Olen nyt lueskellut palstaa muutaman kuukauden ajan ja mielenkiinnolla erityisesti kaikkia stallareista kertovia säikeitä. Mielenkiintoni heräsi ja aloin tutkia heitä tarkemmin. Löytyi todella mielenkiintoisia henkilöitä ja tarinoita.
Heidän on täytynyt tehdä jotain aivan oikein kun heitä edelleen noin jotkut vihaavat. Nämä luovat ihmiset tekivätkin paljon, kulttuuria, taidetta ja tiedettä. Kristiina Halkola, Kalle Holmberg, Sinervo, Mauri Ryömä, Bruno Pontecorvo, Ethel Rosenberg ja monet muut. Palkittuja taitelijoita, kaiken kansan rakastamia, kuten Kaisa Korhonen. lääkäreitä, ydinfyysikoita, tutkijoita, korkeasti koulutettuja ja älykkäitä ihmisiä. Mitä ovat heitä täällä haukkuvat: sekavia sekatyömiehiä, entisiä konttorirottia. SS-vapaaehtoisten poikia ja Karjalan keskitysleirien vartijoiden lapsia. Sodan- ja vihanlietsojia. Hyi hitto. Stallareita sentään elähdytti ajatus rauhasta ja paremmasta, tasa-arvoisesta maailmasta. Onko se väärin?
Ei varmasti ole.
Olen nyt päättänyt itsekin alkaa stallariksi. On itse asiassa kunniakasta olla tulevaisuuden asialla ja sitä kunniakkaampaa, mitä enemmän edellä aikaansa on. Sitä enemmän on tietysti myös yksin ja päljä-poikien pilkan kohteena, mutta sitä lujemmaksi itsensä tuntee.
Vasemmistolaisuus on edelleen edistystä. Se on edelleen tulevaisuutta ja se on edelleen takeemme ja lupauksemme siitä, että maailma voi muuttua paremmaksi. Emma Goldmanin unelmat ovat tänään totta, oikeistoväkivallan kovin nyrkkikin, porvarikovis Vapavuorikin patsasteli Helsinki Pride-kulkueen kärjessä. Siellä oli reservin upseeri homojen, lesbojen ja kaikkien värikkäästi pukeutuneiden keskellä, ikään tienviittana tulevaisuuteen, jossa Marsalkka Mannerheimkin voi iloisena ja vapautuneena astua ulos kaapista ja homoveteraanitkin saavat kunniansa.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Tarkkispojan iltapäiväyrjö?
"Olen nyt päättänyt itsekin alkaa stallariksi. "
Älä turhaan! Sinun EI TARVITSE, koska olet ollut stallari ja erityisesti neukkufani muutoinkin jo koko ikäsi! Mikään rauhanmies et liioin ole vaan kovasti hyökkäilemässä Venäjän nimissä muihin maihin!
Minua huvitti erityisesti tämä kohta, jossa luonnehdit sinua vastustavia henkilöitä seuraavasti: "Mitä ovat heitä täällä haukkuvat: sekavia sekatyömiehiä, entisiä konttorirottia. SS-vapaaehtoisten poikia ja Karjalan keskitysleirien vartijoiden lapsia. Sodan- ja vihanlietsojia. Hyi hitto."
Luokittelu on toki hauskaa ja erityisesti silloin kun olet väliin stallarin mielestä 'sekatyömies' ja väliin sitten 'riistoporvari'? Ilmeisesti molempia yhtäaikaa!
Sinut tunnetaan sekotyömiehenä.
Ei tuollaista sontaa pysty suoltamaan kuin täysi vajakki ja raivohullu, mutta sitähän se Suomen epäonnistunut sote-politiikka ja porvariston säästötalkoot tekee: hullut juoksee vapaana, tai sitten hourulaan on hankittu 24h käytössä oleva netti.
Eli kun haistattelut ja nimittelyt poistaa niin et sanonut yhtään mitään;-)
Stallari: "Heidän on täytynyt tehdä jotain aivan oikein kun heitä edelleen noin jotkut vihaavat. Nämä luovat ihmiset tekivätkin paljon, kulttuuria, taidetta ja tiedettä. Kristiina Halkola, Kalle Holmberg, Sinervo, Mauri Ryömä, Bruno Pontecorvo, Ethel Rosenberg ja monet muut. Palkittuja taitelijoita, kaiken kansan rakastamia, kuten Kaisa Korhonen. lääkäreitä, ydinfyysikoita, tutkijoita, korkeasti koulutettuja ja älykkäitä ihmisiä. "
Ei noita ole kukaan haukkunut, van ainoataan kaltaisiasi valehtelijoita, maanpettureita, kapjnoitisjoita jne.
"Mitä ovat heitä täällä haukkuvat: sekavia sekatyömiehiä, entisiä konttorirottia. SS-vapaaehtoisten poikia ja Karjalan keskitysleirien vartijoiden lapsia. Sodan- ja vihanlietsojia. Hyi hitto. "
Tuollaisia on vain stallarien valeissa.
"Stallareita sentään elähdytti ajatus rauhasta ja paremmasta, tasa-arvoisesta maailmasta. Onko se väärin?"
Oliko Stalinin diktatuuri parempi maailma? Stallarit sitä kehuvat.
"Olen nyt lueskellut palstaa muutaman kuukauden ajan "
"Olen nyt päättänyt itsekin alkaa stallariksi."
Ketale ei kaiken muun tietämättömyyden ohella tiedä aikamääreitä, ylläripylläri :)
Hänhän on viihdyttänyt lukijoita jo varmaan 10 vuotta totaalisella typeryydellä ja ymmärtämättömyydellä. Ei taida olla mikään muu vielä osunut oikeaan, kuin stallariksi alkaminen. Sekin luonnollisesti vuosien vuosien takaista perua, ei mikään tämänpäivän herätys. Tosin, koska hän keksii samat aiheet monta kertaa viikossa, voihan olla että oli jo ehtinyt aate tässä päivän aikana unohtua :)
Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, kun palstan yksinäinen vajakkistallari kohta juoksuttaa nimimerkkiarmeijansa apuun. Yhtä katastrofaalisella tuloksella kuin ennenkin :)
Tää palstan Stalikko-raukkis täyttää päivänsä oksentamalla täyttymättömien toiveitten tynnyristä noille joilla ei pipo kiristänyt.
Huonompaan on niistä stallariajoista menty. Silloin kiivaimmatkin lauloivat ainoastaan "20 perheestä", nyt on koko kansa kahtiajakautunut. Ei nähty leipäjonoja. Kansallinen hätätila julistettiin muutaman kymmenen tuhannen työttömän vuoksi, nyt ei puoli miljoonaa kirvoita edes keskustelua. Oli hyvät ja luottamukselliset ulkosuhteet, nyt kilpavarustaudutaan ja pelätään invaasiota.
Noinhan se on totuus kuten aloittaja sen ilmi toi. Suurimmat suupierujen päästäjät ovat kan-
sallisen hurmoksen kokeneita pihatonttuja joilta vain joulu puuttuu.- Eiks jeh jannut?
Kaisa Korhosen telaketjuääni laukaisee yhä poteronkaivurefleksin.
Useimmat stallarit ovat sittemmin aikuistuneet.