Kiitos Marco DeWittin johtaman ääliöisänmaalliset porukan joka on häiriköinyt kameran kanssa vaikka viranomainen on häiritsevän kuvaamisen kieltänyt monet kerrat, poliisi puuttuu nyt yhä hanakammin julkisella paikalla kuvaamiseen, varsinkin kun kamera käännetään kohti poliisia itseään.
Esimerkiksi poliisiauton kuvaaminen kun se ajaa liikenteessä vastaan johtaa nyt käytännössä aina siihen, että poliisi pysähtyy ja pakottaa poistamaan kuvat poliisiautosta kameran tai puhelimen muistikortilta. Samoin palokunnat kieltävät kategorisesti kaiken kuvaamisen turmapaikoilla ja palopaikoilla paitsi virallisilta pressikortin omaavilta journalisteilta.
Isänmaallisten jatkuva rettelöinti poliisin kanssa ja laiton kuvaaminen johtaa siihen, että kohta Suomessa ei sitten selvyyden vuoksi saa enää kukaan kuvata julkisella paikalla mitään. Ennen jokainen ymmärsi kuvaamisen rajat ja sen, että ihan kaikkea mitä on kuvattu ei voi julkaista esim. tiukan yksityisyydensuojalain ja lastensuojelullisten näkökulmien takia sekä siksi, että julkinenkin viranomaistoiminta on kuitenkin pohjimmiltaan aina salaista. Sananvapaudellakin on rajansa Suomessa ja isänmaalliset pakotetaan hyväksymään se vaikka väkivaltaisesti jos poliisi päättää käyttää voimakeinoja laittomasti kuvaavia idiootteja vastaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Videokamerat tulisi kieltää kaikilta paitsi lehdistön edustajilta. Rahvas voi ottaa kuvia.
Se olisi parempi kun ihmiset osaisivat käyttää korkeatasoista ajattelua ja järkeä kuvaamisessa. Se tulee muistaa, että jopa julkisella paikalla häiritsevä ja uhkaava kuvaaminen on kielletty eikä esim kuvia lapsista saa julkaista eikä varsinkaan mitään livevideota joka loukkaa ihmisten yksityisyyttä ja kunniaa. Toiseksi viranomaisia ja auttajia on aina toteltava, eli kun vaikkapa elvytyspaikalla tai autoturmapaikalla kielletään kaikki kuvaaminen niin se kuvaaminen sitten todella on kiellettyä.
Kuvaamista rajaavat mm. laki yksityisyydensuojasta, julkisrauhalaki, lastensuojelulait, yleisen järjestyksen sälymiseen liittyvät lait, yksityisten kiellot jne. Ja aina viranomaisen käskyt, olivat ne laillisia tai eivät niin toteltava on aina.
Droneja koskee myöskin se terveen maalaisjärjen käyttö. Yleisön yllä lentävä yksityisen ihmisen ohjaama drone on uhka jonka saa ampua alas. Viranomainen ei voi tietää kantaako se kameraa vai pommia mukanaan.
Yksityisessä tilassa kuten joku liikekeskus tai baari tulee muistaa se, että kuvaaminen on lähtökohtaisesti aina kiellettyä ja järjestyksenvalvojalla on oikeus estää kuvaaminen heti voimakeinoilla ja poistaa häritsevä kuvaaja paikalta vaikka väkisin. Lähtökohtaisesti kaikkialla valokuvaaminen on ensisijaisesti kiellettyä.
Neuvostoliiton ja P-korean malliin.
Olisiko jossain linkki tähän "oikeaan" uutiseen?
https://yle.fi/uutiset/3-8879867
”Ja siirrytäänpä vähän kauemmaksi siitä”
Suomessa poliisin on keksittävä poppakonsteja tai ainakin venytettävä toimivaltaansa, jos julkisella paikalla kuvaavista halutaan eroon. Kännyköitä ei saa ottaa.
Käytännössä poliisin toimivaltaan ainoa istuva keino on pyytää kuvaaja siirtymään kauemmaksi. Poliisilain mukaan silloin voidaan vedota ainakin rikospaikan eristämiseen. Ja ainahan onnettomuuden yhteydessä voidaan puhua jonkinlaisesta rikospaikasta.
Periaatteessa poliisi voi onnettomuuspaikalla kokeilla kehottaa tirkistelijää laittamaan kännykän pois, mutta koska kuvaamista ei saa varsinaisesti kieltää, voi poliisi ainakin periaatteessa todeta henkilön sen jälkeen syyllistyneen niskoitteluun tai haitantekoon.
---------
Aina löytyy lain kohta jonka perusteella poliisi tai pelastuslaitoksen edustaja saa kieltää kuvaamisen. Jos lain kohtaa ei löydy niin se väännetään väkisin esiin lakikirjasta ja taas lentää isänmaallinen kameransa kanssa putkaan. Niskottelu on loistava syy viedä kuka vaan putkaan kun ei tottele poliisin ja palomiesten antamia määräyksiä.