Hei löytyykö kavereita jotka olisi mahdollisesti käynyt tämän saman helvetin läpi aikaisemmin? Söin Lyricaa kesäskuu2015 lähtien vahvuudella 300mg kahdesti päivässä lisäksi 4mg xanoria ja 30mg diapamia sekä 20mg tenoksia. Syksyllä hakeuduin vieroitukseen missä lääkitys ajettiin alas kun se ei enään minuun vaikuttanut. 16.toukokuuta 2018 otin viimeisen lyrican ja siitä lähtien nyt 8 viikkoa olen ollut ilman. Alasajo lyricasta on muuten sujunut ihan hyvin ainoastaan olen vaipunut syvään masennukseen sellaiseen missä en ole koskaan aikaisemmin ollut, kaikki tuntuu täysin turhalta mikään ei innosta pelkään kaikkea, tekee mieli vain itkeä, ja luovuttaa tätä on nyt jatkunut monta viikkoa jos pari hassua päivää siinä välissä ei lasketa jotka ovat olleet ihan hyviä päiviä kun en ole kuolemaa miettinyt. Muuten päivittäin , ja joka hetki sitä mietin, en vain jaksa enään. Lääkäri sanoo että se voi johtua lyricasta, itse en keksi mitään muuta syytä tälle itkuisuudelle ja toivottomuudelle. Töitä olen saanut minulla on kaksi ihanaa lasta kiva koti ja jne eli tarkoitan kaikki mitä tarvitaan ja se minulle riittää. Tämä itkuisuus ja synkkyys on vain jo aivan liikaa, etsin nyt ystävää joka olisi mahdollisesti käynyt saman joskus läpi ja osaisi antaa kokemuksen kautta neuvoa koska olo palautuu normaaliksi ja kannataako minun aloittaa masennuslääkitys vai johtuuko minun negatiiviset olot vain vieroitusoireista jotka häviävät ajan myötä? Brindellix olisi kaapissa valmiina odottamassa, kahdeksan viikkoa nyt ilman mitään lääkettä sitä ennen söin ainakin kaksi vuotta lyricaa 600mg vuorokaudessa ahdistukseen.
Lyrican/ pregabaliinin lopettaneita?
reissumiehesi
3380
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuossa on niin kova läjä erilaisia keskushermostoa kuormittavia mömmöjä, että kestää useita kuukausia, ellei vuosia, että olo palautuu normaaliksi, riippuen tietenkin myös siitä, että kuinka kauan olet noita myrkkyjä itseesi työntänyt. Itse söin kaikkia edellä mainitsemiasi lääkkeitä muutamia muita keskushermostoon vaikuttavia lääkeaineita n. 15 vuoden ajan. Lopetin pillerien nappaamisen n. 2,5 vuotta sitten. Olo on alkanut palautumaan normaaliksi vasta viime kuukausien aikana. Mulla oli apuna SNRI-lääkitys, koska koko tuon kahden ja puolen vuoden ajan vitutti, ahdisti, sekä masensi niin perkeleesti ja yöunet olivat todella katkonaisia. Lääke auttoi ed. mainit. oireisiin, mutta hulluja sivuvaikutuksia on noilla masennuslääkkeilläkin. Nyt olen saanut ajettua alas myös masennuslääkkeet ja elämä on alkanut hymyilemään.
Mikä lääkitys sitten auttoi ? Ei se tietenkään välttämättä minua auta, mietin vain olisiko brindellix lääkkeestä mitään hyötyä. Minkälailla mahtaa vaikuttaa brindellix. Itse söin lyricaa 2 vuotta täydellä annoksella. Rauhoittavia n. 6kk.
" Söin Lyricaa kesäskuu2015 lähtien vahvuudella 300mg kahdesti päivässä lisäksi 4mg xanoria ja 30mg diapamia sekä 20mg tenoksia. "
Ilmeisesti taitaa olla myytti, että rauhoittavia ei määrätä nykypäivänä, kun tuollaiset satsit olet saanut jostain. Itse pienempää annosta rauhoittavia säännöllisesti käyttäneenä voin sanoa, että jo ne ja niiden purku aiheutti aivan kummallisia pelottavia oloja, ahdistusta, semmoista synkkyyttä, huonoa unta ja tunteiden lamautumista että ei mikään juuri hetkauttanut. En yhtään ihmettele, jos Lyricasta jo itsessään ja sen purusta tulisi tuommoiset fiilikset. Minä olen käynyt kanssa vaikka minkälaisia lääkesatseja läpi ja lopetuksia ja en näe enää hyötyjä itse lääkkeistä suurempana kuin haittoja. Masennuslääkkeitäkin tuli kokeiltua vaikka minkälaisia. En oikeastaan enää hae lääkkeistä parempaa oloa. Kun ei niistä sitä pitemmän päälle tule, vaan päinvastoin oikeastaan.