Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Tuhtina emäntänä motarilla vuosia sitten, osa I

Tämä tapahtuma on 12 vuoden takaa Porvoon motarilta, silloin kiimassa muistiin merkitty.

Tulipa pitkän tauon jälkeen vierailtua taas Porvoon moottoritien levarin metsikössä. Ei ole meno paikalla heikentynyt, ainakin minulla kävi taas ihan hyvä flaksi.

Olen muutaman kerran ennenkin käynyt tuolla metsikössä tutkailemassa tilannetta näin emännän näkökulmasta. Vaikka ei minua kyllä kukaan edes pimeässä erehtyisi oikeaksi emännäksi luulemaan, saatika näin päivänvalossa.

Mutta ei se tuntunut taaskaan kaikkia miehiä haittaavan. Kuten tästä jutusta huomaatte.

Autolta lähdin vielä liikkeelle miehenä, todelliset rooliasut olin peittänyt väljän T-paidan ja verkkareiden alle. Ja jotain tarpeellista rekvisiittaa olin lastannut kassiin. Joten ei muuta kuin liikkeelle. Länsipuolen aukosta verkkoaidan lävitse metsikköön joka roskaisuudellaan heti kertoikin paikan edelleen olevan maineensa veroinen. Edes lauhkea kesätuuli ei pystynyt poistamaan tässä metsikössä leijuvaa eltaantuvan sperman hajua. Jota joku myös tuoksuksi voisi kutsua. Vaan en minä.

Menin kuusikon suojaisimpaan nurkkaan johon tosin tieltä olisi nähnyt hyvin. Mutta kukapa nyt 120 kilometrin tuntivauhdissa ehtisi tänne vilkuilemaan. T-paita ja verkkarit pois, hame ja paitapusero tilalle. Korsetin, silkkipikkarit ja nailonsukat olinkin jo pukenut hotellissa päälleni. Hieman (noin desilitra) hajuvettä rinnoille kaulalle ja muille erogeenisille aluille ja peräpukamavoidetuubista pursotus suoraan suoleen. Ei siinä kyllä sitä ihteään ole. Olen jo vuosia sitten ottanut tämän Händesan-tuubin uusiokäyttöön. Nytkin olin täyttänyt sen taas sopivalla rasvalla. Tuubissa kun on hyvä pyöreäpäinen 5 sentin suutin joka on tarkoitettukin ujutettavaksi aukkoon johon sen nyt ujutin. Haluan rasvata itseni ennen sessiota jotta mahdollinen kumppanini minua sormettaessaan tuntee kuinka emäntä on kiihottunut. Pillu onkin jo liukas ja kostea...

Nyt lähdin kävelemään kuusikkoa ristiin rastiin. Kuumille avoimille kallioille en jaksanut lähteä tässä kuumuudessa vaeltamaan joten pysyin länsipäädyn pienessä, perinteisessä kuusikossa. Eikä minun tarvinnut kauaa kävelläkään kun huomasin ensimmäisen miehen. Joka kyllä totuuden nimessä lähti kälppimään toiseen suuntaan minut nähdessään. Ei siis natsannut vielä. Kuten ei parin seuraavan kohdallakaan.

Mutta tähän olen tottunut, kaikkia ei kiinnosta edes hyvännäköiset transut ja minä kun en ole edes hyvän näköinen. Mutta yleensä olen löytänyt seuraa jota tällainen maatuskatyyppikin kiinnostaa.

Kuten tälläkin kertaa. Huomasin erään miehen kiertelevän ja seurailevan minua. Ja minä loin häneen varovaisia katseita, hän lähestyi, empi hetken mutta päätti sitten lähteä seuraamaan minua. Ja minä suuntasin kulkuni etukäteen valitsemalleni paikalle, kaatuneen kuusen ääreen. Nojasin kaatuneeseen puunrunkoon ja mies tuli yhä lähemmäs. Nostin hieman hameen helmaa jotta sukkien suut, sukkanauhat ja varmasti myös vaaleanpunaiset silkkipöksyni näkyisivät. Huomasin, että mies oli tehnyt ratkaisunsa ja suunnisti luokseni.

-Sä oot kyllä aika läski, paljon sä oikein painat? olivat miehen ensimmäiset sanat. Ei kovin romanttinen aloitus, iskurepliikki jolla ei varmasti monessa paikassa pärjäisi. Mutta tässä metsikössä ja minun kiimassani edes tuo aloitus ei ollut lähemmän tutustumisen este.

-Jos se sua kiinnostaa niin 135 kiloa ainakin sanoin kääntyen samalla miehen puoleen ja viedessäni suorasukaisesti käteni miehen etumukselle. Hieroin syliä ja huomasin, että ainakaan tänne kiloni eivät ole vaikuttaneet mitenkään kielteisesti.

-Haluaistko tutustua näihin kiloihin hieman lähemmin, sanoin avatessani miehen vetoketjun ja ujuttaessani käteni farkkujen sisään. Puristelin kalua pikkuhousujen lävitse ja huomasin käteni kautta että ne olivat yhtä liukkaat kuin omat silkkihousuni. Eikä niistä käsikopelolla löytynyt sepalusta joten arvelin niiden olevan naisten mallia. Ilmankos mies oli kiinnostunut minusta.

-Haluan tietysti, sai mies sanottua mutta muuten hän ei vaikuttanut kovin puheliaalta. Mutta en minäkään tänne ollut henkevää keskusteluseuraa tullut etsimään.

Avasin miehen vyön ja napin, vedin farkkuja alemmas ja löysin farkkujen alta teltaksi kohonneet mustat lahkeelliset silkkihousut. Vähän sellaiset boxerit mutta seksikkäämmät. Punteissakin oli ihanasti pitsiä. Hieroin miehen kalua pikkareiden lävitse, se tuntui kasvavan ja kovettuvan. Vein käteni sisään housuihin ja tunsin ihanan kuuman kalun kädessäni. Tartuin silkkisiin housuihin, vedin niitä alemmas ja kalu ponnahti ulos suojastaan.

Laskeuduin alemmas, runkkasin tuota ihanaa kyrpää ja pienen hetken kuluttua kaivoin kassistani kortsun, rullasin sen tuon komeuden päälle ja ryhdyin varovaisesti nuolemaan ja lutsuttamaan tuota miehistä kalua.

En ole mikään syväkurkku joten suuseksi jäi pieneksi kyrvän pään imeskelyksi ja varren sekä terskan nuoleskeluksi. Mutta siinäkin tuntui olevan miehelle ihanuutta ihan tarpeeksi. Ja kyllä minäkn nautin.

0

1439

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

        Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
        Ikävä
        83
        2102
      2. Tietysti jokainen ansaitsee

        Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
        Ikävä
        23
        1798
      3. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        24
        1715
      4. 50+ naiset kyl

        Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
        Ikävä
        21
        1490
      5. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        65
        1451
      6. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        76
        1358
      7. hieman diabetes...

        Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
        Pattaya
        20
        1354
      8. Välitän sinusta mies

        Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
        Työpaikkaromanssit
        6
        1302
      9. En voi sille mitään

        Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
        Ikävä
        12
        1274
      10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        72
        1251
      Aihe