Sipersu Lindströmin työllistämisruuvi kiristyy
dkdhfg
278613
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Hillotolppaministeri tekee mitä isännät Kokoomus ja Kepu käskee.
"Tällainen on ”aktiivimalli kakkonen”: Työttömän haettava neljää työpaikkaa kuukaudessa - ensin tulee muistutus, sitten pitenevät karenssit.
Jatkossa työttömän työnhakijan on raportoitava hakemistaan työpaikoista kuukauden välein verkkopalveluun."
Alkaa olla linströmin kusipäällä ja muillakin lahtareilla vaarallista liikkua missään. Toivottavasti työttömät aktivoituu metsästysharrastukseen.
Hirveää on, niin hirveää. Ei työtön toitä tarvitse, vaan rahaa. Järkyttävää edes vaatia työnhakua.
Ministerit ja työssäkävijät ovät idiootteja ja ymmärtämättömiä veronmaksajia.
Virkaloisen lopettamisesta pääsee pitkälle lomalle ilmaisen täysihoitoon, mikäs sen parempi.
Älä liitä perussuomalaisia enää sinisiin.
Suomessa on kahdensortin persuja. Fakta.
Lindström ole ennemminkin kokkare kuin persu.
Kahdensortin persut ovat molemmat porvarillisia puolueita ja jos sattuisivat vielä pääsemään hallitukseen rupeavat kokoomuksen apupuolueiksi.
Just, nyt keskusta ja siniset ovat kokoomuksen apupuolueina,,,, seuraavassa hallituksessa saattavat olla demarit ja vihreät.
Älä unta nää persu.
Lindström äänestettiin persuna eduskuntaan ja sen kautta pääsi hallitukseen, joten se mandaatti kantaa niin kauan kuin nykyinen hallitus on olemassa.
Sama koskee kaikkia persuministereitä.
Sitä saa mitä tilaa!
Voisiko joku suomentaa tämän sanaripulin: "Lindströmin mukaan haettavien paikkojen joukossa voi olla enintään yksi yksilöity työpaikka, jonka hakemista ei voi korvata vapaavalintaisella hakemisella."
Enintään yksi työpaikka, jota ei voi korvata vapaavalintaisella hakemisella? Mitä tarkoittaa 'vapaavalintainen hakeminen'? Mitä muita hakemisen muotoja on kuin vapaavalintainen? Pakkohaku johonkin jonkun (kenen) määräämään paikkaan?
Jatkan spreadsheetin kokoamista. Joka kuu listaan työttömyystoimiston hakukoneelta sähköpostiini saadut kaikki avoimet työpaikat. Niissä ei vielä tänä vuonna ole ollut yhtään, jota olisin voinut hakea ilman, että tuo tyrannian hännystelkijäkaarti olisi osoittanut sormella: "Tuo oli hakemustehtailua, koska et sinä ole pätevä tuohon työhön." Ja he alkavat määrätä, mitä haet. Hekö sitten 'osaavat valita' sopimattomien työpaikkojen joukosta sinulle 'sopivat', vaikka et edes itse sellaisia niistä löydä? Haiskahtaa silkalta tekosyyltä alkaa pakottaa ihmisiä hakemaan höpökursseille ja orjatyöhön ja nollasoppareille ja sutenöörifirmojen listoille. Eli ojasta allikkoon.
Eikö kukaan osaa suomentaa tuota hölmöä newspeak-lausetta?
Pölö lindström on silloin itse työtön tai tappanut itsensä. Tyyppihän on selvästi mielisairas.
Ihan yksinkö Lindström tota työllisyyttä yrittää kohentaa?
Joku on hänelle uskotellut, että minkä tahansa täysin sopimattomienkin paikkojen pakkohakeminen luo lisää työpaikkoja, ja hän pösilö uskoi...
No, toimihan se hänelle!
Lindströmhän vaan on Kokoomuksen ja Keskustan "palkkasoturi" joka hoitaa hänelle annettua tehtävää. Eihän Lindström yksin saa millään mitään yksin läpi eduskunnassa. Miksei Sipiä tai Orpo julkisesti puolusta tätä? Nyt annetaan ymmärtää että kaiken takana on vain siniset.
Itse töitä 40 vuotta tehneenä minäkin tajuan että nyt ei olla kovin kaukana siitä että joku sinistä ajaa Kokoomuksen ja Keskustan kannattamana että ne jotka ei ilman muiden apua pysty elämään viedään hiekkakuopan laidalle ja lahtari toimii.
11kk vanha seropi koirani on viisaampi kuin lindströmmi...mitä se kertoo teistä äänestäjät jotka tämän klovnin valitsitte eduskuntaan?
Ei tuollaiset pakot ole milloinkaan toimineet, omaan pesään kusemista.
Nyt tulee pinnareille aktiviteettiä. Kjähkjäh.
Suomi työllistää tolkuttomasti turhiin hommiin. Kippurassa saa hekottaa päättäjien selityksiä syrjäytymisen ehkäisemisestä ja hyvinvointivaltiosta.
Lindström seuraisi Tanskan mallia, mutta ei ole ottanut huomioon, että sosiaalimenot siellä ovat maailman suurimmat.
Jos toimittajat uskaltaisivat kysyä yksityiskohtia, Tanskan mallia hehkuttavat päättäjät eivät tietäisi, mikä on Tanskan malli ja mitä sillä on saatu aikaan.
Hullumpi vedätys, kannatuksen puolitus.
Näkyy ensi vaaleissa ja kunnolla .Nuo temppuilut loppuu jos ensikaudelle ei Kokoomus pääse ruoriin, sillä taustalla on mitä selkeiimin Kokoomuksen linjat sen toimiessa vahvana puolueena hallituksessa.Keskusta on ottanut täysin Kokoomuksen linjat omakseen ,joka näkyy kaikessa päätöksenteossa joka koskee tavallisia palkka työllään itsensä elättäviä.
Työtaätekevien työttömyysturva on heikentynyt ,lomarahoihin koskettu ja päiviä pidennetty kikyllä jonka taloudellinen merkitys valtiollisesti jäi olemattomaksi. Tämä hallitus on kaikenkaikkiaan perehtynyt ja paneutunut työtätekevien kyykyttämiseen,joka näkyy viimeisimmillää kärjistyneenä aktiivimallitoimina joilla pyritään höykyttämään jo ennestään heikossa asemassa olevia työläisiä. Suorastaa raukkamaista toimimintaa joka on lähinnä kiusaamista muistuttavaa toimintaa. Olisi suotavaa että puolue politiikass herättäisiin ja asetuttaisiin suoranaisesti puoltamaan työväestän etuja,työttömyysturvaa ja keskityttäisiin turvaamaan kansakuntamme toimeentulo myös huonoina aikoina.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201806152201015807_u0.shtml
Koko ja tuleva aktiivisysteemi ajetaan alas jo ensi keväänä eduskuntavaalien jälkeen, joten turha rakennella mitään turhia kidustussysteemejä. Lindströmin sikanahkaa ei onneksi enää nähdä politiikassa.
Kompetenssi loppu niin pakottaminen alkaa, se on osoitus kyvyttömyydestä, täytyy perustaa heille Eunikki-liitto, Kyky-sopimus on jo siinä liitossa, se on julkinen salaisuus , - salainen erillisliite . Vakava ongelma elämänlaadulle.