aikamoinen savotta

eidieseliäenään

Jossain vaiheessa oli aika kysyttyjä volvon v 70 d5 malli.

Ei tuntunutkaan enään olevan kun möin toukokuulla kyseistä autoa,mittarissa 400000km niin se on lienee liikaa tai ainakin kysyntää ei ollut vaikka hinta oli 2350e.

Ei auttanut uudet renkaat myyntiin,eikä integroiudut puhelimet ja polttoainelämmittimet,sekä volvon oma navigaattori jne.

Mausteita oli mutta sitä kysyntää ei ollut,ihmetys oli aika suuri,olin laittanut pakettiautoksi jolloin verotkin oli mitättömät ja vakuutusmaksut.Penkit sai mukaan,ei vaan ollut enään kysyntää.

Totesin etten dieseliin enään kajoa tämän jälkeen mikäli saan myytyä,lopulta sain mutta kovan työn kanssa ja huonolla hintaa.

Ostin pienemmän bensa auton,niissäkin näytti olevan myyjillä melkoinen homma päästä eroon,(yksityisillä) myyjillä.

Samoja autoja on tori.fi:ssä myynissä melkoisen kauan,ei käy kauppa hirveän hyvin,diesel autot lienee melkoisia myytäviä juuri nyt,niitä ei tahdo enään kukaan varsinkaan kaupunki ajoon vaikka matkaa ajaisikin jonkin verran.

Mersuista ja volvoista on vaikeaa päästä eroon kun ne ikääntyvät.

11

643

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Myrkyttäjä

      Se on just näin!! Ite sain vielä myytyä diesel auton pois! ja voin vaan sanoa että ei ikinä enää Dieseliä. Se tarina on LOPPU!

    • JihuuMitäÄlykköjä

      Höpö höpö poijaat provoilemaan, noloa ja tietämättömänä tyhmää.

    • dieselionunohdettu

      Valittettavasti diesel autoilu on erittäin vanhakantaisen ihmisen kulkuneuvo ajoi vaikka 100 000km vuodessa niin tilanne on tämä nykyään.

      Nuorisolle kyseiset autot ei kelpaa mitenkään ajoon ei edes maalle korpeen,(eivät suostu ajamaan dieseleillä).
      Mersut on unohdettuja totaallisesti nuorten keskuudessa, ei käy että isä edes ostaisi sellaisen,on kuulema niin kauhea pappa auto c ja e sarja ettei sellaisia saa tuoda pihaan.

      Ainoastaan kelpaa nuorisolle bemari tai audi, ja ne pitää olla bensana ,missään tapauksessa ei diesel tule kuuloonkaan enään,eivät suostu sellaisiin enään".Nauravat porukoissaan papoille jotka ajelee dieseleillä,on hyvin vanhan aikaista sellainen nykyisin.("Kuin 19 80 luku olisi)"

      Dieseliä ei saa kaupungeissa käytettynä myytyä muutoin kun että se tyrkätään menemään pakolla,esimerkkinä jos vaikka myyt 2000 eurolla jotain ja luulet sen jo olevan tosi halpa ja kuvittelit saavan hetki sitten 3000e-4000 e, niin ei mene,vaan se on alle 1000e niin voi saada jonkun tura karva lakkipölhön maaseudulta kaukaa hakemaan sen maalle saastuttamaan,hehän eivät elä nykyajassa vaan menneessä aikakudessa ja kauan.Ne autot jääkin sinne nyt jotka myydään pois kaupunkien tienoilta.Kunnes valtio päättää lopun kaikesta dieseltouhusta,
      ne jää sinne diesel katkuihin papat maalle.

      En tiedä kellään dieseliä jotka asuvat keskustasssa,ainoat on pakettiautojen omistajat joilla on yritystoimintaa.

      Ei sitä moni uskoisi kun ajattelee jälkeenpäin,ajoin takavuosina 50000-70000km vuosivauhtia ja nyt ajan bensalla siis bensa autolla ja melkopienellä vielä,ennen piti olla kaksi autoa pihassa,ei enään,tehoa piti olla jne ,enään ei niihin kiinitetä huomioa juurivaan pitää syödä suhteelisen vähän polttoainetta.

      Maalla tai turaukot on ainoita jotka vielä yrittää rimpuilla maailmaa vastaan,tojotat ja volvot ja monet muut merkit eivät valmista yhtäkään dieseliä enään vaan aika on nyt täysin toinen kun 1980-1990 oli,nämä ovat nyt niitä jotka saivat ajokortin tuohonaikaan ja ovat jo pappaikäisiä jotka palvovat dieselin nimeen eivätkä koskaan eläneet nykyajassa.

    • eroonnoista

      Kukaan terveälyinen ei tosiaankaan edes nouse dieseltraktoreihin enään,eihän linjaautotkaan ole enään dieseleitä keskustoissa.Kyllä siinä niin käy että ilmaiseksi ne on annettava pois mieli päästä eroon noista.

    • dieselinmyyntionohi

      Yritin itsekkin päästä diesel volvosta eroon siis v 70 d5 2004 mallista,tarjosin sitä sellaiselle joka varmasti on volvon mies ja harrasti vain volvoja pihassaan,oli se ihme suuri,ei käyny pihaan volvo enään jos on diesel ja hän asui maaseudulla, noin 200 volvoa omistaneena miehenä ei ottanut diesel volvoa enään ja 2007 vuosimallin volvot d5 koneella oli kuulema täysin roskaa,eikä kuunaan suostu ottamaan sellaista pihaansa.Ilmeisesti on fordin osilla pilattu laatu.

      Meruissa taas on niin ettei sitä merkkiä meille enään koskaan edes tule,se on niin nähty,sen aika oli ja meni kauan aikaa sitten sillä merkillä,paljon paljon heihompi laatu on mersuissa kuin tojotoissa tai kiialla,ei oi kuunaan verrata enään mersuja laatuun.

      • Mitä väliä, kun tilava ja mukava auto kulkee Priuksen polttoainekuluilla, joten antaa muiden päivitellä katsastustilastoja.


    • Aloittajan uutta ja vähän ajettua Volvoa selvästi enemmän maailmaa nähnyt diesel käytiin juuri ostamassa pois. Nuori paljon ajava ostaja oli kiinnostunut auton kunnon lisäksi tankkikirjasta ja pienestä kulutuksesta.

      Mitäpä tuosta ihmettelemään, kukin ostakoon omiin ajoihinsa sopivan värkin.

    • Otapa-selvää

      Ei dieselautoille nyt noin kateellinen kannattaisi olla, kuten tässäkin muutama kirjoittaja on. Nykyisin jo kenellä hyvänsä on niihin varaa, jolla nyt on varaa ylipäänsä vähän parempaan autoon. Ei tarvitse tyytyä johonkin onnettomaan saastuttavaan ja juoppoon bensäprutkuun.
      Jos ajoja tulee vähän, niin sähköauto on silloin vaihtoehto eli ei silloinkaan tarvitse tyytyä vanhanaikaiseen ja poistuviin bensa-autoihin. Jo alkaa tulla markkinoille myös dieselhybridejäkin.

      Ei Suomi eikä muutkaan maat selviä millään jo nyt sovituista kasvihuonepäästövähennyksistä ellei bensa-autojen määrää kyetä vähentämään. Päästörajat ovat edelleen kiristymässä, joten rajoituksia tulee varmasti lisää nimenomaan bensa-autojen päästöihin eikä niistä taideta silloin enää selvitä rahalla kuten nykyisin.

      • Oma veikkaukseni seuraavasta askeleesta on suoraruiskubensamoottorien, noiden nykyajan hiukkaskiihdyttimien siistiminen hiukkassuodattimella, jollainen dieseleissä on ollut vakiovarusteena jo toistakymmentä vuotta.


      • Gftilöp
        W212 kirjoitti:

        Oma veikkaukseni seuraavasta askeleesta on suoraruiskubensamoottorien, noiden nykyajan hiukkaskiihdyttimien siistiminen hiukkassuodattimella, jollainen dieseleissä on ollut vakiovarusteena jo toistakymmentä vuotta.

        Hiukkassuodatin ei vähennä kasvihuonekaasupäästöjä, jotka ovat se maapallon ilmaston kannalta pahin autoista tuleva päästö.


    • ihanaProvo

      bensapistooli on vihreä ja diesel musta. Ei saa olla tyhmä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2830
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      104
      2065
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1554
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      70
      993
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      874
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      785
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      726
    Aihe