The Lookista muutama sananen

Olen ihminen, joka ei usko oikeastaan koskaan mitään pahoja puheita, vaan tahtoo aina nähdä itse kuinka asiat ovat. Joskus voi kuitenkin tällainen eksperimenttiluonne käydä sydämen päälle.

Voisin sanoa yhtä sun toista, mutta ajattelen aina omalle kohdalleni - tahtoisinko, että minun yritystoimintaani paheksuttaisiin julkisesti?
Yritän siis kovasti pitää mielessä sen, että ihmisten täytyy tietää tämä ennen kuin valitsevat mihin paikkaan menevät kauneusoperaatioon. Ja toisaalta teen parhaani pysyäkseni asiassa turhia mollaamatta ja panettelematta. Tämän tekstin olisin itse halunnut lukea ennen päätöstäni käyttää The Lookin palveluita.

The Lookin hyvät puolet: Heillä on konsultaatiopalvelu monella paikkakunnalla. Ei tarvitse mennä Helsinkiin puoleksi tunniksi ja matkustaa takaisin vain saadakseen kuulla, että kyllä, minut voidaan operoida. Konsultaatio on myöskin erittäin mukavien ja ystävällisten ihmisten käsissä. Ainakin tämä minua palvellut henkilö oli todella miellyttävä ja avulias.
Toimenpiteiden hinta on edullinen verrattuna muiden vastaavien vastaaviin.

Sitten ne huonot puolet:
- konsultaatiossa ei välttämättä selviä sellaiset asiat, joita yritys ei joudu päivittäistasolla hoitamaan. Jos olet jonkin sortin poikkeus, esimerkiksi jokin veriarvoistasi vippaa tai olet kokenut menneisyydessä komplikaatioita leikkauspöydällä, saatat kuulla tärkeitä päätökseen vaikuttavia asioita vasta muutama päivä ennen leikkausta. Olet saattanut jo maksaa operaation, jonne et voikaan mennä. Viestit eivät kulje kovin tehokkaasti firmassa operoivien ihmisten sekä heidän yhteistyökumppaneiden, eli leikkaavan yhtiön/henkilön välillä.

- jos olet maksanut leikkauksen etukäteen, et välttämättä saa rahoja takaisin ennen kuin olet todella nähnyt vaivaa sen eteen. Ei riitä pyyntö tai kaksi tai viisikään. Ei riitä omat tai kumppanin valvotut yöt keinojen miettimiseen. Vaikka se ei luonteellesi sopisi, joudut ottamaan kuluttaja-asiamieheen, kaikkiin The Lookin tahoihin sekä lopulta poliisiin yhteyttä.

Minä sain joka henkilöltä The Lookissa miellyttävänkuuloista palvelua. Ainoa todella iso ja kaiken tämän positiivisen puolen kumoava kokemus oli se tapa, millä toteutumattoman leikkauksen jälkeinen rahanpalautus hoidettiin. Palvelu-sanalle löydettiin täydellinen vastakohta.

Lopuksi: Voin suositella lämpimästi The Lookia kaikenlaisiin pientoimenpiteisiin. Voin suositella sitä myös kauneuskirurgiaan, sillä heidän kirurginsa ovat huippuluokkaa. Mutta kannattaa muistaa maksaa leikkaus vasta leikkauspäivänä vaikka paikan päällä, kun on varma siitä että leikkaus toteutuu.
Tai sitten kannattaa varata niin paljon rahaa sivuun, että odotellessa rahanpalautusta The Lookilta voi käydä jossain toisessa paikassa leikkauksessa. Kesä on kuitenkin niin lyhyt, että koko suunnitelma voi mennä mönkään tuon yhden asian takia.
12516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kirurginsa on huippuluokkaa? Ketkä?

Äänestä
  • Juuri niin. Heillä leikkaa yleislääkärit eli et saa esimerkiksi takuuta rintaimplanteille. Sitä he eivät tietenkään konsultaatiossa mainitse.
    Menkää hyvät ihmiset suoraan klinikalle Viroon lääkärin konsultoitavaksi. Ei siinä tarvita mitään itseoppineita amatöörejä suomesta. Eikä tule niitä ikäviä ja niin kovin yleisiä yllätyksiä.

    Äänestä

  • Merle Sellend on ISAPSin jäsen. Yleislääkärit eivät voi olla jäseniä kansainvälisessä plastiikkakirurgien järjestössä, jonne eivät kaikki plastiikkakirurgitkaan pääse.

    Toinen heidän kirurgeistaan on Tiia Tamme, joka on suu-, nenä- ja leukakirurgi.
    Muita en muista, mutta kyllä mulle nämä meriitit riittävät. Ihan ovat siis plastiikkakirurgeja omilla erikoistumisalueillaan.

    Mun kritiikki ei koskenut The Lookin käyttämiä kirurgeja vaan The Lookin asiakaspalvelua ja siitäkin tiettyä osaa.
    Mun mielestäni aika harvassa firmassa ihan kaikki on kuralla. Niin ei tässäkään tapauksessa, koska edes operoivat henkilöt ovat asiansa osaavia.

    On aika pahantahtoista ja yksisilmäistä väittää, että kaikki on pielessä.

    Äänestä

  • Siinä oot kyllä oikeassa, että mitään ei olisi varmaan menettänyt käydessään suoraan Sellendin juttusilla. Hän tosin ei puhu mielellään kuin englantia, mutta sehän monelta finskiltä onnistuu.

    Äänestä

  • Olipahan_oppitunti kirjoitti:

    Merle Sellend on ISAPSin jäsen. Yleislääkärit eivät voi olla jäseniä kansainvälisessä plastiikkakirurgien järjestössä, jonne eivät kaikki plastiikkakirurgitkaan pääse.

    Toinen heidän kirurgeistaan on Tiia Tamme, joka on suu-, nenä- ja leukakirurgi.
    Muita en muista, mutta kyllä mulle nämä meriitit riittävät. Ihan ovat siis plastiikkakirurgeja omilla erikoistumisalueillaan.

    Mun kritiikki ei koskenut The Lookin käyttämiä kirurgeja vaan The Lookin asiakaspalvelua ja siitäkin tiettyä osaa.
    Mun mielestäni aika harvassa firmassa ihan kaikki on kuralla. Niin ei tässäkään tapauksessa, koska edes operoivat henkilöt ovat asiansa osaavia.

    On aika pahantahtoista ja yksisilmäistä väittää, että kaikki on pielessä.

    Itse kävin viime kuussa Tiinalla laittaa huulet, eikä ole mitään huonoa sanottavaa.
    hyvin neuvoi ja tsemppas mua kun kerroin että pelottaa.

    Äänestä

  • Lycka till huuliesi kanssa. Miksiköhän Tiina itse noita huulia pistelee eikö sillä ole enää työntekijöitä? Voit olla varma ettei häntä kiinnosta sinun pelkosi, ainoastaan rahasi.

    Äänestä

  • Kamaluus kirjoitti:

    Lycka till huuliesi kanssa. Miksiköhän Tiina itse noita huulia pistelee eikö sillä ole enää työntekijöitä? Voit olla varma ettei häntä kiinnosta sinun pelkosi, ainoastaan rahasi.

    Onhan niitä vaikka kuinka paljon. Itse olen halunut että hän itse tekis ne.
    Mistä olet noin varma?

    Äänestä

Merle Sellend ja Tiia Tamme leikkaavat muillekin "välittäjille"? Eli lookin kirurgeja he eivät ole. He ovat Viron kirurgeja tai plastiikkakirurgeja. Eikös niin.

Äänestä

Luminor-pankki jäädytti 2,5 miljoonan ennakkomaksun. Syy jäädytykseen on virolaislehti Ärilehtin mukaan se, että pankki epäilee Jylhän yritystä rahanpesusta, tai mahdollisesti terrorismin rahoittamisesta.


Voiko muuta odottaa "naiselta" joka toimi Lahdessa "Yön kuningattarena"..

Ennen maa repee kuin h**** häpee.

Äänestä
  • Tämän alan yrityksissä on niin paljon koijareita, että olen itsekin vahingossa rahoittanut loppupeleissä rikollista toimintaa botox-hoitoja hakiessani.
    Kannattaa aika tarkasti tutkia yritysten taustat. Jylhä ei ole ainoa. Googlaa ennen kuin menet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olipahan_oppitunti kirjoitti:

Olen ihminen, joka ei usko oikeastaan koskaan mitään pahoja puheita, vaan tahtoo aina nähdä itse kuinka asiat ovat. Joskus voi kuitenkin tällainen eksperimenttiluonne käydä sydämen päälle.

Voisin sanoa yhtä sun toista, mutta ajattelen aina omalle kohdalleni - tahtoisinko, että minun yritystoimintaani paheksuttaisiin julkisesti?
Yritän siis kovasti pitää mielessä sen, että ihmisten täytyy tietää tämä ennen kuin valitsevat mihin paikkaan menevät kauneusoperaatioon. Ja toisaalta teen parhaani pysyäkseni asiassa turhia mollaamatta ja panettelematta. Tämän tekstin olisin itse halunnut lukea ennen päätöstäni käyttää The Lookin palveluita.

The Lookin hyvät puolet: Heillä on konsultaatiopalvelu monella paikkakunnalla. Ei tarvitse mennä Helsinkiin puoleksi tunniksi ja matkustaa takaisin vain saadakseen kuulla, että kyllä, minut voidaan operoida. Konsultaatio on myöskin erittäin mukavien ja ystävällisten ihmisten käsissä. Ainakin tämä minua palvellut henkilö oli todella miellyttävä ja avulias.
Toimenpiteiden hinta on edullinen verrattuna muiden vastaavien vastaaviin.

Sitten ne huonot puolet:
- konsultaatiossa ei välttämättä selviä sellaiset asiat, joita yritys ei joudu päivittäistasolla hoitamaan. Jos olet jonkin sortin poikkeus, esimerkiksi jokin veriarvoistasi vippaa tai olet kokenut menneisyydessä komplikaatioita leikkauspöydällä, saatat kuulla tärkeitä päätökseen vaikuttavia asioita vasta muutama päivä ennen leikkausta. Olet saattanut jo maksaa operaation, jonne et voikaan mennä. Viestit eivät kulje kovin tehokkaasti firmassa operoivien ihmisten sekä heidän yhteistyökumppaneiden, eli leikkaavan yhtiön/henkilön välillä.

- jos olet maksanut leikkauksen etukäteen, et välttämättä saa rahoja takaisin ennen kuin olet todella nähnyt vaivaa sen eteen. Ei riitä pyyntö tai kaksi tai viisikään. Ei riitä omat tai kumppanin valvotut yöt keinojen miettimiseen. Vaikka se ei luonteellesi sopisi, joudut ottamaan kuluttaja-asiamieheen, kaikkiin The Lookin tahoihin sekä lopulta poliisiin yhteyttä.

Minä sain joka henkilöltä The Lookissa miellyttävänkuuloista palvelua. Ainoa todella iso ja kaiken tämän positiivisen puolen kumoava kokemus oli se tapa, millä toteutumattoman leikkauksen jälkeinen rahanpalautus hoidettiin. Palvelu-sanalle löydettiin täydellinen vastakohta.

Lopuksi: Voin suositella lämpimästi The Lookia kaikenlaisiin pientoimenpiteisiin. Voin suositella sitä myös kauneuskirurgiaan, sillä heidän kirurginsa ovat huippuluokkaa. Mutta kannattaa muistaa maksaa leikkaus vasta leikkauspäivänä vaikka paikan päällä, kun on varma siitä että leikkaus toteutuu.
Tai sitten kannattaa varata niin paljon rahaa sivuun, että odotellessa rahanpalautusta The Lookilta voi käydä jossain toisessa paikassa leikkauksessa. Kesä on kuitenkin niin lyhyt, että koko suunnitelma voi mennä mönkään tuon yhden asian takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu