Lähde ennen kuin hajoat

Olin noin kuusi vuotta alistavassa ja henkistä väkivaltaa sisältävässä suhteessa. Suhteen kehittyminen noudattelee hyvin klassista kaavaa. Hullaannuin täysin ja ajattelin kohdanneeni vihdoinkin oman sielunkumppanini. Sivuutin kaikki hälytysmerkit. Omituiset yölliset tarinat, jossa ei ollut päätä eikä häntää. Sen, miten hän onnistui loukkaamaan ystäviäni puheellaan tai käytöksellään. Aiheutti kohtauksen joka kerta, kun menimme ulos viettämään iltaa. Ja sen, miten pikku hiljaa totuin siihen, että minua arvostellaan ja tarkkaillaan.

Opin, että teen huonoa duunia, koska oikeassa työssä liataan kädet. Kukaan ystäväni ei oikeasti pidä minusta, olen vähän tyhmä. Minun tehtäväni on pyörittää taloutta yksin ja hankkia hänelle kaikki, mitä hän haluaa. En yritä tarpeeksi parisuhteessa. Hän haukkui, valvotti, saarnasi tuntikausia minun vioistani.

Kun rahat loppuivat, sain syytöksiä siitä, että en osaa pyörittää taloutta enkä koskaan edes vie häntä mihinkään. Otin "yhteistä" lainaa selvitäkseni menoista, ja ne lyhennykset maksoin tietenkin itse. Kaikki tämä tapahtui niin, että sekoitin hänen tarpeensa omiin tarpeisiini enkä mukissut vastaan hankintoja tehdessäni. Muutin päästäkseni hänestä eroon, mutta niin hän vain ilmestyi uuteenkin kotiin. Ja minä annoin tämän kaiken tapahtua.

Hommasin puhelimet, tv:t, vaatteet, pyörät, liittymät ja maksoin iltamenot sekä ruokalaskut. Toki hän välillä osallistuikin ja kävi töissäkin, mutta hänellä oli velkaa ulosotossa, joten käteen jäi aina vain vähimmäismäärän verran rahaa. Elintasomme laatu vastasi kuitenkin kahden keskituloisen elintasoa, minkä rahoitin velalla.

Kerran tapasin miehen, joka näki minussa kauneutta. Ihastuin ja ymmärsin, että muunlaisiakin miehiä on olemassa ja aloin pyristellä suhteesta irti. Tässä meni vielä vuosia.

Vuosien mittaan minä muutuin. En ollut enää se sama iloinen minä, mistä hän tietenkin tuolloin myös minua kritisoi. Muutuin sisäänpäin kääntyväksi, vihaiseksi, erakoiduin. Aloin juomaan - hänkin joi. Sain järkyttäviä vihakohtauksia juodessani. Löin häntä. Tässä vaiheessa hän oli jo sitä mieltä, että minä olen burn outissa, olen psykoosissa, olen narsisti. Mitä milloinkin.

Vuosia kului erotessa ja yhteenpalatessa. Tuntui, kuin joutuisin luopumaan osasta sieluani kun luovuin hänestä, mutta tiesin, että se oli vain tehtävä jotta pelastaisin itseni.

Viime vuonna minä aloin elää uudelleen. Olin saanut maksettua osan veloista pois ja pystyin alkaa tekemään asioita joista nautin. Menemättä yksityiskohtiin voin tiivistetysti sanoa, että olen saanut tänä aikana kuta kuinkin kaiken sen, mistä olen aina haaveillut - enkä tarkoita nyt materiaa vaan kokemuksia ja ihmissuhteita.

Ja nyt voin sanoa vihdoinkin päästäneeni irti. Kokemuksiani joudun käsittelemään vielä pitkään. Ihmettelen mitä tässä oikein tapahtui. Haen tietoa ja yritän päästä selville siitä, miten hän sai minut tuolla tavoin valtaansa. En pidä suosikkitermistä narsisti, mutta ilmeisesti hänellä on ainakin vahvasti narsistisia piirteitä. Tuskin hän osaa edes ajatella toimineensa väärin tai tuskin hän siitä muuttuu. En vihaa häntä, koska se ei hyödytä ketään.

Suurin opetus tässä tarinassa ja irti päästämisessä oli oivallus siitä, että tällainen suhde ei perustu rakkauteen. Se perustuu hyötymiseen ja vallan käyttöön. Kohteen tunteilla ja ajatuksilla ei ole mitään merkitystä. Ja tekijä ei tunne empatiaa. Hän on iloinen, jos onnistuu tavalla tai toisella tuhoamaan sinut ammatillisesti tai sosiaalisesti tai taloudellisesti tai henkisesti. Näin hän pääsee yläpuolellesi ja saa vihdoinkin sen kokemuksen, että on sinua parempi.

Erään kerran hän sanoi, että kaikki aiemmat ovat menneet rikki, mutta sinä et hajonnut. Ehkä siksi hän ei koskaan itse halunnut luopua minusta vaan eron aloitteen tekijänä olin minä.

Haluankin neuvoa sinua, joka elät parhaillaan samantyyppisessä tilanteessa: Lähde ennen kuin hajoat. Kun sinä hajoat eikä hän enää hyödy sinusta, hän lähtee joka tapauksessa.