Lykkäyksiä, viivytyksiä ja uhkailuja

Lykkäyksiä, viivytyksiä, uhkailuja

Tunnetuin ja merkittävin lykkäyksen syy oli syyskuun 11. päivän terrori-isku, jossa kaksi matkustajakonetta törmäsi WTC-rakennuksiin hiukan ennen kuin Yhdysvaltain keskuspankin FED:in johtajan Alan Greenspanin oli määrä julkistaa USA:n valuutan siirtyminen kultakantaan. Hiukan sen jälkeen räjähteillä varustettu pienkone läpäisi keskellä kirkasta päivää maailman tarkimmin suojatun ilmatilan törmäten Pentagoniin ja tuhoten siellä olevan komentokeskuksen, joka liittyi olennaisesti NESARA:n julkistukseen.

Tahot, jotka eivät ole halunneet lainkaan NESARA:n julkistusta ja jotka ovat kynsin hampain pitäneet kiinni valta-asemistaan, ovat kiristäneet lakialoitetta eteenpäin vieviltä ihmisiltä sopimuksia ja vaitioloa rikkoen itse samaan aikaan kaikki tekemänsä sopimukset. Näiden sopimusten takia tiedon saaminen koko lakialoitteesta on lähestulkoon mahdotonta. Kaikki asiaan sitoutuneet pitävät suunsa kiinni vangitsemisen ja teloituksen uhalla.

Viimeisimmät lykkäykset ovat liittyneet Yhdysvaltain oikeuslaitoksen ja Yhdistyneiden kansakuntien toimivallan väärinkäyttöön. USA:n Korkein oikeus on lykännyt julkistusta kerta toisensa jälkeen ja taustalta on vasta nyt paljastunut hyvin kavala kiristys, jonka kohteena ovat olleet Korkeimman oikeuden tuomarit. Yhdysvaltain aiemman presidentin George Bushin ja Rockefeller-suvun edut ovat olleet mm. suurien öljy-yhtiöiden mukaiset ja niiden asema taas vaarantuu lain julkistuksen myötä. Siksi he olivat kiristäneet Korkeimman oikeuden tuomareita hirmuteoilla nykyisen presidentin valitsemiseksi. Tämä taas on toiminut isänsä tiiviissä ohjauksessa öljy- ja sotateollisuuden talutusnuorassa. Bushin korkeat kannatusluvut on hankittu lähinnä hänen taattujen kannattajiensa ei mitenkään niin puolueettomalla gallupilla.

Bushin rikollisliiga kiristi ja lahjoi henkilöitä myös NESARA:n julkistusryhmästä, jotta nämä lykkäisivät julkistusta milloin mistäkin syystä. Nämä kuitenkin paljastuivat ja heidät korvattiin välittömästi uusilla ihmisillä.

Myös suurimpien pankkien johtajista jotkut ovat olleet vastuussa viivästymisistä antamalla vääriä ohjeita alaisilleen tai muuten vain yrittäen kahmia vaurausohjelmien biljoonaluokan rahoja itselleen. Rahat on jo kertaalleen pelastettu takaisin, kun osa niistä livahti terroristijahdin lakialoitteen takia Yhdysvalloista ulkomaisille tileille ”terrorisminvastaiseen taisteluun”. Pelkästään tämä toimenpide viivytti Valkoisia Ritareita kaksi kuukautta. Joko on julkistuksen aika?
075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Haluatteko lisää kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu