Oma hiustenvärini on tummanruskea. Olen kuitenkin hyvin kokeilunhaluinen, ja viimeisen 10v sisällä olen värjännyt ja vaalentanut hiuksiani ja ollut mm. punapää, mustahiuksinen, kinuskikihara, kullankeltainen ja tuhkablondi.
Kun tapasin nykyisen mieheni, olin tummaverikkö (värjäsin taas aika lähelle omaa sävyäni). Mies ihastui minuun heti, ja myöhemmin kertoikin, että hän tykkää enemmän tummatukkaisista.
Noh, vuosi yhdessä ja muuttumishalu iski taas. Värjäsin hiukseni ensin punaiseksi, sitten pikkuhiljaa vaalensin ja sitten kysyin mieheltä, mitä mieltä hän olisi minusta blondina. Mies vastasi että tykkää minusta joka tapauksessa, hiustenväristä riippumatta. Nyt olen kullankeltainen blondi muutamalla vaalealla raidalla höystettynä. Mies on kuitenkin jo muutaman kerran heittänyt juttuja tyyliin ”tummanruskea väri olisi aika kova sana”. Vei kauheasti aikaa ja vaivaa löytää oma (ihonväriin sopiva siis) vaalea sävy ja saavuttaa se! En haluaisi muuttua tummaksi taas, ainakaan vielä, mutta tuntuu siltä ettei mies enää katsele minua ihan niin ihailevasti ja palvovasti kuin silloin kun olin tumma!
Naiset, onko teillä ollut vastaavaa ongelmaa?
Miehet, miten suhtaudutte siihen, että naisenne ”muuttuu” tällä tavalla?
Kun tapasin nykyisen mieheni, olin tummaverikkö (värjäsin taas aika lähelle omaa sävyäni). Mies ihastui minuun heti, ja myöhemmin kertoikin, että hän tykkää enemmän tummatukkaisista.
Noh, vuosi yhdessä ja muuttumishalu iski taas. Värjäsin hiukseni ensin punaiseksi, sitten pikkuhiljaa vaalensin ja sitten kysyin mieheltä, mitä mieltä hän olisi minusta blondina. Mies vastasi että tykkää minusta joka tapauksessa, hiustenväristä riippumatta. Nyt olen kullankeltainen blondi muutamalla vaalealla raidalla höystettynä. Mies on kuitenkin jo muutaman kerran heittänyt juttuja tyyliin ”tummanruskea väri olisi aika kova sana”. Vei kauheasti aikaa ja vaivaa löytää oma (ihonväriin sopiva siis) vaalea sävy ja saavuttaa se! En haluaisi muuttua tummaksi taas, ainakaan vielä, mutta tuntuu siltä ettei mies enää katsele minua ihan niin ihailevasti ja palvovasti kuin silloin kun olin tumma!
Naiset, onko teillä ollut vastaavaa ongelmaa?
Miehet, miten suhtaudutte siihen, että naisenne ”muuttuu” tällä tavalla?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kivaahan se vaan on kun toinen muuttuu. Jos minä jotain naista katson palavasti ihaillen niin se johtuu jostain muusta kuin hiusten väristä...
idioottimiehellesi, että jonain päivänä vuosien päästä olet todennäköisesti harmaapäinen.
Siis, tarkoitatko että mies ei saisi pitää tummasta tukasta enemmän kuin vaaleasta ? Että pitää pitää juuri siitä mitä tarjotaan ja olla onnellinen ?
Ei toisen mielihaluja voi määräillä. Jos tykkää tietyn värisestä tukasta niin tykkää. Itse olet idiootti, xxxxzzzzz
Brunette/blondi/taas brunette, minusta tämä nyt ei ole ongelma lainkaan. Et voi pakottaa miestäsi pitämään juuri siitä hiustyylistä tai -väristä minkä olet itsellesi valinnut.
Jos haluat olla blondi, saat olla blondi. Eihän miehesi sitä kieltänytkään ? Et voi silti pakottaa häntä pitämään siitä.
Mieti nyt, jos päättäisit jostain syystä leikata viiden millin siilin ja värjätä sen violetiksi. Pitäisikö miehesi tällöinkin katsoa sinua "ihan yhtä ihailevasti ja palvovasti" kun sinulla vielä oli naisellinen tukka ?
Ei toiselle voi pakkosyöttää omaa estetiikkaansa.
Ehheh. Et sä voi mennä sanomaan ketään idiootiksi sen perusteella mistä se tykkää ja mistä ei! jokaisella on oikeus tykätä jostain ja olla tykkäämättä jostain toisesta asiasta.
En pidä blondeista. Jotenkin heistä vain tulee sellainen ärsyttävä ylimielinen vaikutelma. Ymmärrän hyvin miestäsi, sillä pidän itsekin tummahiuksisista enemmän, enkä yhtään ihmettele miksei miehesi katsele sinua samalla tavalla kuin ennen blondiksi värjäystä.
Leikka kalju, ja kysy että onko nyt sitten hyvä, mitä.
Sama kun koittaisi valita puolisoa lempiruokien yhtenevyyden mukaan...
Samanlaisia riitoja voi tulla kun valitaan sohvakaluston väriä.
Ja makuasioistahan on typerää kiistellä.
Jos ukolle ei blondi maistu, niin ei sille mitään voi. Jos itse haluaa kuitenkin olla blondina niin sillon voi tietoisesti odottaa sitä että toista ei nappaa.
Miehessäsi on varmasti asioita mitkä saavat sinut puklaamaan, vaikka joku vanha paidanriepu jota hän pitää ja jota sinä et voi sietää - sama juttu. Ja mitä lähempänä ja henkilökohtaisempia nämä asiat ovat sitä enemmän ne käyvät luonnon päälle.
Esim. siitä sohvan väristä pääsee helpommin kompromissiin kun se on kuitenkin esine joka ei ole liimattuna kummankaan kylkeen. Musiikkimausta ei voi päästä kompromissiin, molemmat pitävät omat levynsä. Kun taas hiusten värjäys: se on jo aika intiimiasia toiselle osapuolelle ja toiseenkin se vaikuttaa koska se on aina läsnä. Ruman t-paidan voi heittää pyykkikoriin ja stereot pistää kiinni, mutta jos sängyssä on "vääränvärinen" ihminen, niin siinä ei lakanoiden kuosi auta...
Se nyt vaan on sitä kahden ihmisen elämää.