Monet kelatukien hyödyntäjät tekevät petoksia täysin "laillisesti", mutta moraalisesti toimivat väärin. mm. lapselle ei merkitä isää ja äiti saa elarit, lapsilisien yh-korotukset, asumistuen jne. Todellisuudessa isä asuu samassa kämpässä ja käy töissä, mutta on "asunnoton". Eikä pidä yleistää vain maahanmuuttajat tai kantaväestö molemmista löytyy "hyödyntäjiä".
Miksi lakia ei muuteta ja kiristetä? Ei pidä maksaa kaikille "isättömille" lapsille yhteiskunnan varoista elatusta, varsinkin jos ei ole edes suomen kansalainen. Samoin lapsilisät voisi ihan hyvin siirtää tulosidonnaiseksi etuudeksi. Viroon/muualle eu-maihin ei tulisi maksaa mitään sosiaalietuuksia. Työsssä käyviä pienituloisia, oikeasti sairaita/vammaisia/vanhuksia tulisi tukea kelan varoilla. Työkkäri korvaus pitäisi muuttaa pakotetuksi työksi esim. katujen siivoaminen, vanhusten ulkoilutus. Ja ne ketkä ei pysty työllistymään esim. sairauden vuoksi, siirtyvät oikeasti eläkkeelle.
Stea ent. Ray jakaa rahaa maahanmuuttaja toimijoille, hyvinkin mutkattomasti.Miksi tuetaan täysin maahanmuuttaja vetoisia paikkoja suurilla summilla??
Positiivistä että yksi päähenkilö sekä hänen perheenjäsenet sekä ystävät saavat tätä kautta töitä. He eivät kenties hyödynnä itse niin paljon tuolloin kelan etuuksia. Ja saavat korkeampaa tukea töiden loputtua. (jonka maksaa yhteiskunta)
Mutta tukeeko se oikeasti työllisyyttä ja saavatko muut maahanmuuttajat oikeasti vertaistukea ja oikeanlaista mallia miten suomessa tulisi toimia? Veltto ja huonosti suomeen kotiutunut maahanmuuttaja taustainen henkilö on vaarallinen esimerkki toiselle maahanmuuttajalle. Tämän vuoksi täysin maahanmuuttaja vetoisia yhdistyksiä ei tulisi missään muodossa tukea. (hallitus/palkattu henkilökunta yli 90% maahanmuuttajia) Koska vääryydet pääsevät kehittymään pienessä piirissä. Useasti joukkoon halutaan muutama sinisilmäinen ja avulias suomalainen kilveksi, jolla saadaan näyttämään toiminta rehellisemmältä kuin se oikeasti onkaan. Koska suomalainen osaa puhua ja kertoa kuinka "hienoa työtä tehdään". Todellisuudessa kaikki on ihan huijausta ja puhetta hienoista ideoista. Suomalaisten panos on korvaamaton, mutta tietääkö kaikki sinisilmäiset kantasuomalaiset mihin toimintaan he oikeasti osallistuvat?
Malmilla toimii al-birr lähimmäisapu ry: hyvä esimerkki stean rahojen hyödyntämisestä. Yli 100000 e projektiin jota ei edes ole toteutettu maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseksi.
Täysin kouluttamaton ja kielitaidoton henkilökunta. Oikeasti kävijöitä ei ole juurikaan, mutta työkkärit ja eri oppilaitokset "työntävät" harjoittelijoitaan sinne, jolla saadaan paikka täyden oloiseksi. Mutta kuka heitä oikeasti ohjaa ja valvoo tai tukee?
Suomen kielen opetusta pitää vapaaehtoiset suomalaiset ikäihmiset. Opetusta ei hyväksy edes mikään virallinen taho. Paitsi sosiaalitoimi, jolle riittää että ihmiset käyvät joskus jossakin. Olemattomia osallistujia ja laskuja kirjoitetaan nopeaan tahtiin. Mikään kurssi ei toimi, koska ihmiset eivät jaksa sitoutua mihinkään. Kielitaito, motivaatio ja heikko kotoutuminen ajavat heitä asioimaan aina omalla kielellään. He kuulevat henkilökunnalta ymmärrystä kuinka tyhmiä suomalaiset ihmiset ovat, kun ei ymmärrä maahanmuuttajia.
Vertaisohjaajat itse tarvitsevat kielitukea, mutta toimivat tulkkeina virallisissa tilanteissa ja tulkkaavat väärin ihmisille ja neuvovat väärin.
Ruoka jota haetaan lahjoituksina lähikaupoista, menee jakoon omalle henkilökunnalle ja ystäville.
Tälläisissä paikoissa rehottaa uskonnollisuus, eikä ainakaan suomalaisen yhteiskunnan säännöt. Se saa aikaan negatiivisen kasvuympäristön. Jopa radikalisoitumisen tai paikka ohjaa harmaan talouden ylläpitämiseen tai muihin rikoksiin, koska samanhenkiset ihmiset käyvät täällä. Tässä paikassa käy vain ne ihmiset, jotka ei halua oppia suomea eikä halua asioida suomalaisten kanssa rehellisellä pohjalla. Miksi kukaan tässä yhteiskunnassa ei ole kiinnostunut poistamaan tämän kaltaisia "häpeä pilkkuja"? Eikö ketään kiinnosta mihin rahaa jaetaan?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.