Lähde ennen kuin hajoat

Hetkessä_eläjä

Olin noin kuusi vuotta alistavassa ja henkistä väkivaltaa sisältävässä suhteessa. Suhteen kehittyminen noudattelee hyvin klassista kaavaa. Hullaannuin täysin ja ajattelin kohdanneeni vihdoinkin oman sielunkumppanini. Sivuutin kaikki hälytysmerkit. Omituiset yölliset tarinat, jossa ei ollut päätä eikä häntää. Sen, miten hän onnistui loukkaamaan ystäviäni puheellaan tai käytöksellään. Aiheutti kohtauksen joka kerta, kun menimme ulos viettämään iltaa. Ja sen, miten pikku hiljaa totuin siihen, että minua arvostellaan ja tarkkaillaan.

Opin, että teen huonoa duunia, koska oikeassa työssä liataan kädet. Kukaan ystäväni ei oikeasti pidä minusta, olen vähän tyhmä. Minun tehtäväni on pyörittää taloutta yksin ja hankkia hänelle kaikki, mitä hän haluaa. En yritä tarpeeksi parisuhteessa. Hän haukkui, valvotti, saarnasi tuntikausia minun vioistani.

Kun rahat loppuivat, sain syytöksiä siitä, että en osaa pyörittää taloutta enkä koskaan edes vie häntä mihinkään. Otin "yhteistä" lainaa selvitäkseni menoista, ja ne lyhennykset maksoin tietenkin itse. Kaikki tämä tapahtui niin, että sekoitin hänen tarpeensa omiin tarpeisiini enkä mukissut vastaan hankintoja tehdessäni. Muutin päästäkseni hänestä eroon, mutta niin hän vain ilmestyi uuteenkin kotiin. Ja minä annoin tämän kaiken tapahtua.

Hommasin puhelimet, tv:t, vaatteet, pyörät, liittymät ja maksoin iltamenot sekä ruokalaskut. Toki hän välillä osallistuikin ja kävi töissäkin, mutta hänellä oli velkaa ulosotossa, joten käteen jäi aina vain vähimmäismäärän verran rahaa. Elintasomme laatu vastasi kuitenkin kahden keskituloisen elintasoa, minkä rahoitin velalla.

Kerran tapasin miehen, joka näki minussa kauneutta. Ihastuin ja ymmärsin, että muunlaisiakin miehiä on olemassa ja aloin pyristellä suhteesta irti. Tässä meni vielä vuosia.

Vuosien mittaan minä muutuin. En ollut enää se sama iloinen minä, mistä hän tietenkin tuolloin myös minua kritisoi. Muutuin sisäänpäin kääntyväksi, vihaiseksi, erakoiduin. Aloin juomaan - hänkin joi. Sain järkyttäviä vihakohtauksia juodessani. Löin häntä. Tässä vaiheessa hän oli jo sitä mieltä, että minä olen burn outissa, olen psykoosissa, olen narsisti. Mitä milloinkin.

Vuosia kului erotessa ja yhteenpalatessa. Tuntui, kuin joutuisin luopumaan osasta sieluani kun luovuin hänestä, mutta tiesin, että se oli vain tehtävä jotta pelastaisin itseni.

Viime vuonna minä aloin elää uudelleen. Olin saanut maksettua osan veloista pois ja pystyin alkaa tekemään asioita joista nautin. Menemättä yksityiskohtiin voin tiivistetysti sanoa, että olen saanut tänä aikana kuta kuinkin kaiken sen, mistä olen aina haaveillut - enkä tarkoita nyt materiaa vaan kokemuksia ja ihmissuhteita.

Ja nyt voin sanoa vihdoinkin päästäneeni irti. Kokemuksiani joudun käsittelemään vielä pitkään. Ihmettelen mitä tässä oikein tapahtui. Haen tietoa ja yritän päästä selville siitä, miten hän sai minut tuolla tavoin valtaansa. En pidä suosikkitermistä narsisti, mutta ilmeisesti hänellä on ainakin vahvasti narsistisia piirteitä. Tuskin hän osaa edes ajatella toimineensa väärin tai tuskin hän siitä muuttuu. En vihaa häntä, koska se ei hyödytä ketään.

Suurin opetus tässä tarinassa ja irti päästämisessä oli oivallus siitä, että tällainen suhde ei perustu rakkauteen. Se perustuu hyötymiseen ja vallan käyttöön. Kohteen tunteilla ja ajatuksilla ei ole mitään merkitystä. Ja tekijä ei tunne empatiaa. Hän on iloinen, jos onnistuu tavalla tai toisella tuhoamaan sinut ammatillisesti tai sosiaalisesti tai taloudellisesti tai henkisesti. Näin hän pääsee yläpuolellesi ja saa vihdoinkin sen kokemuksen, että on sinua parempi.

Erään kerran hän sanoi, että kaikki aiemmat ovat menneet rikki, mutta sinä et hajonnut. Ehkä siksi hän ei koskaan itse halunnut luopua minusta vaan eron aloitteen tekijänä olin minä.

Haluankin neuvoa sinua, joka elät parhaillaan samantyyppisessä tilanteessa: Lähde ennen kuin hajoat. Kun sinä hajoat eikä hän enää hyödy sinusta, hän lähtee joka tapauksessa.

6

703

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei.

      Kiitos, että jaoit selkeästi ja tarkasti kovan kokemuksesi. Siitä tosiaan voi olla monelle hyötyä, kuten toivotkin. Olen pahoillani tuosta elämänvaiheesta, johon liittyy paljon ikävää. Onneksi sinä kuitenkin selvisit siitä noinkin hyvin. Ja toivut siitä varmasti päivä päivältä ja voit olla tukena muille, jotka elävät tuonkaltaisessa arjessa.

      Kaikkea hyvää sinun kesääsi ja elämääsi,
      Pirkko-pappi

    • taarimmi

      Kiitos kirjoituksesta, kunpa kirkkoherran vaimo lukisi sen.

    • huutelevapirkko

      Hyvä kirjoitus ja selkeä. Virhe minkä me naiset näissä narsistisuhteissa tehdään on se, että me kestetään mitä vaan, minkälaista kohtelua vaan, eikä osata paeta ja lähteä. Naista ei ohjaa yleensä järki vaan tunteet. Nainen kuvittelee, että mies muuttuu kun sen eteen tekee kaiken voitavan ja nainen uskoo jotenkin oudosti aina, että mies tarvitsee häntä, vaikka mies ei todellisuudessa tarvitse, eikä ota naisesta irti muuta kuin sen hyödyn minä naisesta voi irti saada. Ihmetyttää tosiaan miten me naiset alistumme antamaan kotimme, rahamme, taloutemme kaikkineen ja vieläpä tarjoamaan ilmaista seksiä ja kaikkea vaan siksi, että siitä miehestä ollaan tultu niin riippuvaikseksi ja rakkauden ja miehen kaipuu on niin kova. Kukaan mies ei ole sen arvoinen, että naisena tarvitsee alkaa pelkästään miehen tarpeiden täyttäjäksi. Liian kauan naiset jaksa uskoa näiden aurervaarojen lätinöihin.

    • tuhnu

      Moi akat, Mun täytty otta kans vähä kantaa tähä asiaa. mull on sellane hiton iso paksu akka, emmää sille mittä mahra. Kerrakkii ku riidelttii, se men tappeluks ja eikö akka otti sellaasen sirontaotteen ja viskas lattialle ja hyppäs päälle. Siin mää sätkin ko ruutana kuivall maal. Niiko rekka ois yli ajanna. Kerra se riidan jälkke, istu naaman pääl ja haju ol ko sunströmmin hapansilakka helkatti viekkö. Sitä on usein tullu juostu pitkin pelttoi ja akka peräs jumalato, sellane metrine halko kouras, mut onneks se on sellane hiton paksu, se mihkä kiin saa. Tätä on jatkunu parikyt vuotta ja mää on meinanna... tai mää olin kerran joskus velipojan luon yhen yön, et jätän sen, mut se haki mut ja raahas tukast takas. Mää kerra pääti, mää tapan itteni ja otin parikyt pillerii c-vitamiinii, mut eihä se tehonna, heräsin aamulla pirteempänä kuin koskaan. Mää oon iha epätoivonen, emmää tiijä mitä mä teen sen akan kaa. Mä en uskalla sitä jättä, ko se lupas hakke mut, vaik Borneon sademetsist. Mää orotelen täs sen luonnollist poistumist, ei mull muuttaka. Mut yhes asias se on korvaamato, hyvin se osaa otta poskee.

    • TuttuTunne

      KIITOS, että kirjoitit. Olen itse ollut samanlaisessa suhteessä 7vuotta, vihdoin olen saanut voimia irtaantua. Samanlaista on ollut täälläkin, hän on saanut minut hallintaansa ja valtaansa ja aina palaa vaikka yritän pyristellä eroon. Nyt se on loppu. Uuden työn myötä huomasin että on olemassa mukavia, tavallisia ihmisiä. Vaikka en koskaan löytäisi uutta puolisoa, niin tästä sain silmäni lopullisesti auki kuinka sairaassa suhteessa olen. ja parempi yksin. Valitettavasti meillä on lapsi, ja hän käyttää lasta nyt kapulanaan hallita minua.

      • varaminä

        Minullakin on runsaasti kokemusta alistamisesta ja nöyryyttämisestä.Siitä miltä tuntuu kun mieheni ei arvosta ammattiani.Työpäivän jälkeen kotona saa kuulla yleistävää selän takana haukkumisia työkavereistani vaikka hän ei heitä tunne.Rasittavaa henkistä yksinpuhelua hänen puoleltaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3336
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      972
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe