Viikonlopun aikana pidetty Helsinki Pride keräsi yli 100 000 osallistujaa ja on näin ollen suurin koskaan Suomessa järjestetty kulkue.
1930-luvun sortajien talonpoikaismarssi jää siis kevyesti toiseksi. Tottahan toki Suomessa nyt on homojakin enemmän kuin sotaisia oikeistohulluja.
1930-luvun sortajien talonpoikaismarssi jää siis kevyesti toiseksi. Tottahan toki Suomessa nyt on homojakin enemmän kuin sotaisia oikeistohulluja.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ja määrä ylittää kepeästi myös keväällä olleen stallareitten vappumarssin!
Pride-kulkueessa oli 99.995 marssijaa enemmän!
Marskikin olisi ollut ylpeä Helsinki Pride paraatista. Niin monta sotaa molemmilla on takana joten hyvä Suomi ja Helsinki Pride että piditte pintanne ettekä sortuneet. <3
Varmaan olisi marssinut itsekin.
Niitä marssijoita ei muuten ollut 100 000 vaan korkeintaan 40 000. Sinne oli kerätty ympärimaailmaan kaikenmaailman hörhöt ja hampuusit.
Huvittavaa, että silloin kun joku sanoo luvun eteen sanan ’korkeintaan’ niin se usein tarkoittaa sitä, että henkilö korvaa poliisin arvion omalla hatusta tempaisemallaan luvulla!
Voi olla, että marssijoiden joukossa oli ”hörhöjö ja hampuuseja”, mutta väkisin heitä ei oltu mukaan tuotu ja ihmisiä me olemme kaikki.