Aktiivi-ikäisenä olin 27 vuotta työnantajan edustajana useammassa yrityksessä, erilaisissa tehtävissä.
Kaikkein hankalinta oli toimia "villillä2" pk- seudun alueella joss a duunareiden järjestäytymisaste oli alhaisempi.
Mihinkään ei voinut luottaa. Yhteiset sopimukset olivat merkityksettömiä. Kaverit olivat keskenään kateellisia ja kyräileviä.
Kaikkinensa vittumainen toimia tuollaisen sekuliporukan kanssa.
Järjestäytynyt sakki ja tehtävänsä tasalla oleva luottamusmies on kaikkien edun mukaista.
Tietenkin on joskus porukan taholta paineita mutta kun asia on sovittu niin kumpikin puoli pitää kiinni sopimuksesta. Se oli sitä paikallista sopimista jonka minimin määritti tes ja tuloksen paikallinen kompromissi. Kaikkien edun mukaista.
Yksi savolainen omistajasatraappi ei tyytynyt tulokseen vaan purki työsopimukseni vaikka myönsi minun saaneen porukan kanssa aikaan hyvää tulosta. Emme lm:n kanssa käyneet kysymässä herra johtaja-omistajan mielipidettä vaan huolehdimme tuontannosta.
Työnantajan edustajan näkökulma
roletaari
1
92
Vastaukset
- PieniPiruVasempaan
Niinpä.
Olisi varmaan jotain painoarvoa tolla sadulla, jos olisit ollut oikeasti töissä.
Sori, mutta kaikki keskikaljan kultaamat muistot ei muutu tosiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit357774Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834606Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673271- 552166
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281709Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71687Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3581498Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us171496Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581199Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2771088