Olenko liian pinnallinen?

lihavantyttöystävä

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 3 vuotta. Alussa ylipaino ei haitannut. Alkuhuumassa on niin rakkaudesta sokaistunut ettei mitkään viat haittaa ollenkaan. Laihdutin itse rajusti kaksi vuotta sitten ja sittemmin olen kiinnittänyt huomiota enemmän myös miehen ylipainoon.

Olen patistellut miestäkin ulos, koska itse tykkään liikkua. Kyllä mies lähtee muttei omasta tahdostaan itse lähde ulos. Mies myös syö roskaruokaa ja sipsiä ja karkkeja. Sitä olen aina katsonut sanomatta mitään mutta tuntuu etten enää jaksa. Kerran sitten sanoin miehelle että eikö hänkin voisi laihduttaa. Sanoin sen varmaan liian suoraan, koska itse ainakin olisin pahoittanut mielen jos mies olisi niin tullut minulle sanomaan. Mutta pakko asiasta on sanoa ääneen jos hän ei itse sitä ymmärrä. Mies nyt sanoo syövänsä "terveellisesti" mutta en oikein usko siihen. Tätä "terveellistä ruokavaliota" on noudattanut jo yli puolivuotta eikä paino ole hiivahtanut mihinkään.

Asumme omissa asunnoissa enkä pääse häntä vahtimaan. Mutta kerran kysyin mitä ähn oli syönyt niin taas oli pizzaa sun muuta... Olen sanonut asiasta melko usein ja vihjaillut että ikö hänen olisi hyvä pudottaa painoa mutta ei näytä menevän perille. Mies on kysynyt minulta, että onko hän mielestäni lihava. Mietin sitten itse miltä tuntuisi jos kysyisin joltain itse ja mitä haluaisin kuulla vastaukseksi niin en voinutkaan vastata siihen että "olet sinä lihava". Sen sijaan sanoin että et ole. Mies nyt sitten ajattelee että jos hän ei ole mielestäni lihava eikä lihavuus sinänsä haittaa parisuhdetta niin ei hänen tarvitse laihduttaa. Mutta haluaisin että mieskin pitäisi huolta itsestään ja eläisi terveellisesti.

En oikein jaksaisi enää kahtoa miestä. Olenko siis liian pinnallinen jos annan ylipainoin häiritä näin paljon? Minulle myös kuittaillaan asiasta että "sinun mies on melko tanakka" jne. Ei se kuulosta hyvältä. Tuntuu että ei oikein uskalla viedä miestä näytille kun kaikki ajattelee että "eikö tuo nainen olisi parempaa saanut, miksi tuo nainen on ottanut tuommosen miehen.." jne.

9

1161

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pitkäjasopusuhtainen

      Ottaisitko minut mieheksi?
      Olen viiskybänen mies työtön tuhkamuna siis ei tarvii ehkäisy. Vanhemmat elättää minua vielä ei oo napanuora katkennut.

    • hfghfghjfgh

      "Mies on kysynyt minulta, että onko hän mielestäni lihava. Mietin sitten itse miltä tuntuisi jos kysyisin joltain itse ja mitä haluaisin kuulla vastaukseksi niin en voinutkaan vastata siihen että "olet sinä lihava". Sen sijaan sanoin että et ole. "

      Tämä on naisten ongelma monessakin asiassa että projisoitte oman ajatusmaailman miehelle.
      Miehet haluavat kuulla asioista suoraan toisin kuin te naiset.
      miehet ei ymmärrä tuollaista kiertelyä ja kaartelua.
      Ihan sama koskee esim pakkien antamista. Se että sanotte että "nyt on kiireitä" johtaa vain siihen että mies ottaa myöhemmin uudestaan yhteyttä. Sanokaa heti että ette ole kiinnostuntu niin molempian aikaa säästyy.

    • Goodass

      Itsestään huolehtiminen on toisen kunnioittamista. Eli et ole liian pinnallinen. Tiedä arvosi.

    • Ihmisillä on eri asioita, mitä arvostavat toisessa. Sinulla on ulkonäkö.

      Ei sinulla taida olla muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa asia puheeksi miehesi kanssa ja selostaa tilanne. Erilaiset halvat heitot eivät ole hyvä keino.

    • oops

      Sun kannattais varmaan ryhtyä vanginvartijaksi. Vankilassa voisit kontrolloida vankien syömistä ja laihimmille pahoille pojille voisit antaa torttua jälkkäriksi ihkusti salaa. Vankilan jäbät käy myös paljon kuntosalilla, joten saat taatusti palvomasi miehisen vartalomallin kiven sisästä. Ja jos oikein hyvin käy, niin siviilissä se jätkä kouluttaa sut nyrkin avulla niin hyvin että saat muutakin ajateltavaa kuin toisten ihmisten painoindeksit.

    • Maailmaa_nähnyt

      Rakkaus sokaisee liikaa eikä huomata toisen virheitä. Kannattaa katsoa kauemmin ja miettiä kuinka se häiritsee. Olet myös ulkopuolisten uhri koska he haluavat sinun miehesi olevan laihempi. Elä itsellesi, miehellesi ja yhteiselle tulevaisuudelle sellaisina kuin olette nyt. Elämä on paljon kauniimpaa ja eloisampaa sillä tavalla.

    • Goodass

      Ettekö te itse arvosta puolisoanne sen vertaa, että olisitte ilo hänen silmälleen? Meneekö se oikeasti niin, että heti pariutumisen jälkeen voi rauhassa rupsahtaa ja alkaa liikkumaan verkkareissa ja crocseissa julkisilla paikoilla? Naiset voivat leikata hiuksensa lyhyeksi ja miehet alkaa käyttämään Tokmannilta saatua "olin sadan ensimmäisen joukossa" -lippalakkia.
      Tärkeintähän ei ole syvällisyys tai pinnallisuus, subjektiivisina käsitteinä niissä ei ole totuutta.
      Tärkeintä on, että vakka löytää kantensa.

      • näinkesällä

        Onko Tokmannilla tuommosia lippalakkeja? Vois olla ihan kiva..


    • poow

      Kuule, ei omille tunteilleen mitään voi. Jos oma puoliso ei olekaan iloa silmälle niin minkä sille mahtaa? Ehkä pitäisi sitten erota eiköä satuttaa toista. Rakkaus on eriasia kuin se miltä näyttää. Rakastaa voi henkisesti, ulkoinen viehtymys on jotain muuta. Joskus se häiritsee seksiä... Ikävä kyllä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2147
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      368
      1303
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      32
      1246
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1068
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      156
      1020
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      876
    7. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      71
      804
    8. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      757
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      62
      741
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      702
    Aihe