Ilja Janitskin Näytösoikeudenkäynti Alkaa

Valtion vainokoneisto, oikeuslaitos alkaa muovaamaan Janitskinille tuomiota, joka muistuttaa samanlaista vainoon ja sananvapaudenriistoon perustuvaa lynkkaustuomita kuin Halla-ahon näytösoikeudenkäynti osoitti.
20413119
5Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 204

Vanhimmat

Samaan aikaan on tuomittavana suomalaisten superinhokki desantti J Bäckman. Toivottavasti tuo saa tuntuvan tuomion, tuo superiljetys!

1Äänestä
  • Ei oikeuslaitos uskalla tuomita Bäcmannia pelossa, että Putin iskee takaisin puolustaessaan ihmisoikeuksia.
    .
    Janitskin on oiva kohde puolustuskyvyttömänä Suomalaisena tehtäväksi kansalle esimerkiksi.

    Äänestä

  • Samassa oikeudenkäynnissä olisi pitänyt tuomita Turun torin tappaja
    sekä maanpetturit Orpo - Sipilä!

    1Äänestä

  • Syyttäjä suojelee politiikkoja ja puolueellista lehdistöämme. Poliisi painostaa asianajajia ja syyttömiä jotka haluavat puhua asioista kanaskuntamme parhaaksi. Valemidia syytää propagandaa jota ei sallita oikaistavan. Tuomarit on vapaamuuraeita joiden varpaille janitskin astui tuomio tekaistaan kansan riiston jatkumisen mahdollistamiseksi. Ensin: Kemira, Fortum, seuraavaksi tiehallinto ja kansalaisten pakko seuranta laki. Näin poliis poistaa EX maantiellemme ei suotuisat yksilöt. Hallinto nauttii kansalaisten tietoliikenteen valvonnasta kukaan ei nosta korvaansa vaikka google yms.. tekisivät mitä sovellutuksia vainon lisäämiseksi.

    1Äänestä

  • Laamanninen kirjoitti:

    Ei oikeuslaitos uskalla tuomita Bäcmannia pelossa, että Putin iskee takaisin puolustaessaan ihmisoikeuksia.
    .
    Janitskin on oiva kohde puolustuskyvyttömänä Suomalaisena tehtäväksi kansalle esimerkiksi.

    Vaikka Bäckman on myöskin maanpetturi, hänestä on ollut vähemmän haittaa kuin Venäjän toisesta nöyrästä palvelijasta, Janitskinista. Mutta ei huolta, Venäjä ei tule tekemään mitään vaikka heidän sätkynukkensa tuomitaan :)

    Todella huvittavaa ja ironista tosin että mainitset Venäjän samassa lauseessa kuin ihmisoikeuksien puolustamisen. :D

    2Äänestä

  • SamaaMafiaa kirjoitti:

    Samassa oikeudenkäynnissä olisi pitänyt tuomita Turun torin tappaja
    sekä maanpetturit Orpo - Sipilä!

    Orpo ja Sipilä on junttien juntteja, joita 10 v. sitten ei tuntenut juuri ketään, mutta nyt pääministeri pakkomielteisesti on pistänyt koko eduskunnan säätämään, jotakin "sotea," jonka viisaus on jotakin niin suurta, ettei tuomaritkaan sitä omassa sekavuudessaan ymmärrä, kun ei tiedetä mihin kaikkiin elämänalueisiin se liittyy.

    "Sote" on viisaudessaan jotakin aivan vallankumouksellista. :)

    1Äänestä

  • SamaaMafiaa kirjoitti:

    Samassa oikeudenkäynnissä olisi pitänyt tuomita Turun torin tappaja
    sekä maanpetturit Orpo - Sipilä!

    Ja ne sadat maturaiskarit niin naisten kuin lastenkin puhumattakaan elävältä polttavista rikollisista.Mieleen tulee Porin teinitytön polttomurha taannoin.
    Ai niin nehän ovat vain umpitylsän kulttuurimme rikastusta.
    Joten suvaitkaa, kumartakaa.

    1Äänestä

  • SamaaMafiaa kirjoitti:

    Samassa oikeudenkäynnissä olisi pitänyt tuomita Turun torin tappaja
    sekä maanpetturit Orpo - Sipilä!

    Syytettynä on nyt osa vääriä ihmisiä - oikea kohderyhmä olisi maamme h.a.llitus
    m.a.a.n.petturuuden tähden.

    Sensijaan Janitskin ansaitsisi vain aimo läksytyksen ja "aivopesun" antisemitisminsä takia, joka johtuu ymmärtämättömyydestä ja pelosta.

    Sen sijaan hänellä ei ole enää romanivihoja kovinkaan paljoa, koska ystävälliset romanit antoivat Janitskinin käyttöön kokonaan oman sellin.

    Äänestä

  • Oudoksuva kirjoitti:

    Vaikka Bäckman on myöskin maanpetturi, hänestä on ollut vähemmän haittaa kuin Venäjän toisesta nöyrästä palvelijasta, Janitskinista. Mutta ei huolta, Venäjä ei tule tekemään mitään vaikka heidän sätkynukkensa tuomitaan :)

    Todella huvittavaa ja ironista tosin että mainitset Venäjän samassa lauseessa kuin ihmisoikeuksien puolustamisen. :D

    Vai Janitskin Venäjän sätkynukke???!!!

    HAHAHAAA, loppuiko Putinilta siinä tapauksessa rahat ja valta, kun ei ole voinut "suojattiaan"tukea millään tavoin koskaan!!!

    Äänestä

  • NÄYTÖSOIKEUDENKÄYNTI

    - oikeussaliin mahtuu 12 henkilöä "yleisönä" (eli käytännössä vastaajien sekä kantajien lähiomaiset)
    - oikeudentuomari kieltäytyi vaihtamaan suurempaan saliin, jonne olisi mahtunut myös median edustajia
    - oikeudentuomari kielsi oikeussalin videoinnin sisäisellä TV:llä salin ulkopuolelle medialle (?!)
    - eräänä osallisena on YLE:n toimittaja ja vain YLE saa uutisiointia salista

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Näytösoikeudenkäynti

    Äänestä


Väki on täpi öissään jo oikeustalon pihalla. He ovat kuin nk. Jeesuksen morsiamet, elämä pyörii iljan ympärillä. Joka nainen odottaa iljan vapautumista, jospa näen lopulta livenä ja ehkä hän valitsee juuri minut. ( heidän loogisuuteensa ei mahtunut, miten presidenttinä voisi olla henkilö, joka ei ole voinut esim. Ulosottojen takia tulla suomeen. ) . Kun vaan kaikilla kierroksilla kävijöillä pää kestäisi, (ja lapsetkin tulisi hoidettua). Veikkaan että siellä myrkkykirjeiden saaja ja wit ainakin saavat hysteerisiä huutokohtauksia. Pontuus ihmettelee miksei ihmisiä saa solvata, mitään vihapuhetta ei voi olla, jos esim. Naiset ottaa kohteekseen. Panu puhuu, puhuu, puhuu samaa loppumatonta jargonia. Jääkärit sammaltavat.

Äänestä

You Tubessa monta liveä meneillään.

Äänestä

Ja rahaa palaa taas.

1Äänestä

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201806132201010213_u0.shtml

MV-sivuston perustajan Ilja Janitskinin oikeudenkäynti alkaa tänään, kun hänelle luetaan syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä kunnianloukkauksesta. IL-TV:stä voit katsoa suoraa lähetystä Helsingin käräjäoikeudesta ennen istunnon alkua.

Äänestä
  • Toivottavasti karkottavat koko iljetykset tai vähintään pitkä vankeustuomi moiselle kuvatukselle.

    1Äänestä

  • Hei, se Sipilä,KEPU, ei ole vielä tuomittavana. Sitten vasta on Sipilän karkoitus Paskastaniaan.

    1Äänestä

  • on loukattu? Ei se ole kunnianloukkaus jos väite on totta`? Tai oikeus ei pysty todistamaan loukkausta epä-totuudenmukaiseksi.

    1Äänestä

  • T"oivottavasti karkottavat koko iljetykset".. puhut nyt varmaankin laittomista maahan tulijoista?

    Äänestä

  • KenenKunniaa kirjoitti:

    on loukattu? Ei se ole kunnianloukkaus jos väite on totta`? Tai oikeus ei pysty todistamaan loukkausta epä-totuudenmukaiseksi.

    Ei kenenkään - se Ylen toimittelijatyttö on tunnustanut julisesti olevansa piikkinarkomaani ja mielenterveys potilas.

    Ja nyt tyttö on haastanut Janitskinin oikeuteen, koska kertoi totuuden, jonka tämä tyttö oli siis jo sanonut julki.

    1Äänestä

  • DebiilitPoisSuomesta kirjoitti:

    Toivottavasti karkottavat koko iljetykset tai vähintään pitkä vankeustuomi moiselle kuvatukselle.

    Miksi,pitäisi karkoittaa,eihän täältä karkoiteta maturaiskaajia, vaan tänne jäävät Kelan elätettäväksi.

    Äänestä

YLE, HS ja kaikki iltalehdistö on valjastettu oikeuslaitoksen vainoamisosaston palvelukseen saadakseen markkinoita takaisin toivoessaan MV-median lakkauttamista ja Janitskinin tuomitsemista.
.
Media on hehkuttamassa tuomiota vain oman kaupallisen etunsa ja lehdistötukien puolesta.
.
Tuet lehdistölle maksaaa valtio, joten lehdistön toimeksi jää hehkuttaa tuomiota vain ja ainoastaan valtion ja oikeuslaitoksen näkökulmien mukaisesti.

1Äänestä

Nyt kun Pohjois-Koreakin avautunut maailmalle, Suomi on ehdottomasti maailman epädemokraattisin paskavaltio!
Suomi on maailman paras poliittiselle eliitille johtajapäällikköineen, kansa on maailman kurjimmassa jamassa.

Eräs ahvenanmaa-aktivisti haluaa Ahvenanmaan itsenäiseksi. Mistä löytyisi hesa-aktivisti, joka ajaisi hesaa itsenäiseksi Suomesta? Poliittinen eliitti pyyhkiköön toistensa perseitä itsenäisyyden jälkeen. Vain näin Suomi voi pelastua.

1Äänestä
  • HyysäriMafian kaappaama Suomi-Parka

    ---Rikollisten ja huijareiden rötöksiä yritetään salata ja suojella. Sen sijaan Totuuden kertoja MV-lehti aseteaan hyyskien rötösten paljastuksista muka syytteeseen !?

    ---Rajavartiolaitoksen johtoon valitaan Frontexin mädättänyt Matujen Vanha Salakuljettaja Laitinen.

    Kansanedustaja Jani Mäkelä ottaa kantaa rajavartiolaitoksen päälliköksi 1. syyskuuta 2018 alkaen nimitetyn Ilkka Laitisen Helsingin Sanomille 10. kesäkuuta 2108 antamia lausuntoja.  Hänen mielestään haastattelu sisälsi virkamiehelle ongelmallisia poliittisia kannanottoja.
    ”Eräs sitaatti oli erityisen kiistanalainen:
    ´Jos ihmiset ovat tulossa rajan yli, niin he tulevat jos ovat tullakseen”,
    antaa Mäkelä yhden esimerkin Laitisen kommenteista Helsingin Sanomissa.
    Mäkelä ihmettelee, kuinka rajavartiolaitoksen johtaja julkisesti kyseinalaistaa jo ennen tehtävänsä aloittamista johtamansa laitoksen mahdollisuudet ja tahtotilan suorittaa lakisääteisiä tehtäviään ylläpitää rajaturvallisuutta.
    Lähde: Suomen Uutiset

    ......."Ilkka Laitinen oli Euroopan unionin rajaturvallisuusvirasto Frontexin pääjohtaja yhdeksän vuoden ajan. Laitisen " johdolla" EU:n ulkorajat vuotivat kuin seula.........eli Täydellinen idiootti-Laitinen valiittiin tarkoituksella ko tehtävään !!!
    ......."Frontexin kerrottiin estävän ihmissalakuljettajia,
    todellisuudessa se toimi salakuljettajien apurina - pelastaessaan merihädästä Libyan rannikolta rannalla räpiköiviä "pakolaisia" meren toiselle puolelle Italiaan.
    Italialla ei toki ollut mitään tätä vastaan, niin kauan kun tulokkaat voitiin johdattaa pohjoiseen meneviin juniin, ja EU maksoi suuria bonuksia ja lahjuksia.
    Myös Suomen Merikarhu oli mukana tässä järjettömässä meritaksitoiminnassa, joka houkutteli laittomia turvapaikkaturisteja koko Afrikasta Libyaan ja merelle odottamaan "pelastajia" ja aiheutti tuhansia hukkuneita.

    1Äänestä

Janitskinilla on kaunis ja seksikäs asianajaja.

Äänestä

Se on isänmaalliselle paskasakille ihan oikein, että Ilja saa vaikka lain vastaisestikin tuomion ja sananvapaudelle asetetaan rajat. Ilja on rikollinen, kansan hajottaja ja yhteiskuntarauhan pahin vihollinen. Nyt Suomi näyttää isänmaallisille kaapin paikan lopullisesti.

Äänestä
  • Kaatuneet ja veteraanit, ovatko nekin paskasakkia. ?

    Äänestä

  • Tuo "paskasakki on mahdollistanut sinunkin viherpunikin loisimisen vapaasti vapaassa maassa.

    1Äänestä

  • MätäSuvakki kirjoitti:

    Kaatuneet ja veteraanit, ovatko nekin paskasakkia. ?

    Isäni jappeni sanoisivat tuosts miekkariporukasta, menisivät huligaanit töihin. Olivat jämeriä veteraaneja, tekivät kumpikin teollisuudessa töitä 65-vuotiaaksi, mikä siloin 80-luvulla oli elökeikä. Eivät tuota juoppo ja mielenterveysporukkaa olisi kunnioittaneet. Heillä oli myös parempi yleissivistys, lukivat kumpikin paljon, kuin porukalla joka hädintuskin osaa ja jaksaa lukea mv-lehden selkokieliset jutut nauraen naisten huorittelulle.

    Äänestä

  • Juuri noin. Tuntemani veteraanit olivat miehiä, eivät isomahaisia yhteiskunnan elättejä. Ha vaimonsa eivät kännikättämiä yms. Eivät päiviä pyörineet pussikaljojen kanssa kourien toisiaan puisto penkeillä.

    Äänestä

  • Poliisit itse ymmärtävät että työ mitä tekevät kentällä on pitkälti teatteria. Jokainen poliisi ymmärtää että käskyt tulee kukkivalta Arkadianmäeltä ja ne lainsäädännöt eivät aina noudata järkeä tai yleistä ymmärrystä.

    Jokainen poliisi ymmärtää että lisääntynyt työmäärä johtuu paperittomien maahanmuuttajien etsimiseen ja tarkkailuun sekä edellä mainittujen rikosaaltojen ehkäisyyn nimittäin katujen rikostilastojen kasvu on loogisessa yhtälössä edellä mainitun kanssa. Evätäänkö poliisilta mahdollisuus olla subjektiivinen jätetään se mietittäväksi. Mutta siitä huolimatta tänäkin vuonna poliisikouluun haki ennätysmäärä ihmisiä ja naisia :)

    Äänestä

  • MätäSuvakki kirjoitti:

    Kaatuneet ja veteraanit, ovatko nekin paskasakkia. ?

    He taistelivat teitä ryssiä vastaan. Joten eivät hyväksy renkinne toimintaa.

    Äänestä

  • MätäSuvakki kirjoitti:

    Kaatuneet ja veteraanit, ovatko nekin paskasakkia. ?

    Kyllä tuon ap. kommunistin mielestä varmasti asia on noin.
    Kaalisoppa haisee, mutta kylläkin siellä kommunistin kotona vain.

    Äänestä

  • Sinä et ole veteraaneja nähnytkään, sillä sukusi oli varmasti käpykaartissa. Siksi rintamakarkurien suojelu on teille niin suuri asia. Samoin terroristit.

    Äänestä

Sairaaksiko on HUS:in sihteeri ilmoittautunut vai onko jo miekkaroinut ( paljin poissaoloja esim. Maidanin takia) tai ryypännyt työpaikkansa. Taisi ainoita töissäkäyviä olla, "sattumalta just loma" Witin maidanhoito tietysti on taas sattunut "lomapäiville ". Marcolla olis isänsä hautajaiset huomenna, pahaan aikaan, kertoi videolla. Ehkä voi laittaa kukat tai addressin , kun jumalhahmo on just oikeudessa.

Äänestä

Milloin Ilja kohtaa kavaltamansa?

Äänestä

Mikä on lopullinen yhteenveto oli Ilja Janitskinin tuomio kylmä tai kuiva niin pisteet läjähtää MV-lehden laariin. MV-lehti kasvattaa entistä enemmän mielenkiintoa sellaistenkin osalta jotka eivät ole vielä lehteen tutustuneet. eikä lehteä pysty millään tekniikalla sensuroimaan tai kaatamaan, aina löytyy joku riittävän hullu jolle kattona on taivas ja joka asettuu lehden ruoriin ja sponsoriksi jos kustantajilta loppuu pelimerkit ja intressi.


Ilmiö on tuttu esimerkiksi 1960- ja 1970 luvuilta jolloin Hymy näytti suuntaviivat missä on liikkuu suuren yleisön mielenkiinto se liikkuu paljastuksissa ja asiat halki mentaliteetissa ja siksi Hymy oli levikkivaltias kyseisinä vuosikymmeninä.


https://sananvapauteen.fi/artikkeli/913

Itse lahjoitan tästä esityksestä MV-lehdelle tuhat dollaria heti tänään.

Äänestä
  • Pahus sossun rahoista ei irtoa niin paljoa, mutta ruplan lahjoitan.

    Äänestä

  • kela pitää lopettaa niin loppuvat pakolaiset ja isänmaalliset järjestöt... joutuvat töihin. Juu ja batmännille sekä jänis-skinille kunnon tuomio, Suomessa sentään saa olla eri mieltä mutta eipäs mennä henkilökohtaisuuksiin ja uhkailuihin. Jos se tyyli kiinnostaa niin dynaaminen duo voi hilpaista kohti itää.

    Äänestä

Mtv:n rikostoimittajatkaan eivät päässeet sisään, koska otettiin vain 12.

Äänestä
  • Rikoksesta tuomitut rikostoimittajat?

    Äänestä

On se vaan pelottava tuo Ilja, kun toimittelija Aro istuu oikeussalissa sermin takana ettei tarvitse kohdata syytettyä.Kesäteatteria oikeustalolla

Äänestä
  • Se valehtelee eikä pokka pidä. Kuinkahan pahasti se akka hajoaa kun joutuu vastaamaan huumetuomioistaan? Voi vaan nauraa sille.

    Äänestä

  • Jessica.diileri kirjoitti:

    Se valehtelee eikä pokka pidä. Kuinkahan pahasti se akka hajoaa kun joutuu vastaamaan huumetuomioistaan? Voi vaan nauraa sille.

    Kyse ei ole aron huumeiden käytöstä, vaan mv-lehden herjakirjoituksista. Miten on vaikeaa tajta asioita teille mv-lehden papukaijoillle. Aron huumeet on aikoinaan käsitelty ihan kuin iljankin entiset rötökset. Tai witin lapsensa pahoinpitely ja konkurssit.

    Äänestä

  • Julkisuuden henkilön julkisuussuoja on alempana kuin nk normaalin kansalaisen. Aro on itse valinnut julkisen ammatin ja hän on ollut tietoinen ammattiin valmistuessaan että hänen tekemisensä ja historiansa saattaa olla suurennuslasilla tehtävän arvostelun ja arvioinnin alla.

    Vertauksen vuoksi vartijaksi valmistunut henkilö jos hänen taustoistaan ja historiastaan löytyy valmistumisen jälkeen asioita jotka hän on salannut ja jotain sellaista mikä saattaa vaikeuttaa hänen työskentelyyn nykyisessä ammatissa ammatissaan ei voi toimia tehtävässä missä kyse on uskottavuudesta ja luottamuksesta.

    Aron historia ei ole ruusuinen verrattuna nykyiseen työnkuvaansa, siinä on ristiriita sillä ihminen jonka todellisuudentaju on saattanut joskus hämärtyä ei uutta kesää helposti tee.

    Äänestä

  • Mitä se Ylen surkea toimittelija Aro touhuaa salassa siellä piilossa sermin takana?

    Uskomatonta !
    Tuo ylen surkea Ylen toimittelija Aro jopa kehtaa pyytää oikeutta salaamaan kaikki "Aron !? nimeämät !? "todisteet ?!" ..........!!!???
    .
    Käräjäoikeudelle jätetyn hakemuksen mukaan:
    -”Asianomistaja Aro on pyytänyt, että Helsingin käräjäoikeus määrää oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 10 §:n nojalla korvausvaatimuksen ja sen kohdassa III esitetyn todisteluettelon mukaiset kirjalliset todisteet salassa pidettäviksi.”
    -Aro perusteli oikeuden päätöksessä vaatimusta näin: ”Korvausvaatimuksen saattaminen ulkopuolisten tietoon olisi omiaan aiheuttamaan Arolle kohtuutonta haittaa ja vahinkoa.
    -Käsiteltävät rikokset, olosuhteet ja vastaajien aikaisempi menettely huomioon ottaen on syytä epäillä, että vastaajilla on intressi saattaa koko korvausvaatimus ja kaikki  Aron nimeämät todisteet suuren yleisön tietoon julkistamalla ne....
    .

    Äänestä

  • SalataanKokoPsska kirjoitti:

    Mitä se Ylen surkea toimittelija Aro touhuaa salassa siellä piilossa sermin takana?

    Uskomatonta !
    Tuo ylen surkea Ylen toimittelija Aro jopa kehtaa pyytää oikeutta salaamaan kaikki "Aron !? nimeämät !? "todisteet ?!" ..........!!!???
    .
    Käräjäoikeudelle jätetyn hakemuksen mukaan:
    -”Asianomistaja Aro on pyytänyt, että Helsingin käräjäoikeus määrää oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 10 §:n nojalla korvausvaatimuksen ja sen kohdassa III esitetyn todisteluettelon mukaiset kirjalliset todisteet salassa pidettäviksi.”
    -Aro perusteli oikeuden päätöksessä vaatimusta näin: ”Korvausvaatimuksen saattaminen ulkopuolisten tietoon olisi omiaan aiheuttamaan Arolle kohtuutonta haittaa ja vahinkoa.
    -Käsiteltävät rikokset, olosuhteet ja vastaajien aikaisempi menettely huomioon ottaen on syytä epäillä, että vastaajilla on intressi saattaa koko korvausvaatimus ja kaikki  Aron nimeämät todisteet suuren yleisön tietoon julkistamalla ne....
    .

    Tosin ystävänsä Rebekka ja lännenmiesten media julkaisivat tuon salassapidettäväksi vaaditun korvaussumman

    Äänestä

  • SalataanKokoPsska kirjoitti:

    Mitä se Ylen surkea toimittelija Aro touhuaa salassa siellä piilossa sermin takana?

    Uskomatonta !
    Tuo ylen surkea Ylen toimittelija Aro jopa kehtaa pyytää oikeutta salaamaan kaikki "Aron !? nimeämät !? "todisteet ?!" ..........!!!???
    .
    Käräjäoikeudelle jätetyn hakemuksen mukaan:
    -”Asianomistaja Aro on pyytänyt, että Helsingin käräjäoikeus määrää oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 10 §:n nojalla korvausvaatimuksen ja sen kohdassa III esitetyn todisteluettelon mukaiset kirjalliset todisteet salassa pidettäviksi.”
    -Aro perusteli oikeuden päätöksessä vaatimusta näin: ”Korvausvaatimuksen saattaminen ulkopuolisten tietoon olisi omiaan aiheuttamaan Arolle kohtuutonta haittaa ja vahinkoa.
    -Käsiteltävät rikokset, olosuhteet ja vastaajien aikaisempi menettely huomioon ottaen on syytä epäillä, että vastaajilla on intressi saattaa koko korvausvaatimus ja kaikki  Aron nimeämät todisteet suuren yleisön tietoon julkistamalla ne....
    .

    Ai mitäkö Aro toimittelee sermin takana? No piikittelee ja heittelee "namusia" naamariinsa.

    Välillä tekonyyhkäisyt . Voi Nyyyh!

    Äänestä

Joskus aiemmin näin täällä linkin missä oli kuvattuna paljasta pintaa siis jonkun kertomus kohtaamisesta naistoimittajan kanssa siinä oli juttua sitten myös kuva missä n u s s i t t i i n ilmeisesti muistaako kukaan kyseistä sivua? Kyseessähän oli luonnollinen sivu n a i m i n e n kun on luonnollista eikä p e r v e r s s i ä siinä kuvassa oli joku ratsastusasento tms muistaako kukaan kyseistä sivua? Joo olen varma että olen nähnyt sen.

Äänestä

Googleen hakusana Ylen riettaat naiset ja hakutuloksena ykkönen sieltä lähtö kesään heeh

Äänestä

Suomessa tuomiot ovat aivan liian lepsuja. Halla-ahokin länkyttää aivan samoja paskapuheita edelleen. Mitään ei ole oppinut tuomiostaan. Toivottavasti tuo Janizchigin tai mikä helvetti se nyt onkaan, tuomitaan nyt raakimman kautta. Hirttotuomio olisi ehkä tuon kaltaiselle diktaattorille sopivin ja lopulllinen opetus.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nürnbergin_oikeudenkäynnit

Äänestä

Onks kyseinen plokkikin Jannen käsialaa?

Äänestä
  • Mikä panee suomalaisen miehen alistamaan naista onko se epäonnistunut äitisuhde vai raiskaajan perityt geenit tyyppi oli vastaamassa aikoinaan törkeään raiskaussyytteeseen mutta syyte kaatui vaikka näytöt oli vakaat näin kertoo kirjassaan jota on kuulemma painopaikkojen mukaan julkaistu 25 000 kappaletta toisessa kirjassaan taas kertoo miten isoisänsä raiskasi venäläisiä sotavankeja silloisessa sääminkissä joten ei varmaan mitään paljastuksia https://goo.gl/images/AkTeKf

    Äänestä

  • avoimet_ovet kirjoitti:

    Mikä panee suomalaisen miehen alistamaan naista onko se epäonnistunut äitisuhde vai raiskaajan perityt geenit tyyppi oli vastaamassa aikoinaan törkeään raiskaussyytteeseen mutta syyte kaatui vaikka näytöt oli vakaat näin kertoo kirjassaan jota on kuulemma painopaikkojen mukaan julkaistu 25 000 kappaletta toisessa kirjassaan taas kertoo miten isoisänsä raiskasi venäläisiä sotavankeja silloisessa sääminkissä joten ei varmaan mitään paljastuksia https://goo.gl/images/AkTeKf

    Tähän Ylen toimittajattareen liittyen puhutaan varmaan henkisestä raiskauksesta loput jätetään lukijoiden yhteyttämisen ja aprikoinnin varaan

    Äänestä

  • irwinin_juhlavalssi kirjoitti:

    Tähän Ylen toimittajattareen liittyen puhutaan varmaan henkisestä raiskauksesta loput jätetään lukijoiden yhteyttämisen ja aprikoinnin varaan

    tajusin

    Irwinin juhlavalssi = "Refrain: Vain yksi on joukosta poissa"

    yhteyttäminen = käytä älliä vähäsen

    kosto = yle vtuili jäbälle vuosia poika maksoi kalavelat

    https://www.tiede.fi/keskustelu/66526/kallista_lystia

    vtu miten fiisas jätkä ajatuksenlento on tosiaan katveen ulottumattomissa

    Äänestä

  • oksennustilassa kirjoitti:

    tajusin

    Irwinin juhlavalssi = "Refrain: Vain yksi on joukosta poissa"

    yhteyttäminen = käytä älliä vähäsen

    kosto = yle vtuili jäbälle vuosia poika maksoi kalavelat

    https://www.tiede.fi/keskustelu/66526/kallista_lystia

    vtu miten fiisas jätkä ajatuksenlento on tosiaan katveen ulottumattomissa

    psykopaatti on kuin susi joka etsii aina joukon heikoimman lampaan ja iskee kiinni aiheuttaen samalla paniikin koko lammaskatraaseen

    Äänestä

  • avoimet_ovet kirjoitti:

    Mikä panee suomalaisen miehen alistamaan naista onko se epäonnistunut äitisuhde vai raiskaajan perityt geenit tyyppi oli vastaamassa aikoinaan törkeään raiskaussyytteeseen mutta syyte kaatui vaikka näytöt oli vakaat näin kertoo kirjassaan jota on kuulemma painopaikkojen mukaan julkaistu 25 000 kappaletta toisessa kirjassaan taas kertoo miten isoisänsä raiskasi venäläisiä sotavankeja silloisessa sääminkissä joten ei varmaan mitään paljastuksia https://goo.gl/images/AkTeKf

    Syytteet kaatuivat totta nimittäin väkisin peppupanot ja makuuhaavat ei olleet kriminalisoituja vielä 1989 mutta tänään on en suosittele kenenkään työntämään kakkoseen jos luulee ettei siitä tule rapsuja. Hyvin jätkä näyttää vievän tänään tuolla Ylen riettaissa naisissa nyt Googlen hakutulos kakkosena mitenkäs muuten ja ihan Yes sian oikealla nimellä

    Äänestä

  • avoimet_ovet kirjoitti:

    Mikä panee suomalaisen miehen alistamaan naista onko se epäonnistunut äitisuhde vai raiskaajan perityt geenit tyyppi oli vastaamassa aikoinaan törkeään raiskaussyytteeseen mutta syyte kaatui vaikka näytöt oli vakaat näin kertoo kirjassaan jota on kuulemma painopaikkojen mukaan julkaistu 25 000 kappaletta toisessa kirjassaan taas kertoo miten isoisänsä raiskasi venäläisiä sotavankeja silloisessa sääminkissä joten ei varmaan mitään paljastuksia https://goo.gl/images/AkTeKf

    USa:ssa järjestetään kuulemma maksullisia kursseja kuinka selviytyä dominoivan ja väkivaltaisen partnerin kanssa sekä kuinka tehdä avioliitosta joka perustuu puhtaaseen väkivaltaan kukoistava ja onnellinen jenkit on taas askeleen edellä yleensä tälläiset liitot ovatkin sitten niitä kestävimpiä jotka päättyy vasta niinkuin vihkikaava määrää kunnes kuolema teidät toisistaan erottaa

    Äänestä

  • arskan-varvit kirjoitti:

    Syytteet kaatuivat totta nimittäin väkisin peppupanot ja makuuhaavat ei olleet kriminalisoituja vielä 1989 mutta tänään on en suosittele kenenkään työntämään kakkoseen jos luulee ettei siitä tule rapsuja. Hyvin jätkä näyttää vievän tänään tuolla Ylen riettaissa naisissa nyt Googlen hakutulos kakkosena mitenkäs muuten ja ihan Yes sian oikealla nimellä

    Väärä vastaus

    Ei syyte kaatunut kokonaisuudessaan tuomio oli pojalle kylläkin sakkoja pahoinpitelystä koska anaaliin tunkeutuminen oli 1989 laissa pelkkä pahoinpitely ja tuomari joutui nojaamaan lakiin

    Tänä päivänä laki on muuttunut ja naisen jokaiseen onkaloon työntyminen oli sitten suuhun pyllyyn tai vaginaan katsotaan raiskaukseksi tuo laki muuttui vasta 2014

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Raiskaus

    Lakia täytyi muuttaa ja lakia muutettiin naisen oikeustajun eduksi vai menikö se niin? kuinka paljon tämä uusi laki mahdollistaa perättömien raiskausilmoitusten tekemisen

    http://saarahuhtasaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/204223-kuka-raiskaa-ja-miksi

    Äänestä

  • avoimet_ovet kirjoitti:

    Mikä panee suomalaisen miehen alistamaan naista onko se epäonnistunut äitisuhde vai raiskaajan perityt geenit tyyppi oli vastaamassa aikoinaan törkeään raiskaussyytteeseen mutta syyte kaatui vaikka näytöt oli vakaat näin kertoo kirjassaan jota on kuulemma painopaikkojen mukaan julkaistu 25 000 kappaletta toisessa kirjassaan taas kertoo miten isoisänsä raiskasi venäläisiä sotavankeja silloisessa sääminkissä joten ei varmaan mitään paljastuksia https://goo.gl/images/AkTeKf

    Mutta ei sovi unohtaa meidän psykiatrian ammattilaisia, kun naimisissa olevat vainoajat harhamaailmoissaan kuvittelevat olevansa alan auttajia ja seuraavat netistä suvaitsemattomasti käyttäytyvien naisten kanssa valittuja nais uhrejaan. Kyseisen ammattilaispoppoon jäsenet ovat itse avioeronneet ja muutenkin etsineet aina vain uusia hyväksikäytettäviä, netin myötä he harrastavat tätä ammattiaan oikein porukalla ja diagnosoivat vainoamiaan ihmisiä narsisteiksi. Uhreja he eivät tarkista onko heidän harhamaailmansa edes totta. Sitten vaan kimpassa raiskataan ja syytetään uhreja, että heillä on jotain ongelmia ja narsismia. Narsismihan on juurikin sitä, että otetaan niitä uusia uhreja kuten nämä meidän terapeuttimme itse tekevät. Nämä rikolliset eivät oli sitten valeterapeutteja tahi oikeita, he eivät aio korvata uhreilleen jälkeläisiä, ei maksaa korvauksia ihmisille joidenka perhe jäi heidän vuokseen perustamatta. Naimisissa olevat miehet eivät ole siirtäneet vaimojensa etuuksia uhreilleen. Uhri jää perheettä ja kumppanitta. Jotenka hän ei tule saamaan leskeneläkettäkään aikanaan. Rikollinen psykiatrian jengi vaan huutaa uhrejensa perään: olet narsisti. Eikö näitä pedofiileja todellakaan saada itsejään terapiaan ja maksamaan korvauksia vainoamilleen ihmisille, harhamaailmoissaan kuvittelevat kaikkien ihmisten olevan täällä heitä viihdyttämässä, niin sitten vaan vatkaavat vaikka väkisin genitaalejaan sielläkin, missä he eivät ole tervetulleita. Niin ja kun saavat uhrinsa sairastumaan, niin eivät automaattisesti maksa heidän terveyskulujaan. Vai josko näillä psykopaateilla on jokin koe meneillään, että kauanko menee, kunnes uhri kuolee. Väittivät työskentelevänsä tällä saitilla josta lähtevät vainoamaan kimpassa valikoituja uhreja. Onse kamalaa, kun jotkut eivät halua ilmaiseksi viihdyttää terapian tarpeessa olevia terapeutteja jotka jakelevat mielisairaita diagnoosejaan ventovieraille ihmisille.

    Äänestä

Jessika Aro on itse tyrkyttänyt itseään julkisuuteen, miksei hänen huumemenneisyydestään muka saisi julkisesti keskustella. Aron huumeiden käytöstä ja levittämisetä kun on vielä näyttönä oikeuden julkinen päätös jossa hänelle annetaan tuomio.

Äänestä

maan idiootit asialla. aivan turhaa varojen polttoa ja syy on väärä, sanavapauden rajoitus ketkuherroja vastaan, maa johto on syväsairas.
päättäjät ja oikeuslaitos on perseestä.

Äänestä
  • Eikös Aro toimittanut jonkin puuta-heinää Venäjää ja Putinia käsittelevän ohjelman TV ykkösellä? Se herätti sitten hiukan kiukkuista ja erimielistä huomiota katsojissa. Siitäkös se toimittaja Aron kuuluisuus aukes?
    Mutta miksi Ilja ei istu huppu päässä oikeudessa, niinkuin kunnon rikolliset aina?

    Äänestä

Olisk mervi tapolakin siellä oviaukossa. Seiskassa kuva massasta joka jäi ulkopuolelle.

Äänestä
  • Pienemmällä pakkelilla -se toinen hörhö toimittelija - Turun torin valehtelija Repekka Härkönen on ihan samannäköinen.
    vaikka vähän nuorempi...

    Äänestä

Olisivat nyt siirtäneet Torniin tuon näytösoikeudenkäynnin siellähän niitä oli tapana pitää.

Äänestä
  • Siellä tuomittiin Venäjän vaatimusten mukaan ei Venäjän renkejä.

    Äänestä

Ajatuspoliisi m/"1984" oikeustajun vastaisessa toiminnassa.

Äänestä

Siis näin alas on Suomen oikeuslaitos vajonnut poliittisen paineen alla.
Oikeuslaitos pakotetaan suojelemaan poliitikkojen ja ahneen matubisnesmafian etuja.
Hävetkää !

Äänestä

Ilja Janitskin nimihän kuulostaa yhtä suomalaiselta kuin putin bresnev tai joku muu ryssä, ei se aasikaan hevoseksi muutu vaikka hevostallissa syntyisikin.

Äänestä
  • Miten suomalaiselta Muhammetti korvaasi sitten kuulostaa?

    Äänestä

  • muhametit harvemmin pyrkiikään suomen presidentiksi tai ovat ajavinaan suomen ja suomalaisten etua ne ovat ihan suosiolla terroristeja ja lastenraiskaajia toisin kuin tämä kiero janitskinin ryssä.

    Äänestä

  • RyssätPoisSuomesta kirjoitti:

    muhametit harvemmin pyrkiikään suomen presidentiksi tai ovat ajavinaan suomen ja suomalaisten etua ne ovat ihan suosiolla terroristeja ja lastenraiskaajia toisin kuin tämä kiero janitskinin ryssä.

    Muhametit tekeekin Suomesta Islamilaisen kalifaatin pikku hiljaa. Se ei ole presidentiksi pyrkimistä.

    Äänestä

  • Häh, ihan Joensuun murrettahan tuo Ilja turisoo.

    Äänestä

  • Mitäs nimestä? Ei kai se ole rikos olla venäläisen isän ja suomalaisen äidinjjjjj lapsi???

    Äänestä

  • Genetiikka ei aja lain ohi.
    Laki tulee sekä fasisteille, että antifasisteille vastaan, jos kuvittelevat olevansa yli-ihmisiä.

    Äänestä

Naista on helppo vihata ja herjata. Jo kun vanhoista huumetuomiosta keskusteleminen on täysin eri asia kuin kiihoittaa kakki pöhköpäät ja katujuopot jonkun kimppuun jo tuomituista asioista. Mvlehti kiihoittaa ja yllyttää typeryksiä .

Äänestä
  • Älä viitsi , ei tässä ole sukupuolesta kysymys.Itsehän tuo on julkisuudenkipeänä sekavia jutellut ja asiantuntijana esiintynyt.Jos nyt verrataan tätä vaikka Huhtasaaren gradu juttuun ,niin aika kevyttä on ollut Jessican herjaaminen.Mutta nythän sen tutkii "puolueeton "oikeuslaitos

    Äänestä

  • googlettakaa: gang stalkin, targeted individuals

    jos empatiakyvystä on häivääkään jäljellä, voitte oppia jotain

    Äänestä

saakohan tämän oikeudenkäynnin jälkeen moni suomalainen toimittaja tuomion trumpin kunnianloukkauksesta?

Äänestä

Muistaakseni Iljalla on joskus ollut myös oikea suomalainenkin nimi en ole varma mutta jos tiedätte jotain asiasta kertokaa ainakaan wikipedia ei tiedä asiasta mitään


https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilja_Janitskin

Toisaalta Wikipediassa on myös eräitä yksityiskohtia joiden uskottavuus horjuu ensinnäkin se että Janitskin olisi ollut turva-alan tehtävissä Miamissa. Ensinnäkin Miamissa ei edes pääse laillisiin turva-alan tehtäviin ellei omista yhdysvaltain myöntämää lupaa ilman mitään konkreettista esimerkiksi sukusiteitä yhdysvaltoihin Janitskinilla ei ole ollut mahdollisuutta saada edes aseenkantolupaa siellä toiseksi työlupa edelleen luvatta hän olisi kärvynnyt hetkessä turva-alan tehtävissä jotka kuuluvat yhdysvalloissa samoin kuin Suomessa luvan alaisiin tehtäviin. "Pimeitä" turva-alan töitä velanperintää ym hän on saattanut tehdä mutta ehkä yksilöidysti mutta sellaisissa on niin suuri vaara koska kehenkään ei voi luottaa että en usko että hän olisi toiminut hetkeäkään "turva-alan tehtävissä" miamissa. Hissipoikana päivä pari on ehkä ainoa realistinen arvaus hänen "turva-alan tehtävissä" Miamissa

Äänestä
  • Onhan Suomessakin monissa nurkkapubeissa ja monissa yleisötilaisuuksissa järjestyksenvalvojina ihmisiä joilla ei ole edes järkkärilupaa suoritettuna. Sitten kun joku keksii kysyä sitä järkkärikorttia niin alkaa selittely. Monilla paikkakunnilla koko järjestyksenvalvontabisnes on moottoripyöräjengien pr-toimintaa.

    Äänestä

  • ongelmasuomessakin kirjoitti:

    Onhan Suomessakin monissa nurkkapubeissa ja monissa yleisötilaisuuksissa järjestyksenvalvojina ihmisiä joilla ei ole edes järkkärilupaa suoritettuna. Sitten kun joku keksii kysyä sitä järkkärikorttia niin alkaa selittely. Monilla paikkakunnilla koko järjestyksenvalvontabisnes on moottoripyöräjengien pr-toimintaa.

    Siinäpä se suomessa jos kärähtää fake järkkärinhommista on seurauksena sakkoja yhdysvalloissa samasta kärähtämisestä tulee välitön maastakarkoitus ja fake järkkä kärähtää usassa aina oikeat järkät nimittäin käräyttää sellaisen kun saa siitä valtion vihjepalkkion jotka sellaiset on siellä ruhtinaallisia.

    Mieluummin kärähtää vaikka laittomista pizzanpaistohommista usassa kuin fake turvamiehenä sellaisesta saattaa paukkua linnaa siellä pahimmassa tapauksessa vähintään 20 vuotta ellei saa lähtöpasseja maasta

    Äänestä

  • ongelmasuomessakin kirjoitti:

    Onhan Suomessakin monissa nurkkapubeissa ja monissa yleisötilaisuuksissa järjestyksenvalvojina ihmisiä joilla ei ole edes järkkärilupaa suoritettuna. Sitten kun joku keksii kysyä sitä järkkärikorttia niin alkaa selittely. Monilla paikkakunnilla koko järjestyksenvalvontabisnes on moottoripyöräjengien pr-toimintaa.

    Pointti varmaan tuossa on se että Janitskilta on puuttunut tärkeimmät asiakirjat

    työlupa
    aseenkantolupa
    turvallisuus-alan tehtävään edellyttämä USA:n myöntämä lupa

    noista pelkästään aseenkantoluvan puuttuminen usa:ssa ei edes kukaan täysjärkinen ala kuljettamaan siis suorittamaan EDES mummojen kauppakuljetuksia esiintyen turvamiehenä ilman että tykki on hanessa

    Äänestä

Jessikka Aro on kuulemma todistanut sermin takaa.

Äänestä
  • Hullu huumehoureinen pitää olla piilossa, muutoin todistukset ovat mitättömiä.

    Äänestä

ei kestä herrojen laittomuudet päivänvaloo?

Äänestä
  • Ylen Aro on keksinyt Venäjän haukkumisen - päästäkseen itse esille julkisuuteen.
    Ylen Aro syytteeseen heti .....
    -Törkeä kiihottaminen kansanryhmää Suomen naapurivaltiota vastaan.
    -Ulkopoliittisten suhteiden vakava huonontaminen Venäjän kanssa .... voi olla kohta nootin paikka - yhden Ylen ex.huumenaikkostoimittelijan takia.
    Aro pitää ottaa kiinni ja luovuttaa venäjälle tuomittavaksi !!!!!!!
    Pysyköön siellä Siperiassa seuraavat 20 vuotta. HÄHÄHÄÄÄÄÄÄÄ

    Äänestä

  • YlenAroSyytteeseen kirjoitti:

    Ylen Aro on keksinyt Venäjän haukkumisen - päästäkseen itse esille julkisuuteen.
    Ylen Aro syytteeseen heti .....
    -Törkeä kiihottaminen kansanryhmää Suomen naapurivaltiota vastaan.
    -Ulkopoliittisten suhteiden vakava huonontaminen Venäjän kanssa .... voi olla kohta nootin paikka - yhden Ylen ex.huumenaikkostoimittelijan takia.
    Aro pitää ottaa kiinni ja luovuttaa venäjälle tuomittavaksi !!!!!!!
    Pysyköön siellä Siperiassa seuraavat 20 vuotta. HÄHÄHÄÄÄÄÄÄÄ

    Juu ja nämä MVhörhöt Bätmänneineen ja Molarineen ovat keksineet Suomen, oman kotimaansa, haukkumisen ja Venäjän ylistämisen - päästäkseen itse esille julkisuuteen. Joten, MVhörhöt sinne rakastamaansa Venäjälle Bätmänneineen ja Molareineen saisi lähettää.

    1Äänestä

Jessica - ei mene läpi. Se että hän on muutenkin (ajoittain) työkyvytön - hän ei voi repiä mitään työkyvyttömyyseläkettä toiselta toimittajalta.

Suomen vääryyslaitos: häpeä, ettäs kehtaat.

"Asianajajat" tekee rahasta mitä tahansa ja oikeuslaitos - on kuin nenästä vedettävä pässi.

Ilja ei voi saada tuomiota.

Koko jahti on buustattu muutaman pillerikauppiaan
tuotosten voimalla. Kun Ilja saadaan "pois pelistä"
todennäköisesti huumeet laillistetaan ja päättäjät saa rellestää kuin siat pellossa.

Media on valitettavasti ainoa - joka pistää enää jarruja päättäjien hillittömyydelle.
Joskus se valitettavasti buustaa omaa maksettua asiaansa. Kuten MTV myy Natoa ja kokkareita.

Mikään ei valvo päättäjän toimia- valitettavasti Suomessa ei ole edes riippumatonta
oikeusasiamiestä. Sipilä ja niinistö on kummatkin kävelleet sen toimiston läpi ja tampanneet sen lättyyn.

Teidän pitäisi kiittää MV - lehteä.

Äänestä

Tuossa oli asiaa

Äänestä

Yleisen petoksen aikoina totuuden kertomisesta tulee vallankumouksellinen teko?

2Äänestä

Käräjäoikeudessa Jessikka Aro tuomittiin huumausainerikoksesta eli rikoslain perusteella:
"Myy, välittää, toiselle luovuttaa tai muulla tavoin levittää tai yrittää levittää huumausainetta".

Jessikka Aro lisäksi myönsi luovuttaneensa huumeita ainakin yhdelle henkilölle.
Mutta tämä annettu tuomio perustui pelkästään syytettyjen kertomuksiin, ei esitutkinnassa selville saatuihin seikkoihin.
Siis, onko edes tutkittu, oliko huumeita käytetty, myyty, kaupattu, välitetty enemmänkin ???
Miksi Ylen toimittaja"huumehörhö" päästettiin kuin Jees sika veräjästä?

1Äänestä

Mitäs se Nilja oikein näyttää? Siitä voi rapsahtaa lisää kakkua oikeuden halventamisesta.

1Äänestä
  • Höh, Etkö pöhkö ole kuullut,
    Se Ylenantaja tyhjäntoimittaja Jees sika Aro on eristetty ja piilotettu sermien taakse.

    2Äänestä

Ylen toimittaja-ämmän ulina on huvittavaa.

3Äänestä

Näyttää pitävän kiirettä Pietarin trollipajalla näinä päivinä.

1Äänestä

No nyt tuomio on annettu eikä edes epäillä, että kiihoitusta kansanryhmää vastaan ei olisi tapahtunut. Turun terroristin tunnustuskaan, ei saanut tuomitsemaan mediaa jo ennakolta.
Että silleen.

2Äänestä
  • suomi antoi saksalle 6 juutalaista II maailmansodan aikaan
    myönnytyksenä sakujen KOMENTAESSA ja suomalaisten pelätessä kakat housussa niiden vihaa.

    Onkohan Ilja uhri saksalaisten "vihapuheen kitkemiskampanjalle!?
    EU hiillosti suomea tuomitsemaan "vihapuhetta" ja
    tää taitaa olla taas se 6 juutalaista sakuille.
    Jessika kirkuu sermin takana ja syyttäjä on jolkottanu kuola poskella
    vuosia pitkin maita ja mantuja. WTF?

    jessika ei ole mikään syytön osapuoli tässä keississä.


    Onhan se törkeää, että narkki ampuu "vaningossa" kaveriaan otsaan eikä saa edes tuomiota.
    11 vuotias olikin itse suostuvainen, huumeet pitäisi THL:n mielestä laillistaa
    Turun puukottajaa "epäillään" ja MUTTA

    Ilja tuomitaan jo etukäteen ja mistä?

    Historia toistaa itseään ja osin menee yhä hullummaksi.
    Erikoiset mittasuhteet.
    Tää koko keissi haisee pahasti.

    Kaikki on ylösalalaisin ja backwards

    1Äänestä

  • MV-lehden totuus-paljastuksista kiihoittui läpeensä Akka Orpo!
    Akka Orpoko tässä onkin se taustalla piileskelevänä Taka-Orpo-Piru.
    AkkaNiina Orpo-Känniainen käskyttää OrpoUkkoaan, jonka on pakko nyhverönä totella ihan niinkuin kiihottunutta narttua totellaan.

    Äänestä

Suomalaisilla alkaa olla korkea aika tarttua tositoimiin, jos meinataan etteivät matuterroristit hyysäreineen tuhoa sitä vähää mitä tästä jo raiskatusta sivistysvaltiosta on jäljellä.

Äänestä
  • Olisiko jo aika alkaa koota omia joukkoja kaiken varalta. ?

    Äänestä

Eiköhän tuokin ole jo aika malkainen juttu aika ihmeellisesti neitokaiselle kalja maistui terassilla viime viikonloppuna eikä pelosta tietoakaan

https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Asianajaja-Ylen-toimittaja-ei-uskalla-kävellä-kadulla-Suomessa-– Hänen-elämänsä-on-tuhottu/1213015

Ja tuo järjetön 140 000 perusteeton korvausvaatimus nettikirjoittelusta jos tuuban julkaisija olisi ollut TV tai aikakauslehdet vaatimuksella olisi freimit ei muuten. Piilottelu sermin takana ym. Onko Aron asianajajakaan tässä maailmassa?

Äänestä

Sananvapausoikeudenkäynti ja todistetaan piilosta (sermin takaa)?

Äänestä
  • Alkoi uusi oikeuskausi, nyt todistaja voi olla kuka tahansa sermintakana, vaikka maksettu.

    Äänestä

Iljetykset eivät tuota mitään lisäarvoa tasavallallemme.

Äänestä

Höppänää pidetään verhontakana, muutoin todistuksella ei ole mitään oikeutusta eikä vaikutusta pöpin todistajan mielentilan julkitulosta.
.
Nyt kaikki hullut ja narkit voidaan käyttää hyväksi sananvapauden ym. kansalaisoikeuksien riistämiseksi. Leitetaan vain sermi eteen niin homma hoituu.

Äänestä

Tähän+mennessä+Jessikkalla+on+kaksi+kannetta+Janitskinia+vastaan,+"Vainoaminen"+ja+"Törkeä+kunnianloukkaus."https://psv4.userapi.com/c848024/u331558566/docs/d12/10a14dfccd3c/Haastehakemus_R18_2817.pdfhttps://psv4.userapi.com/c834604/u331558566/docs/d6/d56786bdc7f2/Haastehakemus_R18_4821.pdfTäältä+Jessikkan+papereista+löytyy+hieno+lausekokonaisuus+jolla+tehdyn+teon+karmeutta+kuvaillaan:"Johan+Bäckmanin+Jessikka+Aroon+kohdistaman+menettelyn+edellä+kuvatut+yksittäiset+osateot+muodostavat+yhtenäiseen+motivaatioperustaan+perustuvan+yhtenäisen+kokonaisuuden.+Bäckmanin+toiminta+on+ollut+pitkäkestoista+ja+laaja-alaista+ja+se+on+aiheuttanut+Arossa+pelkoa+ja+ahdistusta."Kolmas+eilen+keskiviikkona+luettu+syyte+on+"Kiihottaminen+kansanryhmää+vastaan."https://psv4.userapi.com/c834502/u331558566/docs/d15/cb6b6ede4825/Haastehakemus_R18_4824.pdfKaikissa+kolmessa+on+melkomoista+lööperiä+perustelua.+Jos+näillä+kanteilla+ihmiselle+saadaan+langetettua+1+v.+8+kk+tuomiot,+niin+kyllä+muuttuu+silloin+suomalaiset+oikeuskäytännöt+kerralla,+ainakin+noin+80%+verran+kireämpään+ja+lehdistön-+ja+sananvapautta+kiristävämpään+suuntaan.

Äänestä
  • Hyy säri- kan sanryhmä näyttää olevan nyt sairaan kiihottunutta, suorastaan kuin villilauma kiimaisia ema koita ja ihme elu koita.

    Äänestä

herrojen kivuliaat rötökset, joita piilotellaan keinotellen lakien suojissa. ei yksi mies voi maata kaataa, on pakko olla suurin osa tositietoa,jota ketkuherrat ei kestä.

suuri syy on sananvapauden riisto pakolla vajakki-suvakkien ja ketkuherrojen avulla.

Äänestä

Ryssälaumalle on kova paikka, kun Suomessa noudatetaan Suomen lakia. Putin ei ole meidän lakikirja teidän yrityksistä huolimatta koskaan.

1940-luvun alussa tiedettiin, mitä näille Niljoille on tehtävä.

Äänestä

Tahtoisin todistamaan Iljan oikeudenkäyntiin. Kohta 1 ) kertoisin kaikki itseeni kohdistuneet vääryydet työelämässä ja esittäisin n. 110 mapillista valituksia ja sähköpostia joita vuosien mittaan olen käynyt samoista asioista jatkuvasti 10 vuotta eri instanssien kanssa.

Kohta 2) kertoisin, että iljaa vainotaan ja kertoisin, miten poliisi on toiminut. (ikäänkuin poliisi ja oikeuslaitos ei tietäisi itse iljan karkailemisesta ja toimenpiteistä, mitä on tehnyt.)

kohta 3) haukkuisin muut suomalaiset paitsi meidän oman Iljan ystävien mielenterveyseläkeläiset ja juopot. Todistaisin, miten vain me olemme oikeassa.

On käsittämätöntä, ettei Iljan asianajaja laske minua ääneen, vain noin kolme päivää pitäisi varata aikaa, jotta saisin todisteeni esitettyä ja Iljan vapaaksi.

Tunnen Suomen lain, me mv-lehden lukijat tiedämme. Kaikki fb-tunnuksillaan törkeyksiä esittäneen kommentoijat mv-lehdessä ovat suvakkeja, he ovat huvitelleet tappouhkauksilla ja rivoilemalla, osa tunkeutunut jopa miekkareihiin omalla naamallaan puhumaan samoja kerrasta toiseen.

Äänestä
  • Ihan hyvä huomio. Suomen oikeuslaitos ja viranomainen ei tutki eikä tuomitse tällaisia rikoksia kuin nyt on käsittelyssä. Eikä tätä farssia voi perustella sananvapauden rajoilla, ei sillä, että tähän on sotkeutunut myös Venäjäkytköksillään joku Pacman, joka syö pisteitä ja väistää haamuja. Tämä ei voi olla yksinkertaisesti kuin pahaa unta!

    Vaikka kuinka perustelisit, ettei tämä oikeudenkäynti ole kuin totaalisen eriarvoistamisen huipentuma, niin on monesti jo huomattu ettei täällä tuomita asioita järjellä. Olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka joku viisaampi yrittäisi selittää, kuinka tämä farssi edistää kansalaisten yhdenvertaisuutta lain edessä. Vai kävisikö siinä niin että norsunluut natisisivat?

    En tätä Aroa tunne (terveiset sinnekin) eikä mulla ole mielipidettä hänestä, mutta tämä pohjanoteeraus on jotain aivan käsittämätöntä ja tekee oikeusjärjestelmän entistä naurunalaisemmaksi. Mutta sitähän täällä halutaan. Kun ihmiset eivät enää luota järjestelmään vaan vetävät leikiksi, viranomaislaitoksen on helppo tehdä mitä ratkaisuja lystää, ja asia voidaan vain kuitata pelkkänä kritiikkinä eikä aiheena toimenpiteisiin.

    Toisaalta nyt voidaan havaita myös se, että siellä viranomaisen taholla saadaan jotain aikaiseksikin, jos vain halutaan (useimmiten ei haluta). Kaikki muu on pelkkää veruketta. Kun on nyt kaikenlaista hömppää viimeaikoina käsitelty oikeudessa, niin onkohan näistä uhreista koskaan kukaan oikeasti tullut vainotuksi tai ahdistelluksi tai yhtään mitään muutakaan? En minä siitä tiedä, mutta ihmettelen vain sitä, kun itsekin tullut kaikenlaista rankkaa koettua eikä koskaan mikään ole antanut viranomaisen puolesta aihetta yhtään mihinkään, Melkoisen korkealla saa siis kynnys olla, joten varmaan kyseessä jotain todella tähtitieteellistä. ja korkealentoista, ettei tällainen tavallinen turveaivo siitä mitään ymmärrä.

    Se, että itse kokee oikeutta, ei välttämättä tarkoita, että koko kansa kokee oikeutta ja oikeusjärjestelmä toimii. Kyseessähän voisi olla vain psykologinen harha,: vedetään liian pitkälle vietyjä päätelmiä ja yleistyksiä, jostakin omaa elämää koskevasta seikasta. Sen sijaan se, että itse kokee vääryyttä, yleensä tarkoittaa, että järjestelmässä on varmasti jotain vikaa. Tämä onkin jo ihan looginen tosiasia; olettaen vain, että vääryyden kokemus on aito.

    Induktiiivinen päättely "koen oikeutta, tämä maailma ja maa ovat oikeudenmukaisia" ei ole välttämättä validi ajattelutapa eikä yksittäinen kokemus luotettava yleistyksen peruste, vaikka kyseessä olisikin kansanedustaja. Kansanedustajan voidaan jo asemansa perusteella olettaa olevan nykyisen kaltaisessa järjestyksessä parempiarvoisessa asemassa kuin tavallinen kansalainen. Eli tämän maan oikeusjärjestelmän toimivuus on käytännössä yhden joukon ratkaistavissa ja määrättävissä ilman sen kummmepia perusteluita. Jos he kokevat oikeutta, halleluja muidenkin saama kohtelu on pakostikin oikeutta! Kyseenalaistaa et saa tai ainakaan et oikaisua vaatimallasi tavalla.. Jos tarkkaan ajattelee, tässähän se heidän "oikeutensa siemen " tulikin... Sinun on ajateltava samalla tavoin kuin me, koska me olemme aina ja iäti oikeassa kokemuksinemme.

    Äänestä

Taitavat isot herrat käyttää neiti Aroa bulvaanina saadakseen mv-lehden loppumaan ,eivät halua omalla nimellään ryvettyä oikeudessa. Ymmärtäisi, jos Mvtä syytettäisiin vaikkapa siitä kuuluisasta rasismista ,mutta nyt suurin synti onkin YLEn toimittajan kunnian loukkaaminen.Niin pilalle neiti Aron elämä on asian johdosta mennyt ,että pelkoaan lievittääkseen näkyy päivittäin käyvän MV-lehteä vastaan kamppanjaa twitterissä.

Äänestä
  • Asia nyt vain alkoi Aron kunnianloukkauksella. Se ei ole kuin n. 1/12 osa oikeudenkäyntiin liittyvistä asioista.
    Te kaduilla huutava joukko olette h uvittavia, Aron jutut sinne tai tänne, se ei keskaribaarien elämää ole mitenkään minnekään suuntaan heilauttanut. Papukaijana vaan perässä -

    Onhan syytteissä myös kiihoittaminen kansanryhmää vastaan, mikä on sitä kaipaamaasi rasismista syyttämistä.

    Äänestä

  • papukaijojen.kuoro kirjoitti:

    Asia nyt vain alkoi Aron kunnianloukkauksella. Se ei ole kuin n. 1/12 osa oikeudenkäyntiin liittyvistä asioista.
    Te kaduilla huutava joukko olette h uvittavia, Aron jutut sinne tai tänne, se ei keskaribaarien elämää ole mitenkään minnekään suuntaan heilauttanut. Papukaijana vaan perässä -

    Onhan syytteissä myös kiihoittaminen kansanryhmää vastaan, mikä on sitä kaipaamaasi rasismista syyttämistä.

    En ole kadulla huutanut ja keskikaljabaarissa en käy ,kun en käytä alkoholia.Sis mieletsäsi ei saa epäillä kyseisen oikeudenkäynnin taustoja.Itse näytät hyväksyvän papukaijana kritiikittömästi syyttäjän ja Aron näkemykset.Pysy uskossasi vahvana

    Äänestä

Odotan näiden vainottujen totuuden puhujien vankila-aikoja. Kenties Janitskin kirjoittaa Taisteluni teoksen. Tarvitaaan lisää kumiveneitä Välimeren yli seilaamaan, ennenkuin valtaväestö ymmärtää, että Euroopassa on käynnissä islamin laajenemispolitiikka, Normandian maihinnousua pahempi hyökkäys.

Äänestä
  • Nyt olis taas Hitlerille hommia. !

    Äänestä

  • Dystopinen skenaario:
    Sekös ulkoiselle vallalle sopisi, pääsisivät vapauttamaan Suomen uusnatsien ikeestä.

    Mutta, että dystopinen skenaario ei toteutuisi - pitäähän meidän itse hoitaa oma tonttimme ilman ulkopuolista apua. Jos luovutamme vallan uusnatseille - se oikeuttaa ulkoisen vallan intervention.

    Jotenkin tuntuu siltä, että jokainen uusnatsi on tavallaan ulkoisen vallan vaikutusyrityksen toimijoita. Kiero juoni.

    Äänestä

Oikeuslaitoksen mielettömyys on menneyt jo ylitse.
.
Iljan tuomitsemisen tarve on pakottava oikeusjärjestelmälle.
.
Todellinen oikeus ei ole tässä tapauksessa tärkeä, pääasia on tuomio, siihen kyllä syy keksitään.
.
Oikeudelle Iljan tomitseminen on pääasia, ei syyt, siitä kertoo jo sekin, että sermintakaa piilosta todistamaan päästetään mieleltään ailahteleva huumetuomittu.
.
Todistaja on itse sanonut mielenrauhansa järkkyneen häneen kohdistuneiden medioissa esille tulleiden faktojen johdosta.
.
Todistaja katsoo, ettei kenelläkään ole oikeutta kertoa hänen rikoksistaan ja terveydentilastaan,
hän väittää sellaisen olevan "vainoa".
.
Yle on aktiivinen suojelija todistajalle ja valeuutisten levittäjä omalta osaltaan.
.
Yle suojelee huumetuomittua. Yle on asemoinut itsensä Janitskinia vastaan.

Samon lehdistötukiriippuvaiset mediat on pakotettu uutisoimaan samankaltaisesti ja olemaan ns. "yleisenmielipiteen" puolella, joka on heidän itse itselleen luoma käsite.
.
Tämä "oikeustapaus" on jo nyt, ennen tuomioita pelkkä farssi.

Äänestä

Bäckman sekoitettiin Janitskin-tapaukseen psykologisista syistä, sillä hänen ottaminen tehostaa oikeuslaitoksen ja syyttäjän osaa.
.
Bäckman on lyömäase, tarkoituksena sekoittaa Suomalaissyntyinen Ilja Janitskin Venäläisten osallisuudesta trollaamiseen ym., joista ei ole minkäälaisia todisteta esitetty.
.
Näin Bäckman-korttia pyritään käyttämään MV-leheä vastaan tavoitteena "venäläistää" kyseinen media ja siten edelleen vaikuttaa uskottavuuteen YLE-HS-mafian puolustamisessa.
.
MV-media on kuitenkin aina tehnyt julkaisunsa pääasiassa jo muissa julkaisuissa esitetyistä jutuista, jotka on perustuneet valheelliseen tietoon tai pyrkimyksenä salata ja estää totuuden tulo julkisuuteen.
.
Valtamedia, joka on täysin valtaapitävien Suomalais-"oligarkien" käsissä, joka ei pidä medioista, jotka paljastavat heihin liittyviä ja kohdistuvia faktoja.

Äänestä

Professori Kimmo Nuotio on roudattu YLE-päivänkasvoon puolustamaan YLE:n ja HS-mafian olemassa oloa.
.
Toimittaja lässyttää sen kun ehtii "valemedioista" ja "vihapuheesta".
.
Kansalaisia aivopestään näillä valtaapitävien esilletuloilla myötämielisiksi buudeleiksi.

Äänestä

Suomi on sananvapeuden ja ihmisoikeuksien edelläkävijä.
.
????????????????

Äänestä
  • Toistamieltä olevat vankilaan........sananvapautta. ?

    Äänestä

  • Ei taida olla. Itse asiassa Suomen kyseenalaisena saavutuksena taitaa olla esitutkintojen mielivaltainen rajoittaminen "oikeuslaitoksen kuorman vähentämisen nimissä" ja turhien oikeudenkäyntien karsimiseksi (LUE: ihmisoikeuksien mielivaltainen rajoittaminen). Turhauttavaa, että joutuu kritisoimaan järjestelmää, vaikka todellinen ongelma on ihmiset siellä takana. Samalla kun kansalaiselta vaaditaan juristia tarkempaa laintuntemusta ja mahdollisuutta valvoa oikeuksiaan, viranomaistehtävää hoitavat henkilöt saavat tehdä mitä lystää ja kaikki kaatuu rikosuhrin vahingoksi.

    Tämä nykyinen touhu hipoo naurettavuudessaan jo taivaita. Omituista se, ettei rajoittamiseen käytännössä tarvita tarkempia ja täsmällisempiä perusteita ja näyttöä. Argumenttina toimii rajoittamisen peruste itsessään. Kukaan ei valvo, että täyttyykö perusteen edellytykset tosiasiassa vaan voidaan lätkäistä peruste ja hoosianna se on laki!

    Esimerkiksi Hakkaraisen viimeisin oikeudenkäynti on lähinnä surkuhupaisa vaikka ehkä olisikin aiheellinen. Samanlaisia rikosilmoituksia karsitaan tavallisen kansalaisen oikeuksista piittaamatta. Lähinnä paremman perheen väki tai nämä "väärien rikosilmoitusten" tekijät läpäisevät seulan. Ihmettelen, miten se on edes mahdollista, kun seulan pitäisi olla tarkka. Sitten teeskennellään ettei meillä ole ongelmaa; no ei ole, kun minkään ei anneta päätyä oikeasti kriittisesti tarkasteltavaksi.

    Olisi kiinnostava tietää, mikä siinä paremmassa väessä on niin paljon parempaa, että heidän rikosilmoituksensa päätyvät oikeusjärjestelmän käsiteltäväksi. Yleensähän saa vain roskasakin mainetta, kun kehtaa ilmoittaa itseensä kohdistuneista rikoksista. Ei ainakaan rikoksen uhriksi joutuminen voi tarkoittaa huonommuutta parempaan väkeen nähden, koska onhan heidänkin ilmoittamansa rikokset "heikommuuden ilmaisuja", Vai onko niin, että parempi väki osaa ja heillä on paremmat edellytykset käyttäää järjestelmää hyväkseen?

    Äänestä

Ylen röyhkeys on kyllä vailla vertaa. Uutisissa Jansitskin ja Bäckman yhdistetään ylen 'toimittajan' Jessikka Aron kunnianloukkaussyytteelä ja luodaan mielikuvaa Venäjältä johdetusta toiminnasta.
Ja heti seuraavana 'uutisena' kerrotaan että tutkimksen mukaan Suomessa luotetaan uutisiin eniten maailmassa(!).
Voi pyhä yksinkertaisuus!
Luullanko siellä ylellä tosiaan että kaikki idiootimaisuudet uskotaan kun ne esitetään uutisina?
Tällainen toiminta ylittää jo kaiken tragikoomisuudenkin rajat.

Äänestä

Pienen oikeussalin valitseminen oli epäonnistunut ratkaisu.

Julkisuusperiaatteen mukaan kuka tahansa voi mennä seuraamaan julkista oikeuden istuntoa.
Ruoholahden oikeustalolla päätettiin keskiviikkona kuitenkin priorisoida median edustajia.
Ovella tarkistettiin pressikortit ja henkilöllisyystodistukset. Silti moni mediankin edustaja jäi ulkopuolelle.
Tämä vaikuttaa aiheen käsittelyyn suomalaisessa mediassa, koska uutiset on kirjoitettava oikeuden asiakirjojen perusteella (!?) ilman mahdollisuutta seurata istuntoa.

Oikeuden puheenjohtajalle tarjottiin isoa salia, mutta hän valitsi pienen.

( Ja vain täydellinen idiootti tekee saman typerän virheensä heti uudestaan )

Äänestä
  • Kyseessä on oikeudenkäynti ei iltamat. Muutaman valtakunnanpelle saa tuomion tekemistään kolttosista, eipä aihetta suureen saliin. Toivottavasti pääsevät edes hetkeksi kuokkimaan ja muistavat ottaa riittävästi tummelia mukaan.

    Äänestä

  • Miten oikeudenkäynnin erotat Iltamista?
    Vahvat iltamavaikutteet ilmassa.

    Äänestä

  • Tokihan iltamissa ja tuomittavissa on yhteistäkin - pellejä esiintyy molemmissa.. Nämä pellet pitää laittaa lavan sijaan häkkiin ja tuomita kolttosistaan.

    Äänestä

Just joo, tämäpä onkin " vakavaMedia " ja "Toivotaan toivotaan" "laamanni"

Helsingin käräjäoikeuden laamanni Tuomas Nurmi ei pidä hyvänä sitä, että median edustajien pääsyä julkiseen oikeudenkäyntiin rajoitetaan. Nurmen mukaan esillä oli myös useita salivaihtoehtoja.
Istunnon puheenjohtaja on kuitenkin se, joka päättää näistä seikoista, ja tähän ratkaisuun hän on päätynyt.
Sitä, millä perusteella, en lähde arvailemaan.Istunnon puheenjohtajaa käräjätuomari Mitja Korjakoffia ei ole toistaiseksi tavoitettu kommentoimaan ratkaisunsa syytä.
- Jos useita vakavan (?!) median edustajia on jäänyt salin ulkopuolelle, tilanne ei ole hyvä. Ei näin saisi käydä. Toivottavasti tällaiset tilanteet eivät pääse toistumaan (!?) ,
laamanni Nurmi toivoo.

-Noh Laamanni ?!, Toistui heti !!!
Vieläkö "Toivotaaan Toivotaaaaaaan" ?

Äänestä
  • Toivottavasti ei maanantaina toistu, se olisi jo kolmas kerta.
    Vai pitäisikö tehdä jotain..... arvon laamanni ?
    Vai vain
    "Toivotaan, toivotaan....toivotaaaaaaaaan....... että joskus saamme toisenlaisen maan - ja rehellisen oikeuden ja laitoksen.

    Äänestä

Saapa nähdä,kumpi saa kovemman tuomion..A Bouanane terroristisina tehdyistä murhista vai Janitskin Ilja sananvapautensa käyttämisestä toisin kuin yhteiskunnan hyväksymän ja "virallisen" ajattelumallin mukaan saisi tehdä?

Äänestä

Olen melko varma, että ajan saatossa nämä MV:n taustapuuhaajat päätyvät jokainen vuorotellen oikeuden eteen ja hyvä niin. Kyllä heillä on vielä nyt intoa postata Facebookissa ja VK:ssa, mutta kyllä se siitä laantuu, kun alkaa haastetta tulemaan kirjoittelusta.

Äänestä

Iljankin tapaus sen osoittaa kuinka russofoobisissa länsimaissa ei ole todellista sanan- ja lehdistönvapautta.

Länsimaiden mediat eivät saa esimerkiksi kertoa sanaakaan siitä kuinka Putin on edistänyt niin maailmanrauhaa kuin koko Venäjän ja kaikkien venäläisten hyvinvointia ja vaurastumista. Ne kaivelevat vain valeuutisia solvaamaan kaikkea oikeudenmukaisuutta ja totuudellisuutta.

Äänestä

Mä jumala iljA teille, olette kuin jotain hihhulilahkolaisia jotka odottavat jeesusta öljyt lampuissa. Arolla on oikeasti syytä kyllä ä kun kiihoittu eet joukot ovat hänen kimpussaan. Iljaa puolustaa koivu, te muut hankitte vain sakkoja niskaanne kun ette osaa herjaamista lopettaa.

Äänestä

Yle uutisoi juuri tänää, kuinka Oxfordin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan suomalaiset LUOTTAVAT mediaan.
Keitähän suomalaisia tässäkin on haastateltu ja kysyttiinkö minkä maan mediaan luottavat ja miksi tutkimus piti teettää Oxfordissa saakka?
Taas yksi uskomaton uutinen valemedialta, jonka pitäisi olla neljäs valtiomahti ja vallan vahtikoira, mutta onkin vallan puudeli.
No eräänlaista valtiomahtia se salailu ja peittelykin on, täyttää hyvin nykyisenkin hallituksen ja eduskunnan tavoitteet

Mutta kun on kyse suomalaisista niin salailu ja piettely on kaukana.
Janitskinin ja Sillanpään jutut kyllä vedetään esiin muita puuttuvia uutisia peittelemään, nämähän ovat suojavärittömiä suomalaisia, niistä kelpaa retostella maailman tappiin kaikkine käänteineen vaan olisipa kyse suojavärillisestä, jutun juurta ei löytyisi etsimälläkään.
Sen sijaan vastamedian julkaisemana kyseiset uutiset olisi voitu vierittää rasismin nimissä ja vaikkapa Janitskinin kuormaan.

Eilen juuri uutisoitiin iltiksessä suunnattoman suuresta huumelöydöstä itäkeskuksen suunnalla, mutta ei sanan sanaa siitä, keitä olivat pidätetyt, ainoastaan, että pidätettyjä oli useampia.
Jos olisi tässäkin ollut joku suomalainen sillanpää, niin siitä olisi saanut reviteltyä mahdottoman isot otsikot ja lööpit, palstantäytettä moneksi viikoksi.

Äänestä

> Onhan syytteissä myös kiihoittaminen kansanryhmää vastaan,
> mikä on sitä kaipaamaasi rasismista syyttämistä.

Mutta juuri tältyä osin on näyttö kaikkein olemattominta. Suurin näyttö kuulemma on, että Janitskin ehdottanut koirien päästämistä irti, jos pelottaa päällehyökkääjien vuoksi.

Tuo on niin ylimalkainen lausuma, että vaikea tuota on osoittaa rasistiseksi kiihottaiseksi nimenomaan ja yksistään vain mulattivärisiä päällekarkaajia vastaan.

Mustien täytyy saada käydä naisten päälle, ilman estämisiä, jotta tasa-arvoinen syrjimättömyys toteutuu.

Äänestä
  • Koirat irti.... Tuosta kiihottuu korkeintaan joku, jolla on "unelma" koiriin tai muihin eläimiin sekaantumisesta.

    Äänestä

Käräjäoikeuden tuomarin nimi on Mitja Maria Korjakoff. Tämä on totta. Kuinka on mies voinut saada tuollaiset etunimet?

Äänestä
  • Hevonen on taas kaupungissa

    Äänestä

Jo toista sataa kommenttia varmasti kesäkuun kuumin uutisaihe

Äänestä

Islamisti-Puukkojunkkari naureskelee käräjillä, oikeuslaitos näyttä pelkältä hampaattomalta mummolta.
Ilja Janitskia vainotaan ja lyödään olantakaa pelkistä totuudenmukaisista pehmeistä sanoista.
.
Herää kysymys......mitä Janitskin on vainonnut ? , onko todellinen vainoaja sittenkin Aro ja hänen taakseen asettautunut YLE. ?

Äänestä
  • Elinkautinen oli liian vähän - oliko kovempiakin vaihtoehtoja ? Häviä vajakki maa ei sinua kaipaa.

    Nämä pellet ovat syyllistyneet rikokseen ja siitä myös tuomitaan vaikka vajakit muuta vaativatkin.

    Äänestä

Aro ja ns. media ovat itse aloittaneet parjauskampanjan mv-jengiä vastaan pilkaten ja halveksuen heitä.

Nyt kävikin niin, että ovat saaneet samalla mitalla takaisin, mitä ei ole koskaan tapahtunut Suomen historiassa. Siksi Janitskin tuskin pääsee elävänä vankilasta. Juttua pitkitään mahdollisimman pitkäksi, että koko skene hajoaisi.

Syyttäjä on vaatinut 1,8 vuotta. Jos tuo menee läpi, niin Janitskin on ollut vangittuna jo 10kk joten ensikertalaisen hän olisi jo vapaana. Varmasti ei pääse vapaaksi.

Miettikää: oikeuden tuomari ei sallinut Janitsikinille omia todistajia??? Vain syyttäjän todistajat sallitaan. Tämäkö on oikeutta??? ns. "objektiivinen" Media ei kirjoita tästä mitään, oliko yllätys?

Tällainen on Suomen "oikeus" kun käydään oikeutta "vääriä" mielipiteitä esittäviä vastaan.

Huom! Tässä ei edes otettu kantaa itse asiaan, vaan sen käsittelyyn. Saako Janitskin oikeudenmukaisen käsittelyn? Jo nyt on paljastunut, että ei saa. Tämä ei huolestuta meidän oikeusoppineita, jotka mielellään kommentoivat kaikkea!

Tuomio on jo kirjoitettu valmiiksi kuten kaikissa näytösoikeuden käynneissä-

Äänestä
  • MV-jengiä saa, ja pitää, pilkata ja halveksua. Luku- ja kirjoitustaidottomia puupäitä koko sakki joka ei itse edes tajua omaa naurettavuuttaan.

    Janitskin ja pullea desantti Bäckman pitäisi teloittaa maanpettureina ja haudata johonkin hiekkamonttuun helvetin kauas korpeen.

    Äänestä

  • ryssänvihaaja kirjoitti:

    MV-jengiä saa, ja pitää, pilkata ja halveksua. Luku- ja kirjoitustaidottomia puupäitä koko sakki joka ei itse edes tajua omaa naurettavuuttaan.

    Janitskin ja pullea desantti Bäckman pitäisi teloittaa maanpettureina ja haudata johonkin hiekkamonttuun helvetin kauas korpeen.

    Oletkos jo itse kaivanut kuopan itsellesi. Olemme tulossa jo. ?

    Äänestä

  • Mitä sä oikein valehtelet? "Oikeuden tuomari ei sallinut Janitskinille omia todistajia."
    Ilja itse oli asianajajansa kanssa päättänyt ettei todistajia tarvita. Tämä tulee aivan selvästi kerrotuksi itsensä MV-median Korhoselta. Jokainen voi lukea vaikka Keskimäen facesta tai kuunnella MV-striimiltä.
    Juuri sinunlaiset törpöt paljastavat miten valheellisia väittämiä esitätte. Jos tarkoitus on olla Janitskinin puolella niin typerää tuollainen öykkäröinti jonka jokainen asiaa seurannut tietää pötypuheeksi. Suurin osa Janitskinin idoleista on päästään pimahtaneita idiootteja jotka vain tekevät Janitskinin naurunalaiseksi typerillä valheillaan.
    Luulette raukat auttavanne ja puolustavanne häntä, mutta itsenne ja samalla Janitskinin mokaatte. Ja vai kuolee se Janitskin nyt, buhahhahhaa, vittu et sä oot tyhmäääää.... 😂

    Äänestä

  • En ole Janitskinin puolesta jos nyt erityisesti vastaankaan... Silti tämä oikeudenkäynti on kaikessa irvokkuudessaan juuri sellainen pohjanoteeraus, mitä Suomen oikeusjärjestelmän rappiolta voi juuri nyt parhaimmillaan odottaa. Normikansalaisen ilmoittamiin vakaviinkaan rikoksiin poliisi ja muu viranomainen ei ehdi vastata tai pidä niitä edes merkityksellisinä. Tarjotaan ei oota ja rikoksia yritetään saada jopa pois rangaistuksen piiristä samalla, kun osa on jo käytännön tasolla oikeastaan "dekriminalisoitu". (Tämä ei tietenkään jokaisessa tapauksessa pidä paikkaansa.)

    Samalla kun vedotaan rahan ja resurssien puutteeseen ilmestyy yht' äkkiä verovaroin hatusta median voimalla ajojahti, joka kulminoituu oikeudenkäyntiin, jossa ei ole tarjota mitään merkittävää. Merkittävimpänä syyte kunnianloukkauksesta, jota on perinteisesti pidetty vähäisenä rangaistavuuden osalta. Kun tässä nyt ollaan ratkomassa sananvapauden rajoja, niin olisi veronmaksajana mielenkiintoista tietää, mitä tällä oikeudenkäynnillä on tarjota tavalliselle kansalaiselle.

    Eikö kunnianloukkauksella ole yleensä tarkoitettu sellaista tekoa, jossa saatetaan väärä tieto jonkin joukon tietoon niin, että väärä tieto aiheuttaa vahinkoa teon kohteeksi joutuneelle? Korvausvaatimus ja ulkomaille suuntautunut ajojahti osoittaa, että melkoisen vakavasta kunnianloukkauksesta siis kyse. Olisikin mielenkiintoista tietää, kun en ole pääässyt tämän kunninanloukkauskampanjan yleisöksi, että mistä oikein on kyse, ja mistä tässä oikein maksetaan. Miten ihmeessä jonkun kunniaa voi loukata niin vakavasti, että lähdetään ulkomailta saakka jahtaamaan.

    Mitäköhän sanoittaisiin, jos tekisin rikoksilmoituksen kunnianloukkauksesta, ja ehdottaisin viranomaista vaatimaan tekijää ulkomailta oikeuden eteen? Taitaa parodiahorisontti paukkua jälleen oikein kunnolla. Ei tätä voi selittää sananvapauden rajoilla eikä venäjän trolleilla. On kuvaavaa, samalla kun henkeen ja terveyteen sekä omaisuuteen kohdistuviin rikoksiin ei puututa eikä niihin riitä intressejä, ja puhutaan kunninanloukkauksen dekriminalisoinnista, että vihapuhe on se suurin peikko, jota vastaan on verovarat ja intressit suunnattava. Taitaa kertoa vain siitä, millaisessa turvallisuudentunteessa ja hyvinvoinnissa vallankäyttäjien ja julkishallinnon piirissä eletään. Kaikki tulee lopulta kuin manulle illalllinen eikä tarvitse kokea sitä valtatyhjiötä, jossa toiset joutuvat elämään. Ihminen on hyvä vallankäyttäjä, mutta huono vastuuntäyttäjä, siihen kulminoituu alistaminen.

    Äänestä

  • Tuli vielä mieleen tämä paljon parjattu aktiivimalli... Omituista, että samalla kun ihmisestä tehdään passiivista sivustakatsojaa oman elämänsä merkittäviin tapahtumiin (mm. oikeusturva riistetään), alistetaan ja passivoidaan, niin sitten pitäisikin olla koko maailman Active Hero! Muutamat merkittävät tahot ovat omalla passiivisuudellaan osoittaneet selvästi, että tässä maailmassa pärjää hyvin myös täydellisellä passiivisuudella (jopa paremmin). Omasta puolestani voisinkin sanoa, mihin ne aktivointitoimenpiteet tulisi tämän nykyisen kohteen sijaan kohdistaa. Ja siellä olisi varmasti luudalle töitä.

    Äänestä

Käykääs katsomassa Alfastudion ohjelma:

Ilja Janitskin
AlfaStudio
Kausi 2018
, Jakso 18
Onko MV-lehden Ilja Janitskin modernin ajan mielipide- ja ajatusvanki? Tästä ja muusta keskustelevat AlfaStudiossa lakimies Ville Hoikkala ja MV-median päätoimittaja Juha Korhonen. Ohjelmassa haastatellaan myös Ilja Janitskinia. Ohjelma esitetty 31.5.2018.

Äänestä

Naton järjestämä ja rahalla ostama oikeudenkäynti, jossa on kaksi äärioikeistolaista usanisti-natottajaa , muka vastapuolilla, vaikka ovat oikeasti samalla puolella.

https://blogit.kansanuutiset.fi/maailmanparantajan-madonluvut/38-ovatko-valtamedian-toimittajat-munattomia-pelkureita/

Kysehän on pelkästä NATONÄYTÖKSESTÄ, jolla äärioikeisto-Yleisradio, hakee tavallisten ihmisten, varsinkin köyhien ja Vasemmistolaisten suomalaisten, SANAN- JA MIELIPITEIDENVAPAUKSIEN ESTÄMISTÄ SUOMESSA.

Teippiä suiden eteen - Se on tuon, KAHDEN ÄÄRIOIKEISTON USANISTI-NATOTTAJAN, Nato-Yleisradio-Aron ja Nato-mv-Janetskin VALEOIKEUDENKÄYNNISTÄ.

Tavoitteet tuolla näytöksellä, jonka nato on järjestänyt, ovat siis Sanan- ja mielipiteidenvapauksien estäminen, TIEDUSTELULAIN pakottaminen ja Jenkkien hyökkäysliittoon, Suomen kansan nettomaksajiksi pakottaminen.

Äänestä

Natofeministit ovat huonontaneet, juurikin Naisten asemaa Suomessa, pahiten koskaan, sitten 1900-luvun. Mielellään julkisuudessa, itseään feministeiksi tituleeraavat, äärioikeiston Nato-äärioikeisto-Yleisradio-Usanistiporvarit, ovat aiheuttaneet sen, että NAISTEN ASEMA ON, HUONONTUNUT RADIKAALISTI SUOMESSA.

Yleisradion Nato-usanisti-valefeministit, kuten Nato-usanisti-Janetskin, ovat samaa äärioikeistolaista, ISOJEN VEROPARATIISIRIKOLLISTEN etujenajajia. Tavoite siis, tuon oikeusnäytelmän taustalla, on siis ihan toinen, kuin mitä julkisuudessa esitellään. Se on oikeusvaltion romuttaminen Suomessa.

Eräät mielellään julkisuudessa, omia bisneksiä edistääkseen, feministeinä kekkuloivat, eivät siis ole mitään AITOJA FEMINISTEJÄ, vaan veropakolaissijoittajia, joiden omien etujen ajaminen, yleisesti naisten oikeuksia polkemalla, on pahentanut, raakaa taloudellista, fyysistä ja henkistä, NAISIIN kohdistuvaa väkivaltaa radikaalisti. Siinä heidän "saavutuksensa" todellisuudessa.

Naisunioniakin on pyydetty, ottamaan kantaa ja vetoamaan päättäjiin, köyhien naisten aseman parantamiseksi. Kyseiset feministeiksi itseään nimittävät, äärioikeiston NATOKAINALOISET, ovat vain pahentaneet NAISTEN ASEMAA SUOMESSA. - Pelkkiä Natosovinistien leikkikaluja siis, Naton kainaloisia siis, rahastamassa köyhyyteen pakotettujen naisten kustannuksella.

Äänestä

Naisunioni ei ole ottanut kantaa, tai vedonnut päättäjiin, KÖYHIIN NAISIIN KOHDISTUVAN taloudellisen, fyysisen ja henkisen väkivallan estämiseksi, koska NATONKAINALOISET, äärioikeiston populistiporvariNatofeministit, ovat omien taloudellisten etujensa ajamiseksi ja saadakseen sääliseksiä natosovinisteilta, estäneet KÖYHIEN NAISTEN ASEMAN PARANTAMISVAATIMUKSIEN, todentumisen konkreettisina tekoina.

Äänestä

Tämä on vain systeemiä

Yhdysvaltain puolustusvoimat tekee sotilaista koneita ja robotteja riisuen näiltä ihmisoikeudet ja tunkien valvovat mikrosirukamerat korvan taakse ihmisyys on kaukana kun puhutaan sodasta amerikkalaisesta näkökulmasta


https://youtu.be/3fBaFQk6aE0

Äänestä
  • Tästä tuleekin mielenkiintoinen ajatus pidemmälle vietynä. Silloin kun robotit ja koneet valvovat ja suorittavat viranomaistehtäviä, on entistä vaikeampi välttyä mielivallalta. Muutaman kerran tullut kohdattua eräiden virastojen automatisoituja vastauksia, jotka olivat perusteiltaan vääriä. Ei meinannut löytyä ketään, joka olisi purkanut perusteettoman päätöksen. Kukaan ei halunnut kyseenalaistaa automaattista päätöstä eikä kenelläkään tuntunut olevan valtuuksia. Mihinkä kaikki menee, jos ihmisen ohjelmoimat koneet tekevät päätelmiä hatarien tietojen ja analogioiden perusteella?

    Äänestä

  • Isoveliraivoo kirjoitti:

    Tästä tuleekin mielenkiintoinen ajatus pidemmälle vietynä. Silloin kun robotit ja koneet valvovat ja suorittavat viranomaistehtäviä, on entistä vaikeampi välttyä mielivallalta. Muutaman kerran tullut kohdattua eräiden virastojen automatisoituja vastauksia, jotka olivat perusteiltaan vääriä. Ei meinannut löytyä ketään, joka olisi purkanut perusteettoman päätöksen. Kukaan ei halunnut kyseenalaistaa automaattista päätöstä eikä kenelläkään tuntunut olevan valtuuksia. Mihinkä kaikki menee, jos ihmisen ohjelmoimat koneet tekevät päätelmiä hatarien tietojen ja analogioiden perusteella?

    Näin se menee...

    https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/201806192201024177_dx.shtml

    S24-kirjoitteluhistoriasi perusteella aletaan arkkua sovitella.

    Äänestä

Onneksi on yhteiskunnassa avoinmuutta ,Kultarannassa Sipilä ja Katainen kertovat juuri nyt näkemyksiään EUn tulevaisuudesta.Omasta vai meidän.

Äänestä
  • Kultarantakeskustelu määrittää puolueet "äärioikeistolaisiksi" vain sillä perusteella, jos on maahanmuuttokriittinen.
    .
    Siis maahanmuuttokritiikkiä ei saa tuoda esille, vaikka se on tämän hetken ja tulevaisuuden suurin EU:n käsiteltävistä kysymyksistä.
    .
    Kultaranta tukahduttaa sananvapautta, toimii ihmisoikeuksia ja lakeja vastaan kokoomuksen, kepun ja näiden muiden ns. "tutkijoiden" kanssa yhdessä.

    Äänestä

  • Tukahdutettu kirjoitti:

    Kultarantakeskustelu määrittää puolueet "äärioikeistolaisiksi" vain sillä perusteella, jos on maahanmuuttokriittinen.
    .
    Siis maahanmuuttokritiikkiä ei saa tuoda esille, vaikka se on tämän hetken ja tulevaisuuden suurin EU:n käsiteltävistä kysymyksistä.
    .
    Kultaranta tukahduttaa sananvapautta, toimii ihmisoikeuksia ja lakeja vastaan kokoomuksen, kepun ja näiden muiden ns. "tutkijoiden" kanssa yhdessä.

    Kultarannassa annetaan taas valtamedialle ohjeet mikä on hyväksyttävää ajattelua ja miten asiat pitää esittää.Kun toimii päättäjien tahdon mukaan ura etenee ja isoveli palkitsee.

    Äänestä

Ketju on pitkä ja lukaisin kiireesti läpi, jotan voi olla että samanlaista on ehdotettu jo.

Siis: MILLOIN näemme sen päivän, että arvovaltaisia imaameja kutsutaan oikeuden eteen vastaamaan puheistaan?

Siltä suunnalta kiihotusta ja vihapuhetta tulee solkenaan, ja HUOM!!! kenenkään estämättä tai kiinnittämättä huomiota. Jopa teeveessä on näytetty aiheesta dokumentteja, ihme kyllä.

Vastatkoon, ken tietää.

Odotan sitä päivää, että joku nostaa kanteen.

Äänestä
  • En tiedä näistä imaameista, mutta tuskin sellaista oikeudenkäyntiä koskaan tulee paitsi, jos joku sellainen sekaantuu tekoihin. Se ei sopisi poliittiseen linjaan. Koko oikeuslaitoksen ja viranomaisen toiminta perustuu pitkälti poliittiseen puolueellisuuteen ja valtamedian suosimiin aiheisiin. Tätähän voisi pitää jopa ppropagandana, että luodaan kuva kuinka viranomainen ja oikeuslaitos suojelee meitä jopa kunnianloukkauksilta. Vähäisenä pidetty rikos ja jopa kohdistunut sellaiseen henkilöön, jolta voitaisiin odottaa suurempaa sietokykyä kunnianloukkauksilta. Tuntuu, että oikeudenkäynti pyritään oikeuttamaan sadan tonnin korvausvaatimuksella sen sijaan että korvausvaatimus oikeutettaisiiin oikeudenkäynnissä. Tokihan intressien pitää painaa käsittelyssä mutta, koskaan en ole sellaisesta huomannut viranaomaisen kysyneenkään. Kaikki oikeudet poljetaan niin kuin niitä ei olisikaan.

    Äänestä

Janitskinilla ei ole Aanion tapaan 200 litran huumetynnyriä suojanaan, jolla voisi painostaa syyttäjiä ja tuomaria huumejengiläisten kylässäkäynnillä.
.
Huumeveikkona Aarnio saa kunnioitusta oikeuslaitoksessa hengenmenetyksen pelossa.
.
Janitskinilla rehtinä suorasekäisenä kunnonkansalaisena ei ole käytettävissä Aarnion kaltaisia puolustusmekanismejä oikeuslaitoksen julmureiden mielen tasoittamisessa.

Äänestä

Onko laitoksessa jotain huomenna .... hyyskämedia on nyt ollut hyyskänhiljaa.
Mahtuisikohan huomenna seuraamaan (oi)laitoksen puuhasteluja, jos siellä kävis ainakin täys istunnolla.
Mahtuisiko sinne Mitka KorjaKoffin kopperoon?

Äänestä

"Mulla on sata facebook profiilia käytössä" - rajakki avautuu miksi tulen saamaan paskaa niskaani somessa. Kai tuo oli tarkoitus pelottaa? Lähinnä sääliksi kävi.

Äänestä

"Mulla on sata facebook profiilia käytössä" - rajakki avautuu miksi tulen saamaan paskaa niskaani somessa. Kai tuo oli tarkoitus pelottaa? Lähinnä sääliksi kävi.

Äänestä

Eilen vapautui Aarnio ensi keskiviikkona Janitskin viikko sitten tuomarin langettama vankeus umpeutuu 27.06. eiköhän siihen mennessä istunnotkin ole jo istuttu. Toivottavasti Ilja saa nyt kämpän vaikka kalliosta ja hyvän urheiluharrastuksen että pääsee taas normaaliin elämään kiinni. Mikä on Rapido koiran kohtalo? jäikö se Espanjaan?

Äänestä
  • No ei kai se nyt Suomeen tule jäämään! :D Lähtee tuomion jälkeen pikaisesti takaisin kotiinsa Espanjaan/Andoraan jatkamaan bisneksiään...sieltähän saa sitten Suomen viranomaiset vinkua tuomittuja korvauksia, sakkoja ym.

    Äänestä

  • jourotisentäs kirjoitti:

    No ei kai se nyt Suomeen tule jäämään! :D Lähtee tuomion jälkeen pikaisesti takaisin kotiinsa Espanjaan/Andoraan jatkamaan bisneksiään...sieltähän saa sitten Suomen viranomaiset vinkua tuomittuja korvauksia, sakkoja ym.

    Portugali näköjään uutisen mukaan de-kriminalisoi kannabiksen käytön lääkekäyttöön, esim. syöpäsairaiden kiputuntemuksiin, joten eiköhän uusi isänmaa ole siellä.

    Äänestä

Iljalle: Putkaa, Linnaa ja Vankeutta.

Äänestä
  • Iljaa ei voi tuomita kokonaisuutena lain kirjaimen mukaan vaikka valtava valemedia tekee sitä koko ajan

    1. Juridinen prosessipaikka Suomen tuomioistuin ei ole oikeutettu tuomitsemaan asiassa

    2. Ilja Janitskin ei ole vastuussa siitä mitä aivopieruja yleisö on hänen lehtensä yleisönosastolla laukonut

    Jos tuomiota pitää jostain hänelle langettaa prosessin joiltain kohdin sen tuomion hän on jo kärsinyt nimittäin kohtuuton 10 kuukauden vankeus ja media joka on tehnyt hänestä rikollisen

    Äänestä

Miksi Ilja Janitskin on syytettynä siitä mitä lehtensä yleisön osastolla on herjailtu? Eihän hesarin päätoimittajaakaan kiikuteta oikeuteen sen takia että joku rääväsuu on aukonut päätään hesarin yleisönosastolla.

Äänestä
  • Pittäiskös alkaa tekee rikosilmoituksia kaikista toimittajista ja eiku päitä lankulle?

    Äänestä

  • täyttä teatteria koko touhu oletteko huomanneet "puolueeton" media ei anna kommentoida valheellisiin uutisiinsa iljasta?

    Äänestä

Jessikat ja Rebekat saavat kirjoitella täyttä paskaa ns. valtamediassa ,onneksi sitä uskoo vain nenästä vedettävät suvakit.

Äänestä
  • Kyllä vanhukset ja herkkäuskoiset uskovat, kun Ylekin tarpeeksi jankuttaa samaa valhetta.
    Tätä kutsutaan aivopesuksi.
    Aivopesua harrastivat Pohjois-Korea, DDR, NL, ....... ja vieläkin v.2018 Suomen HyysäriValheMedia

    Äänestä

R☆☆sä häkkiin. Eihän tässä ole kuin odotella.

Äänestä

Olette manaamassa voimia, joihin ette voi enää vaikuttaa.

Kenen pussiin täällä kirjoittajat oikein pelaavat?
Ettekö näe masinoitua mielipidemuokkausta?
Yksituumaista me te ajattelua? Me olemme tottakai oikeassa.
Ja mitä siitä seuraa?

Rankka fasistinen liike Suomeen, kaaos, jonka jälkeen ulkoinen tai sisäinen valta kävelee tänne vapauttajana ja tappaa kaiken keskustelun, koska vain voi.

Voisiko olla noin pirullinen juoni?

Äänestä

Ei toimittajia ole ennenkään vankilaan laitettu.
.
Janitskin tuomitseminen olisi ihmieoikeudelisesti järkyttävä teko Suomelta,, että se heittäisi kerralla Suomen oikeusjärjestelmineen Venäjälle ja siitäkin idemmäksi itäisten mediavainoajien tasolle.
.
Suomesta puuttuu enää toimittajan poliittinen valtiokoneiston järjestelemä murha.
Kohta sekin varmaan toteutetaan Venäjän malliin polpon toimesta.
.
Suomihan ei enää ole mikään "lintukoto", kuten sanonta kuuluu. ?

Äänestä
  • Minkälaisen elektonisen ja henkisen paineen alla syytetyt ovat joutuneet toimimaan?
    Uskaltavatko puolustuksekseen avata moista?

    On teoreettinen mahdollisuus, että he ovat itse mind control tekniikan uhreja - ulkoisen vaikutuksen alla toimivia ihmisiä. Huolimatta masinoimastaan liikehdinnästä se ei välttämättä ole kummankaan syytetyn oma tahto.

    Äänestä

Miten ihmeessä viime vuosina etuliite "vale" on joka paikassa esillä. Valelääkäri, valepoliisi, valetoimittaja, valemedia...

Äänestä
  • Valemaisteri. :D

    Äänestä

Ilja Janitskin ei voi koskaan saada noista syytteistä vankilatuomiota, toki pahimmillaan ehdollisen sellaisen.

Itsekin luin ja luen vieläkin tuota MV-lehteä. Sen aikoinaan huomasin että siellä kun oli joku uutinen, niin parin päivän päästä siitä uutisoitiin esimerkiksi iltapäivälehdissäkin, tuli väkisinkin mieleen että olisiko iltapäivälehdet uutisoineet jos ei MV-lehti olisi sitä ensin tehnyt. Oli myös uutisia jonka joku paikkallisehti oli julkaissut mutta ei mikään laajemmin valtakunnassa esiintyvä media, mutta kas kun MV-lehti asian toi julki laajemmin niin johan alkoi muuallakin saada uutisarvoa tosin usein hiukan peitellen eikä edes niin mitä paikkalislehti oli kirjoittanut

Äänestä
  • Onko oikea vaihtoehto

    a) paikkalisehti
    b) paikkailislehti
    c) pakkallislehti
    d) paikallislehti?

    Äänestä

Olipa miten tahansa, säälittäviä nuo pari joutavanpäiväistä äijää oikeustalon ulkopuolella mahtavana kehua repostaen itseään. Eivätkö he huomaa omaa huvittavuuttaan?

"me tiedämme, mutta muut eivät tiedä.# paapatti yksikin mikkiin tänään. Ja kuulkaas äijät, suurimmalla osalla suomalaisia on kuitenkin ihan oma elämä, ei tarvitse jotain mv-lehteä pitää ylimpänä tiedonjulkaisijana, kun kirjoittajatkin ovat paljastuneet siivooja-rouviksi ja takametsien natsipojiksi, kun ihan kuka tahansa on saanut kirjoittaa artikkeleita. Siivoaminen on ihan tarpeellista työtä, mutta uskon heidän kuitenkin olevan ihmisiä, jotka lähtevät helposti toistamaan ja tekemään artikkeleita vain yhdestä näkökulmasta. Ja ymmärtämättöminä napsimaan valokuvia ja tekstejä muilta, oikeilta toimittajilta.

Samoin on pöyristyttävää , kun aikuiset miehet pitävät Iljaa jumalana. Ihan ihminen hän on, rahasta tehnyt lehteään, ei sen ylevämmistä tarkoituksista.

Bisnes se on mielessä nykyisellä omistajallakin, on nähnyt, mistä saa rahat nypittyä, Vähän yksinkertaisemmilta ihmisiltä, joita on helppo aivopestä ja pelotella. Niinpä sitten joku laittaa rahansa sossulle ja valittaa, kun Kelasta saa niin niukasti toimeentulotukea. Joku pikkuostos, aspiriini, hiirimatto, tms. on sitten saavuttamaton asia, kun mv-lehti on tarkeämpi kuin lapsen korvalääkkeet.

Äänestä
  • En puolusta MV-lehteä, ei minun tarvitse. Mutta silti tiedän. Oikeastaan kiteytit viestiisi kaikkein tärkeimmän: "Suurimmalla osalla suomalaisia on kuitenkin ihan oma elämä..." Siinä mielessä onkin outoa, että joku nyyhkyttää tällä hetkellä oikeussalissa loukattuna kunniansa puolesta, jota voisi joka tapauksessa jakaa ja oikaista verovaroin tuetun median kautta vaikka yllin kyllin. Vai meniskö silloin oma lehmä veronmaksajien ojaan?

    Kuten totesit: "suurimmalla osalla" on kuitenkin ihan oma elämä... Niin sitä nyt ihmettelen, että kenet asianomistaja kokee uhaksi ja kehen tämä kunnianloukkaaja on voinut vaikuttaa niin, että se on loukannut asianomistajan kunniaa? Ilmeisesti Janitskinin tukijoihin? Todennäköisesti suurin osa suomalaisista ei edes lukenut MV-lehteä vaan se oli MELKEIN sisäpiirin ja marginaalin juttu. Kyseessä oli varmaan jo tietyllä tavoin orientoitunut porukka, ja jos ei tiennyt MV-lehdestä, tuskin sinne vahingossakaan eksyi. Todennäköisesti vain valtamedian uutisoinnin johdosta - niin taisin minäkin. Jos siis valtamedian uutisoimana siirryn MV-lehden sivuille, kumpi tekee itselleen hallaa - mv-lehti vai valtamedia?

    En suoraan sanoen muista havainneeni mitään sellaista, joka olisi voinut vaarantaa asianomistajan kunnian. Ja jos joku kertoisikin asiattoman totuuden, silloin kyseessä olisi käsittääkseni yksityiselämää koskevan tiedon jne... Ainoa asia, mikä viime aikoina on vaarantanut kyseisen naisen ja häntä tukevien joukkojen kunnian/uskottavuuden ovat nyt he itse. Puolustuksena sanoisin, että oli MV-lehdelläkin ylilyöntejä mutta ilmeisesti silkasta vastaiskusta kantajia kohtaan. Olisi niissäkin voinut hiukan tarkemmin tarkastella faktoja, ettei olisi päässyt lipsahtamaan muutamia juttuja.

    Eli mikä on se asia joka on loukannut tai vahingoittanut asianomistajan kunniaa, jos vastapuolen marginaalinen joukko on jo valmiiksi tietyllä tavoin orientoitunutta, ja suurimmalla osalla suomalaisista on oma elämä eikä tippaakaan MV-lehden asialla? Mielestäni oikeussalissa pitäisi nyt todistajana kuulla sitä joukkoa joka on MV-lehden juttujen takia loukannut asianomistajan kunniaa. Niitä voi olla vain kaksi: joko mv-lehden lukijat tai sitten suurin osa suomalaisista. Suurin osa suomalaisista tuskin vaikuttui MV-lehdestä juuta eikä jaata, ja lukijat olivat varmaan jo orientoituneet omalla tavalla. Kunnianloukkaksessahan taitaa olla olennaista, että kyseessä on väärä tieto, joka aiheuttaa halveksuntaa loukattua kohtaan. Joku siis on halveksinut asianomistajan kunniaa, mutta voiko tämä joku astua esiin ja toimia todistajana? Onko se halveksija suurin osa suomalaisista vai MV-lehden lukijat? Mistä se halveksunta tuli ja mistä syystä? Onko halveksunta rikos? Jos halveksun jotakuta tiedoitusvälineen virheellisen tiedon vuoksi, menisikö läpi, jos väittäisin sen olevan tiedoitusvälineen syytä, vaikka ylen?

    Äänestä

" Olipa miten tahansa, säälittäviä nuo pari joutavanpäiväistä äijää oikeustalon ulkopuolella mahtavana kehua repostaen itseään. Eivätkö he huomaa omaa huvittavuuttaan?"

Näyttää kuitenkin olevan EU-vetoisena hanke, jolla pala kerrallaan tukitaan kansalaisilta mielipiteen ilmaisut.
https://yle.fi/uutiset/3-10266238

Tuo naurettavan, ja vaikeasti tulkittavan EU Copyright säännöstön varjolla voidaan haastaa kenet tahansa oikeuteen. Janitskinin tapaus on vain ennakkoaavistusta tästä tulevasta.

Siinä mielessä nuo pihalla päivystävät muutamat vastarannan kiisket saattavat olla huvittavia, nyt omalta kotisohvalta katsottuna. Mutta kyllä ne ovat ihan oikeanalaisen asian perässä siinä kuitenkin. Euroopan kansalaisten vapauksien kaventamisesta on kysymys.

Äänestä
  • Samalla kun toisella puolella puolustellaan lehdistön vapautta julkaista saamiaan salaisia asiakirjoja, sama porukka ajaa oikeudenkäyntiä, jossa vaaditaan rangaistusta salassapitorikoksesta vastamedian edustajalle. Ei sillä pitäisi sinänsä olla väliä, että kyseessä oli ns. oma lehmä ojassa, koska kyseessä on selvät epäkohdat.

    Jos MTV:n nettisivun juttu pitää paikkansa, Janitskin on täysin oikeassa, että järkyttävät asiakirjat, eivät nauti minkäänlaista suojaa. Ne ovat petos, jossa yritetään yleensä käyttää valta-asemaa hyväksi jonkun toisen rikoksen tehneen hyväksi - yleensä virka-asemaa väärinkäyttävän tai muuten suojeltavan. Olen yhden sellaisen kuvotuksen elämässäni eteeni saanut, ja täytyy sanoa, että kyseessä on kuvottavimpia juristin aikaansaamia aivotuhnuja, mitä maa päällään kantaa. Luulevat idiootit kaiken lisäksi vielä olevansa älykkäitä!

    Salassapitoa tapahtuu yleensä, kun peitellään useimmiten viranomaistehtävissä tai muussa valta-asemassa tehtyjä rikoksia ja oikeudenloukkauksia. Samalla kun uutisoidaan poliisihallituksen olevan huolissaan, että ihmiset vähättelevät rikoksia eivätkä ilmoita niitä asianmukaista vaietaan siitä, kuinka rikosilmoitukset jätetään tutkimatta ja poliisissa toimivat henkilöt jopa suojelevat rikoksentekijää.

    Janitskin on täysin oikeassa siinä, että viranomaisen lähettämä paperi, jossa on selkeä oikeudenloukkaus, ei ole muuta kuin petos ja täysin vapaata riistaa julkaistavaksi. Petosta ei pidä salata. Valitettavaa vain, että ihmisistä tehdään idiootteja sillä, etteivät he saisi käyttää omaa järkeään arvioidessaan asian salassapidettävyyden laatua, ja tarkoitusta. On mielenkiintoista, kuinka psykiatrit vastaisivat siihen, että tässä mielenterveysongelmien luvatussa maassa, pitäisi yksilön vaieta niistä kuvotuksista, joita muutamat salassapitoon määrätyt asiakirjat pitävät sisällään. Pitäisi ihmisen seota päästään, yksinään, niistä hulluuksista joita ne pitävät sisällään? Enkä tällä tarkoita tällä niitä asianmukaisesti salattuja asiakirjoja, joihin ei liity epäselvyyksiä. Harvemmin salassapitoa kuitenkaan tehdään muun syyn kuin valta-aseman pönkittämiseksi ja alistamiseksi. Ikävä kyllä, niin se vain on. Monikaan asiakirja, joka ei tarvitsisi salassapitoa, luokitellaan sellaiseksi vain rikoksentekijän suojelemiseksi kantajan haitaksi tai sitten syytetyn...

    Ovat sen ansainneet...

    Äänestä

  • Lisäyksenä vielä: Mikähän loukkaa ja vahingoittaa yhteiskuntaa ankarammin, viranomaisen piirissä tehdyt väärinteot ja peittelyt vai yksi boheemi kenties huijari kenties todenpuhuja? Yksi asiaton ja rikoksellinen viranomaiskäsittely tuhoaa yhteiskuntaa varmasti enemmän kuin tuhat kansalaisen tekemää rikosta.

    Äänestä

  • Olisi toi siveetön iljetys voinut jäädä pois, niin olisi käynyt jopa hyvästä huumorista. Se olisi voinut jäädä näkemättä.

    Äänestä

Kannattaa muistaa, että Ilja on ryssä ja kavaltaja.

Äänestä
  • Ilja on Suomalainen...........sinä olet ryssä ja kavaltaja.

    Äänestä

Jessika ja Rebekka jos edustavat suomalaista totuuteen ja faktatietoihin perustuvaa uutisointia,niin ollaan todella heikoilla valheellisen uutisoinnin tasolla.Luokkaa Fingepori uutiset.

Äänestä
  • Nuo alunperin kesälomittajat, nyk. tyhjäntoimittelijat JeesSika ja Repe vain tyrkyttävät, myyvätItseään.
    Yrittävät kiivetäperse edellä kuuseen...hmm ylen linkkimastoon.

    Äänestä

Suomi häpäisee itsensä, jos tuomitsee Iljan.
.
Suomi on kuuluttanut sananvapautta ja ihmisoikeuksia kitalaki ammollaan, olisi se karsea häpeä julkistaa maailmalle tuomio, joka kumoaa kaiken sen mitä aikaisemmin on maailmalle kerrottu.
.
Tuomi vie Suomen Turkin ÄäärDöGaanin tasoiseksi ihmisoikeuksien polkijamaaksi.
.
Mitkään selitykset eivät enää auta, Suomi liittyy tuomiollaan suoraan itäisenblokin nuoleskelijoitten joukkoon.

Äänestä
  • Ilja tuomitaan varmasti siitä ei ole epäilystäkään. Jos ei tuomittaisi niin se olisi täydellinen katastrofi nyky hallitukselle ja sen päätöksille. Hallitus ryöstää omaa kansaa, työttömyysavustuksia leikataan sen kerrannaisvaikutuksilla palkkoja. Hallituksen antelias kohtelu maahantunkeutujia kohtaan selittyy sillä, että se on Sipilän ja Kokoomuksen taustajoukoille hyvä bisnes, ja sen kaiken heidän voittonsa maksaa vähävaraiset suomalaiset nyt ja liisääntyvänä valtionvelkana tulevaisuudessa. Tää oikeuden ja syyttäjän venäjäkortti kaikkine ruplasalkuineen vaatisi normaalisti näyttöä mutta nyt sitä ei vaadita jostain syystä. Oikeasti Iljaa vastassa nykyinen Suomen johto ja heidän bismekset, joku työministeri on pelkkä huutolaispoika omine raskainen aikoineen jolle Keskusta ja Kokoomus nauraa.

    Oikeasti kukaan ei pysty sanomaan että yksikään palkansaaja olisi saanut mitään hyvää tämän hallituksen aikana, puhumattakaan työttömistä ja eläkeläisistä. Päin vastoin, mutta silti nuo säästöt ei näy muualla kun tuon pienen joukon suurentuneissa ansioissa ja voitoissa.

    Äänestä

No niin seuraavat 48 tuntia ja Ilja Janitskin on nähtävästi vapaana nimittäin käräjätuomarin 13.06.208 langettama vankeus istuntojen turvaamisen ajaksi umpeutuu keskiviikkona 27.06.2018

Äänestä

Ketjusta on poistettu 45 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


LynkkausOsasto kirjoitti:

Valtion vainokoneisto, oikeuslaitos alkaa muovaamaan Janitskinille tuomiota, joka muistuttaa samanlaista vainoon ja sananvapaudenriistoon perustuvaa lynkkaustuomita kuin Halla-ahon näytösoikeudenkäynti osoitti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu