Miksi kansa ei tunnista Suomea tuhoavaa mafiaa?

Häkämies, Vapaavuori ja Katainen järjestivät Caruna-kaupat. Valtion sähköverkko ja yli 600 000 asiakasta järjestettiin pääosin ulkomaisten sijoittajien rahastuksen kohteeksi. Tulevina vuosikymmeninä valtio tulee häviämään kaupan vuoksi miljardeja.

V. 2015 Yaran johtajat tuomittiin Norjassa vankeuteen lahjonnasta Libyassa ja Egyptissä 2005- 2009. Häkämies teki samojen rikollisten kanssa Kemira-kaupat v. 2007. Suomessa ei ole tukittu lahjontaa kummassakaan kokoomsujohtajien järjestämässä kaupassa, vaikka juuri se on faktojen valossa mitä todennäköisintä. Yksikään media ei ole ollut julkisesti kiinnostunut Caruna- tai Kemirakauppojen korruption tutkimisesta. Eikö kukaan viranomainen saa, eikä kukaan leensäkään uskalla tutkia Kokomusjohtajien korruptiota?

Imatralla tapettiin ampumalla kaksi lehtinaista v. 2016, eli noin vuosi siitä kun Yaran johtajat oli tuomittu. Ampuja kertoi motiiviksi kuukausien painostuksen ja uhkailun. Ampuojan äiti kertoi myös meidalle, että poikaa oli uhkailtu pitkään, mihin liittyi mm. pistoolilla päähän osoittamien. Sen jälkeen kun ampuja oli poliisin huostassa useita päiviä, tiedotti poliisi että surmatyön aiheutti mielenhäiriö, eikä tapaukseen liittynyt minkään tahon painostusta. Miksi poliisi muutti ampujan kertoman motiivin? Keitä poliisi suojeli, ettei heitä epäiltäisi, eikä paljastettaisi surmstyön järjestäjiksi?

Kokoomuksen Linden matkusti Teräsvuoren kanssa Ugandaan, missä tämä murhattiin samassa hotellissa missä Linden asui. Linden jäi heti kiinni valehtelusta Ugandan poliisille. Vain diplomaattipassi esti hänen pidättämisen pääepäiltynä murhaan. Suomen poliisi päätteli ja toimi päinvastoin. Se päästi ainoan pääepäillyn Lindenin vapaasti matkustelmaan ja kehittämään alibia. Kuka tahansa muu suomalainen olisi pidätetty heti ja tuotu Suomeen kuulusteluihin pääepäiltynä, ja olisi estetty se, ettei tämä saa aikaa ja tilaisuutta järjestää rahalla ja suhteilla itselleen alibia.

Teräsvuori toimi tiettyjen päättäjien ja virkamisten kauppamiehenä, kun nämä myivät aseita ja muuta valtion omaisuutta omaan lukunsa maailmalle. Miksi hänet eliminoitiin? Uhkasiko hän toimeksiantajiensa paljastamisella, vai kiristikö näitä?

Luulisi ettei Suomen kansa voi olla niin yksikertaista, ettei tajua miksi juuri Kokoomuksen Linden järjesti Teräsvuoren Ugnadaan tapettavaksi? Luulisi, että kansa tajuaisi kirkkaasti, miksi ja miten poliisi on suojellut Imatran ja Ugandan surmatöissä yhtä ja samaa tahoa valehtelemalla ja kieltäytymällä tutkimasta epäiltyjä, jotka suoraan osoittavat Kokoomuksen johtajistoon.
156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mutta kun se Huhtasaaren gradu.
Mainitsemasi Karhukopla on pikku tekijä tähän verraten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

KansanÄOhuolestuttaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu