Enää samanlaisessa yhteiskunnassa, mitä sen aikana kun se kirjoitettiin. Raamattua on manipuloitu rooman vallan aikana 300 luvulla ja siitä on poistettu sekä poltettu säkeitä jotka alunperin kuuluivat siihen. Tästä löytyy materiaalia netistä jos jaksaa etsiä. Raamattu on ennenkaikkea yhteiskuntaa ja sen tarkoitusperiä varten manipuloitu teos, joka olisi syytä päivittää tätä päivää vastaavaksi. Kukaan ei ilman ongelmia elää sen oppien mukaan tässä yhteiskunnassa, tänä päivänä, joten ei kannata myöskään tuomita sen mukaan. Jos kerran jumala on rakkaus, niin miksi ihminen on niin kova tuomitsemaan muita erilaisuuden vuoksi? Elä kuin jeesus, yritä edes, luovu kaikesta ja mene metsään asumaan ilman rahaa ja ruokaa. Kauanko selviät? Tuskin kauaa.
Miksei kukaan päivitä raamattua 2000 luvulle?
Emme_elä
4102
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuota olen useasti itsekin miettinyt. Tätä asiaa ei kukaan tuo esiin, vaikka syytä olisi ollut jo monta kertaa. Ihminen on kova tuomitsemaan muita erilaisia. Kaikkien pitäisi olla samanlaisia ja samasta puusta veistettyjä vaikka tämähän on täysin mahdotonta. Keskustelua asiasta kiitos.
Samaa vanhentunutta "oppia" jaetaan vuodesta toiseen, luulisi tuon jo kyllästyttävän vähitellen.
Kaikki haluavat elää vanhaa ja mennyttä aikaa. Mikään ei saa muuttua vaikka se olisi väärääkin. Ihmiset ovat niin tyhmiä ja laumasieluja.
Oho nyt on aikamoinen tarina väännetty tarjolle !
Mikäs REaamatussa on vikana, se on ajaton kirja, ei sitä tarvitse päivittää, eikä sen sanoma ole metsään menemistä ollenkaan, se on ihan jotain muuta.
Jeesus sanoi mm, tule ja seuraa Minua, niin Minä teen teistä ihmisten kalastajia !
ei siinä ole päivitystarvetta, alussa Jeesusta seurattiin ihan konkreettisesti, nyt seurataan Pyhän Hengen ääntä, ja se kehoittaa ihmisten kalastamiseen ihan tämän päivän tavoilla, netissä esimerkiksi, juuri teille !