Jos puhutaan nuorekkuudesta tai sitten nuoren näköisestä ihmisestä...
Treffisivuilla on usein, varsinkin miesten keskuudessa viljelty sanaa " olen nuorekas". Kuka sen määrittelee, ei ainakaan kaveri ite, luulisin? Ellei sitten ole niin nuoren näköinen, että on saanut kuulla siitä usein. Tuntuu suorastaan valehtelulta, kun kirjoitetaan että olen nuorekas, koska ihminen voi tuntea itsensä "nuorekkaaksi, mutta on ulospäin kuin käpy. (Sorry) jopa vanhemman näköinen. Tuntuu huijaamisleta.
Tapaamisilla on turhauttavaa, kun kaveri sanoo itseään nuorekkaaksi, eikä tiedä asian tarkoitusta. ehkä hän haluaisi olla nuori...mutta se onkin eri asia.
Eipä silti mulle on sama vaikka olisi kirveellä veistetty, kunhan opettelisi olemaan rehellinen itselleen ja vois vähän käyttää metakognitiota.
Itse kylläkin tykkään jätkämäisestä ja vähän kirveellä veistetystä kivikasvosta, mutta persoonaa ja sosiaalista älykkyyttä pitää olla. Mukavaa Kesää!
Kuka määrittelee "nuorekkaan"..?
2
519
Vastaukset 2
- kjuhygbn
Miehet käyttää itseään kuvaavaksi sanaa nuorekas siksi, että ovat yleensä etsimässä nuorempaa naista ja näin oikeuttaa sen, ettei hae omanikäistään naista. Mun isä luonnehtii itseään nuorekkaaksi vaikka on ihan ikäisensä, pukeutuu ja leikkauttaa vaan tukkansa muka nuorekkaammin. Eli siis ei ole samoissa suorissa housuissa ja pappahatussa kuin oma isänsä, vaan jatkaa oman nuoruutensa aikaisen pukeutumisen kanssa. Isäni nuoruudessa siis käytettiin farkkuja ja nahkatakkia, sellaisia käyttää edelleen.
Mikä sitten on oikeasti nuorekas? Oma mieheni ollessaan 40v näytti ehkä 30 vuotiaalta ja käyttäytyi nuoremmin. Ei sitä oikein osaa selittää. Uusiin ihmisiin kun tuli tutustuttua, moni ihan järkyttyi että oli oikeasti niin vanha. Olen miestäni 13v nuorempi eikä sitä tosiaan usko, niin nuorekas hän on. Mutta se on harvinaista että mies on nuorekas. Ne jotka ensitöikseen ilmoittaa olevansa nuorekas harvoin on. Oma mieheni tietää että on nuorekas ja se on sellainen vitsailu, ei mahtailu. Oma isäni on tosi ikäkeskeinen, häntä ahdistaa kun pomonsa ovat nuorempia, siis on siitä ihan raivoissaan eikä halua ottaa komentoja nuoremmalta. Hän myös kuvittelee että 20v kaupankassat on häneen ihastuneita. Kun oli sinkkuna niin selitti jotain ihmeellistä että vaikka kaikki odottaa että hän etsii nuoria naisia niin aina ottaa omanikäisen, ei halua nuoriin alkaa ?? En tiedä. Mutta se taitaa olla sitä ikäkriisiä, ei hyväksytä omaa ikää ja omaa vanhentumista. Samaa on naisissa, ennen riitti ryppyrasvat nyt käytetään kaikenmaailman pupufilttereitä kuviin jotta silmät on isot ja iho plurrattu sileäksi.- xcgfddshgf
Tää on hyvä! T. Ryppyrasva-fani vanhanen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59900Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87637
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605- 43583
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56574- 7552
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24531- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520- 61515
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37506
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14491Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132449- 42428
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45409Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26399