Ruvetkaas työttömät treenaamaan työnhakuataitoja

Aktiiivi kakkonen on tulossa voimaan. Teidän pitää rustata vähintään neljä työhakemusta kuukaudessa, ja hakemusten pitää olla asiallisia, tai muuten tulee karenssia. Nyt on hyvää aikaa ryhtyä viilaamaan hakemuspohjaa kuntoon. Vinkki: Wordillä voi tehdä joukkokirjeitä, johon saa tuotua muuttuvan datan vaikka Excel-taulukosta.
1171727
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 117

Vanhimmat

Työnantajat hoi, nyt tarvitaan avoimia työpaikkoja avoimeen hakuun.

1Äänestä
  • Mol.fi:stä löytyy 20 368 avointa työpaikkaa, lisää sitten muista palveluista.

    Äänestä

  • noilla.alkuun kirjoitti:

    Mol.fi:stä löytyy 20 368 avointa työpaikkaa, lisää sitten muista palveluista.

    No kohta niitä ei ole enään ollenkaan, kun kukaan työnantaja ei uskalla laittaa työpaikkailmoitusta julkiseksi tai muuten sataa työhakemuksia 2000 ilmoituksen päivävauhdilla eikä ole enään resursseja eikä työaikaa valita se sopivin työntekijä niistä.

    Aktiivimalli 2 jälkeen työntekijät pyrkivät löytää sopivan työntekijän "salaa" suhdeverkoston kautta.

    Äänestä

  • IsältäPojalleKastijärjes kirjoitti:

    No kohta niitä ei ole enään ollenkaan, kun kukaan työnantaja ei uskalla laittaa työpaikkailmoitusta julkiseksi tai muuten sataa työhakemuksia 2000 ilmoituksen päivävauhdilla eikä ole enään resursseja eikä työaikaa valita se sopivin työntekijä niistä.

    Aktiivimalli 2 jälkeen työntekijät pyrkivät löytää sopivan työntekijän "salaa" suhdeverkoston kautta.

    "Aktiivimalli 2 jälkeen työntekijät pyrkivät löytää sopivan työntekijän "salaa" suhdeverkoston kautta. "

    Virhe, siis työantajat pyrkivät löytämään työntekijän "salaa".

    Äänestä

Jotenkin arvaan, että työttömien sankat rivit alkavat heti ensimmäiseksi miettiä sitä, että miten tämä velvoite saadaan täytetyksi ilman riskiä töihin joutumisesta...

Äänestä
  • juu+niitäkin+varmaan+löytyy...99,0%+hakee+kyllä+joten+vedä+viitta+niskaan..millä+elämä+helppoa

    Äänestä

  • VARMAAN VITTUUNTUNUT YKSITYIS YRITTÄJÄ KELLÄ KAIKKI PÄIN VITTUA...VAI TEKEEKÖ YRIYS MITÄÄN TULOSTA/KANNATTAAKO SE??? KANNATATKO ORJUUTTA JOS OMA KUNINGAS YRITYS/IDEA/MITÄ TEET EI TOIMI TAI SIT MAKSAT NIIN PASKAA LIKSAA ETTEI EDES LAINVELVOTE TUNNE SITÄ

    Äänestä

  • osta lipputankonarua....se pelastaa hyvinvointivaltion/saman mieliset

    Äänestä

Minä sulle aktiivi kakkoset näytän. 😘 👬👨‍❤️‍👨 🏳️‍🌈 ♂️ ♂️

1Äänestä

Eikö paljon fiksumpaa ole/olisi, että cv:t olisi netissä ja työpaikan tarjoaja sieltä sitten hakisi sopivia työntekijöitä? Esim. jos myydään jotain, silloin tuotteet on usein jollain alan myyntisvustolla, josta ostajan on helppo löytää sopivia tuotteita. Työn tarjoahan on ostamassa työntekijän työpanosta. Itse ainakin työnantajana saattaisin käyttää tuollaista portaalia mielummin kuin ottaisin vastaan paljona epäsopivien henkilöiden työhakemuksia.

Äänestä
  • Työttömän tehtävä on mainostaa ja kaupata biologista ruumistaan. Nuoret ja filmaattiset priimavartalot valkataan kuvineen esim. linkedinin kautta, mutta vanhentuneet rähjäiset 5-kymppisten ruhot joutuu tyrkyttämään kuten vammaista lehmää teurastajalle.

    Äänestä

  • Tarkoitus on aktivoida laiskoja työttömiä, ei muutenkin kiireisiä työnantajia.

    Äänestä

  • fiksuuden-taso kirjoitti:

    Tarkoitus on aktivoida laiskoja työttömiä, ei muutenkin kiireisiä työnantajia.

    Itse kun olen ymmärtänyt tavoitteen olevan se, että tekijä ja työ löytävät toisensa. Jos hakemuksia tupsahtaa kasapäin esim. johonkin pikkufirmaan, kirjeenä tai sähköisesti, siinä se homma on alkaa niitä lajitteleen, voi jäädä kiiressää koko uuden henkilön palkkaaminen. Vai pitäisikö palkata te-toimistoihin yrityksiä, jotka esisuodattavat hakemuksia? Tai ehkä työttömiä voisi kouluttaa ja palkata (aktivoida) tähän hommaan (vitsi, ei kai nyt sentään).

    Äänestä

  • Ihmejakumma kirjoitti:

    Siis työttömiltä ei voi viedä kuin heidän vapaa-aikaansa. Aktivoinnin ideana on juurikin pompottaminen, joka ei mene kuitenkaan laittomuuksien puolelle. Työllistyminen on sivuseikka.

    Äänestä

  • syy-seuraus kirjoitti:

    Siis työttömiltä ei voi viedä kuin heidän vapaa-aikaansa. Aktivoinnin ideana on juurikin pompottaminen, joka ei mene kuitenkaan laittomuuksien puolelle. Työllistyminen on sivuseikka.

    VITUT KUN NÖYRRYYTTÄMINEN JA SILLÄ PERUSTELULLA ALENNETAAN PÄIVÄRAHAT/KELAN SIVUT NIIN VITUN SEKAVAT MIKSI??? NO SEN TAKIA ETTEI KUKAAN HAKISI NIITÄ JA MINKÄ TAKIA TE-TOIMISTOSSA OLE VÄKEÄ..HALLITUKSEN VÄSYTYS TAKTIIKKA..TOIVOO ETTÄ SYÖDÄÄN SAMASTA ASTIASTA KUN ROTAT....SUOMI ON OIKEUS VALTIO..SE KEN USKOO..HEH,HEH

    Äänestä

  • Ihmejakumma kirjoitti:

    Itse kun olen ymmärtänyt tavoitteen olevan se, että tekijä ja työ löytävät toisensa. Jos hakemuksia tupsahtaa kasapäin esim. johonkin pikkufirmaan, kirjeenä tai sähköisesti, siinä se homma on alkaa niitä lajitteleen, voi jäädä kiiressää koko uuden henkilön palkkaaminen. Vai pitäisikö palkata te-toimistoihin yrityksiä, jotka esisuodattavat hakemuksia? Tai ehkä työttömiä voisi kouluttaa ja palkata (aktivoida) tähän hommaan (vitsi, ei kai nyt sentään).

    "Itse kun olen ymmärtänyt tavoitteen olevan se, että tekijä ja työ löytävät toisensa."
    Olet kyllä ymmärtänyt asian aivan loogisesti. Mutta silti valitettavasti väärin. Todellisuudessa tavoitteena on vähentää maksettavia tukieuroja mahdollisimman paljon ja samalla nöyryyttää niitä, joita pyhät työnantajat eivät ole hyväksyneet tukien varassa pyöriviin firmoihinsa. Tehdä siis työttömistä toisen eikun kolmannen luokan kansalaisia. Toisen luokan kansalaisiahan ovat matut, joilta ei tietenkään mitään oteta pois.
    Suomesta on tämän hallituksen aikana tehty paska maa ja sama suunta vain jatkuu.

    Äänestä

No eihän todellisia työpaikkoja ole siis sellaisijoilla voisi elättää itsensä pks seudulla.

Töitä on mutta työnantajilla ei ole palkamaksuhalukkuuta.
Ilmaistöitä ja ns. Harjoitelupaikkoja riittää vaikka 55 vuotiselle työuralle kunhan ei tarvii maksaa palkkaa

Äänestä

Lähetän helposti vaikka 5 hakemusta kuussa.
Sitten vain tietoa miten rumba toimii ?
Saako hakea nasalle astronautiksi tai voiko tehdä hakemuspommituksia.
Millainen hakemuksen pitää olla kelvatakseen kelalle ?
Riittääko pelkkä teksi että haen työpaikkaa...

Äänestä
  • Et saa hakea astronautiksi, jos sinulla ei ole edellytyksiä tehtävään. Aktiivimalli 2:n säännöissä estetään humpuukihakemukset. Jos hakee mahdotonta, niin tulee karenssi. Jokainen toki osaa vaihtaa vaipat. Ikäihmisten auttaminen tulee olemaan nykyisten työttömien todennäköisin toimenkuva.

    Äänestä

  • säännöt.tulevat kirjoitti:

    Et saa hakea astronautiksi, jos sinulla ei ole edellytyksiä tehtävään. Aktiivimalli 2:n säännöissä estetään humpuukihakemukset. Jos hakee mahdotonta, niin tulee karenssi. Jokainen toki osaa vaihtaa vaipat. Ikäihmisten auttaminen tulee olemaan nykyisten työttömien todennäköisin toimenkuva.

    Varmaan tuohon työttömyystoimiston verkko'palveluun' tulvahtaa liuta 'harjoittelupaikkoja', vaipanvaihtamiseen. Niitä on sitten 'vapaaehtoisesti haettava', tai työttömyyskorvaus katkaistaan 'rikkeestä'. Näin saadaan taas joukko lähihoitajiakin työttömiksi, ja hakemaan entisiä töitään, nyt vain ilman palkkaa. Se on sitä kikyä. Toinen vaihtoehtoi voi olla, että pakotetaan työnhakijat 'yrittäjiksi', tarjoamaan vaipanvaihtoa kuka halvimmalla. Mummoparat. Lähäriparat. Työtönparat. Pahuus on tosiaan valloillaan.

    Äänestä

  • fhgfghfgj kirjoitti:

    Aivan samaa mieltä,nyt pitää saada myös muut ammatit samaan kasaan,kukaan ei ole korvaamaton,ei einakaan se inhoittava virkailija joka luulee olevansa jotain ihmeellistä.Hänen työt pystyy tekemään melkein jokainen lyhyellä koulutuksella ja samalla orjatöillä kutsuttakoon heille uudet korvaavat ilmaistekijät.

    Äänestä

  • JUU LAITOIN NOIN 30 HAKEMUSTA KK. VIELÄ KUN OLI JOTAIN HAETTAVAA...EIKÄ TARVINUT ERIKSEEN KÄSKEÄ..

    TON PASKA LAIN VOIS VETÄÄ EU TUOMIOISTUIMEEN

    Äänestä

Hakemusten tekeminen on maailman helpointa hommaa. Mut keksipä se miten saada työnantaja lukemaan 6000 hakemusta.

Äänestä
  • Ja antamaan töitä niille kuudelle tuhannelle, jotta 5999 ei jää paitsi ja rangaistaviksi korvausten leikkaamisilla, kun syyllistyi työnsaamattomuuteen.

    Äänestä

Helpostihan niitä rustailee, asentajan kokemuskella voi hyvin hakea vikka ylilääkäriksi ja maajusseille voi tehdä hakemuksia. Niillä tuleekin melkoinen paperihomma kun kaikkiin pitää vastata, vaikka eivät olisi hakeneetkaan työntekijää.

Äänestä
  • Ei ole tullut mieleen, että voisi hakea töitä myös siinä tarkoituksessa, että saa töitä?

    Äänestä

  • 4082567 kirjoitti:

    Ei ole tullut mieleen, että voisi hakea töitä myös siinä tarkoituksessa, että saa töitä?

    Olen koulutukseltani ekonomi. Edellinen työni oli toimitusjohtajan toimi yrityksessä X, joka myytiin ja uudet omistajat lopettivat toiminnan Suomessa, jolloin työsuhteeni päättyi. Olen erittäin kiinnostunut tarjoamastanne tietosanakirjasarjojen puhelinmyyntityöstä.

    Paikka on teidän !

    Äänestä

  • Heti-tärppäs kirjoitti:

    Kannattaa varmaan perustaa oma yritys sitten. Toimiala saa olla myös jokin muu kuin tietosanakirjojen puhelinmyynti.

    Äänestä

  • 4082567 kirjoitti:

    Ei ole tullut mieleen, että voisi hakea töitä myös siinä tarkoituksessa, että saa töitä?

    Onhan niitä tehty ja töissä oltukin, mutta ikä este nykyään, eikä terveyskään salli kaikkea. Kannattaa aktivoida niitä jotka haluaa aktivoida muita, linströmin läski ainakin tarvitsee paljon aktivointia.

    Äänestä

  • vittuillaantakaisin kirjoitti:

    Onhan niitä tehty ja töissä oltukin, mutta ikä este nykyään, eikä terveyskään salli kaikkea. Kannattaa aktivoida niitä jotka haluaa aktivoida muita, linströmin läski ainakin tarvitsee paljon aktivointia.

    Jos ikä tai terveys on este, saa vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeen. Jos niitä ei saa, ei toki ole oikeutta passivoitua luuloteltujen rajoitteiden perusteella.

    Mutta kannatan ilman muuta sitä, että Lindström aktivoidaan sen jälkeen, kun hän eduskunnasta putoaa. Luulen hänen itsensäkin kyllä hyväksyvän tämän.

    Ai luulet ettei Suomessa ole ikäsyrjintää ennen vanhuuseläkeikää, oletpa pahasti pihalla. Ei sairaseläkkelle pääse vaikka ei joka hommaan kykene, eikä usein vaikka ei kykenisi mihinkään, vakuutuslääkärit kun päättää näkemättä potilasta ja vastoin oman lääkärin tutkimuksia. Maajussit kyllä pääsee aikaisin eläkkeelle ja muut maksaa nekin eläkkeet, samoin isopalkkaisten eläkkeet maksaa pienipalkkaiset.

    Äänestä

  • eikaikkimaajusseja kirjoitti:

    Kyllä minä luulen, että yrityksen saa perustaa ikään katsomatta. Ja luotan myös vakuutuslääketieteeseen erikoistuneen lääkärin arvioon enemmän kuin sinun mielipiteeseesi.

    Äänestä

  • 4082567 kirjoitti:

    Kannattaa varmaan perustaa oma yritys sitten. Toimiala saa olla myös jokin muu kuin tietosanakirjojen puhelinmyynti.

    Yrityksen perustaminen on sinänsä helppoa mutta se, että siitä saa ns. leivän pöytään onkin jo toinen juttu. Valtaosa työttömien pakkoraossa perustamista yrityksistä on elinkelvottomia ja iso osa niistä on vain haitaksi itse yrittäjälle, yhteistyökumppaneille, kilpailijoille ja koko systeemille. Monessa tapauksessa yrittäjälle ei jää kuin velkaa, vatsahaava, vihamiehiä jne., ja jos ikää alkaa oleen jo liki 60 v ja kaveri on tehnyt n. 30 v rutiiniluontoisia palkkatöitä. Kremppaa on vähän siellä ja täällä eikä työteho ole enää samaa tasoa kuin 20 vuotiaalla. Jos todella haluttaisiin vilpittömästi aktivoida, silloin paras tapa monessa tapauksessa olisi järjestää asiallisia töitä tukirahalla.

    Äänestä

  • JärkiMukaan kirjoitti:

    Vajaatyökykyisille on olemassa osa-aikaeläke. Ja 30 vuotta töitä tehneellä pitäisi olla pienen krempan vastapainoksi paljon arvokasta kokemusta, jota siltä 20-vuotiaalta puuttuu.

    Äänestä

  • 4082567 kirjoitti:

    Kyllä minä luulen, että yrityksen saa perustaa ikään katsomatta. Ja luotan myös vakuutuslääketieteeseen erikoistuneen lääkärin arvioon enemmän kuin sinun mielipiteeseesi.

    Ai luotat vakuutusyhtiön palkkalistoilla olevan lekurin mielipiteeseen, vaikka ei ole nähnyt henkilöä, mutta et hänet tutkineisiin lääkäreihin, vaikka olisi useita erikoislääkäreitä. Olet höynäytettävä idiootti tai moraaliton kokkarepaska.

    Et sinäkään olisi maajussi ellet olisi perinyt sitä maatilaa, joka tulee veronmaksajille aivan helvetin kalliiksi, parempi kun tappaisit itsesi.

    Äänestä

  • köydenjatkoksisiitä kirjoitti:

    Jos todella toinen vakuutuslääketieteen erikoislääkäri on ollut eri mieltä, niin sitten päätöksestä voi olla syytä valittaa. Lopulta oikeus voittaa oikeusvaltiossa.

    Äänestä

  • 4082567 kirjoitti:

    Ei ole tullut mieleen, että voisi hakea töitä myös siinä tarkoituksessa, että saa töitä?

    Kuka hullu nyt tosissaan töitä hakisi?

    Äänestä

  • Lisää.kaljaa.kiitos kirjoitti:

    Kuka hullu nyt tosissaan töitä hakisi?

    Aiheellinen kysymys, kieltämättä.

    Äänestä

  • 4082567 kirjoitti:

    Vajaatyökykyisille on olemassa osa-aikaeläke. Ja 30 vuotta töitä tehneellä pitäisi olla pienen krempan vastapainoksi paljon arvokasta kokemusta, jota siltä 20-vuotiaalta puuttuu.

    Et taida olla juurikaan työelämää seurannut. Osa-aikaeläke on sellainen ansa, jossa eläkkeellä olija joutuu tekemään täyden työajan työt siinä lyhyemmässä työajassa, johon hänet on tuomittu. Osa-aikaeläkeläiset sairastaa paljon ja jäävät loppuunajettuina sairaseläkkeelle aikaisemmin kuin muut.
    "30 vuotta töitä tehneellä pitäisi olla pienen krempan vastapainoksi paljon arvokasta kokemusta"
    Millä tavalla se kokemus helpottaa kulumista aiheutuvien kipujen kestämistä tai parantaa huonontunutta näköä tai auttaa sietämään nuorempien ja pomojen vittuilua?
    "Lopulta oikeus voittaa oikeusvaltiossa"
    Mutta Suomipa ei olekaan oikeusvaltio. Ei enää.

    Äänestä

Hieno kusetus taas. Huijarifirmat saavat laskutettua miljoonia turhista työttömien pyörityksistä. Olisiko jo aika tarkistaa minkä puolueen jäsenten omistuksessa konsultointiyhtiöt ovat. Sininen petos vai Kepu pettää aina.

Kallis lasku työtä tekevien verotukseen.

Äänestä

Työnantaja ilmoittaa avoimesta työpaikasta.
Sitten siitä ilmoitetaan sopivalle työttömälle jonka on haettava paikkaa.
Eikös se näin toimi ? Miksi lähetellä turhia hakemuksia olemattomiin paikkoihin.

Kyykytystä ja päivärahaleikkurihan tuo vaan on.

Äänestä

Aktiivimalli kolmonen tulossa: Työnantajan on tarjottava vähintään 18 tuntia kuukaudessa yhdelle työttömälle töitä tai tulee veronkorotus.

Äänestä
  • Eihän sitten kannattaisi työnantajaksi ryhtyä.

    Kaltaistesi olisi syytä ymmärtää se, että työnantajaksi ryhtymiseen tulee kannustaa, työttömäksi ryhtymistä ehkäistä. Työntekijäksi ryhtyminen taas on yhteiskunnan kannalta neutraali valinta.

    Äänestä

  • 6v8wu6df kirjoitti:

    Eihän sitten kannattaisi työnantajaksi ryhtyä.

    Kaltaistesi olisi syytä ymmärtää se, että työnantajaksi ryhtymiseen tulee kannustaa, työttömäksi ryhtymistä ehkäistä. Työntekijäksi ryhtyminen taas on yhteiskunnan kannalta neutraali valinta.

    Pitäiskin keksiä miksi yrittäjäksi ryhtyisi että saisi samat tuet kuin maajussi, 50 000/vuosi tekemätttä mitään. Arkadianmäelläkin olisi tosi hyväpalkkaisia hommia, käy töissä jos sattuu huvittamaan, kaikenlaisia lisiä ja etuisuuksia ja iso eläke heti kun hommat loppuu. Onkos muita tuollaisia kusetushommia?

    Äänestä

  • kusetushommia kirjoitti:

    Arkadianmäellä on häviävän pieni määrä porukkaa. Mutta ryhdy toki maajussiksi, jos olet valmis panemaan satojatuhansia euroa bisnekseen, joka on poliitikkojen armoilla.

    Äänestä

  • 6v8wu6df kirjoitti:

    Arkadianmäellä on häviävän pieni määrä porukkaa. Mutta ryhdy toki maajussiksi, jos olet valmis panemaan satojatuhansia euroa bisnekseen, joka on poliitikkojen armoilla.

    Ei maajussiksi ryhdytä vaan tila peritään ja tukiaiset tulee varmemmin kuin mikään muu kepulikokkaresuomessa.

    Äänestä

  • eikaikkiperitilaa kirjoitti:

    Ei maajussiksi ryhdytä vaan tila peritään ja tukiaiset tulee varmemmin kuin mikään muu kepulikokkaresuomessa.

    Kyllä maajussiksi ryhtyä saa. Elinkeinonvapaus on maassa.

    Äänestä

  • 6v8wu6df kirjoitti:

    Kyllä maajussiksi ryhtyä saa. Elinkeinonvapaus on maassa.

    Tottakai saa, odottele rauhassa kun laitetaan maat ja tukiaislla hankittu omaisuutesi uusjakoon.

    Äänestä

  • tapaitsesi kirjoitti:

    Tottakai saa, odottele rauhassa kun laitetaan maat ja tukiaislla hankittu omaisuutesi uusjakoon.

    Haluat loukata ihmisoikeutta omaisuuden suojaan? Kovin yksin joudut uusjakoasi yrittämään...

    Äänestä

  • 6v8wu6df kirjoitti:

    Haluat loukata ihmisoikeutta omaisuuden suojaan? Kovin yksin joudut uusjakoasi yrittämään...

    Veronmaksajat ottaa vaan omansa, emme ole antaneet lupaa jakaa rahoja maajusseille ja muille rikkaille.

    Äänestä

  • todellayksinolette kirjoitti:

    Veronmaksajat ottaa vaan omansa, emme ole antaneet lupaa jakaa rahoja maajusseille ja muille rikkaille.

    Veronmaksajat ovat antaneet vallitsevalle politiikalle luvan vaaleissa.

    Äänestä

  • 6v8wu6df kirjoitti:

    Veronmaksajat ovat antaneet vallitsevalle politiikalle luvan vaaleissa.

    Äänestäjät ottavat oikeudet omiin käsiin kun poliitikot ajavat vain omia etujaan. Poliitikot ovat antaneet tulevalle vallankumoukselle luvan rosvouksellaan.

    Äänestä

  • lopultakintajusit kirjoitti:

    Äänestäjät ottavat oikeudet omiin käsiin kun poliitikot ajavat vain omia etujaan. Poliitikot ovat antaneet tulevalle vallankumoukselle luvan rosvouksellaan.

    Ei kun äänestäjät vaihtavat vaaleissa poliitikkoja, jos eivät ole tyytyväisä.

    Äänestä

  • 6v8wu6df kirjoitti:

    Ei kun äänestäjät vaihtavat vaaleissa poliitikkoja, jos eivät ole tyytyväisä.

    Liian pitkä aika odottaa vaaleja, eikä mikään muutu kuin huonompaan suuntaan eli kansan on toimittava itse. Jokaisessa maassa ahneet ja korruptoineet päättäjät on syrjäytetty ennen pitkää ja niin tulee tapahtumaan Suomessakin. Mutta älä murehdi, on "kunniallista" kuolla aatteensa puolesta, rikkaita suojellen.

    Äänestä

  • KOKtarvitseesinua kirjoitti:

    Pitkä aika? Eihän niihin ole vuottakaan!

    Äänestä

  • Mutama idiootti punikki jäi näköjään.

    Äänestä

  • lopultakintajusit kirjoitti:

    Äänestäjät ottavat oikeudet omiin käsiin kun poliitikot ajavat vain omia etujaan. Poliitikot ovat antaneet tulevalle vallankumoukselle luvan rosvouksellaan.

    JUURI NÄIN VIELÄKÖ LÖYTIS RANSKALAIS VERTA..VAIKKA SUOMESSA EI TARVITTAIS YHTÄKOVAA LINJAA JA OIKEUKSIA DUUNAREILLE 5.V PALKKA TAI MITÄ VITTUA SE NYT SIEL ON..MUT MEILLÄ EI ENÄÄ MITÄÄN...REKRY RIISTÄJÄT/MISSÄ KOROSTAN MISSÄ SAATTA OLLA OMISTAJANA ELÄINTARHAN VÄKEÄ,ILMASTA TULOA KUHAN PÄÄTTÄVÄSSÄ ASEMASSA OLLUT...JOS KANSANEDUSTAJIEN ELÄKE ETENEE...MUUKIN

    Äänestä

Saisi tulla taas sota niin olisi ihmisille tekemistä, ja jos siinä ohessa osuisi joku vahingossa Sipilään, Lindströmiin ja kumppaneihin niin en kauheasti surisi.

Äänestä
  • Ei välttämättä silloin surra myöskään sitä, jos joku sinuun osuu. Ja jos koet olosi itsetuhoiseksi, hanki apua.

    Äänestä

  • lrnjsdvv kirjoitti:

    Ei välttämättä silloin surra myöskään sitä, jos joku sinuun osuu. Ja jos koet olosi itsetuhoiseksi, hanki apua.

    On teikällä vissiin luetun ymmärtämisessä vika, vai luuletko sitten että olen Sipilä, Lindström tai jokin kumppaneista?

    Äänestä

  • Kun sisällissota alkaa niin noilla kusipäillä on henki herkässä, joku vittuuntunut voi hoidella milloin tahansa.

    Äänestä

  • 234rwefre234rqrq3r kirjoitti:

    On teikällä vissiin luetun ymmärtämisessä vika, vai luuletko sitten että olen Sipilä, Lindström tai jokin kumppaneista?

    Vika on yksin sinussa. Etkö ymmärrä, että laillista ja demokraattista yhteiskuntaa kannattavat ihmiset tulevat puolustumaan vakaumustaan?

    Äänestä

  • lrnjsdvv kirjoitti:

    Vika on yksin sinussa. Etkö ymmärrä, että laillista ja demokraattista yhteiskuntaa kannattavat ihmiset tulevat puolustumaan vakaumustaan?

    Ei tässä mistään sisällissodasta puhuta vaan toivottavasti ryssä tulee tai maailmansota muutenkin.

    Äänestä

  • lrnjsdvv kirjoitti:

    Vika on yksin sinussa. Etkö ymmärrä, että laillista ja demokraattista yhteiskuntaa kannattavat ihmiset tulevat puolustumaan vakaumustaan?

    Ei teitä lahtareita kukaan muu puolusta. Päättäjät ei todellakaan toimi niin kuin enemmistö haluaa eli Suomessa ei ole demokratiaa, vallankumousta ei voi estää.

    Äänestä

  • lahtaritkuolee kirjoitti:

    Ei teitä lahtareita kukaan muu puolusta. Päättäjät ei todellakaan toimi niin kuin enemmistö haluaa eli Suomessa ei ole demokratiaa, vallankumousta ei voi estää.

    Mutta päätäjäthän ovat kansan enemmistön äänestämiä! Minä puolustan niin punikkia kuin lahtaria, joka on sellaisella mandaatilla päättäjäksi valittu.

    Äänestä

  • Kertoo vain suomalaisten nynnyydestä, että nuo saavat pompotella ja leikkiä ihmisillä mielensä mukaan.

    Äänestä

  • 6ftUnder kirjoitti:

    Kertoo vain suomalaisten nynnyydestä, että nuo saavat pompotella ja leikkiä ihmisillä mielensä mukaan.

    Nyyhkivät vasemmistopoliitikot ne vasta nynnyjen mieleen ovat.

    Äänestä

  • lrnjsdvv kirjoitti:

    Mutta päätäjäthän ovat kansan enemmistön äänestämiä! Minä puolustan niin punikkia kuin lahtaria, joka on sellaisella mandaatilla päättäjäksi valittu.

    Siinähän puolustat miljooniasi ja kuolet ensimmäisenä. Päättäjät eivät toimi edes EU:n vaatimusten mukaan eli monttuun vaan.

    Äänestä

  • lahtaritmonttuun kirjoitti:

    Siinähän puolustat miljooniasi ja kuolet ensimmäisenä. Päättäjät eivät toimi edes EU:n vaatimusten mukaan eli monttuun vaan.

    Viime kerralla miljoonia puolustavia kuoli paljon vähemmän kuin lain ja demokratian vihollisia.

    Äänestä

  • lrnjsdvv kirjoitti:

    Viime kerralla miljoonia puolustavia kuoli paljon vähemmän kuin lain ja demokratian vihollisia.

    Niinhän se on aina, että teitä lain ja demokratian vihollisia höyniä kuolee paljon enemmän puolustaessaan rikkaita, mutta ensi kerralla kuolee ne rikkaatkin.

    Äänestä

  • lahtaritmonttuun kirjoitti:

    Niinhän se on aina, että teitä lain ja demokratian vihollisia höyniä kuolee paljon enemmän puolustaessaan rikkaita, mutta ensi kerralla kuolee ne rikkaatkin.

    Jos haluat tappaa enemmistön, et ole demokratian tai lain puolella. Suomalaisten enemmistöhän on porvareita.

    Äänestä

  • lrnjsdvv kirjoitti:

    Jos haluat tappaa enemmistön, et ole demokratian tai lain puolella. Suomalaisten enemmistöhän on porvareita.

    Suomalaisten enemmistö on reilusti alle keskituloisia ja valtava osa köyhiä, meille ei harvat rikkaat mahda mitään.

    Äänestä

  • lahtaritmonttuun kirjoitti:

    Suomalaisten enemmistö on reilusti alle keskituloisia ja valtava osa köyhiä, meille ei harvat rikkaat mahda mitään.

    Kansan enemmistö on jo puoli vuosisataa äänestänyt aina porvareita. Roskaväki ei meitä sitä laillista ja demokraattista valtaa vie.

    Äänestä

  • lrnjsdvv kirjoitti:

    Kansan enemmistö on jo puoli vuosisataa äänestänyt aina porvareita. Roskaväki ei meitä sitä laillista ja demokraattista valtaa vie.

    Hahahahahha, tulet vielä näkemään miten roskaväki vie rikkailta kaiken! Sinulla trollilla ei mitään olekaan.

    Äänestä

  • lahtaritmonttuun kirjoitti:

    Hahahahahha, tulet vielä näkemään miten roskaväki vie rikkailta kaiken! Sinulla trollilla ei mitään olekaan.

    Sellaista näkyä ei ole kuin sinun unissasi. Roskaväen järjestäytymättömät murhaajat lakoavat valkoisen armeijan edessä kuin heinä.

    Äänestä

  • lrnjsdvv kirjoitti:

    Kansan enemmistö on jo puoli vuosisataa äänestänyt aina porvareita. Roskaväki ei meitä sitä laillista ja demokraattista valtaa vie.

    Äänestän lahtaria vintohkalla pumpum.

    Äänestä

  • JEP.AHNEUS...MENNY YLI JOPA VALTION FIRMOISSA..SE KUKA MUUTEN TIENAA PITÄKÖÖN MITÄ TYÖLLÄ TEHNYT,MUT SUOMEN VALTION LAFKASSA SEMMOSET BONUKSET ETTEI KUKAAN TARVII...OTETTU MALLIA JENKEISTÄ..ENNEN MAKSETTIIN KUNNON PALKKA JA OK.

    Äänestä

  • lrnjsdvv kirjoitti:

    Kansan enemmistö on jo puoli vuosisataa äänestänyt aina porvareita. Roskaväki ei meitä sitä laillista ja demokraattista valtaa vie.

    JA SEN LOPETTAA KANSA///3000000. VS KOURALLINEN PASKIAISIA VOIT POIKA TIETÄÄ LOPPUTULOKSEN,,TARKISTA ET PASSI VOIMASSA

    Äänestä

Kaikki työvoimatoimistot ja -ministeriöt ovat itsekin aktiivimallin alaisia joka suhteessa. Valtio on yksi iso aktiivimalli.

Äänestä

Maajussit ottaa kaljaa ja nauraa kaupunkilaisten kyykkyleikille. Heillä viikko traktorin puikoissa keväällä ja syksyllä tuo muhkeat tuet koko vuodeksi.,

Äänestä
  • Miten homoeroottisia nämä pakonomaiset ajatuksesi maajusseista oikein ovat? Toivotko maajussia ensisijaisesti allesi vai päällesi?

    Äänestä

  • 7v46wfgh kirjoitti:

    Miten homoeroottisia nämä pakonomaiset ajatuksesi maajusseista oikein ovat? Toivotko maajussia ensisijaisesti allesi vai päällesi?

    Eiksnää böndet oo jotai vitu navettahomoi hä?

    Äänestä

Tollaisia teillä oli tällä kertaa,mikä ihmisiä riivaa haukutaan toisia puolin ja toisin?

Äänestä

Laitoin ruutupaperila ohisen hakemksen neljään eri firmaan:

Hyvä työantaja.

Täten hajen töitä itseleni. Olen luotetava ahkra isäm maallinen ja käynyt elämkolun. Harastuksini kuluu maahanmuton vasutsamien ja suomi ensin agtivismi.

Pöljänperäsä 16.6.2018

Äänestä
  • Turun terroristi sai liian lievän tuomion. Ei ollut käynyt edes sitä mainittua eläm mäm kolua.

    Äänestä

  • Sickhail!

    Äänestä

Aikoinaan järjestettiin työttömille hätäaputöitä. Aikoinaan naapurin pappa kertoi olleensa jossain sellaisessa tienpohjaa tekemässä. Kertoi, ettei siinäkään ollut sinänsä mitään suurta viisautta eli järkeä mutta siitä maksettiin kohtuullinen palkka. Hän oli mm. ollut rautakangella hakkaamassa jäätynyttä maata lapiomiehille kaivettavaksi. Ehkä siinäkin oli perimmäisenä ajatuksena aktivointi. Oikein kun alkoi v...aa turhanaikainen puuhastelu, ainakin osa hakeutui oikeisiin töihin. Silloinkin kuulemma töitä oli mutta kukaan ei halunnut maksaa työnteosta. Nyt ei haluta maksaa työstä eikä työvalmiudessa olemisesta joten laitetaan rahat aktivointitoimiin. Moni tietysti ja oikeutetusti kysyy mihin tässä aktivoidaan.

Äänestä
  • SE OLI SILLOINKUN PYÖRÄT OLI VIELÄ 4KULMASIA JA IHMISYYS VOIMISSAAN

    Äänestä

Laittakaa työttömät ihan vitusti niitä hakemuksia ahahah...tukkikaa sähköpostit. Oikeasti ei niitä kukaan kontrolloi oletko hakenu vai et.

Äänestä

Miksi ne samat työpaikat avoinna aina eikä niihin oteta ketään.

Varmaan vaajos tulet ilmaiseksi

Äänestä

Rupia sää vaa homoporiis ja ryhdy omiis fingereisiis.

Äänestä

Aktiivimaalit vedetään vessasta alas.

Äänestä

Mä meen töihin sitten kun maksetaan kunnon palkka ja piste.Ihan sama mitä uhkaillaan ja leikataan

Äänestä
  • Sehän riippuu ihan sinusta, miten ison palkan arvoisen itsestäsi kehität.

    Äänestä

  • Varmasi saisit töissä enemmän kuin loisimalla toisten verorahoilla.

    Äänestä

  • Pane hakemukseen palkkavaatimukseksi palttiarallaa 7000/kk. Ja pane siihen hakemukseen että enämpikin voi toki maksaa. Porvarilla on kyllä varraa...

    Äänestä

  • vittu ennen pysty maksamaan palkalla vuokran ja laskut..kohta ei edes kskiluokkaa...millä mitään ostovoimaa/kädestä suuhun motivoi ihan vitusti...palaa maan pinnalle..kokoomus piihi tee vittu itte hommas ni ei tarvii maksaa...vitun helppoa

    Äänestä

Seuraavaksi+tulee+aktiivimalli+3.Työttömän+on+haettava+vähintään+5,ttä+työpaikkaa+päivässä.Käytävä+vähintään+6,dessa+työhaastattelussa+viikossa.Jos+ei+täytä+tälläisiä+aktiivisuusehtoja,niin+vähintään+12+viikon+karenssi.Työttömyysturvaa+alennetaan+50%Käytävä+joka+päivä+tekemässä+raporttia+työttömyystoimiston+pyrokraatille.T:Sipilän+hallitus.

Äänestä
  • Kannattaisko lopettaa hallitus jos ei osata muuta enää kuin yrittää alistaa? Narsismi hulluus on syönyt koko valtion.

    Äänestä

EKP:n velkaelvytys loppuu, EU-alueella on jo epävarmuus tulevasta, moni saa maistaa sitä itseään.

Äänestä

Mielenkiintoista kun melkein kaikki työpaikat vaatii nykyään työkokemusta tai koulutuksen. Tekee kyllä tiukkaa hakea niitä 4 työpaikkaa kk, mihin voisi päästä.

Äänestä
  • Vaatii ja vaatii. Työntekijää hakeava työnantaja voi esittää vaatimuksia. Aktiivimalli kakkosessa työntekijä hakee töitä. Käytännössä otetaan puhelinluettelo käteen ja aletaan soittelemaan firmoja läpi. Ei työnantaja silloin mitään vaatimuksia esitä, kun aloitteentekijä on työnhakija.

    "Kyllä työ tekijäänsä neuvoo" -sääntö on voimassa edelleenkin.

    Äänestä

  • LASKELMOITU VARKAUS/IKÄVÄ KYLLÄ LAILLINEN..NIIN KAUAN KU KOKOOMUSTA/KESKUSTAA ÄÄNESTÄÄ....SITÄ SAA MITÄ TILAA...MIKÄ KERTOO SUOMALAISUUDEN TYPERYYDEN...NO ÄITI JA ISI ÄÄNESTÄÄ/AJAA ESIM.KESKUSTAN ASIOITA...VITTU EIKÖ PAHNASAAPPAAT TAJUU ET SIPILÄ KOKOOMUSLAINEN...PERSE EDELLÄ PUUHUN...MUTKUN MUUTKIN KYLÄRAITILLA..HEH,HEH

    Äänestä

Työttömistä voisi jauhaa ruokaa turkiseläimille.

1Äänestä

Vittu kun työttömät jaksaisi mennä edes vaaliuurnille, niin ei tarvisi valittaa.

Kokoomus oppositioon heti!

Äänestä
  • Kokkoomuslahtarit opposiittiöön ja inkvisiittiöön. Ei televisiittiöön!

    Äänestä

  • Jos ne vaivautuisivat vaaliuurnille, nehän saattaisivat myös vaivautua töihin. Ja sitten äänestääkin sitä Kokoomusta.

    Äänestä

  • 4h6847uh kirjoitti:

    Jos ne vaivautuisivat vaaliuurnille, nehän saattaisivat myös vaivautua töihin. Ja sitten äänestääkin sitä Kokoomusta.

    Sitä vuorineuvosten ja EK:n lakeijaa ei kukaan itseään kunnioittavat duunari äänestä.

    Äänestä

  • hgghgggggggggggggggg kirjoitti:

    Sitä vuorineuvosten ja EK:n lakeijaa ei kukaan itseään kunnioittavat duunari äänestä.

    Mutta jos joku erehtyisi arvokkaaksi työntekijäksi duunarin sijaan?

    Äänestä

.ittu sallikaa mun nauraa,katoin just mol.fi sivuja niinku jokapäivä..haen duunia uudenmaan alueelta
koskas raasepori on kuulunut uudenmaan lääniin???? ja raippa tulee ytk-päivärahoihin 4työnhakua kk.kele edes osa-aikasia ole..kansanedustajille 10000000e eläke jos ollut apinatarhassa 1vko. pitäis printtaa valelääkäripaperit tai aivan mihkä ammattiin tahansa...pelle suomalaiset ei tee mitään...pitäis mennä ranskan malliin ja ajettais .ittun kokoomuksen ahneet .askiaiset/perunan-nostaja keskusta..ja rekryfirmoilla mielivalta..enola gay..

Äänestä
  • Sääliksi käy nykynuoria, aivan vituilleen mennyt touhu koksujen ja kepuleiden ansiosta. Lähes kaikki työpaikat viety ulkomaille ja työttömiä rangaistaan. Silti vaan matuja otetaan lisää elätettäväksi. Kannattaisi palkita jos ottaa niitä lyhyitäkin hommia jos edes saa, eikä leikata kaiklta ennestään olemattomista korvauksista. Vuokrasääntely ratkaisisi ongelman, mutta eihän se koksukepuleille sovi kun itse rahastavat.

    Ei montaakaan oikeaa työpaikkaa näy, varsinkaan tavallista duunia, erikoisaloille jotain. Melkein kaikki vuokrafirmojen kautta, ei tiedä edes mikä yritys kyseessä mihin pitäisi hakea. Pitempiaikaista työpaikkaa lähes mahdoton saada, osta siinä sitten asunto ja perusta perhettä.

    Itsellä ollut kaksi pitempiaikaista työpaikkaa, mutta kaikki säästöt menneet työttömänä ollessa, enää ei edes kiinnosta kun vuokran jälkeen ei jää paljon mitään käteen. Onneksi ei ole eläkkeellekään hirveästi aikaa.

    Äänestä

  • keppieitoimi kirjoitti:

    Sääliksi käy nykynuoria, aivan vituilleen mennyt touhu koksujen ja kepuleiden ansiosta. Lähes kaikki työpaikat viety ulkomaille ja työttömiä rangaistaan. Silti vaan matuja otetaan lisää elätettäväksi. Kannattaisi palkita jos ottaa niitä lyhyitäkin hommia jos edes saa, eikä leikata kaiklta ennestään olemattomista korvauksista. Vuokrasääntely ratkaisisi ongelman, mutta eihän se koksukepuleille sovi kun itse rahastavat.

    Ei montaakaan oikeaa työpaikkaa näy, varsinkaan tavallista duunia, erikoisaloille jotain. Melkein kaikki vuokrafirmojen kautta, ei tiedä edes mikä yritys kyseessä mihin pitäisi hakea. Pitempiaikaista työpaikkaa lähes mahdoton saada, osta siinä sitten asunto ja perusta perhettä.

    Itsellä ollut kaksi pitempiaikaista työpaikkaa, mutta kaikki säästöt menneet työttömänä ollessa, enää ei edes kiinnosta kun vuokran jälkeen ei jää paljon mitään käteen. Onneksi ei ole eläkkeellekään hirveästi aikaa.

    Miksi et mene töihin vaan itket työttömyyttä. Työpaikkoja riittää työhaluisille.

    Äänestä

  • Missä on työpaikka johon voin vaan mennä kerro niin menen

    Äänestä

  • muista kirjoitti:

    Miksi et mene töihin vaan itket työttömyyttä. Työpaikkoja riittää työhaluisille.

    En itke, minulla on ihan hauskaa työttömänä kun kaikki tarpeelinen jo ostettu, nuoret ei pysty ostamaan mitään kun ei ole niitä töitä.

    En ihmettele jos muoret ei haluakaan enää töihin kun palkasta ei jää paljon mitään käteen, verorahat menee matujen elättämiseen ja järjetön vuokra kokkareloisille. Menisivät töihin eivätkä loisisi vuokratuloilla. Jokainen työssäkäyväkin maksaa niitä asumistukia veroissaan, monta miljardia vuosittain, samoin menee maajussien tukiaisiin yli 4 miljardia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

CVt-kuntoon-sukula kirjoitti:

Aktiiivi kakkonen on tulossa voimaan. Teidän pitää rustata vähintään neljä työhakemusta kuukaudessa, ja hakemusten pitää olla asiallisia, tai muuten tulee karenssia. Nyt on hyvää aikaa ryhtyä viilaamaan hakemuspohjaa kuntoon. Vinkki: Wordillä voi tehdä joukkokirjeitä, johon saa tuotua muuttuvan datan vaikka Excel-taulukosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu