Työttömät loiset eivät laita rikkaakaan ristiin saadakseen elantonsa, vaan odottavat että heille kannetaan kaikki valmiiksi nenän eteen hautaan saakka. Pöyristyttävää ja tilanne on täysin sietämätön, koska työiässä olevat ihmiset vievät resursseja oikeasti apua tarvitsevilta, sairailta ja eläkeläisiltä.
Maahanmuuttajat ovat aktiivisia. He ovat lähteneet syystä tai toisesta etsimään parempaa elämää muualta. Suomelle maahanmuuttajat ovat olleet lottovoitto. Olemme saaneet aktiivista ja hyvän työmotivaation omaavia enemmän tai vähemmän koulutettuja ihmisiä ilmaiseksi. He tulevat enemmän kuin tarpeeseen.
Suomella on siitä huolimatta edelleen ongelma – työttömät loiset. Heistä pitäisi päästä tavalla tai toisella eroon. Hyvä tapa olisi tehdä vaihtokauppaa. Suomalainen työtön on käynyt yleensä jollain tavalla peruskoulun, ja osaa todennäköisesti lukea ja kirjoittaa. Markkinoidaan näitä meidän työttömiä Afrikkaan ja Lähi-itään "valmiiksi koulutettuina". Ei kerrota heidän olevan laiskoja loisia. Otetaan työttömien tilalle ahkeria maahanmuuttajia. Näin saamme siirrettyä ongelman muualle, ja samalla saamme kunnollista työvoimaa ilmaiseksi.
Maahanmuuttajat ovat aktiivisia. He ovat lähteneet syystä tai toisesta etsimään parempaa elämää muualta. Suomelle maahanmuuttajat ovat olleet lottovoitto. Olemme saaneet aktiivista ja hyvän työmotivaation omaavia enemmän tai vähemmän koulutettuja ihmisiä ilmaiseksi. He tulevat enemmän kuin tarpeeseen.
Suomella on siitä huolimatta edelleen ongelma – työttömät loiset. Heistä pitäisi päästä tavalla tai toisella eroon. Hyvä tapa olisi tehdä vaihtokauppaa. Suomalainen työtön on käynyt yleensä jollain tavalla peruskoulun, ja osaa todennäköisesti lukea ja kirjoittaa. Markkinoidaan näitä meidän työttömiä Afrikkaan ja Lähi-itään "valmiiksi koulutettuina". Ei kerrota heidän olevan laiskoja loisia. Otetaan työttömien tilalle ahkeria maahanmuuttajia. Näin saamme siirrettyä ongelman muualle, ja samalla saamme kunnollista työvoimaa ilmaiseksi.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Palmun alla olisi mukavaa elbata heinänkorsi suussa ja kookospähkinä kainalossa. Suomessa on lämmintä vain muutama viikko vuodessa. On ihmisoikeusrikos pitää työttömiä kylmässä.
Tervemenoa vaan,mutta tiesitkö että siellä joutuu oikeasti tappelemaan toimeentulonsa puolesta kun niillä valtioulla ei ole mitään aikomusta rakentaa mitään sosialiturvaa vaikka monellakin maalla Afrikassa olisi siihen varaa.
Ja päälle tulisi vielä mustien rasismi valkoisia kohtaan,vastalahjana valkoisten harjoittamasta rasismista mustia kohtaan täällä.
6Mitä vihan lietsontaa on todeta että maataloustukea on korotettu kahden viime hallituskusen aikana ennätys suureksi.
Maataloustuki vaatikkeetonta tukea.
Kaikkia muita tukia ja etuuksia.on leikattu sipilän hallituksen toimesta.
Paitsi maataloustukea ja yritystukea.
Onko se oikein ja tasapuolista
Kansalaisten kohtelua.
Samoin todetaan että kaupanhinta ei ole kotimaisten kasvisten kilohinta . Vaan ae on noin 50€ kilo
Koska jokainen kansalaonen maksaa veroissa noin ,100€' kuukaudessa maataloustukea.
Sipilän mukaan tukien leikkaminen tehostaa aktiivisuutta.
Miksi sipilä ei halua tehostaa maatalouden aktiivisuutta. Ja vähentää kustannus vajetta
Samoi. Todetaan vaaanettä maanviljelijät jo huutellevat satokorvauksia vaikka viljaa ei ole vielä kylvetty.
Samoin eivät kastele peltoja.
Samoin todetaan että keksimäärin maataloustuki on tilaa kohden n.,70 000€ vuodessa verotonta tuke.
Sekoira älähtää mihin kapula kolahtaa
Tiijätkö mikä on suurin "työttömienloisten" joukko suomessa suhteessa väkimäärään?
Mustalaiset.
Missä aloittaja on havainnut aktiivisia maahanmuuttajia muualla kuin sossun ja terveysasemien jonoissa.
Itse olen ollut 12 vuotta työttömänä, mutta en ole nähnyt fattan jonossa yhtään maahanmuuttajaa. Televisiossa on näytetty tehtaissa ja puutarhoilla työskenteleviä maahanmuuttajia. Joku autteli jopa yhtä mummoakin. Kovia ne ovat töitä tekemään pirulaiset!
Ovat sitten siirtyneet sähköiseen palveluun.
Ei kun heillä on avustajat jotka jonottavat heidän puolestaan. Se on sitä kotouttamista.
Työttömät voisivat toimia kyseisinä avustajina. Siitä heille päivittäinen 9 euron kulukorvaus annettakoon.
Kyllä tuolla Helsingissä ainakin niitä näkyy olevan puhtaanapitotehtävissä. Taitavat olla juuri niitä töitä, jotka eivät maistu Suomalaisille..
Kansalaisten vaihto onkin käynnissä parhaillaan.
Hyvältä tuoksuvat kauniit ja menestyvät kokoomuslaiset muuttavat rahoineen ulkomaille ja tilalle soutaa kumiveneillä hieltä haisevia moniosaajia.
vain aloittaja,joka on itse loinen.
todellisia työttömiä min 300 000 ja min 300 000 pätkä,-kitu- ja orjatöissä nälkäpalkoin,
työn tulee olla kokopäiväistä ja jatkuvaa alan palkoilla min 1v, muut on satunnaisia "satutöitä".
missä vika "pilee" ?
väitän, vain päättäjissä ja varakkaissa, jotka aina haluaa hyväksi käyttää ja sortaa muita ihmisiä.
Näennäistyöt eivät ole oikeata työtä vaan pelkkää kusetusta ja orjuuttamista.
Tehköön orjatyövoimaan uskovat itse ne duunit kun kerran niitä ilmaishommia tänne haluavat vain lisää.
Vankilakin on parempi paikka kuin ilmaistyöleiri sossun leipärahoilla.
Taitaa väkivallanteot lisäääntyä todella paljon kun aktiivimalli 2 tulee voimaan, siitä voitte olla ihan varmoja että vankilat täyttyvät ja äkkiä.
Tekoäly jättää puolet maailmasta työttömäksi 30 vuodessa
Tietokonetutkija Moshe Vardin mukaan tekoälyn vaikutusta kansantalouksiin ei ole otettu tarpeeksi vakavasti, kertoo The Guardian.
Useiden tulevaisuustutkijoiden ja tutkijoiden mukaan tekoäly ja automaation edistyminen uhkaa useita työpaikkoja lähivuosikymmenien aikana, ja hurjimpien ennusteiden mukaan koko maailmantalouden työmarkkinat tulevat mullistumaan.
Näin uskoo myös tutkija Moshe Vardi, joka ennustaa tekoälyn vievän työpaikat jopa puolelta maailman ihmisistä seuraavan 30 vuoden aikana. Vardi esitti ennusteensa viikonloppuna amerikkalaisen tutkijajärjestö AAAS:n konferenssissa, josta uutisoi The Guardian.
- Lähestymme aikakautta, jolloin koneet pystyvät suorittamaan lähes minkä tahansa tehtävän ihmistä paremmin. Yhteiskunnan on kohdattava tämä kysymys ennen kuin se on todellisuutta: mitä ihmiset tekevät, kun koneet pystyvät tekemään kaiken?
Tekoäly huolettaa
Tekoälyn vaikutus yhteiskuntaan on huolenaiheena puhuttanut viime vuosina muitakin kuin tieteiskirjailijoita ja futuristeja. Muun muassa maineikas astrofyysikko Stephen Hawking on varoittanut superälykkään tekoälyn vaaroista, ja ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on varoittanut tappajarobottien vaarasta sodankäynnissä.
Moshe Vardin mukaan suurin tekoälyn muodostama vaara ihmiskunnalle eivät kuitenkaan ole tappajarobotit, vaan tekoälyautomaation vaikutus talouteen. Tekoäly voi Vardin mukaan hävittää keskiluokan työpaikat ympäri maailmaa ja pahentaa yhteiskunnallista epätasa-arvoa. Työn katoaminen johtaa Vardin mukaan ihmiskunnan eksistentiaaliseen kriisiin.
- En pidä tulevaisuutta ilman työtä lupaavana, koska en pidä pelkästä vapaa-ajasta muodostuvaa elämää houkuttelevana. Uskon työnteon olevan oleellista ihmisen hyvinvoinnille, tutkija sanoo.
Vardin mukaan ihmiskunnan suurena henkisenä haasteena onkin löytää merkitystä elämässä, joka ei enää perustu työntekoon itseisarvona. Vardin mukaan edes ”maailman vanhin ammatti” ei ole turvassa automaatiolta.
- Löisitkö vetoa seksirobotteja vastaan? Minä en, tutkija sanoi konferenssissa.
Mitäs ootte vieneet tehtaat Kiinaan ja irtisanoneet kaikki eikä uutta työtä tahdo enää saada kun eläkeikä lähenee jonka vuoksi kukaan työnantaja ei ota enää töihin. Ei se meidän työttömien syy ole vaan teidän yrittäjien. Saatte itse katsoa peiliin.
Itsensä voi työllistää alkamalla yrittäjäksi. Ei pidä jäädä makaamaan velttona paskana sohvalle. Töitä on maailmassa rajaton määrä.
Mä elän pääomatuloilla. En tee kun kotitöitä ja makaan niin paljon kun lystää. Painakaahan hommia. Vauhtia.
Minä olen liian laiska tekemään kotitöitä. Niitä tekemään olen palkannut itselleni kotiapulaisen, pitkän ja isorintaisen 17 vuotiaan latvialaistytön. Hän käy kerran kuussa Latviassa ja tuo samalla minulle sieltä lastin alkoholia. Syntynyt säästö riittää kotiapulaisen palkkaan. Suomessa alkoholin himoverotus vie työpaikkoja.
Ai Loiset? Nimitteletkö ihmisiä Loisiksi? Pitääpäs laittaa tämä artikkeli Poliisin syyniin! ^^
Loinen kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella. Lois on puolestaan ihmisen etunimi. Saattaahan niitä Lois-nimisiä työttömiäkin maailmassa olla.
Loinen taas on ihan oikea suomen kielen sana. Nykyajan loinen elää tulonsiirtojen avulla epäsuorasti muiden kustannuksella, ei siis välttämättä varsinaisesti heidän nurkissaan. Monilla vanhemmilla saattaa olla sellainenkin vaiva taloudessaan, jos aikamiespoika ei ole ymmärtänyt lentää pesästään.
"Loinen tarkoittaa vanhassa agraarisessa Suomessa tilattoman väestönosan alinta kerrostumaa, joka eli toisen tuvassa, saunassa tai muissa tiloissa ja sai pääsääntöisesti palkkaansa luontaistuotteina"
Olet natsi.
Työttömyys ei ole työttömän vika.
Onpas.
Onko "tapa talonpoika päivässä", muuttunut: "Tapa työtön päivässä" muotoon?
Aloitamme rikostutkinnan tämän kirjoituksen vuoksi.
Matut ja maahanmuuttajat sekä siirtolaiset vaihdettava suomalaisiin työttömiin loisiin ja
antaa heille suomalaiset työpaikat,niin kyllä loiset katoavat.
Ahneet perintö- ja verosuunnittelijat, vastikkeettomia yritys- ja maataloustukia nauttivat veropakolaiset, on laitettava verotukseen ja kaikki vastikkeettomat yritys- ja maataloustuet, on poistettava kokonaan.
35 vuotta työuraa.
Mieluummin maksan makoilevalle työttömälle, kuin matulle joka kyhää pommia.
Rikkaa ei laiteta ristiin. Rikka PANNAAN ristiin.
Vaihtakaa vain matuihin, siinäpähän saatte y-tukipummit houkutella rukousnauhanpyörittelijöitä seinustalta iPadin räpläyksestä työpisteelle montakertaa päivässä.
.
Minulla on kokemusta noiden otusten houkuttellusta työntekoon.
.
Totuus on, ettei niistä ole mihinkään sellaiseen, joka vaatii pitkäjännitteisyyttä ja paneutumista työssä.
.
Pienikin vitutus matulla näkyy niin, ettei sitä enää seuraavana päivänä työmailla näy.
.
Syitä poissa oloon on kaikkea nilkanturvotuksesta sydänoireisiin, lastenhoitoineen ym. kun aletaan puhua työn jatkosta ja irtisanomisista alkaa suunnaton älömölö.
.
Irtisanomisesta syytetään työnantajaa rasismista.....tottakai sitä korttia vedetään kun alkaa palkanmaksu olla vaarassa.
.
On ne vaan sellaisia kusipäitä, ettei kantasuomalaisista löydy yhtää vastaavaa.
Miksi työttömät pitäisi vaihtaa matuihin? Moni työtön haluaisi tehdä töitä, jos sitä saisi. Samoin matut haluaisivat päästä kiinni työelämään.
Vaihdetaan demarit matuihin.
Kunnon vasemmistodemari ei halua olla yksityisellä töissä, vaan vain yhteiskunnallinen hallinnollinen virka kiinnostaa.
Johan tuo vaihto on jo tapahtunut, kun kauppareissuilla pakostakin joutuu seurailemaan aikaansa viettäviä nuorten miesten laumoja: eivät ihan näytä suomalaisilta työttömiltä. Mölinän desibelit ovat huomattavat. Työnsä menettäneet kantasuomalaiset surevat kotinurkissaan piilossa, mutta kauppakeskuksien elvistelijöillä ei huolta huomisesta, ei huolta vuokrista, vakuutuksista, lasten koulukamppeista.
Miljardööri soroksen suunnitelmat toteutuvat.
asialla,aloittaja täysin tajuton,tietämätön ja tuhannen pöljä tyyppi. näilläkö mamuillako maan tilanne kohenee? väitän, ei ikinä...,mutta VARMASTI PAHENEE.
Ketjun aloittaja näyttäisi olevan noita aaseja pukkivia kamelintaluttajia, eli ei vakavasti otettavia !
Late Lapista. SSSS Ry!
Erittäin kannatettava idea! Kantasuomalaiset loistyöttömät ovat ajaneet Suomen talouskaaokseen. Suomi nousee ainoastaan töitä tekemällä, ei sohvalla kaljaa ja tupakkaa juomalla.
Työttömyyshän on vähentynyt yli 100 000 hallituskauden aikana,ja maan talous nousee kohisten joten mistä puhutte? Se että valtio ottaa vaan velkaa lisää on yksinomaan oikeistohallituksen tahto ja siirtää voittovarat yksityistileille ulkomaille,toisin sanoen käyttää valtiota ja sen kansalaisia hyväkseen.
Melkein kaikki työ mitä taloudellisesti kannattaa tehdä on tullut kyllä tehdyksi.
Aloittaja kuuluu palstan vakiokokoomustrolleihin.