutta Suomipa voittikin jälkipelin". Suotta valehtelet, ei mene läpi.”
Ei ole! Rauhantekoja on monenlaisia! Torjuntavoitoilla saavutimme välirauhan ja rauhansopimuksen ja ME VÄLTIMME:
- ehdottoman antautumisen
- sovjetisoinnin
- massaraiskaukset
- ryöstelyn
- satojen tuhansien suomalaisten lähetyksen vankijunilla Siperiaan
Kun vertaa meitä Viroon, joka vapautui vasta 1990, niin saimme verrattomasti paremman jatkon itsenäiselle elämälle kuin he!
Suomea ei vallattu eikä sovjetisoitu eikä asia todellakaan jankuttamalla parane!
Joudut elämään itsenäisessä Suomessa! Tyydy siihen! Neukkujuna meni jo!
Nyt ollaan erikoistapaus. Mutta jos Suomi (ja Ruotsi myös) liittyy Natoon niin Suomesta tulee vihollisalue kuten oli Ruotsin vallan aikana. Vihollisalue yleensä sodan aikana pyritään joko valtaamaan tai tuhoamaan.
Tätä vihollisuuttako niin kiihkeästi halutaan, mikä siinä olisi Suomen etu ?
Se on Suomen etu, koska silloin ei mitään sotaa koskaan tule!
Kerrotko, että ovatko Baltian maat ja Puola myös ”vihollisalueita”? Onko elo niissä kurjaa sen takia!
Väitän, että esim Baltian maat eivät ikimaailmassa olisi saaneet elää rauhassa liki 30 vuotta ILMAN Nato-jäsenyyttä!
----Se on Suomen etu, koska silloin ei mitään sotaa koskaan tule!----
Kivaa, ikuisen rauhan avain ihmiskunnalle on löydetty, se on Nato-jäsenyys. Ehkä olet oikeassa, tuskin Irakiin olisi hyökätty 2003 jos se olisi ollut Naton jäsen.
------Kerrotko, että ovatko Baltian maat ja Puola myös ”vihollisalueita”? Onko elo niissä kurjaa sen takia!----
Siis mitä taaskin hourit ? Onko nyt menossa Naton ja Venäjän välinen sota, ei kai ?
-------Väitän, että esim Baltian maat eivät ikimaailmassa olisi saaneet elää rauhassa liki 30 vuotta ILMAN Nato-jäsenyyttä!-------
Väittää saa kuka tahansa ja mitä tahansa mutta väittesi eivät ole maailmanhistorian faktoja. Monestiko on naapuri hyökännyt Suomeen tuona samana aikana tai entisiin Venäjän osiin ?
”Kivaa, ikuisen rauhan avain ihmiskunnalle on löydetty, se on Nato-jäsenyys. Ehkä olet oikeassa, tuskin Irakiin olisi hyökätty 2003 jos se olisi ollut Naton jäsen.”
Tuskin. irakiin olisi hyökätty ellei se olisi miehittänyt Kuwaitia! Ei saa elää kuin sika vatukossa!
”------Kerrotko, että ovatko Baltian maat ja Puola myös ”vihollisalueita”? Onko elo niissä kurjaa sen takia!----
Siis mitä taaskin hourit ? Onko nyt menossa Naton ja Venäjän välinen sota, ei kai ?”
Itsehän väitit Nato-maan olevan ’vihollislueen’? Onko vai ei?
”-------Väitän, että esim Baltian maat eivät ikimaailmassa olisi saaneet elää rauhassa liki 30 vuotta ILMAN Nato-jäsenyyttä!-------
Väittää saa kuka tahansa ja mitä tahansa mutta väittesi eivät ole maailmanhistorian faktoja. Monestiko on naapuri hyökännyt Suomeen tuona samana aikana tai entisiin Venäjän osiin ?”
Muutaman kerran. Ainakin Tsetseeniian. Venäjä kahakoi myös Georgian kanssa ja miehittää paria sen maakuntaa. Ukrainassa se ylläpitää sisällissotaa ja kaappasi laittomasti Krimin.
Ilman Natoa olisi Baltian maita varmasti koulutettu Georgian tyyliin!
Venäläisellä logiikalla Suomi ja Ruotsi saavat vaatia venäläisille maahantulokieltoa turvallisuutensa suojelemiseksi.
----Tuskin. irakiin olisi hyökätty ellei se olisi miehittänyt Kuwaitia!----
Quwaitista johtunut sota päättyi jo 1991 mutta Irakiin hyökättiin 2003. Eli sinulla on vuodet pikkasen sekaisin.
-----Itsehän väitit Nato-maan olevan ’vihollislueen’? Onko vai ei?---
Kyse oli sotatilanteesta mutta kun et sinä tajuu ellei selittämisen käytä vähintäin kilometrin rautalankaa.
-----Muutaman kerran. Ainakin Tsetseeniian. Venäjä kahakoi myös Georgian kanssa----
Tsetseenia taitaa olla osa Venäjää kuten Savo Suomea. Ampumisen aloitti Georgia, kyllä se silloin uutisia seuraaville selvisi ihan tarkasti.
”----Tuskin. irakiin olisi hyökätty ellei se olisi miehittänyt Kuwaitia!----
Quwaitista johtunut sota päättyi jo 1991 mutta Irakiin hyökättiin 2003. Eli sinulla on vuodet pikkasen sekaisin.”
Ei ole! Persianlahden sotia oli todellisuudessa kaksi kappaletta!
1. Sota 1991
2. Sota 2003
Ilman esimmäistä ei olisi tullut myöhemmin toista! Vuoden 2003 sodan jälkeen Irak miehitettiin ja ajan kanssa Irakin johtaja Saddam jäi kiinni, tuomittiin ja hirtettiin.
”Tsetseenia taitaa olla osa Venäjää kuten Savo Suomea. Ampumisen aloitti Georgia, kyllä se silloin uutisia seuraaville selvisi ihan tarkasti.”
Tosin Georgian joukot olivat menossa rauhoittamaan kahta kapinoivaa maakuntaansa eikä suinkaan sotimaan kytiksellä olleen Venäjän armeijan kanssa!
Ja tosiasia on se, että Venäjä miehittää YHÄ kahta Georgian maakuntaa! Asia, joka suuresti lisää pikkuvaltioiden halua hakea turvaa Natosta!
Suomi on pinta-alaltaan liian suuri liitettäväksi Venäjään ja myöskin Ruotsi pysyy puolueettomana kun Venäjä ei ole Tornionjoelle, Pohjanlahdella ja Ahvenanmaalla.
Koko ei koskaan ollut Neukulle este! Sen sijaan länsimaan miehitys rauhan aikana olisi ollut neukulle suunnaton poliittinen painolasti! Paljon tuhoisampi kuin Tshekkoslovakian miehitys 1968, joka koitui niinikään pitkällä tähtäimellä neukkumaan tuhoksi!
Neukulla ja Japanillakin oli 8.45 rauhan aika menossa mutta ei estänyt hyökkäämästä.