Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Miksi ateisteille järjestetään jumalanpalveluksia

tietääkö.joku

ja heitä haudataa kirkkoihin?

Brittifyysikko Stephen Hawking haudataan Lontoon Westminster Abbeyyn toisten tieteen jättiläisten Isaac Newtonin ja Charles Darwinin hautojen lähelle.
Itse hautajaiset järjestetään 31. tätä kuuta Cambridgessa, Hawkingin perhe kertoi aiemmin.

Westminster Abbey järjestää myöhemmin tänä vuonna kiitosjumalanpalveluksen, jonka yhteydessä Hawkingin maalliset jäännökset haudataan kirkkoon.
Newton haudattiin Westminster Abbeyyn 1727 ja Darwin hänen viereensä 1882. Kirkossa on myös muiden tieteentekijöiden sekä myös kuninkaallisten hautoja.

Luulisi, että viisas ateisti kieltäisi ruumiinsa häpäisyn moisella hölynpölyllä jota koko ikänsä on haukkunut.

34

470

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • WhoCares

      Ehkä vainajan toivetta ei kunnioiteta? Kyllä se hänelle on muutenkin ihan yksi ja hailee, missä mätänee. :D

      • Aivan. Itse käyn kirkossa, mutta täällä minut pannaan tuuhkana muiden kuolleiden paikkaan muuriin laatikossa.

    • kruunun.kirkko

      Sattumoisin Westminster Abbey on Britannian monarkin ja siten kruunun alainen kirkko "royal peculiar", muista, piispojen alaisista kirkoista poiketen. Kruunu saa toki kunnioittaa sankareitaan heidän tekojensa mukaan.

      Onhan ne tavallisetkin kirkot rakennettu kansan työllä sen enempää jumalten asiaan puuttumatta, joten miksei niitä voi ateistitkin käyttää kuten kulloinkin parhaalta tuntuu.

      • hullua.on

        Minusta on hullua, että ateisti antaa haudata itsensä kirkkoon ja pitää itselleen jumalanpalveluksia.

      • järkijäsenyys

        Itse olen edelleen kirkon jäsen lähinnä juuri sen takia, että kirkkolaiset osaavat järjestää ihan tunteikkaat ja hyvät hautajaiset. Hyvää musiikkia valinnan mukaan yms.

      • hullua.on
        järkijäsenyys kirjoitti:

        Itse olen edelleen kirkon jäsen lähinnä juuri sen takia, että kirkkolaiset osaavat järjestää ihan tunteikkaat ja hyvät hautajaiset. Hyvää musiikkia valinnan mukaan yms.

        Miksi hautajaisten pitäisi olla tunteikkaat ja hyvät?

      • mikä.mättää
        järkijäsenyys kirjoitti:

        Itse olen edelleen kirkon jäsen lähinnä juuri sen takia, että kirkkolaiset osaavat järjestää ihan tunteikkaat ja hyvät hautajaiset. Hyvää musiikkia valinnan mukaan yms.

        Eivätkö uskonnottomat sitten osaa järjestää tunteikkaita ja hyviä hautajaisia?

      • järkijäsenyys

        Kyllä se jää läsnäolijoiden mieleen elämän arvokkaana päätöksenä.

      • dgukyuk
        järkijäsenyys kirjoitti:

        Itse olen edelleen kirkon jäsen lähinnä juuri sen takia, että kirkkolaiset osaavat järjestää ihan tunteikkaat ja hyvät hautajaiset. Hyvää musiikkia valinnan mukaan yms.

        Miksi arvoton elämä pitäisi kaunistella jälkeenjääville?

      • hullua.on kirjoitti:

        Minusta on hullua, että ateisti antaa haudata itsensä kirkkoon ja pitää itselleen jumalanpalveluksia.

        Miten kuollut pitää kellekään jumalanpalveluksia Olet hullu.

      • nostan-.hattua
        mikä.mättää kirjoitti:

        Eivätkö uskonnottomat sitten osaa järjestää tunteikkaita ja hyviä hautajaisia?

        "Eivätkö uskonnottomat sitten osaa järjestää tunteikkaita ja hyviä hautajaisia? "
        No mietis nyt vähän ? Millä he lohduttavat jäljelle jääneitä? Ei ole jälleenäkemistä heidän mielestään, ei taivasta . Kuoli ja haudattiin piste.
        Ap Kyseli miksi haudataan kirkkoon ? : " Brittifyysikko Stephen Hawking haudataan Lontoon Westminster Abbeyyn"
        Mistä tiedät jos hän kuului kirkkoon? Katsoin hänen ohjelmiaan ja mulle jäi kuva enemmänkin etsijästä, kuin atesta.
        Ja, jos ei kuulunut, niin kai hän tiedemiehenä sai sen paikan. Oli hänestä mitä mieltä tahansa niin sisukas heppu oli, moni olisi jo luovuttanut ja masentunut, kun oli niin sairas ja muiden hoidettava arkihommissa.

      • Hullua.ei.ole
        hullua.on kirjoitti:

        Minusta on hullua, että ateisti antaa haudata itsensä kirkkoon ja pitää itselleen jumalanpalveluksia.

        "Minusta on hullua, että ateisti antaa haudata itsensä kirkkoon ja pitää itselleen jumalanpalveluksia."

        Mikä siinä on hullua? Minulle ainakin on ihan sama mihin minut haudataan. Laitettakoon vaikka lampputolpasta roikkumaan - aivan sama! Eikä kirkoissa pidetä ateisteille jumalanpalveluksia. Mitä oikein sekoilet? Kukakohan tässä se hullu on? Hah.

      • yhdentekevää
        Hullua.ei.ole kirjoitti:

        "Minusta on hullua, että ateisti antaa haudata itsensä kirkkoon ja pitää itselleen jumalanpalveluksia."

        Mikä siinä on hullua? Minulle ainakin on ihan sama mihin minut haudataan. Laitettakoon vaikka lampputolpasta roikkumaan - aivan sama! Eikä kirkoissa pidetä ateisteille jumalanpalveluksia. Mitä oikein sekoilet? Kukakohan tässä se hullu on? Hah.

        Sinulla ei olekaan väliä.
        Mutta irvokasta on kun jumalanpilkkaaja haudataan kirkollisin menoin kirkkoon.

      • aimäävai
        mikä.mättää kirjoitti:

        Eivätkö uskonnottomat sitten osaa järjestää tunteikkaita ja hyviä hautajaisia?

        Olen toki ollut monissa tunteikkaissa ja hyvissä uskonnottomien hautajaisissa, kas kun kuulun uskonnottomaan perheeseen. Meidän suvussamme ei myöskään ole tarvittu mitään ulkopuolista juhlapuhujaa jonkinlaiseksi papin korvikkeeksi, mutta sellaisen saa kyllä vaikkapa pro-seremoniat -nimiseltä firmalta.

        Olen ollut myös kristillisissä hautajaisissa, joissa tunnelma on ollut äärimmäisen jäykkä ja ankea.

      • kukajamikä
        aimäävai kirjoitti:

        "Olen toki ollut monissa tunteikkaissa ja hyvissä uskonnottomien hautajaisissa,"
        Mutta mikä teitä lohduttaa, kun ei ole jälleennäkemistä . mihin sielusi menee, kun kuolet ?
        "Olen ollut myös kristillisissä hautajaisissa, joissa tunnelma on ollut äärimmäisen jäykkä ja ankea. "
        Ev.lut.kirkon hautajaiset on kuolleita , pappi siunaa vainajan taivaaseen, vaikka ei edes tunne häntä ja vaikka vainaja olisi ollut julkijumalaton tai ateisti.Niin kylmää on.

    • Muahahhaa

      >Itse hautajaiset järjestetään 31. tätä kuuta

      Usko.vaisen kalenterissa on kesäkuussa 31 päivää. 😂

    • Miksi ateisteille järjestetään Jumalanpalveluksia, kysyt. kai kirkon tehtävä on järjestää Jumalanpalveluksia kaikille ihmisille.
      Hautajaiset kirkossa ovat monille ihmisille tärkeä rituaali surutyössä. Vainaja on voinut eläessään ajatella asiaa esim. omaisten näkökulmasta vaikka itse suhtautuis uskoon ja kirkkoon kielteisesti ja hyväksyä kirkollisen siunaamisen juuri sen tähden että se on ollut tärkeä omaisille.
      Hautaamisessa voi olla myös tuo sama näkökulma. Jos omaoset haluavat paikan, jossa käydä muistelemassa, on hautausmaa yksi vaihtoehto. Voi olla, että vaikka vainaja on eläessään suhtautunut hölyn hölynä kirkon sanomaan, häntä ei haittaa se mitä hänelle tapahtuu kuoleman jälkeen ja hän on antanut omaisille päätösvallan asian suhteen. Asioita voi katsella niin kovin monesta suunnasta.

      • kerro.tämä

        Miksi joku ateisti haluaa jumalanpalveluksen hautajaisiinsa ja tulla haudatuksi kirollisin menoin ja vielä kirkkoon?

      • Kasvaisit_aikuiseksi
        kerro.tämä kirjoitti:

        Miksi joku ateisti haluaa jumalanpalveluksen hautajaisiinsa ja tulla haudatuksi kirollisin menoin ja vielä kirkkoon?

        Mitä sinä typerä Räyhis taas jankutat? Eikö sinulle mene perille yksinkertainen asia, että useimmille ateisteille on aivan sama tuommoinen asia? Etkö sinä kerta kaikkiaan ymmärrä kun sinulle on jo moneen kertaan sanottu, että sinä et juuri muuta osaa kuin tehdä tikusta asiaa ja jäädä lapsellisesti jankuttamaan sitä vaikka sinulle olisi jo kerrottu, ettei nyt ole kyse mistään merkittävästä jutusta?

      • kerro.tämä kirjoitti:

        Miksi joku ateisti haluaa jumalanpalveluksen hautajaisiinsa ja tulla haudatuksi kirollisin menoin ja vielä kirkkoon?

        Koska se on mahdollista....

    • Joojeps

      Koska hän on ollut eksyksissä suhteessa Jumalaan. Kirkollinen hautaaminen lohduttaa jäljelle jääviä.

      • kerro.tämä

        Miten se lohduttaa?

    • qwertyilija

      Itse annan jälkeenjäävien päättää, miten minut haudataan ja minne. Kutsukoot vaikka arkkipiispan siunaamaan hautaan, se ei siinä vaiheessa minua enää kiinnosta.

      Ymmärrän toki, että joillekin on hyvinkin tärkeää, että siunataan/ei siunata ja mielestäni vainajan toivetta hautaamisen suhteen olisi syytä kunnioittaa.

      • kerro.tämä

        Eikö muka ateistit ilmoita miten haluavat tulla haudatuiksi? Haudataanko sinut kirkollisin menoin kirkkomaahan?

      • Pudis55
        kerro.tämä kirjoitti:

        Eikö muka ateistit ilmoita miten haluavat tulla haudatuiksi? Haudataanko sinut kirkollisin menoin kirkkomaahan?

        Kyllä meitä on jotka ovat ilmaisseet tahtonsa ajoissa. Minä esimerkiksi. Missään tapauksessa ei tuhkaani saa viedä kirkon hautausmaalle eikä muistotilaisuuteen saa tulla poppamiestä loitsuja lukemaan. Toivottavasti tahtoani noudatetaan.

    • evlut101

      Meidän ihmisten tarkoitushan ei ole missään nimessä ketään tuomita, vaikka olisi kuinka tiukka ateisti. Siksi kai kirkkohautajaisia ei keneltäkään kielletä. Sen sijaan käsittäisin että joku ateisti ei haluaisi kirkkohautajaisia, jos ei kerran halua kirkkohäitäkään tai kirkossa kastaa lapsiaan. Taitaa vaan olla aika yleistä, että raivokas ateismi ja jumalanpilkka pehmenee ja menettää teränsä elämän ehtoopuolella. Ateismihan on yleisimmillään hyvin toimeentulevilla nuorilla suurkaupunkien asukkailla, jotka kuvittelee olevansa kuolemattomia. Ehkä Hawkins sitten tuli uskoon loppumetreillä, muttei kehdannut tunnustaa sitä. Kuka näistä tietää.

    • Ehkäpä kunnianhimoisena henkilönä Hawking tahtoo vainajanakin lähelle Newtonia kun istui hänen oppituolillaankin.

      • ihmisapina

        Aha, he siis uskovat elävänsä kuolemansa jälkeen?

      • Hölmöläiselle
        ihmisapina kirjoitti:

        Aha, he siis uskovat elävänsä kuolemansa jälkeen?

        Ketkä he?

      • ihmisapina kirjoitti:

        Aha, he siis uskovat elävänsä kuolemansa jälkeen?

        Newtonia saattoi hyvinkin uskoa elävänsä kuoleman jälkeen.

    • eiautahawkingia

      Mutta papit, eipä piispatkaan eikä itse the mighty Kirkolliskokous, saa siunattua epäuskoisena elänyttä jumalatonta taivaaseen, vaikka hänet haudattaisiin maailman suurimman kirkon alttariin, vaan helvettiin menee.

      Synnin palkka on kuolema!

    • KätyrinOikeaHautapaikka

      Kaatopaikka.

    • evlut101

      Yleisellä tasolla se näin menee että jos ei usko, niin ainoa paikka kuoleman jälkeen on kadotus. Hawkingin tapauksessa en tietysti pysty tietämään yksityiskohtaisesti hänen suhdettaan Jumalaan. Saattoihan hän vaikka kääntyä kuolinvuoteellaan ja saada syntinsä anteeksi.

      Ateismi tuntuu vetoavan fyysikoihin ja biologeihin erityisen hyvin. En sitten tiedä että mikä siihen on syynä. Ehkä sitten ne Raamatun vastaiset maailman syntyä koskevat teoriat aiheuttaa tätä ongelmaa. Onhan niitä toki kristittyjä fyysikoitakin pilvin pimein ja osa vaikuttaa jopa kreationistipiireissä.

    • Hutipäivä

      Taitaa olla satuhautajaiset. Kesäkuussa ei ole 31. päivää. :D

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2354
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      53
      2054
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1873
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1648
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1572
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1446
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1410
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1402
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1380
    Aihe