Tänään kun kävimme vauvan kanssa kaupassa Salessa, lapsi nukkui vaunuissa. Yhtä äkkiä koko kaupan täytti niiiin kauhea meteli että lapsi melkein hyppäsi puolimetriä ilmaan. Ja mistäkö kysymys, kaupan sivulle tapaa kuulemma nuoriso parkkeerata mopoautonsa, josta sitten tahallaan laitetaan musiikki täysillä soimaan. Koko kauppa jytkyi ja hytisi. Kysyinkin kaupan myyjältä että etkö soita poliisia. Kuulemma aivan turha soittaa. Mitään ei tapahdu??????!!! Tuo ei voi olla oikein minkään oppikirjan mukaan. Joko teinit on tyhmiä ja ilkeitä luonteeltaan tai kotoa ei ole saanut kasvatusta kuinka saamillaan ajopeleillä ihmisten ilmoilla toimitaan. Pöyristyttävää touhua.
Olipa kamala meteli kaupassa, kuriin metelöijät!!
KortitPoisjaAutokouluun
61607
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuvaa seuraavalla kerralla mopoauton rekkari tänne, jos vaikka vanhempia kiinnostaisi.
Jokaisella pitää olla se oman työpaikan suojelu tuollaiselta käytökseltä mitä nuo kakarat aiheuttaa traktoreillaan ja mopoillaan, mopoautoillaan. Kas kun eivät aja sisälle niitä.
Puhukaa lapualaaset toisillenne, älkää olko niin jäyhiä.
Nii, jos meikälääsen kohralle sattuu kauppareissulla, niin laitan tänne tiarot jos ei kerta auta virkavalta, niin saapa hävetä jäläkipoloven väki.
Työrauha Salen myyjille ja ostosrauha asiakkaille. Onhan se nyt jukolauta kummaa jottei kakaroota saara kurihin.
Ps. Te vanhemmat voisitta kaas olla esimerkkinä tenavillanne, sielä sitä könnätään orottamas Autos ja se viälä käymäs. Siis pahvit pirättä autojanne käynnis ku o kaupas käymäs ja opetatta kakarollenna samat huanot tapanna,. Kyllä se ilima saastuu vähemmäläkin auton tyhjäkäyntiä ei tartte ylläpitää ja näin huanona esimerkkinä ootta. Vähä järkiä nuahi auton tyhyjäkäymisille johan ihimihkunta o jo saastuttanut muavilla ja lastiikoolla valtameret. Voi tätä ihimisen mukavuurenhalua.
Autojen joutokäynti, roskaaminen ja muu porsastelu kertoo vain siitä että KYLLÄ RAHAA ON! Jos on oikeasti pienituloinen niin ei ole varaa autoon ja jos onkin niin ei mihinkään ylimääräiseen ajeluun ja joutokäyntiin koska tankki on aina lähes tyhjä. Toisaalta kun voivotellaan että on vaikeaa niin ilmankos kun jotkut pistävät rahansa alkoholiin, tupakkaan, koiriin, merkkivaatteisiin, statussymboleihin, jne. Ne rahat on pois sitten muualta.