Murmeli

Kertokaa miten olette päässeet eroon tai oikeastaan saaneet sen alkoholistin ymmärtämään, että ero on ainoa vaihtoehto.
Itse hän ei koe olevansa alkoholisti, vaikka onkin juonut useamman työpaikan elämänsä aikana ja viimeisin temppu oli törkeä rattijuopumus ja kortti sekä työpaikka meni.
Viikon jaksaa "leikkiä" perhe-elämää (tosi pienet lapset) ja sitten taas putki päälle ja syy on aina minussa.
Rahat menee ja luottaa tietenkin, että minä hoidan kaiken.
Nyt alkaa mulla kuppi täyttyä, mutta mies kieltäytyy muuttamasta.
Asunto on mun ja kurjalta tuntuu, jos sen myyminen on ainoa keinoa päästä miehestä eroon.
Onko muita vaihtoehtoja?
Kiitollinen kertomuksista vastaavassa tilanteessa
olleilta.
3469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

juuri tällä hetkellä. Kaikki rahat menee juomiseen. Sitten tullaan riehumaan, syömään ruokaa ja loisimaan kuin hotelliin. Otin avaimen pois (omistan asunnon, eikä ole onneksi kirjoilla siellä). Pariin päivään ei ole näkynyt, mutta varmaan yrittää ruikuttaa anteeksiantoa ym. paskaa. Monta kertaa olen uskonut lupauksiin ja vakuutteluihin, että hän muuttuu. Mitta tuli täyteen se on nyt loppu!!!!

Äänestä

lähteä pois. Sen on hyvä tulla reissuiltansa keräämään itsetuntoa "kotiin".
Olet vuosia mahdollistanut sille sen juomisen, pessyt pyykit, kokannut, rakastanut ja uskonut samaan valheeseen mihin se itsekin uskoo. (ettei muka ole ongelma). Olet salaillut , valehdellut ja piilotellut sen juomista ja näin antanut sille luvan jatkaa.

Juominen ei enää tuota sille mielihyvää, joten se kaipaa pullostaan entisiä aikoja. Sinä kuulut niihin ehdottomasti. Siksi se ei voi lähteä pois, koska lähtö kertoisi lopullisesti entisen päättyneen.
Ja silloin sen olisi luovuttava kaikkein rakkaimmastaan - pullosta.

Itse en lähtenyt, ennenkuin oli aivan pakko. Lähdin hakemaan apua omaan alkoholismiini.

Elämäsi on maanpäällistä helvettiä, tiedän sen. Jos miehelläsi ei vielä ole lääkkeitä mukana juomisessaan, se saa ne käytyään ekan kerran katkolla. Sen jälkeen siitä tulee sekakäyttäjä, ja se on täysin arvaamaton. Silloin sinä olet helvetissä.

Ainoa mahdollisuutesi on jättää se. Jätä vaikka koko asunto, etsi kämppä ja laita asunto myyntiin. Miehesi tilanne tulee kuitenkin koko ajan pahemmaksi, kunnes tajuaa hakea ulkopuolista apua.

Äänestä
  • Meilläkin on kotona tämmöinen ikävä tilanne.
    Pösmelit syövät mustikat kaapista ja väyvättävät yöt sängynalla.
    Ja sitten ne sanoo että viu viu ja aaapuurrr!
    Ja vihaisena Pösmelit saattavat vaikka haukata sormeen jos niitä mene herättämään ilman aamukahvia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alkoholistien x-puolisoille! kirjoitti:

Kertokaa miten olette päässeet eroon tai oikeastaan saaneet sen alkoholistin ymmärtämään, että ero on ainoa vaihtoehto.
Itse hän ei koe olevansa alkoholisti, vaikka onkin juonut useamman työpaikan elämänsä aikana ja viimeisin temppu oli törkeä rattijuopumus ja kortti sekä työpaikka meni.
Viikon jaksaa "leikkiä" perhe-elämää (tosi pienet lapset) ja sitten taas putki päälle ja syy on aina minussa.
Rahat menee ja luottaa tietenkin, että minä hoidan kaiken.
Nyt alkaa mulla kuppi täyttyä, mutta mies kieltäytyy muuttamasta.
Asunto on mun ja kurjalta tuntuu, jos sen myyminen on ainoa keinoa päästä miehestä eroon.
Onko muita vaihtoehtoja?
Kiitollinen kertomuksista vastaavassa tilanteessa
olleilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu