Tapasin vuosi sitten mahtavan miehen jolla oli asiat kunnossa. Rakastuimme ja yhteiselämä sujui hyvin.Parisuhteemme vakiintui ja ystävät muuttuivat yhteisiksi.Kaksi viikkoa sitten muutimme yhteiseen asuntoon.
Asuttuamme noin viikon verran pidimme tupaantuliaiset.Tupaantuliaiset onnistuivat hyvin, ystävät viihtyivät,olimme iloisia. Mieheni humaltui hieman, mutta niin me muutkin.Vieraiden lähdettyä hän täysin yllättäen läimäytti minua melko voimakkaasti avokämmenellä kasvoihin. Siis täysin ilman mitään syytä. Ilta oli sujunut mukavasti, mitään riitaa ei ollut tai muuta poikkeavaa.olin typertynyt. Hän ei ollut koskaan ollut väkivaltainen minua tai muita kohtaan.
Aamulla hän oli erittäin nolona ja katuva. Pyysi anteeksi ja sanoi rakastavansa useasti. Ja että ei KOSKAAN enää löisi minua. Että se olisi viimeinen kerta.Kasvoni olivat aristavat ja turvoksissa.
Minä sanoin että okei, ei se mitään. Asia selvä.
Hän lähti töihin. Minä ilmoitin työpaikalleni että olisin poissa pari päivää.Miehen lähdettyä tyhjensin välittömästi tavarani asunnosta ystävieni avustuksella. Tein ilmoituksen pahoinpitelystä.En koskaan halua tavata häntä enää.Mies soitteli perään, sanoin kylmästi että uskon kyllä että se oli "viimeinen kerta" mutta halusin varmistaa että takuulla tulee olemaan.
Hän ei tiennyt että olin joutunut lapsena katselemaan kuinka omaa äitiä vedeltiin pitkin lattiaa . Ja luvannut että minua ei mies lyö.
Ja lupaukseni aion pitää.
Nämä surulliset tarinat joita luin tänä yönä tältä palstalta poistivat viimeisenkin myötätunnon rippeet entistä kumppaniani kohtaan. Voimia teille jotka syystä tai toisesta ette oli voineet lähteä pois. Terveisin Anne
Asuttuamme noin viikon verran pidimme tupaantuliaiset.Tupaantuliaiset onnistuivat hyvin, ystävät viihtyivät,olimme iloisia. Mieheni humaltui hieman, mutta niin me muutkin.Vieraiden lähdettyä hän täysin yllättäen läimäytti minua melko voimakkaasti avokämmenellä kasvoihin. Siis täysin ilman mitään syytä. Ilta oli sujunut mukavasti, mitään riitaa ei ollut tai muuta poikkeavaa.olin typertynyt. Hän ei ollut koskaan ollut väkivaltainen minua tai muita kohtaan.
Aamulla hän oli erittäin nolona ja katuva. Pyysi anteeksi ja sanoi rakastavansa useasti. Ja että ei KOSKAAN enää löisi minua. Että se olisi viimeinen kerta.Kasvoni olivat aristavat ja turvoksissa.
Minä sanoin että okei, ei se mitään. Asia selvä.
Hän lähti töihin. Minä ilmoitin työpaikalleni että olisin poissa pari päivää.Miehen lähdettyä tyhjensin välittömästi tavarani asunnosta ystävieni avustuksella. Tein ilmoituksen pahoinpitelystä.En koskaan halua tavata häntä enää.Mies soitteli perään, sanoin kylmästi että uskon kyllä että se oli "viimeinen kerta" mutta halusin varmistaa että takuulla tulee olemaan.
Hän ei tiennyt että olin joutunut lapsena katselemaan kuinka omaa äitiä vedeltiin pitkin lattiaa . Ja luvannut että minua ei mies lyö.
Ja lupaukseni aion pitää.
Nämä surulliset tarinat joita luin tänä yönä tältä palstalta poistivat viimeisenkin myötätunnon rippeet entistä kumppaniani kohtaan. Voimia teille jotka syystä tai toisesta ette oli voineet lähteä pois. Terveisin Anne
Vastaukset 24
Vanhimmat
Oikein tehty. Se toinen kerta olisi varmasti tullut vastaan joskus.
Jos antaa kerran anteeksi lyönnin, se on kuin lupa, että hyväksyn väkivallan ja kierre on valmis jatkumaan.
erosin 30v jälkeen vasta,vaikka ensimmäinen pahoinpitely tapahtu jo 3kk seurustelun jälkeen.Ne välivuodet oli jatkuvaa uhkailua ja pahoinpitelyjä joka vuosi,jos en tehnyt niin kuin hän halusi.Häpesin että annoin kohdella itseäni huonosti vasta eron jälkeen,aviossa sitä luuli normaaliksi,siihen ikäänkuin tottui!Iän mukana se vaan paheni.
Rakkautta on monenlaista lajia. Eipä minun ole koskaan tehnyt mieli lyödä mun enkelipölyäni.
Kansalaisilla näyttää olevan jotkin pinnalliset syyt solmia parisuhteita, eikä sellainen että välittää toisesta, tahtoo pitää häntä hyvänä ja turvassa. Ei ole mitään pahaa sanottavaa naisista missään asiassa, mutta nuorena me kaikki ilmeisesti tahdomme valita kumppanin esimerkiksi pelkän ulkonäön perusteella sen sijaan että annettaisiin lainkaan arvoa sille kuinka hän kohtelee muuten. Ei kukaan ole kauaa ilo silmälle, joka sen jatkuvasti muuraa umpeen.
vaikka olisikin vaan keksitty rohkaisutarina, silti paikallaan.
Ovatko selviytymistarinat todellakin niin harvinaisia tällä palstalla, että ne vaikuttavat keksityiltä?
Tuo vaikutti ehkä liiankin täydelliseltä tarinalta ollakseen totta, mutta hienoa jos on totta. Ei selviytymistatnoita liikaa ole.
Edellisen kirjoittajan "kovis" mielestä on liian täydellistä ja epäuskottavaa jos nainen toimii järkevästi häneen kohdistuvassa väkivaltatilanteessa. Voi helvetti mitä naista vähättelevää sovinismia!On totta että moni ei uskalla lähteä, mutta moni kyllä lähtee jos häntä paukautetaan! Lakkaa luomasta tuollaista vähättelevää ja alentuvaa asennetta selviytyjiä kohtaan, jos sinulla ei ole muuta kommentoitavaa.Olithan itsekin lopulta sitä mieltä ettei selviytymistarinoita liikaa ole.
selviytymistarinoita. Anteeksi, jos minusta sai naista vähättelevän kuvan. :)
Jep, joidenkin on helppo uskoa ainoastaan sellaset tarinat joille naiselle käy helevatin kehnosti. Jos muija nousee vastarintaan tai häipyy, niin ei helvetti, eihän sellasta tapahdu. Kyllä just tollaseen asenteeseen törmää äijien suusta tosi usein.Se tulee niin luontevasti, että jos siitä huomauttaa, niin ollaan että ohhoh en mä nyt ihan noin tarkottanut.
että naiset ryhtyvät vastarintaan, sitä soisi tapahtuvan enemmänkin.
"Naisten vastarintaa" ei tarvita yhteiskunnassa missä naisia ei hakata kuin koiraa. Hakkaavat miehet on syytä poistaa välittömästi ja eristää autiolle saarelle loppuiäkseen.
Joskus tuntuu että nykyään ihmiset ovat läsnä olematta "läsnä suhteessaan". Tekstiviestit, mailit ja puhelinsoitot eivät korvaa sitä mitä läheisyys parhaimmillaan voisi olla, mutta ainakin se on turvallinen seurustelumuoto :).
Miltähän tuntuisi rakastaa ilman pelkoa?
> "Naisten vastarintaa" ei tarvita yhteiskunnassa missä naisia ei hakata kuin koiraa.
Naista (sen paremmin kuin miehiäkään) eivät hakkaa yhteiskunta, miessukupuoli tai miesryhmät. Hakkaaja on aina joku ihmisyksilö. Tilastollisista todennäköisyyksistä voidaan tietysti puhua, mutta kun aletaan osoittelemaan, olisi eduksi osoitella vain syyllisiä.
Miehenä, joka ei ole koskaan naista lyönyt, retuuttanut tms. on aika masentavaa lukea tekstejä, jossa "miehet" tekevät asioita joista "naiset" sitten kärsivät ja "yhteiskunta" on mätä.
Toivottavasti en tule vanhempana kohtaamaan tätä joka paikasta pullahtelevaa "naisten vastarintaa", kun en ole tietääkseni tehnyt mitään ansaitakseni sitä. Ilahtuisin kovasti, jos kaikista vaikeuksista huolimatta täälläkin viha ja epäluulo pyrittäisiin kohdistamaan sinne, minne se kuuluu.
Oletko kuullut koskaan käsitteistä miesten naisiin kohdistama väkivalta tai naisten miehiin kohdistama väkivalta? Tai lapsiin kohdistuva väkivalta? Eläinrääkkäys? Salametsästys?
Kai jokainen tietää, että asiat pitää jollakin lailla ensin luokitella ennen kun niistä voidaan puhua yksilötasolla. Kukaan ei tarkoita, että kaikki miehet lyövät siksi koska ovat miehiä. Tai kaikki naiset lyövät siksi koska ovat naisia. Kaikki ihmiset rääkkäävät eläimiä jne.
Eristetään vaan kaikki hakkaavat ihmiset.
Korkeasaari vois olla hyvä. Miehet karhuaitaukseen ja naiset leijonien kanssa. Me koirat ja muut eläimet vartijoina tietysti.
Aika paljon on naisia jotka ovat päätyneet "ANNEN RATKAISUUN", eli lähteneet välittömästi kun heitä on fyysisesti uhattu tai vahingoitettu. Tunnen aika monta tällaista naista. Meteliä he eivät pidä kokemastaan, yleensä he häpeävät sitä, että tuli hurahdettua kipeeseen äijään. Asia vaietaan ja lähimmille eron todellinen syy sitten paljastetaan aikanaan, kun ympärillä ihmetellään suureen ääneen, että: Mitä se NIIIIN mukavan miehen jätti, on se KUMMA kun HYVÄ MIES ei kelpaa, onpa KRANTTU ja niin edelleen...
Erittäin harvinaista että "Anne", yksi rohkeista ja viisaista "ajoissa" häipyneistä, kirjoitti tarinansa.Sillä niin kuin totesin selviytymistarinoista vaietaan. Palstatilaa hakevat ja saavat yleensä pahiten ahdingossa olevat, ja hyvä tietysti niin.Mutta silloin tällöin piristää myös "kuinka selvisin"-esimerkit.
Lainaus eräältä palstalta:
"Miehillä evoluutio on karsinut (kuoleman kautta) vuosimiljoonien saatossa ne, jotka eivät ole kyenneet vaarallista agressiota itseään vahvemmassa tulkitsemaan.
Naisella vastaavaa evoluution tuomaa kokemusta ei ole, koska se ei ole olut naisen evoluutiossa määräävä tekijä.
Toinen seikka, joka selittää traumaattiseksi menevät parisuhteet löytää myös selityksesnä evoluution tuomasta laumakäyttäytymisestä. Eläimillä urosten taistellessa asia ratkaistaan useimmiten esim. koitaeläimillä ilman 'tappoa'. Häviönsä tunnustava uros, joka haluaa jäädä kuitenkin lauman jäseneksi, paljastaa kurkkunsa joka riittää alfaurokselle 'nokkimisjärjestyksen' tunnistamiseksi. Hävinnyt saa jäädä metsästysavuksi laumassa, muta sillä ei ole laumassa paritteluoikeutta.
Ihmisillä 'alfaurokseksi' ryhtyvä nainen ei tunne vaistosääntöjä, vaan jatkaa ja jatkaa taistelua, hävittyäänkin nalkuttaa ja räksyttää. Tilanne ei siis 'selkiydy', vaan traumatisoituu. Mies on kykenemätön luopumaan vaistopohjaisesta 'uroksen paikastaan' mutta nainen on myös kykenemätön selvästi sitä myöskään valtaamaan, mutta ei osaa lopettaa sen yrittämistä, ja pysyvä sotatila ja traumakierre on valmis."
Väkivalta on vakava asia ja pääasialliset syyt siihen tutkijoiden määrittämiä.
Joo, sua varmaan masentaa "miehenä joka ei ole koskaan naista lyönyt" lukea tekstejä joissa "miehet" hakkaa "naista". No sori jos järkyttää sun herkkää sielua, mutta katsoppa tilastoja montako naista hakataan Suomessa per vuosi. ON HYVÄ ETTÄ KIRJOITETAAN ASIASTA!
Pitää lukea tilastoa näin: kuinka monta naista per PÄIVÄ pahoinpidellään. Jokainen nainen on liikaa.
Se on ihan suoraan sanoen pilkun nussintaa neuvoa kuinka tilastoja tulee lukea. Pääasia että ilmiö ylipäänsä vaivaudutaan tilastoimaan. Muutoinhan yhteiskunnallisesti naisten pahoinpitely ei kiinnosta. Suomessa saa hakata naista. Siitä ei tule juuri mitään rangaistusta jos sattuu olemaan huolimaton ja jäämään kiinni, niin jos on rikosrekkari puhdas ja työpaikka vakituinen , niin ei hätää. Nakkia saattaa hiukka napsahtaa jos innostuu hakkaamaan kuoliaaksi, mut sekin voi mennä tappona (kitumaan jos jää, niin törkeänä pahoinpitelynä).
Luojan kiitos edes yksi nosti kytkintä ajoissa. Kai se on kyse naisen itsekunnioituksesta viime kädessä että kuinka antaa itseänsä kohdella. Ja itsekunnioituksenhan nämä naistenhakkaajat osaavat pikkuhiljaa nujertaa. Sovinnon merkeissä annetaan (löysätään) köyttä ja sitten pikkuhiljaa kiristetään. Ja vaikka kuinka paljon väkivallasta ja hakkaamisesta puhutaan, silti tälläkin palstalla reilusti yli puolet naisista miettii vielä kannattaako jatkaa ja onkohan syy heissä ja muuttuukohan mies kun lapsi syntyy.