Ilmakehän saastuttamista pitää tietenkin välttää mutta ilmastonmuutoksesta puhumisen voisi lopettaa.
Suomessa se on jopa varallisella tasolla. Ilmastonmuutos nähdään pahimpana uhkana tai ollaan näkevinään. Pahin uhka on aina Venäjä. On vaarallista se sivuuttaa.
Luultavasti puolueet täällä on tehneet jotain lehmänkauppoja joita perustellaan ilmastonmuutoksella.
Suomessa se on jopa varallisella tasolla. Ilmastonmuutos nähdään pahimpana uhkana tai ollaan näkevinään. Pahin uhka on aina Venäjä. On vaarallista se sivuuttaa.
Luultavasti puolueet täällä on tehneet jotain lehmänkauppoja joita perustellaan ilmastonmuutoksella.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Keskustalaisille risupeltoja että maaseutu pysyisi asuttuna ja kokoomukselle vastineeksi jotain.
Uskonto jossa luvataa muutoksen tulevan joskus ja profeetat ennustaa ajankohtaa. Huono uskonto, kun siitä ei voi erota ja olla osallistumatta uskonnon kustannuksiin.
Uskontona ilmastonmuutos on jo syrjäyttänyt kristinuskon.
Maapallon historiassa on ollut jääkausia ja lämpimämpiä kausia ennen kuin ihmistä oli olemassakaan.
Välillä koko maapallo on ollut jään peittämänä.
Eilen oli taas pirun kylmä. Ei oikein meinaa lämmetä.
Viimeisen suuren jääkauden jälkeen ns.pikku jääkaudet ja lämpimät ajat on vaihdelleet monta kertaa.
Kylmempään päin ollaan luultavasti menossa. Koska viimeinen pikku jääkausi päättyi 1800 -luvulla.
Tiedätkö muka aiheesta jotain, tuskin, jos tietäsisit osaisit mennä aiheen omalle palstalle. Tietysti voihan se olla vaillinaisesta älystäkin kiinni, että ei ymmärrä hakeutua asianmukaisille palstoille.
Ilmastonmuutos
Miten ilmastonmuutos näkyy jo? Keskustele ilmastonmuutoksen vaikutuksista.
Luetuimpia
Jäätiköt sulaa kiihtyvästi
Merenpinnan nousu
Kaiken pahan alku ja juuri?
https://keskustelu.suomi24.fi/tiede-ja-teknologia/tiede/ilmastonmuutos
"Tiedätkö muka aiheesta jotain, tuskin"
Ei kukaan varmuudella tiedä miten ja miksi ilmasto muuttuu. Mutta sen tiedän että maapallon ilmasto on aina muuttunut johonkin suuntaan ennen kuin ihminen siihen on mitenkään vaikuttanut.
Ja viimeinen ns. minijääkausi päättyi 1800 luvulla ja alkoi lämpimämpi aika.
Todennäköisesti siis olemme menossa kylmempään kauteen.
Tiedepalstat on ihan liian vaikeita tämän palstan kirjoittelijoilleja toisekseen erilaiset uskovaiset ja kovin vähän tietävät on sotkeneet ne kaikenlaisilla älyttömyyksillä, mikä ei silti poista tosiasiaa, että ne on silti liian vaikeita tämän palstan harrastelijopille.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/maapallo-alkaa-jaahtya-vuonna-2017/9kWSstPp
Ilmastomalleja muun muassa Australialle laatinut tohtori David Evans uskoo, että ilmaston lämpenemisen ennusteissa on huomattava virhe
Evans väittää, että ilmaston lämpeneminen lakkaa ensi vuonna. Odotettavissa on ”minijääkausi” vuoteen 2030 mennessä.
”Ilmastoa muuttavat tekijät, jotka ovat kontrollimme ulkopuolella.”
Minijääkausi on todennäköinen. Koska edellinen päättyi 1800 luvulla.
Suomessa on suuren jääkauden jälkeen ollut välillä hyvinkin lämmintä. Kivikaudella Suomessa oli Saksan nykyistä ilmastoa vastaavat olot.
"Kontrollimme ulkopuolella" olevat tekijät on voimakkaita. Viimeisellä minijääkaudella jopa Thames joki jäätyi.
Ja Tanskan salmet ylitettiin jäätä pitkin.
Amerikkalaiset aiheuttavat ilmastonmuutosta (HAARP). Trump sanoi USAn irti Pariisin ilmastonmuutossopimuksesta, koska käytännössä se ei ole edennyt mihinkään sekä suosii vain kiinalaisten teknologisia innovaatioita.
Globaalissa ympäristöpolitiikassa on se virhe, että teollisuuden ei tarvitse rajoittaa päästöjään mitenkään, vain kotitaloudet ja julkinen sektori rajoittavat kaiken aikaa ja muuttuvat ympäristöpoliittisesti vihreämmiksi koko ajan. Käytännössä tämä näkyy sitten ilmaston lämpenemisenä, kun teollisuustuotanto kasvaa koko ajan ja hiilidioksidi lisääntyy runsaasti. Kotitaloudet ja julkinen sektori ovat jo "vihreämpiä" kuin 100 vuotta sitten.
Hiilidioksidia tarvitaan myös kasvien yhteyttämiseen, joten lämpeillä ilmastovyöhykkeillä sitä tarvitaan ympäri vuoden. Amerikan tutkimusten mukaan hiilidoksidia on nykyään ilmassa vähemmän kuin Aatamin kaudella, mikä selittyy juuri kasvien hiilidioksitarpeista (Natural News).
Mihin teollisuutta tarvitaan, ellei tuotteiden tekemiseen kotitalouksille? Erottelu teollisuus-kotitalous on esikoulutason hömppää.
Minä ostan vain kiinalaisia tuotteita, ei saastuta Eurooppaa .
Olkoon uskonto tai mikä hyvänsä, mutta ilmastonmuutos on todellisempi kuin yksikään maailman eri uskontojen jumalista. Ilmastonmuutos on pystytty todentamaan tieteellisesti ja sen pystyy näkemään jopa omin silmin, toisin kuin yhtäkään jumalista, joista ainoat todisteet on vain esihistorian iltanuotioilla kerrotuista saduista kirjoitetut vauhdikkaat kirjat.
Tottakai ilmasto muuttuu ja on aina muuttunut. Kyse on siitä kuinka paljon muutoksesta on ihmisen toiminnasta johtuvaa.
Tiedetään varmasti että ennen on ollut monia ns. minijääkausia ja lämpimiä kausia.
Viimeisin minijääkausi päättyi 1800 luvulla ja alkoi lämpimämpi aika jota elämme yhä.
Todennäköisesti olemme menossa kohti uutta minijääkautta.
Maapallon 7,5 miljardia ihmistä syytää ilmakehään 1400 tonnia saastekaasuja joka ikinen sekunti. Vuodesta toiseen ja määrä kasvaa koko ajan. Tosissasiko väität, ettei ole mitään vaikutusta?
Maapallon väestö lisääntyy vuosittain 100 miljoonalla ihmisellä. Sillä on vaikutusta paikalliseen ja välillisesti globaaliin ilmastoon.
Mitä horiset kommunisti.
http://arojouni.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251687-wall-street-journal-kysyy-onko-ilmastotiede-lainkaan-tiedetta
Wall Street Journal kysyy, että kuinka journalismi on voinut olla niin väärässä, eikä ole kyennyt esittämään olennaisia kysymyksiä ilmastonmuutosta koskien. Onko menty valtavirran mukana, eikä ole pureuduttu kysymyksiin koskien ilmastotieteen epävarmuuksista, vaan on 1980 lähtien kerrottu valheita ja harhautettu ihmisiä CO2:n ilmastoherkkyyttä koskien?
Wall Street Journalin mukaan ns.ilmastotieteen tutkimuksista puolet on väärennettyjä.
Esimerkiksi Tyynenmeren keskellä oleva Kiribatin 33 matalan atollin saarivaltio on uppoamassa kokonaan mereen merenpinnan nopean nousun takia. Kiribatin hallitus esitti jo vuosia sitten kysymyksen, mikä valtio adoptoisi kaikki saarien yli satatuhatta asukasta, koska pian heidän kaikkien on muutettava pois. Kiribatilaiset ovat asuneet saarillaan jo ainakin 3000 vuotta.
Aamulehdessä oli juuri juttu tuosta.
https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/kuka-voisi-adoptoida-kokonaisen-saarivaltion-ihmiset-ilmastonmuutos-hukuttaa-kiribatin-ihmiset-kayttavat-laguunia-vessana-201019859/
https://yle.fi/uutiset/3-5574858
Uuden tutkimuksen mukaan useat matalat saaret ovat pysyneet samankokoisina lähes 60 vuoden ajan, ja jotkut niistä ovat jopa kasvaneet.
New Scientist -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan muun muassa Tuvalun, Kiribatin ja Mikronesian saaret ovat kasvaneet korallien rapautumisen ja sedimentin ansiosta.
Tutkimus ennustaakin, että saarivaltiot säilyvät ainakin seuraavat sata vuotta.
Mitä ihmettä ? Ilmastonmuutos uskovaisten eräs pääväite ei olekaan totta.
Ilmastonmuutoksella hankkii rahaa. Tuulivoima saa satoja miljoonia vuodessa syöttötariffeja, koska "ilmastonmuutos". Saisiko tuulivoima syöttötariffeja jos "ilmastonmuutosta" ei olisi. Ei todellakaan.
Jo muinaisina aikoina poppamiehet hallitsivat kansaa tiedolla auringonpimennyksistä.
Ei siis mitään uutta tälläkkään saralla.
Suurin ilmastoon vaikuttava tekijä on aurinko - ei ihminen.
Ilmastonmuutos ei ole uskonto vaan luonnonilmiö. Ilmastonmuutoksesta öyhötys, sen tyhjäpäinen kieltäminen, salaliittoteoriat yms. on uskontoja.
Olet suuren rahan aivopesemä sinäkin.
Suurimmista päästöistä vastuussa olevan teollisuuden omistajat maksaa mielellään tutkimuksia, joissa ilmastonmuutos ja sen seuraukset kielletään tai käännetään joksikin muuksi. Hyökkäys on paras puolustus. Saavat sillä lisää aikaa tehdä rahaa, samalla toivoen, ettei tarvitsisi tehdä kalliita investointeja uuteen päästöttömään tekniikkaan. Jälkipolvista viis, kunhan vain oma pankkitili pullistuu entisestään.
Sopii ihailla vesiputouksia etelänavalla ja miettiä kanstaansa uudestaan. Tiede on tiedettä ja itseoppineiden amatööritiedemiesten uskomukset on uskontoa.
youtube.com/watch?v=b07SyqVhGTo
Ilmastonmuutoksen pitäminen pahimpana uhkana Suomelle voi olla vaarallista. Sauli Niinistökin muistaa sen aina puheissaan mainita pahimpana uhkana.
Ilmasto voi tietenkin lämmetä jonkin verran tai ei ihmisestä riippumatta.
Jos sen ehkäisyyn aletaan Suomessa panna rahaa kaiken muun kustannuksella on se suhteetonta ja vaarallista.
Venäjällä ilmastonmuutoksesta ei puhuta mitään. Suur-Venäjän rakentaminen on siellä valta-aate.
Tyhjän päällä ilmastonmuutos usko lopulta on. Tieteellinen tutkimus osoittaa että tyynenmeren uppoaviksi väitetyt saaret on olleet samankokoisia 60 vuotta tai jopa kasvaneet.
Siihen on päädytty Amerikassakin.
https://www.climate.news/2018-06-12-global-warming-climate-change-is-dead-so-when-can-conservatives-say-we-told-you-so.html
https://www.climate.news/2018-05-18-cult-minded-climate-change-scientists-are-making-all-of-science-look-like-a-fanatical-religion.html
Lukekaa tarkkaan jamiettikää mikä tässä ilmastouskonnossa mättää.
https://ilmasto.wordpress.com/
https://www.skepticalscience.com/translation.php?lang=2
”Kuljettaja havaitsi liikennevaloissa, että ohjaus ei toimi” – Sähköbussin ohjaustanko petti Helsingissä, valmistaja vetää autoja liikenteestä."
Sähköauton ohjaustehostin simahtaa ensimmäisenä
pakkasessa voiman ehtyessä.
meille vain myydään ilmaa uusin bisnes kaikkineen laitteineen veroineen,
No eilenhän oli uutinen, että maapallon ilmaston muutoksen vaihteluväli on 20000 vuotta.
Että silleen.
Eilen -15°C, tänään 1°C. Aika nopeasti se ilmasto muuttuu. Tai siis ihan sekaisinhan se on. Ei siihen uskoa tarvitse kun itse näkee.
Jos ihminen aiheuttaa ilmaston muutoksen niin ainut toimi estää se on poistaa ihmiset mitkään verot ei vähennä ihmisiä ja niiden kasvavia toimia maapallolla. Ihminen kuuluu eläinkunnassa petoihin jos karhujakin olisi maapallolla 8 miljardia niin aika paljon ne tuhoaisia muita lajeja.
Miten voidaan perustella että veroilla ja maksuilla ilmasto muuttuisi vähemmän?
Eikö jo voida myöntää että koko ilmastonmuutoksen ja maapallon lämpenemisen torjuminen on täyttä huijausta.
Venäjä pelastaa Suomen ilmastonmuutokselta ynnä muultakin Homotus kakalta.